Helvetillinen käsite
Culture is a concept forged in hell.
Olen perehtynyt viimeisten kahden ja puolen viikon ajan käsitehistoriaan. Pim den Boer tiivisti näkemyksensä yllä siteeraamakseni lausunnoksi kun virittelin keskustelua kulttuurin käsitteen käytöstä analyyttisenä työkaluna. Olen pakon edessä yrittelemässä sellaista, mitä hän on jo hieman toisesta näkökulmasta ja paljon suuremmalla pieteetillä tehnyt (harmikseni hollanniksi), eli koetan saada jonkinlaisen yleiskuvan siitä, millaisilla tavoilla kulttuurin käsitettä nykyään käytetään.
Onnistuin eräässä keskustelussa vastikään kiteyttämään yhden niistä monista syistä, joiden vuoksi koko käsite on mielestäni helvetillinen. Koetan selittää. Ajatellaan oppositiota luonnon/biologian ja kulttuurin välillä sellaisena kuin se esiintyy esimerkiksi nykylehdistön kielenkäytössä. Mietitään miten tuo oppositio kytketään kysymyksiin tahdonvapaudesta ja determinismistä. (Olisi tehnyt mieli etsiä päivän lehdistä retoriikkaesimerkkejä, mutta masennuin liikaa kun koetin lukea Iltalehteä ja Helsingin sanomain blogeja vaadittavalla tarkkuudella.)
Jos luonto luetaan nykykeskusteluissa biologiaksi, kulttuuri edustaa vapautta, luonto pakkoa. Kun jokin ilmiö selitetään biologialla, monet ymmärtävät selityksen merkitsevän, ettei ilmiötä voi muuttaa, vaan se on välttämätön. Kulttuurilla selitetty asia ymmärretään tällöin muutettavissa olevaksi. Toisin sanoen ihmisten käytöksen selittäminen luonnolla profiloituu poliittisesti konservatiiviseksi ja kulttuurilla selittäminen uudistusmieliseksi. Tässä ei tietysti ole kauheasti järkeä edes silloin jos hyväksyy tehdyn jaottelun. Onhan näet niin, että vaikka taipumukseen käyttäytyä jollain tietyllä tavalla vaikuttaisi paljonkin biologisia tekijöitä, ei se tarkoita kyvyttömyyttä vaikuttaa siihen, miten jos mitenkään kyseinen taipumus ilmenee. Mutta enhän minä mistään järkevistä oppositioista tässä puhunutkaan.
Kääntäjänä olen kuitenkin paljon tottuneempi aivan toisenlaiseen luonnon ja kulttuurin retoriseen vastakkainasetteluun – sellaiseen, jossa kulttuuri merkitsee pakkoa ja luonto, jopa biologia, vapautta. Onko minun mahdollista kääntää teksti oikeasti kielestä toiseen? Voinko edes oikeasti ymmärtää vieraalla kielellä kirjoitettua tekstiä? Kahlitseeko kieleni ja kulttuurini minut tiettyyn tapaan ajatella, ja toiskielisen toiseen tapaan ajatella? Ja niin edelleen – kaipa tämäkin keskustelu on useimmille tuttu. Kulttuuri onkin nyt pakkopaita, joka sulkee ajattelun sisäänsä (aidon Huntingtonilaiseen tapaan), ja estää minua ymmärtämästä toisen kulttuurin edustajia. Vastaanväittäjät vetoavatkin nyt luontoon: olemme samaa lajia, ja siksi meidän on mahdollista rikkoa kulttuurimme pakottavia rajoituksia ja ymmärtää toisiamme.
Tämä on vain yksi esimerkki, jolla koetan havainnollistaa kuinka täysin sietämätön työkalu mihinkään kulttuurin käsite on. Se on kuitenkin myös poliittisesti korrekti käsite – akateemisestikin: kuulin keväällä eräältä venäläiseltä filosofian professorilta, että Neuvostoliiton kaatuessa lukuisat marksismi-leninismin oppituolit muutettiin pikaisasti kulturologian oppituoleiksi (ja sitten alettiin miettiä mitä kulturologia on). Kulttuurista puhuminen ei akateemisessa keskustelussa tarkoita mitään, mutta useimmat eivät myöskään tuohdu siitä suuremmin, joten se on taajaan käytetty yleisluontoinen peruskäsite. Mainitsin aluksi, että olen pakon edessä – pakko johtuu siitä, että olen mukana eräässä kansainvälisessä projektissa, jonka nimessä käytetään sanaa "kulttuuri". Projekti on kiinnostava, tuo sana taas kauhea. Pakkohan minun on koettaa tyynnyttää kauhistustani edes hieman; koetan tuottaa projektin tarpeisiin lyhyen käsitehistoriallisen katsauksen siihen, kuinka kulttuurin käsitettä käytetään analyyttisenä työkaluna. (Tähän mennessä tieto on valitettavasti pelkästään lisännyt kauhistustani.)
Tunnisteet: filosofia, historia, käsitteet, tieteenfilosofia
32 Comments:
(Jipii! Hauska päästä leikkimään filosofia.)
