16.10.08

Olen vampyyri

En kestä auringonpaistetta. Kävin juuri ostamassa tosi isot hyönteisensilmämäiset aurinkolasit, ja käytän niitä myös koneen ääressä. Näyttö on näet himmennettynäkin liian kirkas. Bussissa matkustaminen oli epämiellyttävää, sillä lamput olivat liian kirkkaat ja lisäksi kadulla vilisi kaikenlaisia kirkkaita mainosvaloja; piti pitää silmiä kiinni. Se oli hieman harmillista, koska koko ajan teki myös mieli tiirailla kuinka hyvin näenkään.

Eilen olin Alex de Large –tosin vain yksi silmä kerrallaan, onneksi. Nyt tunnelmaa kuvaa parhaiten englannin sana giddy.

Koska googlaamalla ei löydä kovin paljon kuvauksia siitä, miltä LASIK -leikkaus ja elämä sen jälkeen tuntuu, aion kirjoittaa siitä nyt ja silloin tällöin jatkossakin. Google arvostaa blogeja (julkaisin kerran suklaakakkureseptin ja nyt tänne tullaan kymmeniä kertoja päivässä lukemaan sitä), joten kokemuskuvaukseni todennäköisesti päätyvät tietoja kaipailevien luettaviksi. Olisin mielelläni löytänyt tällaisia kirjoituksia kun itse harkitsin leikkaukseen menemistä. Koetan kertoa yksityiskohtaisesti, joten kaikkein herkkähermoisimpien kannattaa lopettaa lukeminen tähän.

Eilen oli huimaavan kirkas ja aurinkoinen sää. Saavuin Eiran sairaalalle hieman puolenpäivän jälkeen ja mietin miltä paiste tuntuisi muutaman tunnin kuluttua. Minut ohjattiin viidenteen kerrokseen odottamaan; aloin kunnolla jännittää vasta siellä katsellessani ja kuunnellessani aika funkyt uimalasit päässä istuvia jo leikattuja. Eräs heistä raotti lasia silloin tällöin päästääkseen valtoimenaan valuvaa kyynelnestettä pois laseja täyttämästä. Sitten Harri Koskela kutsui minut tarkastukseen.

Olin jo viime viikolla alkutarkastuksessa, jossa silmiäni mittailtiin monenlaisilla koneilla. Koskela katseli saamiaan mittaustuloksia ja totesi sen, mikä kummastutti optikkoakin viime viikolla niin paljon, että hän kutsui työtoverinsakin katsomaan, että kato tätä printtiä, mä en ole koskaan nähnyt kellään näin paksuja sarveiskalvoja. Koskelakaan ei ollut nähnyt. Sekä optikot että kirurgi Koskela pitivät tätä selvästi hienona asiana ("on mistä höylätä"), joten nimeän nämä kehut omituisimmaksi koskaan kuulemakseni kohteliaisuudeksi.

Silmissäni ei ollut vikaa (paitsi se mikä kohta laseroitaisiin pois), joten noin kolmen minuutin tarkastuksen päätteeksi pääsin taas aulaan odottelemaan. Minulle ei tarjottu rauhoittavia lääkkeitä. Muillekaan kuulemma ei.

Aivan liian pian hoitaja tuli ja kutsui minut leikkaushuoneeseen. Siellä oli kaksi hoitajaa, kirurgi Koskela, leikkauspöytä ja paljon koneita. Pelotti helvetisti. Hoitaja käski minun ottaa kengät pois ja istua leikkauspöydälle. Hän puhdisti silmäluomeni (se oli ihan mukavaa) ja kehotti sitten asettumaan makuulleni ja laskemaan pääni muovikuuppaan sen kauhistuttavan koneen alle. En ehtinyt epäröidä, ja sitten kasvoilleni tuli leikkausliina, jonka aukko jäi oikean silmäni kohdalle. Höpötin hermostuneena siitä, kuinka kammottava koko tilanne oli. Sitten silmäripsiini tartuttiin ja ne teipattiin pois tieltä. Se tapahtui niin nopeasti, että ennätin panikoida vasta kun luomiinikin tartuttiin ja ne saivat tutustua sietämättömään värkkiin nimeltään luomenlevitin. Siinä vaiheessa olin niin levoton, että hoitaja tuli pitämään minua kädestä ja Koskela huomautti, ettei hän voi ketään väkipakolla leikata. Pysyin sitten aloillani, vaikka jonkinlainen itsesuojeluvaisto sisälläni kirkui vastaan.

