Löyly ja kansanluonne
But what these hunting and fishing cultures of northern Eurasia nonetheless had in common was the idea of a soul that could leave the body and move about independently during sleep, trance or illness. On the other hand, there was also a soul that remained within the body: the Hanti word is-, the Mordwin es, Komi ac, Sami (j)ies and Finnish itse all show that these groups once possessed a dualistic concept of the soul (see Häkkinen 1990: 185). The Mansi term is means a shadow, for example the shadow of a tree or a house, but also the "ghost" or spirit of both a living being and a dead person. The Finnish word itse has narrowed to refer to "self, consciousness." The underlying notion here is that the mobile part of the soul or the spirit which detaches from the person during dreaming, for example, represents a person's conscious self or ego (Harva 1948: 249-251). The term which referred to the corporeal soul, or soul element vital to sustaining life, was löyly ("sauna steam" in modern Finnish). The word löyly, which originally meant "breath" or "spirit" (compare Sami liew'la, Komi lov, Udmurt lul, Mansi lil, and Hungarian lélek; Häkkinen 1990: 183) is of Finno-Ugric origin. This so-called dualistic , or better yet, pluralistic concept of the soul belongs to the most archaic and fundamental layer of thought and forms a background for animal ceremonialism and shamanistic rites rooted in the Paleolithic Era.
Luin juuri Anna-Leena Siikalan artikkelin "What Myths Tell about Past Finno-Ugric Modes of Thinking". Teksti on minulle äärimmäisen kiinnostava. Mikä ettei muillekin, onhan jännittävää lukea perusteltu väite, että sana "löyly" liittyy ikiaikaiseen suomalais-ugrilaiseen dualistiseen tai pluralistiseen sielukäsitykseen. Vinkeää. Minulle tekstin kiinnostavuuus piilee kuitenkin muualla.
Siikalan tarkoituksena on rekonstruoida monitieteellisen (kielitiedettä, folkloristiikkaa, uskontotiedettä, arkeologiaa jne.) tutkimuksen keinoin muinaisen suomalaisugrilaisen ajattelun omintakeisia, muista erottavia piirteitä. Hanke on valtava ja uljas ja hän on ollut sen kimpussa jo kauan. Toivottavasti pohjoista mytologiaa käsittelevä magnum opus valmistuu pian. Paitsi valtava, hanke on myös valtavan herkullinen, ainakin minun mielestäni. Siikalahan lähtee liikkeelle väitteestä, että on olemassa paikallisia ja pitkäkestoisia ajattelua jäsentäviä kehikoita, sellaisia joiden ilmentymiä voidaan tunnistaa niin kivikautisista haudoista kuin nykyuomen sanastostakin. Hän viittaa annalistien mentaliteetin käsitteeseen, puhuu kulttuurin "longue duréesta", maailmankuvasta ja jopa Durkheimin kollektiivisesta tajunnasta. Hän näkee nämä mentaliteetit paitsi historiallisina, myös selvästi paikallisina, vaikka tunnistaakin kulttuurilainojen merkityksen ja ajattelutapojen merkittävänkin muokkautumisen ajan saatossa. Artikkelista löytyy kuitenkin jopa sana "kansanluonne" – jonka sanotaan olevan "akin to the English term mentality but has gone out of use since it became charged with undesirable overtones in the 1930s".
Artikkelin viimeisessä kappaleessa todetaan lakonisesti, että "it is possible to obtain an insight into the nature of mythical thinking and mythic-historical discourse through fieldwork". Virke herättää minussa lukuisia kysymyksiä, joista vähin ei ole se, eikö puhe diskurssista ole ongelmallista kun sitoudutaan etnografiseen metodiin. Tässä koetan kuitenkin hieman avata vain yhtä näistä kysymyksistä.
Onko "nature of mythical thinking and mythic-historical discourse" suunnilleen sama asia kuin kansanluonne? Oletan että tässä yhteydessä, että on: se ei ehkä ole koko kansanluonne, mutta kuitenkin ainakin merkittävä osa kansanluonnetta. (Jos sana "kansanluonne" häiritsee, voi sen halutessaan korvata mielessään vaikkapa "mentaliteetilla".) Jos on kuten oletan, niin onko kansanluonteessa – tai myyttisessä ajattelussa – kyse ennen kaikkea propositioista, vai kenties muustakin?