Kun puhuit kulttuurin, muutettavuuden ja edistysmielisyyden välisistä yhteyksistä, mieleeni tuli ainoana esimerkkitapauksena kysymys siitä, ovatko sukupuoliroolit luonnon vai kulttuurin sanelemia. Toisessa mieleeni tulleessa kysymyksessä, että onko homous synnynnäinen (biologinen) vai omaksuttu (kulttuuriin rinnastettavissa oleva) ominaisuus, leirit ovat toisin päin niin, että edistysmieliset yleensä haluavat selittää homouden biologialla ja konservatiivit kulttuurilla (jolloin siitä voi eheyttää).
Noissa tapauksissa kai kyse on siitä, kuuluuko ilmiö, sukupuoliroolit tai seksuaalinen suuntautuminen, luonnon vai kulttuurin alaan. Ääneenlausumattomana taustaoletuksena lienee se, että se kumpaan alaan ilmiö kuuluu on hyvinmääritelty fakta, ja että ilmiö on muuttuva vain, jos se kuuluu kulttuurin alaan.
Koska olen viime aikoina katsonut italialaisia kannibaalielokuvia, luonto-kulttuuri -vastakkainasettelu tulee mieleeni toisenlaisena: Niin, että on luonnontilassa eläviä villi-ihmisiä, joiden käytöstavat luonto on muovannut. Sitten on länsimaisia ihmisiä, joiden tavat on muovannut kulttuuri, jota tässä yhteydessä yleensä kutsutaan sivistykseksi. Näin luonnollisuus ja sivistys eivät ole jotain sellaista, että olisi ulkoa-annettua kuuluuko jokin tietty inhimillisen elämän osa-alus luonnon (pysyvä) vai kulttuurin (muuttuva) alaan, vaan on täysin mahdollista, että muutosta tapahtuu ihmisen sivistyessä niin, että "luontoa" korvataan "kulttuurilla."
Eeerittäin kauhistuttavaa, ja erittäin kuranttia kamaa!
Punaisen nörtin kanssa olen samaa mieltä, että nykysuomalaisen koko ympäristö on käytännössä kulttuuria, ja luonto on jäänyt taka-alalle.
Mutta ehkä luonto on meissä itsessämme? Ihmisluonnon kiistäminen on kätevää, jos biologiset realiteetit ovat aatteen kannalta kiusallisia (esim. katolilaisille tai kommunisteille).
Joitakin biologisia realiteetteja on silti helpompi muuttaa, kuin kulttuurin ilmiöitä. Esimerkki: Hakkaa kymmeneltä ihmiseltä oikea käsi pois. Sitten he ovat vasenkätisiä. Mutta koetapa ottaa ihmisestä pois petollisuus ja salakavaluus...
t. Make
Puhe kulttuurista on niin monenlaista ja usein vain viitteellistä, että sitä on vaikeaa yksinomaisesti sanaan kytkien tyrmätä. Ei sillä, että kulttuuriin viittaaminen olisi erityisen hyödyllistä muuten kuin käsitehistoriallisessa tai tiedonantropologisessa hengessä ja tietenkin, se on selvää, poliittisesti. Epäilen, että jälkimmäisellä on monessa keskustelussa erityinen rooli. Jo tämän horisontin nimissä täytyy olettaa, että eri käyttöyhteyksien kirjoittaminen auki ja palauttaminen käyttötavan aikaan ja paikkaan on ilman muuta aiheellista.
Omaan korvaani karmaisevinta on kuunnella sellaista kulttuurista (objekti) puhumisen tapaa, joka mahdollistaa puheen "kulttuureista". Tämä puhetapa ja ilmeisesti myös ontologinen usko (lakien ja oikeuksien kai oletetaan tukeutuvan olemassaoleviin asiaintiloihin?) on kasvanut viimeisten parin vuosikymmenen aikana räjähdysmäisesti ja sillä on oma poliittinen historiansa - ja erittäin akuutti poliittinen nykypäivänsä. Mikäli voidaan uskoa siihen, että aatteet sisältävät joitakin pysyviä ajattelun tapoja tai olemuksellisia olettamia, ei liene ihme, että sosialistisiin maihin ilmestyi yllättäen kulturologian oppituoleja: myös nykyisin parhaassa huudossa olevat poliittisen marxilaisfeminismin ja postkoloniaaliteorioiden kulttuurikriittiset muodot ovat usein kulttuurien asialla.
Taidan liioitella yhteyksien syvyyttä. Pahinta on käyttötavan pyhä yksinkertaisuus; autuaan tietämätön kaikesta siitä, millaisen myöhemmin esiinpulpahtamiskykyisen historian käsite voi onnistua syömään. Vai voiko? Miten käsite sisältää ilman, että tarvitsee puhua kulttuurista?
Tuli myös mieleeni, että yliopistolla tuhlataan tuhottomasti hyvää opetusaikaa kulttuurista puhumiseen ja sitä koskevien poliittisten ikuisuusaiheiden toisteluun. Täytyisi laatia universalismi-relativismi-o-meter, jonka mittarin täytyttyä olisi pakko siirtyä johonkin toiseen näkökulmaan tai aiheeseen. Samoin voitaisiin kirjata lista argumenteista, jotka on toistettu jo kyllin monta kertaa. Vai onko kyseessä akateemisen monografian määritelmä? Aina, kun joku yrittäisi käyttää tällaista argumentointitapaa ja palauttaa keskustelua taaksepäin, soisi kognitiotieteilijöiden laatima äänekäs summeri, joka peittäisi puheen alleen. Pelkään, että tämä jää vain utopiaksi, kuten toivomukseni siitä, että kirjastojen lukusalien kattoihin asennettaisiin raidejärjestelmät, jossa liikkuisi joukko pieniä sotilaslaserilla varustettuja vaunuja. Aina, kun soisi kännykkä tai joku puhuisi, lämpökamera-avusteinen vaunurobotti liukuisi kohdalle ja laukaisisi säteen kohti häiriötä lähinnä sijaitsevaa elävää, keskikokoista koiraa suurempaa organismia.