Kauhein oli kuitenkin jo ohi. Sain silmiini puudutustippoja (vai tapahtuikohan se jo ennen luomenlevittimen laittamista?), näin jonkin hyvin pienen työkalun, joka ei tuntunut miltään ja joka taisi koskettaa silmääni, ja Koskela selitti leikkauksen vaiheita tyynen leipääntyneesti. Minun piti katsoa vihreää valoa. Keskityin siihen tarmokkaasti. Päästäni pidettiin kevyesti kiinni. Tapahtui jotain, mitä kutsuttiin paineistukseksi; se ei tuntunut juuri miltään, silmä vain pimeni vähäksi aikaa. Kolmekymmentä sekuntia kestänyt läpän laserointi alkoi, ja Koskela kertoi pari kertaa, että nyt enää kaksikymmentä, ja nyt enää kymmenen sekuntia jäljellä. Kuuntelin laitteen nakutusta. Hoitaja piti edelleen kädestä, mikä oli hyvä, vaikka laser ei miltään tuntunutkaan. Läppä onnistui kuulemma hienosti, ja sitten paineistus poistui, eli näkö palasi. Sitten tapahtui jotain omituista, eli näin kuinka osa silmäni pintaa (se läppä) käännettiin syrjään, ja näkö muuttui sumeaksi. Luultavasti selostin kuinka oudolta tuntui. Hoitajan piti mennä käsittelemään laserointilaitetta, joten minua ei enää pidetty kädestä. Protestoin, mutta kestin. Laserointi alkoi, tuijotin sumentunutta vihreää valoa sitkeästi, eikä tuntunut edelleenkään miltään. Sekin meni kuulemma hienosti. Sitten näytti taas kummalliselta kun syrjäänkäännetty läppä taivutettiin takaisin paikalleen; näkö terävöityi ja sain taas silmätippoja. Luomenlevitin ja teipit poistettiin, ja leikkausliina joko käännettiin tai vaihdettiin niin, että aukko oli vasemman silmäni kohdalla.

Vasemman silmän leikkaaminen oli jo kestettävämpää, ja onneksi hoitaja osasi jo pitää minua kädestä silloin kun se hirvittävä luomenlevitin pantiin paikalleen. Tuijotin taas vimmaisasti vihreää valoa ja höpötin kun yllä kuvattu toistui, ja sitten se oli ohi. Koskela häipyi arvatenkin tarkastamaan seuraavaa potilasta jo ennen kuin ehdin nousta istumaan, mutta hyvin empaattinen hoitaja jäi juttelemaan kanssani. Istuin leikkauspöydällä ja kikatin. Näin varsin selvästi, mutta jotenkin epätasaisesti, sieltä täältä utuisesti. Sain särkylääkkeen, sillä puudutusaineen teho lakkaisi piakkoin, ja hoitaja auttoi päähäni ne funkyt uimalasit. Hän selitti lempeästi kaikenlaista sellaista, minkä tiesin jo, koska se oli kerrottu jo moneen kertaan. En kuulemma ollut ainoa leikattava, jolle oli tullut voimakkaita kellopeliappelsiini-mielleyhtymiä. Palasin aulaan noin seitsemän minuuttia sen jälkeen kun olin sieltä lähtenyt.

Adrenaliini on huumaava aine, ja olin tämän jälkeen vielä pitkään hilpeän höpöttelevä. Ensin oli tosi kivaa kurkistaa silloin tällöin varovasti niiden uimalasien alta ja ihmetellä sitä, että satunnaisista sameuksista huolimatta pystyin lukemaan lääkärin nimen aulan toisella puolella olevasta ovesta. Lasit huurustuivat sisältä niin, että niiden läpi oli vaikeampi nähdä. Leikkauksia tehtiin hyvää tahtia. Paikalle tuli vähän väliä uusia jännittäjiä silmälasit päässä, ja pian heillä jo oli samanlaiset suojalasit kuin minullakin. Aluksi juttelin kaikkien jutteluhalukkaiden kanssa; sitten puudutusaineen teho alkoi hälvetä. Silmäni alkoivat vuotaa ja niitä oli vaikea pitää auki tummien suojalasien allakaan. Olo oli aika epämääräinen; ei sattunut, mutta oli epämukavaa.