Siikala luettelee artikkelissaan monia suomalais-ugrilaisten kansojen ajattelua yhdistäviä seikkoja, mutta luetellut asiat tapaavat olla nimen omaan propositioita: Tuonela on pohjoisessa, taivas on kiinnitetty ylös paikalleen Pohjantähdellä, maailma on kerroksittainen, linnut lentävät syksyllä etelään kunnes pääsevät taivaan liepeen ali lintukotoon, ihmisellä on useita sieluja tai sielunosia jne. Nämä ovat väitteitä siitä, millainen maailma on. Epäilemättä niitä on helpompi selvittää kuin mahdollisia toisenlaisia ajattelun omintakeisuuksia, ja epäilemättä tällaiset sisältöväitteet kiinnostavat folkloristia erityisen paljon. Minua jä kuitenkin vaivaamaan se, että puhuessaan mentaliteeteista Siikala esittää asian ikään kuin kyse olisi jostain laajemmastakin: kokemis-, jäsennys- ja järkeilytapojen omintakeisuudesta.
Mielestäni Siikala antaa ymmärtää, että hän tutkii myyttisiä ajattelun malleja: "Mentality, mental equipment, can then be conceived as a set of cognitive, phenomenal, action-governing models for analysing the world". Tämä on jotain paljon laajempaa kuin mikään väitelauseiden kokoelma. Tähän luulisi sisältyvän esimerkiksi järkeilytapoja ja näkemyksiä siitä, mikä on rationaalista. En nyt muista tarpeeksi hyvin mitä kaikkea Siikala sanoo Suomalaisessa šamanismissa – toivon mukaan sieltä löytyy muunkinlaisia esimerkkejä suomalais-ugrilaisesta myyttisestä ajattelusta kuin väitelauseita.
Toivon näin, koska se olisi minusta hauskaa. Silloin näet pääsen kysymään, onko muiden kuin suomalais-ugrilaisten tutkijoiden mahdollista tutkia suomalais-ugrilaista myyttistä ajattelua. Niin kauan kuin erot eri alueiden ajattelutavoissa hahmotetaan pelkästään erilaisiksi väitelauseiksi, tai ajatellaan, että ne ainakin voidaan tiivistää väitelauseiksi, niiden tutkiminen vaikuttaa suhteellisen yksinkertaiselta. (Niin kauan on myös mahdollista vertailla eri puolilla maailmaa esitettyjen väitelauseiden totuusarvoja.) Jos erot taas ovat monimutkaisempia ja kattavat kokonaisvaltaisemmin ajattelun eri osa-alueita, tutkiminen käy vaikeammaksi, sillä ymmärtäminen käy vaikeammaksi. Jos tutkittavilla on esimerkiksi meidän järkeemme käymätön tiedon käsite (tai siis käsite, jonka käännämme sanalla "tieto" koska emme muutakaan osaa), tutkijan on opittava tuo ajattelutapa todella kantapään kautta (sitähän se etnografinen metodi pitkälti on) voidakseen tehdä sitä muille tutkijoille ymmärrettäväksi. Tämäntyyppinen oppiminen on tietysti hyvin epävarmaa. Vielä epävarmempaa on yritys tehdä järkeenkäymätöntä ymmärrettäväksi, eli kuvata opittua toisenlaista ajattelutapaa tutkijayhteisölle. Nämä ongelmat kietoutuvat lopulta kysymyksiksi paikallisuudesta, universaalisuudesta ja tutkimuksen tekemisen mahdollisuusehdoista.
Ongelmat eivät kuitenkaan ole mikään syy olla tutkimatta – ja minä olen tätä mieltä vaikka arvelen, että nämä ongelmat ovat ratkeamattomia. Kiinnostavaa onkin se, miten ihminen, joka uskoo ajattelua olennaisesti muovaavien mentaliteettien olemassaoloon (en muuten itse ole varma mitä tässä uskon), ryhtyy noita mentaliteetteja tutkimaan. Miten tutkija kohtaa joukon epistemologisia ongelmia käytännössä, miten ne näkyvät tutkimustyössä? Artikkelit ja aiemmat kirjat eivät Siikalan kohdalla vielä aivan ole riittäneet paljastamaan tätä minulle. Voi toki olla, että älyän paremmin lukemalla niitä uudestaan. Joka tapauksessa odotan tulevaa kirjaa innolla.