Arkkipiispa Paarman kommentti kuvannee alkuperä(isyys)väitteiden poliittismoraalista yhteydenluomista ja suunnanmuutoksia mukavasti.
Kulttuuri/biologia ovat nähdäkseni päällekkäisiä käsitteitä, kuvaavat samaa maailmaa. Otetaan vaikka koululaitos ja oppimisen kulttuuri, mitkä edellyttää sitä että solujen ominaisuudet tarjoavat tähän edellytykset.
Sinänsä kulttuuri on löysästi määritelty monin sivumerkityksin, mitä tässäkin keskustelussa viljellään, kuten että kulttuuriin liittyisi tai ei liittyisi muutoksen mahdollisuus, tai että se olisi tai ei olisi konservatistista tai mitä lie milloinkin.
Joku sanoi että kulttuuri olisi hyödytän käsite? Jos keskustellaan jostain tarkemmin rajatusta kysymyksestä, niin silloin kulttuurin määrittely käsitteenä olisi tarpeen, jotta sillä ylipäätään pystyttäisiin kommunikoimaan. Huonosti määritellyt käsitteet ovat propagandan työkaluja, millä viitataan siihen mitä ei ole, mutta asiakeskusteluun ne eivät kuulu.
Olet niin oikeassa. Olen pyöritellyt itse samaa ajatusta seuratessani "monikulttuurisuuskriitikoiden" esittämiä näkemyksiä.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ymmärrän tämän kirjoituksen tuskana siitä että sana "kulttuuri" ei ole riittävän tarkka käsite. Mutta eikö sama koske lopulta mitä tahansa muutakin sanaa?
Silti pystymme kommunikoimaan olosuhteisiin nähden erinomaisesti. Yhteiskuntajärjestelmämme romahtaisi heti jos emme kykenisi yhteistyöhön.
Ehkä vika ei olekaan sanoissa vaan tarkastelutavassa? Jos valokuvaa zoomaa tietokoneella niin isoksi että yksittäiset pikselit vievät huomion, ei pysty näkemään mitä kuva esittää.
On jäänyt vastaamatta, vastaanpa nyt.
Punainen nörtti, homouden kohdalla leirit tosiaan kääntyvät toisin päin. Tämä kertoo aika paljon siitä, kuinka vähän asiassa on väliä millään tosiasioilla tai vaikkapa tieteellisellä tutkimuksella (johon kumpikin osapuoli vetoaa silloin kun se on kätevää), ja kuinka paljon poliittisilla intohimoilla. Jotenkin jos saisi muutettua tuota taustaoletusta, että ilmiö kuuluu vain jompaan kumpaa ja on muuttuva vain jos se kuuluu kulttuuriin.
Italialaisia kannibaalielokuvia? Vau. Tuo 'sivistyskulttuuri' on tosiaan yksi kulttuurin käsitteen hyvinkin vanhoista käyttötavoista, ja ajatus joko kulttuuriolennoksi jalostuvasta raakalaisesta tai kulttuuriolennoksi rappeutuvasta jalosta villistä on aika vanha.
Make, arvelet siis tietäväsi, että petollisuus ja salakavaluus ovat "kulttuuria"?
Tulta syöksevä lintu, ehdota kognitiotieteilijöille universalismi-relativismi-o-meterin kehittelyä . Kannatan lämpimästi!
Anonyymi, valitettavasti kulttuurin käsitettä ei välttämättä määritellä edes akateemisessa keskustelussa. Olen lähilukenut hieman tekstejä nähdäkseni kuinka käsitettä käytetään, ja samasta tekstistäkin voi löytää hyvin erilaisia käyttötapoja, vaikka samalla käsite on olevinaan analyyttinen työkalu. Toisaalta, en ihan hirveästi usko noin monia merkityksiä saaneiden käsitteiden toimivaan määrittelyyn. Käyttötapaan tapaa lipsua muita merkityksiä, joilla käsite on jo valmiiksi ladattu.
Tapio Laakso, jep, ja monikulttuurisuuskriitikoiden kriitikot ovat usein ihan yhtä mahdottomia käyttäessään sanaa "kulttuuri".
Mikko, en oikeastaan kärsi siitä, ettei kulttuuri ole riittävän tarkka käsite. Käsitteet harvemmin ovat ylettömän tarkkoja, eikä se ole minusta onagelma: kieli on sellaista. Kärsin siitä, että kulttuurin käsite on minusta oikeasti huono käsite (ts. se tekee monia poliittisesti latautuneita ja tutkimuksessa haitallisia rajauksia), ja siitä, että se on saanut liian paljon merkityksiä merkitäkseen enää kauheasti mitään.