Kun leikkauksesta oli kulunut tunti, pääsin lopputarkastukseen. Sekin kesti vain pari minuuttia, mutta Koskela vaikutti sen aikana huomattavasti inhimillisemmältä kuin aiemmin. Tarkistuksessa silmiä oli pidettävä auki kirkkaassa valossa, mikä tuntui ikävältä, mutta ei kestämättömältä. Kaikki oli kunnossa, läpät olivat kiinnittyneet hyvin, joten sain maksulapun ja luvan lähteä kotiin. Palasin aulaan, soitin siskolleni ja ohjeistin hänet hakemaan minut viidennestä kerroksesta. Hän osoittautui todella taitavaksi sokeantaluttajaksi. Leikkauksen maksaminen oli epämiellyttävähköä, sillä pakkohan minun oli avata silmäni naputellakseni tunnuslukuni maksulaitteeseen. Sen jälkeen silmät pysyivät hyvän aikaa kiinni. Auringonvalo tuntui kohtalaisen kauhealta jopa tummien suojalasien ja suljettujen silmäluomien läpi.

Sisareni vei minut autolla poikaystäväni luo ja talutti lepotuoliin pimennettyyn huoneeseen. Otin särkylääkkeen. Edelleenkään ei sattunut, mutta tuntui hankalalta ja kyynelehdin eksessiivisesti. Pimeys, särkylääke ja ruoka auttoivat kuitenkin kohtalaisen pian, ja noin tunnin kuluttua kykenin jo pitämään silmiäni auki. Olin edelleen adrenaliinipöllyissä, ja soittelin silmälaseja käyttäville ystävilleni luultavasti melko huvittavia puheluita. Silmiä oli silloin tällöin pidettävä kiinni. Myöhemmin otin vielä yhden särkylääkkeen. Näkö oli vaihtelevasti hieman samea, mutta tarkentui jatkuvasti. Illalla kävimme hakemassa pizzat (suojalasini taisivat kummastuttaa pizzerian pitäjiä) ja katsoimme elokuvan. Näyttöä piti hieman himmentää. Nukkuminen suojalasit päässä oli epämukavaa (uh, ne päässä pitää nukkua viikon verran), ja jossain vaiheessa yötä otin vielä yhden särkylääkkeen jotten tuntisi lasien kalvavan päätäni ja saisin nukuttua. Toimi.

Aamulla sain ottaa suojalasit pois. Nyt tuntuu varsin hyvältä, vaikka silmät tosiaan ovatkin valonarat. Onneksi tänään on harmaata. Näen ällistyttävän tarkasti. Käytän kostutustippoja hartaasti ja tiuhaan, ja antibioottitippoja yhtä hartaasti ohjeen mukaan. Jos olen puolen vuoden päästä yhtä tyytyväinen kuin nyt, niin suosittelen lämpimästi.

Leikkaukseen menijä, hanki silmätipat ennen leikkausta. Ota sairaalaan mukaasi runsaasti nenäliinoja ja pyydä joku rauhallinen henkilö taluttamaan sinut sieltä lopuksi pois. On hyvä jos et joudu olemaan iltaa yksin. Tarvitset myös särkylääkkeitä ja isot, silmät hyvin peittävät aurinkolasit.

Tunnisteet: , ,

21 Comments:

Anonymous Laura said...

Olen miettinyt samaa leikkausta. Mikä näkösi oli ennen? Ilmeisesti sillä on vaikutusta leikkauksen onnistumistodennäköisyyteen. Kiitos tästä jutusta!

16.10.08  
Blogger Eufemia said...

Terve, Laura, hauskaa jos jutusta oli iloa. Minulla oli aiemmin noin -3 lasit, eli melko vähän miinuksia, ja lisäksi hiven hajataittoa. Nyt näen mainiosti, ja kirjoitankin jo ilman aurinkolaseja.

Selvästi enemmänkin kuin minun entisen likinköni verran saadaan laseroitua yleensä ongelmitta. Juttelin muutaman muun leikattavan kanssa, heillä oli noin -5. Enemmän kuin -10 vaatii toisenlaisen, vaikeamman leikkauksen, ja sitä maltillisemmatkin mutta isot luvut saattavat korjautua vain osittain, eli jatkossa tarvitaan joko lisäleikkaus tai entistä ohuemmat silmälasit.

16.10.08  
Blogger Juha Airola said...

Vaikuttiko leikkaus ulkonäköön?

17.10.08  
Blogger Eufemia said...

Ei. En huomaa silmissä muuta kuin silmänurkan lähellä yhden verenpurkauksen, joka paranee kyllä pois. Leikkauskohtaa ei näe.

Ja toisaalta kyllä: totta kai näytän erilaiselta rilleittä kuin rilleillä.

17.10.08  
Blogger Panu said...

Hyi olkoon.

19.10.08  
Anonymous helen said...

Kiitos tästä raposta! Olen usein vakavasti harkinnut leikkausta, jokohan sitä rohkenisi?

