Matkatuttavuuksia

How dreadful is the condition of a nun or a priest who has no vocation! Yet it is ours and we cannot change it. We have been loaded with heavy chains which we are condemned to try ceaselessly to shake off, with no hope of breaking them; so, dear Sister, let us try to drag them after us. Go along now, I will come and see you again.

Olen taas Suomessa. Löysin madridilaisesta divarista englanninnoksen Diderot'n La Religieusesta (englanniksi The Nun), ja vaikka olisin toki mieluummin lukenut kirjan alkukielellä, en voinut vastustaa 1700-luvun eroottissävytteistä luostarikritiikkiä kuvitteellisen viattoman karkurinunnan kuvaamana, joten ostin ja luin. Penguinin pokkaripainoksen kannessa on yksityiskohta Nicolas Lancretin maalauksesta Les Lunettes, joka perustuu La Fontainen samannimiseen tarinaan. Harmi, etten löydä tarinaa kuin ranskaksi; lukekaa jos osaatte. Kansikuvassa on loppukohtaus, jossa nunnat rankaisevat viatonta hölmöä. (Toinen mukaan tarttunut teos oli muuten melkoisen painava Todo Mafalda – kaikki yli 650 sivua Mafaldaa! Ooh! En varsinaisesti osaa espanjaa, mutta lukeminen onneksi onnistuu italian ja ranskan pohjalta.)

Vietin yhden lievästi krapulaisen illan jäätävässä hostellihuoneessani peiton alla lukien Diderot'a ja kuunnellen ikkunani alla kadulla juhlivia espanjalaisia. Tämä kirja tulee epäilemättä aina assosioitumaan minulla hotellien siivouksessa eteläisissä maissa käytettävien puhdistusaineiden voimakkaaseen tuoksuun kosteankylmässä ilmassa.

Yksin matkustamisessa on haittapuolensa, mutta yksi sen parhaista piirteistä on jokseenkin väistämätön ihmeellisten tuttavuuksien tekeminen. Tällä kertaa osuin menomatkalla lentokoneessa espanjalaisen entisen talousasioihin keskittyneen ja paljon ulkomailla työskennelleen lakimiehen viereen; emme kuitenkaan puhuneet oikeustieteestä, sillä hän oli jo jäänyt varhaiseläkkeelle keskittyäkseen todelliseen intohimoonsa: runonlausuntaan. Hän esiintyy nykyään erilaisissa pienissä teattereissa noin kerran kuussa. Hieno lentomatka. Madridissa kohtasin toisen helmen. Kävelin sattumalta pienen herkkukauppa-kuppilan ohi, ja nähdessäni ikkunan läpi sen juustotiskin, totesin katuvani ellen söisi lounasta siellä. Lounas tuli halvaksi, koska päädyin juttelemaan parikymmentä vuotta Espanjassa asuneen brittiherran kanssa, joka kirjoitti työkseen matkaoppaita ja osasi todellakin puhua ruuasta, toisin kuin anglosaksit yleensä. Hän tarjosi tilaamani tapakset kysymättä moiseen edes lupaani, joten sain itse luvan vain kiittää. Isoisäni harrasti kuulemma junatuttavuuksia (niin muuten minäkin; eräs mieleenjääneimmistä oli italialainen vanha herra, jonka kanssa keskustelin 17-vuotiaana junassa Veronan ja Milanon välillä Sibeliuksesta). Matkatuttavuudet ovat kai junatuttavuuksien nykyaikaisia vastineita.