Olen koettanut sekä lähilukea että vetäytyä etäämmäs. Etäämpää näen kuvan, jossa on kulturologian oppituoleja, monikulttuurisuuskritiikkiä, kulttuuripuheen hyödyntämistä identiteettipolitiikassa ja muuta vastaavaa. Kun menen lähemmäs, näen esimerkiksi akateemista tekstiä, jossa käsitettä käytetään kiinnittämättä huomiota siihen, kuinka vahvoja poliittisia latauksia siihen sisältyy. Toisin sanoen poliittisesti motivoituneet oletukset tulevat välillä täysin mutkattomasti osaksi tutkimusta, kun noin vahvan poliittista käsitettä ei käytetä kriittisesti.
Lisäksi: vaikka kaikki käsitteet ovat jossain määrin moniselitteisiä (kieli on aina), niin jotkut käsitteet ovat sitä nähdäkseni enemmän kuin toiset. Reinhart Koselleck on sanonut suunnilleen niin, että kun käsite on keskellä poliittista debattia tarpeeksi pitkään, siihen alkaa lastautua yhä enemmän ja enemmän merkityksiä. Joskus joihinkin poliittisesti erityisen tärkeisiin käsitteisiin lastautuu niin paljon merkityksiä, että menettävät merkityksensä ja lopulta katoavat käytöstä. (En tiedä vielä mitä ajatella Koselleckin väitteestä, mutta pidän sitä kiinnostavana ja siksi kokeilen.)
Jokainen poliittinen ryhmähän haluaa määritellä poliittisesti vahvan käsitteen omalla tavallaan, ja poliittinen kiistely on samalla vaivihkaa kiistelyä tuon (tai tietysti monen) käsitteen käyttötavasta ja merkityksestä. Ajatellaan esimerkiksi vapauden käsitteen käyttöä yhdysvaltalaisessa politiikassa.
No, olen tässä viime aikoina muotoillut hypoteesia, että kulttuurin käsite on tällä hetkellä niin lähellä jonkinlaista saturaatiopistettä, ettei se enää merkitse juuri mitään. (Oletustani tukee muun muassa se, että julkaistuissa käsitehistoriallisissa tutkimuksissa kulttuurin käsitettä käsittelevät merkinnät ovat epätavallisen pitkiä.) Käsitteellä on nähdäkseni kuitenkin juuri tällä hetkellä myös hyvin vahva poliittinen lataus. Koska oletan näin, olen sitä mieltä, että käsite on epätavallisen kelvoton käytettäväksi analyyttisenä työkaluna tutkimuksessa.
Itse olen huomannut vastaavaa muissa poliittisesti latautuneissa sanoissa, esimerkiksi geenimanipulaatiossa.
Ounastelen että merkitykset heijastelevat sanaan ja sitä kuvaavaan ideaan liittyvien henkilökohtaisten kokemuksien siihen liittämiä tunnelatauksia. Merkitykset ovat muoto, sisältö on yksinkertaistava poliittinen dikotomia.
Jos saman idean kuvaamiseen käytetään toisia sanoja, tunnelataukset seuraavat kyllä perässä. Käsitemäärittely on kuin talvella kusisi pöksyihin: hetken lämmittää mutta kohta on paljon ikävämpi olo. Epäilisin että jos ei ole valmis jättämään diskurssia, seuraavaksi paras tapa on nostaa substanssikissa pöydälle.
Huvittavasti tietysti ihmiset ovat vapaaehtoisesti luopumassa sellaisesta poliittisesta diskurssista joka on oman maailmankuvan vastaista, ja pitävät tärkeänä sellaista poliittista diskurssia joka edustaa omaa maailmankuvaa.
Yhtä paha sitä valokuvaa on katsoa liian kaukaa kuin liian läheltä.
Eufemia, toi sun teoria käsitteiden saturaatiopisteestä olisi tosi hyödyllinen myös käsiteltäessä sellaisia käsitteitä kuin demokratia ja rasismi.
Mikko, totta tosiaan. Koska en voi jättää diskurssia (ts. minun nyt vain on monestakin syystä viisasta olla mukana siinä projektissa, jonka nimessä käytetään sanaa "kulttuuri"), niin koetan nostaa kissan pöydälle ja kysyä projektiin osallistuvilta mitä tutkija oikeastaan tekee puhuessaan kulttuurista.
Siinä kuitenkin olen hieman eri linjoilla kanssasi, että en usko sanoista täysin irrallisiin "ideoihin" (ts. ideoiden avaruudessa muuttumattomina leijuviin käsitteisiin), joita sanat vain ilmentäisivät niin, että sanat olisivat yksinkertaisesti vaihdettavissa. Kieli ei minusta vaikuttaisi olevan sellaista. Toki jonkin yhden sanan vaihtaminen saattaa olla mahdollista rajoitetussa ympäristössä ilman että diskurssi siitä paljoa hetkahtaa, mutta jos paljon sanoja vaihdetaan tai luodaan, niin niiden ilmaisemat jakolinjat ja dikotomiat muuttuvat myös. Koko käsitteellinen järjestelmä muuttuu, eli "ideat" näyttävät muuttuvan. Huomaa: en väitä, että ajattelu seuraisi orjallisesti muutoksia kielessä. Sanon vain, että ajattelun merkittävät muutokset ja kielessä näkyvät käsitejärjestelmien merkittävät muutokset tapahtuvat samaan aikaan.