Luuletko että olisi mahdotonta saada joku rauhoittava lääke ennen operaatiota?

Ja vielä, mitä maksoi?

22.10.08  
Blogger Essi said...

Lauttasaaren Terveystalon Sairaala Laserissa sai ainakin joitakin vuosia sitten diapamin ennen leikkausta. En minä siihen muuten olisi pystynyt.

24.10.08  
Blogger Eufemia said...

Panu, heh.

Helen, varmaan sen rauhoittavan jotenkin saa järjestettyä. Eirassa ei kuulunut standarditoimiin, mutta kannattanee kysyä saisiko sen silti, tai soitella eri paikkoihin ja kysellä asiasta. Maksoi 3300, ja lisäksi joudun maksamaan jälkitarkastuksista, mutta niistä Kela korvaa osan.

Essi, olen itsekin yllättynyt siitä, että selvisin ilman mitään lääkitystä. Oikeastaan olen nyt tyytyväinen siitä, että tulipahan tuollainenkin selviytymiskyky testattua.

24.10.08  
Blogger Essi said...

Saat kyllä Eufemia minulta kunnioitusta siitä, että suoritit leikkauksen diapamitta. Mua tosin hauskutti se, että sain testata, miltä rauhoittava lääke tuntuu. Odotin jotenkin voimakkaampaa vaikutusta, mutta nauroin ja jännitin sen kanssakin ihan tavalliseen tapaan. Sydän takoi leikkauspöydällä silti ihan samalla tavalla korvissa, mutta lihakset eivät pakkojännittyneet, kuten esimerkiksi hammaslääkärin tuolissa... Eh.

Mun näköni on muuten vuodesta 2005 huonontunut -1 maille; se tosin oli alkujaan -7 pinnassa, joten olen silti tyytyväinen, koska selviän yhä arjesta ilman laseja. Tämä nyt vaan faktana niille, jotka leikkausta miettivät.

24.10.08  
Anonymous Neitu said...

Kiitos Eufemia kuvauksesta! Asiallinen selostuksesi rauhoitti mukavasti mieltä, kun itse olen menossa vastaavaan leikkaukseen viikon päästä.

Tsemppiä jatkotoipumiseen ja hyvää haukankatsetta! Pidä meidät ajan tasalla miten etenet.

6.11.08  
Anonymous Anonyymi said...

Hei ja kiitos tosi mahtavasta kuvauksesta. Olen menossa ensi viikolla leikkaukseen ja jännittää todella paljon. Mun näkö on -7,5 ja lääkäri tuumasi että sen saa hyvin korjattua eikä laseja enää tarvitse. Olo rauhottu tosi paljon kun luin sun kuvauksen, että ei se leikkaus nyt ton kummallisempi ole.

18.11.08  
Blogger Eufemia said...

Hienoa jos kuvauksesta on iloa! Kävin tänään kuukausitarkastuksessa: kaikki edelleen oivasti.

19.11.08  
Anonymous Anonyymi said...

Minä en ihan ymmärtänyt? Miten joku ei voi kestää auringonpaistetta? Tai miten joku pystyy muka näkemään niin tarkasti kauas?

1.1.09  
Anonymous rane said...

Olipa hauska näin jälkikäteen lukea tutun kuuloiset kokemukset - itse koin muutama päivä sitten saman operaation samassa paikassa.

Leikkaushuonetta odotellessa olin suhteellisen tyyni, ei juuri pelottanut, oli toki vähän jännittynyt olo kun ei tiennyt mitä tulee eteen.

Ennalta kuvittelin että luomien levitys olisi se ahdistavin vaihe. Pedillä tuli sitten käskytys katsoa ylös jonka jälkeen eteenpäin - sitten tajusinkin ettei luomet enää sulkeutuneet. Joutui vähän yllättymään, että tässäkö tämä vaihe oli..

Itselläni pahimmalta tuntui kun kone painautui kovaa vasten silmäkuoppia, siihen en ollut varautunut. Kaikki muu menikin sitten siinä omalla painollaan.

Mieleeni jäikin erityisesti sama huomio kirurgista, oli kadonnut jo ennenkuin kerkesi penkistä ylös, oli siinä sentään tämä mukava hoitaja kertomassa asiat läpi uudestaan. Näinhän se toki menee aina kun näitä tuhansia ja tuhansia tehdään.. Rutiini (ja "kiire"?) puskee eteenpäin. Sinänsä aihe ei jäänyt suinkaan harmittamaan. Ja kyllähän sitten lopputarkastuksessa oltiin jo vähän enemmän juttupäällä.