Tunnisteet: folkloristiikka, kulttuurien tutkimus, tieteenfilosofia
10 Comments:
Tuo katkelma assosioitui tuoreehkoon New Scientistin juttuun, jossa dualistinen ajattelu hahmotellaan ihmiselle luontaiseksi.
Minusta on jotenkin kummallista, että etsit vieraita ajattelutapoja nimenomaan eri etnisistä kulttuureiasta; itse lähtisin etsimään niitä ennemmin eri aloille erikoistuneiden ihmisten erikoisalallaan harjoittamasta ajattelusta.
Minulle matematiikan opiskelemisessa on ollut keskeistä nimenomaan uusien ajattelutapojen opetteleminen, ja työssäni käytän rutiininomaisesti esimerkiksi olemassaolon käsitettä arkiajattelusta poikkeavalla tavalla: Matematiikassa jonkun asian katsotaan olevan olemassa, jos se voidaan konstruoida joukko-opissa.
Olen toiminut jonkun verran laskuharjoitusassistenttina, ja erityisesti aloittelevien opiskelijoiden laskuharjoitusten ohjaamisessa korostuu se, että keskeinen opetettava asia on todistamisen - arkikäsityksestä poikkeavan uskomusten episteemisen oikeuttamistavan - opettaminen. (Havainnollistaakseni päättelyn rakennetta olen käyttänyt laskuharjoitusassistenttina useastikin luokkahuoneessa ilmausta "tiedämme" merkityksessä "olemme todistaneet". Jos opiskelija hyppää jonkun kohdan yli päättelyssä, saatan ihan hyvin sanoa "asia on noin, mutta emme tiedä sitä vielä tässä vaiheessa".)
Ja kun ottaa huomioon, kuinka kummallisia teorioita tiedon ja totuuden käsitteistä länsimaiset filosofit ovat kannattaneet, tuntuu omituiselta, että vieraassa kultturissa elävät tavikset voisivat panna siitä enää paremmaksi.
Tätä taustaa vasten on ehkä ymmärrettävissä, miksi olen vakavasti harkinnut lojbanin opettelua ajattelua laajentavana välineenä. Matemaattiset väittämät esitetään muuttujilla maustetussa luonnollisessa kielessä, mutta predikaattilogiikan vaikutus on taustalla niin vahvana, että usein tuntuu siltä, että matemaattinen teksti on lähinnä hiukan epätäsmällistettyä ja luonnolliseksi kieleksi naamioitua predikaattilogiikkaa. Olisi jännä kokeilla, pystyisinkö ajattelemaan matematiikkaa näppärämmin lojbaniksi kuin suomeksi; yleensä matemaattinen ajatteluni on suurelta osin ei-kielellistä.
Punainen nörtti, tuo mitä sanoit yleisestä näkemyksestä matemaattisten olioiden olemassaolosta ei ole täsmälleen totta. Et varmaan tarkoittanut konstruktoimista, vaan pelkkää olemassaolon todistamista, mihin edellinen lauseesi viittaakin.
"Ja kun ottaa huomioon, kuinka kummallisia teorioita tiedon ja totuuden käsitteistä länsimaiset filosofit ovat kannattaneet, tuntuu omituiselta, että vieraassa kultturissa elävät tavikset voisivat panna siitä enää paremmaksi."
Mutta ne voisivat olla kuitenkin erilaisuudessaan mielenkiintoisia. Itse en ole asiantuntija, joten en voi tietää kuinka erilaisia ne ovat. Erilaisten totuusteorioiden ymmärtäminen omaperäisellä tavalla voisi taas olla hyvin aikaa vievää ja tulokset voisivat kenellä tahansa jäädä melko laihoiksi, sillä aihetta on tutkittu hyvin paljon ja aihe on hyvin raskas, sillä jo Kreikassa pohdittiin matemaattisten totuuksien, arvototuuksien jne. luonnetta.
Punainen nörtti, syy suuntautumiseeni on aivan yksinkertainen: tutkimusaiheeni. Pyrin tekemään kulttuurien tutkimuksen näkökulmasta relevanttia tieteenfilosofiaa, joten käsittelen kulttuurientutkijoita.