Tätä näkee esimerkiksi maissa, joihin tuodaan länsimainen hallintojärjestelmä käsitteellisine apparaatteineen. Sen vähän perusteella, mitä tiedän, on kiinnostavaa seurata paikallisten ja tuotujen jäsennystapojen ja käsitteellisten kehikoiden yhteentörmäyksiä ja sulaumia. Se synnyttää aina uudenlaista kieltä ja myös tuodut käsitteet muuttuvat.
Jotain samankaltaista näkee myös jos tutkii hieman Suomen historiaa. Esimerkiksi se paljous uudissanoja (mm. henkilö, esine, tiede, taide, kansalainen, neliö ja tasavalta), jota kieleemme luotiin 1800-luvulla, puhuu ainakin minulle hyvin hätkäyttävää kieltä siitä, millaisia ajatuksia on ollut mahdoton sanoa suomeksi vielä 1800-luvun alkupuolella. Ihan konkreettisesti mahdoton: SKS:n pöytäkirjoja ei kyetty aluksi kirjoittamaan suomeksi vaikka kirjoittamassa oli niinkin nerokas suomentaitaja kuin Elias Lönnrot.
Punainen nörtti, epäilemättä olisi. Onneksi minun ei ole pakko - ei siihen tapaan kuin minun on nyt moraalinen pakko käsitellä kulttuurin käsitettä (voidakseni edes siedettävällä omatunnolla olla mukana mainitsemassani projektissa).
Ainakaan haukkumasanojen kohdalla yritys muuttaa ajattelutapoja sanoja muuttamalla ei ole toiminut. Olin joskus pienenä partiossa, ja tuohon aikaan vammaisia partiolaisia kutsuttiin eufemismilla "sisupartiolainen". Mielenkiintoista on se, että tuosta sanasta kehkeytyi partiolaisten keskuudessa hyvin nopeasti yleinen haukkumasana.
Samanlaista ironista asennoitumista olin havaitsevinani Tapio Laakson ylläolevassa kommentissa, jossa monikulttuurisuuskriitikot oltiin laitettu lainausmerkkeihin.
En tiedä käsitehistoriasta paljoa, mutta olen saanut sen vaikutelman, että käsitehistorioitsijat tutkisivat lähinnä arvolatautuneita käsitteitä. Miksi esimerkiksi viidenkymmenen viime vuoden aikana käynnissä ollut massiivinen projekti luoda tietotekniikan eri aspekteja kuvaavia erikoistermejä ei vaikuta olevan sopiva käsitehistorioiteijoiden tutkimuskohde?
Punainen nörtti, jeh, kieli ja ajattelutavat muuttuvat kyllä, mutta ei aina juuri sillä tavalla kuin muuttajat haluaisivat. Tämä tapaa harmittaa diktaattoreita ja kasvattajia.
Käsitehistorioitsijat ovat yleensä olleet nimen omaan historioitsijoita, ja kiinnostuneita poliittisesta historiasta. Tilanne on kuitenkin muuttumaan päin, eli ei kuin tutkimaan tietotekniikan erikoistermejä:
Beyond Classical Key Concepts: Applied Conceptual Analysis Research Training Seminar
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Reinhart Koselleck on sanonut suunnilleen niin, että kun käsite on keskellä poliittista debattia tarpeeksi pitkään, siihen alkaa lastautua yhä enemmän ja enemmän merkityksiä.
Esimerkkinä 'vapaa kasvatus'!
Eufemia:
"Toisaalta, en ihan hirveästi usko noin monia merkityksiä saaneiden käsitteiden toimivaan määrittelyyn."
Sana voi olla monimielinen (ambiguous), eli samaa sanaa voidaan käyttää ilmaisemaan eri käsitteitä.
Käsitteet ovat sanojen merkityksiä: käsite ei enää ole monimielinen. Se voi kuitenkin olla epämääräinen (indeterminate)tai sumea (vague).
Suomen kielessä "kuusi" on monimielinen sana, mutta sen monimielisyys on tavallaan satunnaista. Sen eri merkitykset eivät mene sekaisin keneltäkään.
"Kulttuuri" saattaa olla hienovaraisemmin monimielinen. Luultavasti eri kulttuurin käsitteet ovat myös epämääräisiä tai sumeita. On osittain erillisiä, mutta osittain päällekkäisiä käsitteitä. Silloin ei useinkaan ole selvää, mistä tarkkaan ottaen puhutaan.
Olisi tosiaan kiinnostavaa tutkia tarkemmin myös käsitteen käsitettä. Siitä oli puhetta käsitehistoriakurssinkin ainana.
Luin juuri Skinnerin tekstin Kolmas vapauden käsite, ja hän tosiaan käytti käsitteen (concept) käsitettä kuten sinä teet. Se on ymmärrettävää. Toisaalta saksalaisessa käsitehistoriallisessa perinteessä käsitteen (Begriff) käsitettä käytetään hieman toisin - ts. Begriff kytketään tiukemmin sanaan (ajattelun ja kielen kytköksiä painotetaan siis enemmän), ja alkaa olla mielekästä sanoa, että käsite saa monia merkityksiä.
Kummallakin käsitteen käsitteen käyttötavalla on minusta ansionsa ja ongelmansa. En ole vielä päättänyt kumman puoleen kallistun.