Kun näitten kärpäslasien kanssa siihen pääsi odottelemaan niin kohtalotoverini valitteli kovaa silmien vuotoa ja valon arkuutta. Itse totesin ettei mulla mitään pahempaa ole, varmaan tulee myöhemmin. Kumma kyllä ei tullut missään välissä. Silmiä kyllä mieluummin piti kiinni, pientä vuotoa eikä juuri valonarkuutta ollut. Lucky bastard..

Tässä vielä toivutaan kuitenkin, näkö on vähän eriparia (toisella näkee lähelle, toisella kauas) mutta ehkä se vielä tasaantuu, jossei niin kontrollissahan nämäkin selviää. Näen kuitenkin suhteellisen kirkkaasti pitkälle yhteisnäöllä.

Jokatapauksessa hyviä näkemisiä vain, hyvältä tuntuu jo nyt!

5.2.09  
Anonymous Anonyymi said...

Minua kiinnostaa että miten pahasti et kestänyt auringon valoa? Ja mitä toi "olen vampyyri" tarkkoitti? Piditkö itseäsi vampyyrinä vain koska et kestäny auringon valoa?

7.2.09  
Blogger Eufemia said...

Rane, oletpa ollut onnekas - toivottavasti onni jatkuu paranemisessa ja näkö tasaantuu!

Anonyymi, leikkauspäivänä halusin olla pimeässä ja sen jälkeen pari päivää meni siristellessä. Sen jälkeen valo ei ole tuntunut yhtään aiempaa kummemmalta. Ja kyllä, päättelit vampyyriviittauksen tarkoituksen ihan oikein.

12.2.09  
Anonymous Anonyymi said...

Kiitos jutusta.Olen tänään menossa itse Helsingissä Eiran sairaalaan lasik leikkaukseen...ja ihme kyllä en vielä tajua jännittää. Kävin eilen esitutkimuksessa ja leikkausaika oli sovittu tulevalle viikolle. Mutta kun tälle päivälle löytyi vapaa aika, ajattelin että otetaan se...eipähän ehdi jännittämään! Minulta ainakin kysyttiin heti esitutkimuksessa haluanko leikkausta ennen rauhoittavan ja muutenkin koin että hoitohenkilökunta oli tosi pätevää ja lisäksi ystävällistä. Laitan leikkauksen jälkeen kokemuksia tulemaan, koska tiedän itse kuinka paljon leikkausta miettiessä kaipaa oikeita kokemuksia ja tietoa leikkauksen läpi käyneiltä. Se on meno nyt sitten!!!

19.3.09  
Blogger Eufemia said...

No, anonyymi, miten meni? Toivottavasti hyvin.

3.4.09  
Anonymous Anonyymi said...

Eiran sairaalassa juurikin viime viikolla femtolasikissa - tiedoksi sinne menijöille että diapamia kyllä saa kun jo vastaanotossa sanoo asiasta (ja tulee sen verran aiemmin paikalle että ehtii vaikuttaakin). Kirurgista vähän samat kokemukset kuin muillakin eli kiire tuntui olevan. En sitten tiedä oliko diapam syynä vai mikä mutta juuri ollenkaan en kyllä itse jännittänyt. Nyt neljä päivää leikkauksen jälkeen näyttäisi vasen silmä olevan ihan a-ok, oikealla silmällä ei harmi kyllä vielä näe läheskään yhtä tarkasti eli hieman sumealta näyttää teksti monitorilta kun pelkästään sillä katselen. Toivottavasti tästä ei ole vielä pääteltävissä mitään lisäleikkauksen tarpeesta...

27.4.09  
Anonymous reetta said...

miten helvetissä tää liittyy vampyyreihin?!?

23.6.09  
Anonymous Näkijä said...

Minäkin kävin kuluneena kesänä läpi Lasik-hoidon. Taittovirheeni olivat +2,5 ja +2,75. Lisäksi reilusti piilokarsastusta. Molemmat silmät korjattiin kerralla. Olin käyttänyt laseja 36 v. Nyt tarvitsen vain ns. tiimarilasit lukemiseen. Hoitoon sisältyi 6 lääkärintarkastusta, joista yksi on jäljellä. Hoito tapahtui mallikkaasti ilman odotusaikoja. Kaikki kulut yhteensä lääkkeineen oli 1300 €. Hoito tapahtui Pietarissa Medi-klinikalla. Suosittelen!

15.10.09  

Lähetä kommentti

<< Home