Uskon ilman muuta, että matematiikkaa opiskelemalla on mahdollista kohdata järkeilytapoja, jotka eroavat voimakkaasti tavallisiksi katsomistamme. Se on varmasti myös hyvin kiinnostavaa. Minä en kuitenkaan tunne alaa juuri lainkaan enkä siis kykene sanomaan siitä käytännössä mitään. Kulttuurien tutkimuksesta kykenen.
Toiseksi, pyrkimykseni ei ole etsiä vieraita ajattelutapoja. Totta kai ne kiinnostavat minua, mutta se mikä minua tässä erityisesti innostaa, on astetta monimutkaisempaa. On olemassa tutkimusta, jossa hyväksytään lähtöoletus ajattelutapojen jonkinmoisesta yhteismitattomuudesta. Tyypillisesti kyse on nimen omaan eri ihmisryhmien erilaisista ajattelutavoista. Miten tämä lähtöoletus on tieteellisessä tutkimuksessa mahdollinen? Yhteismitattomuus merkitsee tässä yhteydessä kääntymättömyyttä - esimerkiksi kääntymättömyyttä länsimaisen tieteen normaaleille kielille ja länsimaisen tieteen perustaviin järkeilytapoihin. Silti on olemassa tutkimusta, varsin menestyvääkin tutkimusta, jossa tämä lähtöoletus hyväksytään ainakin jossain määrin. Se kiehtoo minua.
Jos muuten opettelet lojbania, kerro ihmeessä mihin tuloksiin päädyt. Aihe kyllä uteloittaa vaikka onkin minulle vieras.
Gc, minua motivoi tähän hommaan tosiaan myös se, että olen ymmärtääkseni onnistunut löytämään tutkimusaiheen, joka ei ole täysin läpikaluttu, vaikka liittyykin tietysti ikivanhoihin ja näemmä ratkeamattomiin kysymyksiin - kuten tällä alalla on tapana.
En ole (onneksi) tieteenfilosofi, mutta hahmotin kyllä ajatuksesi ajatustapojen yhteismitattomuudesta. Se, mikä minusta oli kummallista oli se, että käsittääkseni oletit yhden etnisen kulttuurin sisällä olevien ajattelutapojen olevan jotenkin yhteismitallisia. Esimerkiksi itse koen, että matemaattinen ajatteluni ja arkiajatteluni ovat hyvinkin erillisiä blokkeja, joita en mitenkään järkevästi pysty kääntämään toisilleen.
Eli ajattelutapojen yhteismitattomuusteesin olisin valmis allekirjoittamaan milloin tahansa, mutta en sitä, että etnisellä kulttuurilla tai edes yksilöllä olisi jotenkin monoliittinen ajattelutapa, tai en edes sitäkään, että etninen kulttuuri jotenkin determinoisi sitä, millaisia ajattelutapoja yksilöllä on (tai millaisia ajattelutapoja hän pystyy omaksumaan).
Mikäli olen käsittänyt jargonisi oikein, hylkään siis väitteet sekä ajattelun paikallisuudesta että universaaliudesta.
Ah, mutta näyttää siltä, että et ole ymmärtänyt mitä ajan takaa. Johtuu todennäköisesti epäselvästä ilmaisustani. Tämä on kohta, jonka selittäminen on osoittautunut monta kertaa ennenkin hyvin ongelmalliseksi.
Minä näet en usko, että on yhteismitattomia järkeilytapoja (ja tässä on samantekevää minkätyyppisten ryhmien jakamia vaiko pelkästään yksilöiden ajattelutapoja ne mahdollisesti ovat). Toisaalta en myöskään usko, että niitä ei ole. En tiedä onko niitä, ja pidättäydyn uskomuksista. Pidän kyllä toteennäytettynä, että on inhimillisiä järkeilytapoja, jotka eroavat toisistaan voimakkaasti (esim. mainitsemasi matemaattinen ajattelu verrattuna arkijärkeilyyn). En tiedä onko koskaan kyse varsinaisesta yhteismitattomuudesta.
Suhtaudun erittäin epäileväisesti ajatukseen monoliittisista kulttuureista, joilla olisi kullakin oma ajattelutapansa. Esimerkiksi kulttuurin käsitteeseen liittyvissä kirjoituksissani olen puhunut tästä paljon. En siis oleta yhden etnisen kulttuurin sisällä olevien ajattelutapojen olevan jotenkin yhteismitallisia, sillä suhtaudun skeptisesti moisten "kulttuuri"-olioiden olemassaoloon.