Edellisessä kommentissani puhuin käsitteestä Koselleck -vaikutteiseen tapaan. Toinen tapa sanoa asia kuuluisi näin:
Olisi tosiaan kiinnostavaa tutkia tarkemmin myös käsitteen käsitteitä. Siitä oli puhetta käsitehistoriakurssinkin ainana.
Luin juuri Skinnerin tekstin Kolmas vapauden käsite, ja hän tosiaan käytti sanaa "käsite" (concept) kuten sinä teet. Se on ymmärrettävää. Toisaalta saksalaisessa käsitehistoriallisessa perinteessä sanaa "käsite" (Begriff) käytetään hieman toisin - ts. Begriff kytketään tiukemmin sanaan (ajattelun ja kielen kytköksiä painotetaan siis enemmän), ja alkaa olla mielekästä sanoa, että käsite saa monia merkityksiä.
Kummallakin sanan "käsite" käyttötavalla on minusta ansionsa ja ongelmansa. En ole vielä päättänyt kumman puoleen kallistun.
Ajattelen itse, että sanan käyttö määrää sen merkityksen, eli käsitteen. Käsite (abstrakti objekti) on siis abstrahoitu sanan käytöstä. Sanan pääasiallinen käyttö taas liittyy arvostelmiin ja päätelmiin, joissa se esiintyy olennaisesti. Käsite on abstraktio tai esineellistymä sanan roolista kielessä ja ajattelussa.
Niinpä käsitteet eivät metafyysisesti ole mitenkään ihmeellisiä objekteja: ne on kuitenkin hyödyllistä erottaa kielellisistä ilmauksistaan, koska silloin voidaan esimerkiksi sanoa, että suomen merkkijono "punainen" ja englannin merkkijono "red" ilmaisevat saman käsitteen. Ja voidaan myös ymmärtää, että joillakin ei-kielellisillä olioilla voi olla käsite, jonka me ilmaisemme käyttämällä noita merkkijonoja. Samuus suomen, englannin ja koirien ajattelun välillä on tietysti hiukan suhteellista, mutta mikäpä ei olisi.
Mietin asiaa tässä viikonlopun verran, ja päädyin siihen, että kyllä minun on parasta pitäytyä tuossa erottelussa, jota kuvaat hyvin, ja jota olen itsekin noudattanut aikanaan varsin tunnollisesti.
En tiedä jaksanko kirjoittaa aiheesta kokonaisen merkinnän, mutta ainakin hieman tässä: huomasin taas kuinka helposti solahdan erilaisiin puhetapoihin. Se on ilman muuta kätevää kääntäessäni, mutta muuten joskus ongelmallistakin. Kurssin alussa valitin siitä, että Koselleckin tapa käyttää sanaa "käsite" on tuhottoman epäselvä ja outo - kurssin lopussa olin jo tottunut ainakin useimpiin tuon outouden piirteisiin.
Skinner on kuulemma viime aikoina sanonut, että hän hieman karsastaa koko sanaa "käsite". Täytyy selvittää hänen perustelunsa. Minustakin tuntuu ainakin juuri nyt mukavammalta puhua vain tavoista, joilla sanoja käytetään.
Voisiko ajatella, että esimerkiksi ilmaus "suomalainen kulttuuri" onkin oikeastaan eräänlainen jako sisäryhmään ja ulkoryhmään.
Kulttuurikäsitteen kritiikki -- ja monikulttuurisuus -- olisi silloin tämän jaon kyseenalaistamista.
Juu, se on minusta jako sisäryhmään ja ulkoryhmään, eli usein tosi poliittinen teko.
Minusta näyttää siltä, että puhe monikulttuurisuudesta on tehoton kritiikki tuolle jaolle. Siinähän ei kyseenalaisteta jaon pätevyyttä. Sen sijaan sanotaan, että eri kulttuureihin kuuluvat ihmiset (siis olemuksellisesti "erilaiset" ihmiset) voivat elää rinta rinnan. Vastustetaan erottelupolitiikkaa mutta pidetään erottelu voimassa.
Koetan tehdä jotain muuta. En koeta väittää, että ihmiset olisivat kaikkialla ihan samanlaisia eikä ongelmia olisi. Sen sijaan koetan tajuta mahdollisimman hyvin mitä tapahtuu kun sanalla "kulttuuri" tehdään erottelu. Sanan tuollaisella käytöllä on historia, ja se on minusta kiinnostava; se saattaa auttaa minua tajuamaan. En vielä tajua ollenkaan riittävän hyvin, joten en voi tietää mitä minun kannattaa tehdä jos/kun tajuan paremmin.
Minusta ihmisten taipumus jakaa ihmiset sisä- ja ulkoryhmiin vaikuttaisi olevan peritty taipumus. Ainakin sitä ilmenee laumaeläimillä yleisesti.
En usko, että on mahdollista hillitä tuota taipumusta. Esimerkiksi itseään suvaitsevaisiksi nimittäville ulkoryhmää on valkoinen heteroseksuaalinen mies.
Olen sitä mieltä että tavoitteesi on hyvä. On myös mahdollista, että kulttuurin käsitteen kritiikin poliittinen vaikutus on käänteinen kuin tavoite.
Jos painetta jakaa ihmiset meihin ja niihin ei uudelleenohjata johonkin rakentavampaan ja silti samalla estetään jaon ilmaiseminen pilkkaamalla käsitettä käyttäviä, saatetaan sana ehkä onnistua poistamaan käytöstä, mutta käsite jää varmaankin elämään. Pitäisin todennäköisenä, että tilalle valitaan rasistisemmat ilmaukset. Kulttuurien (!) välinen rauhallinen yhteiselo ottaa takapakkia.
En tiedä onko tämä yhtään edellistä kommenttiani selkeämpi:
En koeta tällä touhullani hillitä ihmisten taipumusta tehdä jakoa meihin ja heihin; en usko, että sellainen olisi mitenkään mahdollista. Se on paljon laajempi juttu kuin jonkin yhden sanan käyttäminen tai käyttämättä jättäminen akateemisissa teksteissä (mistä tässä olen koko ajan vaahdonnut).
En halua mitään korrektia uuskieltä, vaan koetan tajuta millaisia asioita teemme nyt käyttämällämme kielellä. Koetan tajuta miten sanoihin latautuneet poliittiset merkitykset vaikuttavat tutkimukseen. Tavoitteeni on nyt ensi alkuun vain tajuta paremmin, ei muuta. Tietenkään en voi ennustaa mitä siitä seuraa jos vaikka sattuisin tajuamaan jotain.
Eufemia, tarkoittaako puhe monikulttuurisuudesta sitä, että eri kulttuureihin kuuluvat ihmiset voivat elää rinta rinnan, vai sitä, että yksi ihminen voi ottaa elämäntapaansa vaikutteita eri kulttuureista? En ole seurannut julkista keskustelua niin hyvin, että tietäisin.
Esimerkkinä jälkimmäisestä voitaisiin kai pitää minun go-pelin harrastamistani. Onkohan siinä kyse siitä, että toteutan käytännössä monikulttuurisuutta elämässäni vai siitä, että omaksun tietyn ulkoisen muodon kaukoidän kulttuurista sisäistämättä kunnolla (koska olen länsimaalainen) sitä roolia, joka go:lla on oikeasti tuossa kulttuurissa.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ei ole niin tärkeä pohtia tuollaisia. Tärkeää on rakastaa
Olen sama anonyymi kuin yllä.
Eufemia: "Anonyymi, valitettavasti kulttuurin käsitettä ei välttämättä määritellä edes akateemisessa keskustelussa."
Olen samaa mieltä valitettavuudesta, koska minusta käsitteiden määrittely sanakirjamaisesti olisi reilua peliä, läpinäkyvämpää, suorempaa ja selkeämpää, tieteellisempää. Minulla on sellainen kutina, että osaltaan suora määrittelemättömyys johtuu siitä, että halutaan vaikuttaa ihmisten mielissä oleviin käsitteen merkityksiin, ja se voi tapahtua tehokkaammin suostuttelemalla ja vaivihkaa, ilman että lukija tai kuulija pystyy niin helposti tarkastelemaan käynnissä olevaa käsitteen määrittelyä. Käsitteen määrittely tapahtuu siis Matin mainitsemalla tavalla, missä "sanan käyttö määrää sen merkityksen". Tutkijat siis harrastavat tutkimuksen lomassa politikointia. (käytin äsken itse samaa keinoa politikoinnin vaivihkaiseen määrittelyyn, tekemällä jonkunsasteista laajennusta perinteisemmältä areenalta tieteen suuntaan)
Eufemia: "kulttuurin käsite on tällä hetkellä niin lähellä jonkinlaista saturaatiopistettä, ettei se enää merkitse juuri mitään."
Väite (!) on hurja, että sana voisi tyhjentyä merkityksestä sitä kautta, että siihen ympätään jatkuvasti eri suunnilta lisää merkityksiä. Mitä kautta tämä voisi tapahtua? Koskisiko tämä vain tietyntyyppisiä käsitteitä? Musiikki? Taide? Vapaus? Isänmaallisuus? Tai voisiko tämä koskea vain tietyntyyppistä määrittelyä?
Musiikki ainakin käsitteenä syvenee, sen piiri laajenee ja se tulee hyvinkin hienosyiseksi sitä mukaa kun musiikkiin tulee lisää alalajeja.
Ehkä käsite voi tyhjentyä sitä kautta, jos sitä määritellään ristiriitaisesti. Sanotaan vaikka, että kristillinen usko on sitä ja sen vastakohtaa, jolloin sanalle voi jäädä pelkkä positiivinen kaiku sen muodosta ilman sisältöä. Kristillinen usko voi kristittyjen piirissä olla myönteistä, mutta sen jälkeen alkaa loputon kinastelu mitä positiivisen ilmiasun alle ladataan.
Ristiriitaisen määrittelyn hajottavasta vaikutuksesta voidaan päästä konteksteilla, jos kontekstien sisällä käsite on jotenkin tolkullisesti määritelty, kuten kristillinen usko helluntailaisten piirissä.
Sinänsä minusta tuntuu, että sanat uhrataan aina poliittisessa pelissä, niiden selkeys ja johdonmukaisuus. Helluntailaisten piirissäkin voidaan yhtenä vuonna yhden karismaattisen johtajan ohjastamana puhua yhtä ja seuraavana vuonna toista, eikä kukaan uskalla ääneen ihmetellä opin nopeaa muuttumista.