Uskomuksista pidättäytyminen ja epäileväisyys eivät kuitenkaan poista maailmasta tiettyjä ilmiöitä. Kulttuurientutkijat selvästi kohtaavat kenttätyössään usein ilmiöitä, jotka houkuttelevat puhumaan ajattelun paikallisuudesta ja suhteellisen monoliittisistä kulttuureista ja perinteistä (vaikka monimutkaisesti koostuneet ja vaihtelevat kulttuuriset identiteetit yms. tunnistetaankin). Tällaista tutkimusta lukiessani huomaan sen usein hyvin kiinnostavaksi.
Väite, että ajattelu on jotenkin olennaisesti paikallista, on siis tutkimusaiheeni. Näin väittävät ovat tavallaan tutkimusaineistoani. Pyrkimykseni ei ole todistaa väitettä oikeaksi tai vääräksi (miten voisinkaan?) vaan selventää sitä ja sen implikaatioita.
Se mitä todella haluaisin, olisi löytää uudenlaisia keinoja puhua niistä tutkijoiden työssään kohtaamista ilmiöistä, joita ilmaistaan nykyään puhumalla esim. kulttuureista ja paikallisista ajattelutavoista. Olen kuitenkin tyytyväinen jo siihenkin, mikäli saan selvennettyä sitä, millaisessa roolissa väite ajattelun paikallisuudesta on käytännön tutkimustyössä.
Olisi kyllä kiinnostavaa osata esimerkiksi matematiikkaa niin paljon, että pääisi tilanteeseen, jossa matemaattinen ajattelu ja arkiajattelu olisivat "hyvinkin erillisiä blokkeja, joita en mitenkään järkevästi pysty kääntämään toisilleen". Osaatko sanoa kuinka yleinen tämä kokemus on matemaatikkojen parissa? Minulla näet ei tunnu olevan mitään selvästi erillisiä ajattelublokkeja vaan ihan vain sotkuista ja katkoksista ajatuspuuroa.
(Eufemia, huoh. Sun kanssa keskusteleminen on kuin yrittäisi keskustella ankeriaan kanssa.)
En ole juurikaan keskustellut matemaatikkojen kanssa siitä, kuinka erillisiä blokkeja arkiajattelu ja matemaattinen ajattelu heillä ovat. Omaan kokemukseeni vaikuttanee se, että työskentelen siellä teoreettisen matematiikan teoreettisimmalla äärilaidalla. Luulisin, että soveltavammilla aloilla työskentelevillä kokemus ei nyt ainakaan ole yhtä vahva.
Voi ei, ankeriuus. Olen kuullut tuon joskus ennenkin, ehkä useammaltakin kuin yhdeltä... Vaikka sanoinhan minä alunalkaenkin, että "Kiinnostavaa onkin se, miten ihminen, joka uskoo ajattelua olennaisesti muovaavien mentaliteettien olemassaoloon (en muuten itse ole varma mitä tässä uskon), ryhtyy noita mentaliteetteja tutkimaan." Mutta totta, toin varmaan oman näkökulmani huonosti esiin intoutuessani referoimaan ja tulkitsemaan Siikalaa.
Mitä ne tilanteet ovat, joissa päädyt koettamaan kääntämistä arkiajattelusi ja matemaattisen ajattelusi välillä? Ja millaisiin ongelmiin törmäät? Onko kyse vain siitä, ettei matemaattinen ajattelu ole kovin kielellistä, vai ehkä jostain muustakin? Kiehtovaa joka tapauksessa. Ehkä jossain määrin samankaltaista kuin se, mitä jotkut antropologit kuvaavat kokevansa koettaessaan tehdä tutkittaviensa ajattelua ymmärrettäväksi länsimaiselle tiedeyhteisölle.
Väinämöinen, tietäjä iänikuinen, kaikkien suomalaisten tutkijoiden isä, hallitsi kaiken tiedon eli näkyvän maailman propositiot. Löytääkseen voimasanoja eli syvempää ymmärrystä jopa Väinämöisenkin oli tehtävä fieldworkiä Tuonelassa.
Lähetä kommentti
<< Home