Vielä siihen aikaisempaan, että "en ihan hirveästi usko noin monia merkityksiä saaneiden käsitteiden toimivaan määrittelyyn". Jos vaihtoehtona on se, että määritellään eksplisiittisesti tai ei määritellä, niin mielestäni määrittely on parempi. Näin voidaan palata määritykseen ja saada se vastaamaan sitä tekstiä, missä sitä määrittelyä käytetään. Lisäksi noiden sivumerkitysten häivyttämiseen voidaan käyttää uusien sanojen muodostusta, voitaisiin puhua vaikka monikulttuurisuuden sijaan "pluraristisesta kulttuurista" eli plukusta, mistä tekstissä puhuttaisiin siitä eteenpäin. Voisi olla vaikea vakavissaan jatkaa keskustelua siitä, että mitä "pluku" oikeasti tarkoittaa. Pointti olisikin se, että pluku sana olisi määritelty keskustelun alussa, ja sitä määrittelyä täydennettäisiin tilanteen mukaan.
Punainen nörtti: "Miksi esimerkiksi viidenkymmenen viime vuoden aikana käynnissä ollut massiivinen projekti luoda tietotekniikan eri aspekteja kuvaavia erikoistermejä ei vaikuta olevan sopiva käsitehistorioiteijoiden tutkimuskohde?"
Tietotekniikkasanasto on epäpoliittista ja verraten tarkasti määrittelyä, siitä puuttuu intohimoa ja mahdollisuuksia olla mielekkäällä tavalla eri mieltä.
Eufemia: "Koetan tajuta miten sanoihin latautuneet poliittiset merkitykset vaikuttavat tutkimukseen."
Mielenkiintoinen näkökulma. Ainakin voi olla sanoja, joita tutkimuksen maksaja ei hyväksy, ja joita ei saa käyttää, tai joiden käyttö sallitaan vaan jollain tietyllä tavalla (sisällissota, vapaussota, kansalaissota). Käytettyjen sanojen merkitysavaruus myös rajaa sitä, mitä tutkimuksessa voidaan ilmaista. Jos tutkimuksella pyrkitään objektiivisuuteen, niin poliittisesti latautuneet sanat ovat heti yksi kompastuskivi, koska mistä muusta on kyse poliittisesti latautuneissa sanoissa, kuin niistä asioista joita kannatetaan tai joita vastustetaan, mitkä näkökulmat on uitettu sanoihin sisälle. Mielestäni tutkimuksesta tulisi siivota mahdollisimman pitkälle arvot pois, siten että tarjottaisiin vain ja ainoastaan alaston totuus. Tai ehkä ei näin ankarasti, tehtäköön myös arvoja sisältävää tutkimusta, mutta tällöin älköön kuitenkaan väitettäkö sitä objektiivisuuteen pyrkiväksi.
Punainen nörtti, ainakin monikultuurisuuden vastustajat tuntuvat tarkoittavan monikulttuurisuudella sitä, että eri kulttuureihin kuuluvat ihmiset voivat elää rinta rinnan; samoin ymmärtääkseni ainakin jotkut monikulttuurisuuden puolustajista. Jos näin tosiaan on, kuten luulen, niin silloin kumpikin sakki vastustaa ajatusta, että "yksi ihminen voi ottaa elämäntapaansa vaikutteita eri kulttuureista". Koko kiistaan kun nähdäkseni sisältyy kummankin osapuolen hyväksymä taustaoletus, että ihmiset kuuluvat olemuksellisesti johonkin kulttuuriin, eikä mikään kulttuurishoppailu ole mahdollista (tai ainakaan toivottavaa, ainakaan muille kuin jollekin ryhmälle). Mutta voi hyvin olla, että minä vain en ymmärrä tuota kiistaa.
Meshin, olen samaa mieltä.
Anonyymi, kiitos kiinnostavasta kommentista. Pitäisi vastata pidemmin, mutta kuumeisena en nyt osaa kuin tähän: Väite (!) on hurja, että sana voisi tyhjentyä merkityksestä sitä kautta, että siihen ympätään jatkuvasti eri suunnilta lisää merkityksiä. Mitä kautta tämä voisi tapahtua? Koskisiko tämä vain tietyntyyppisiä käsitteitä? Musiikki? Taide? Vapaus? Isänmaallisuus? Tai voisiko tämä koskea vain tietyntyyppistä määrittelyä?
Käsittääkseni Koselleck tosiaan sanoo, että tämä koskee vain tietyntyyppisiä käsitteitä ja tietyntyyppistä määrittelyä. Toisin sanoen sellaisia käsitteitä, jotka ovat poliittisia kiistakapuloita, ja joiden uudelleenmäärittely keskenään ristiriitaisin tavoin on osa käytännön politiikkaa. Kuten itse totesitkin.
Edelleen sama anonyymi, sen verran lisään, että yksi syy siihen että sanoja ei määritellä, on varmaan se että se on niin vaikeaa. Eikä kyse ole vain yhdestä sanasta, vaan toisistaan riippuvien sanojen verkostosta, joka tulisi saada tolkulliseksi. Tuo parkaisu "Culture is a concept forged in hell" kuvastanee tilannetta.
Lähetä kommentti
<< Home