21.7.08

Suhtautuminen ärsyttävään ja turhauttavaan

Punainen nörtti haastoi muiden muassa minut kirjoittamaan bloggaussarjan vapaavalintaisesta henkilökohtaisesta aiheesta. Haasteeseen täytyy tietysti vastata. Sarjasta tulee kolmiosainen, eivätkä osat liity toisiinsa ollenkaan samalla tavalla kiinteästi kuin Punaisen nörtin hienossa kirjoitussarjassa. Kolmea kirjoitusta yhdistävä tekijä on se, että niihin liittyy minulle hyvin henkilökohtainen ja vaikea eettinen kysymys.

Kirjoitin joskus Agambenin innoittamana demoneista, ja ihmeekseni teksti taisi olla suurelle osalle lukijoista jokseenkin käsittämätön. Uskonnollissävytteinen sanasto taisi hämätä, sillä asia oli hyvin yksinkertainen ja täysin maallinen. Nyt kirjoitan samasta asiasta, mutta en puhu demoneista.

Keskustelin vastikään erään hyvän ystäväni kanssa. Hän on lääkäri, ja hoitaa vakavasti sairaita ihmisiä, joista iso osa ei elä pitkään. He kuitenkin voisivat elää pitkään, sillä monet ovat vielä nuoria, ja vaikka heidän sairautensa ei ole parannettavissa, se olisi mahdollista pitää kurissa oikeanlaisella lääkityksellä. Valitettavasti potilaat eivät syö lääkkeitään. Se ei ole ihmeellistä, sillä useimmat heistä ovat sairastuneetkin holtittomuuttaan, eikä sairaus mitenkään maagisesti lisää elämänhallintakykyä. Tällainen potilas on lääkärille helposti turhauttava: lääkäri auttaisi, ja auttaa, pelastaa hengenkin monta kertaa, mutta sitten potilas lähtee rilluttelemaan ja palaa henkihieverissä. Ja lopulta kuolee aivan liian nuorena.

Herättikö kuvaus ärtymystä? Suutuitko siitä, että ihmiset ovat niin tyhmiä, että kuolevat tyhmyyteensä vaikka toiset parhaansa mukaan yrittävät auttaa? Lääkärin on ylitettävä tuo suuttumus: potilaalla ei ole velvollisuuksia lääkäriä kohtaan, ainoastaan lääkärillä on ammattinsa vuoksi velvollisuuksia potilasta kohtaan. Holtiton ihminen tekee pahaa eniten itselleen, eikä yleensä halua olla holtiton. On vain. Olen tavannut heitä, joiden kyky elämänhallintaan on mitätön, enkä salli itselleni suuttumusta heitä kohtaan. En usko, että suuttumuksesta on mitään hyötyä kellekään, enkä toisaalta usko, että holtiton ihminen osaisi olla muuta kuin holtiton. On tietysti ongelmallista, että holtiton ihminen on juridisesti aikuinen ja vastuullisuudeltaan usein pieni lapsi. Enkä kuitenkaan tahdo viedä holtittomalta ihmiseltä kansalaisoikeuksia tai juridista aikuisuutta. Minun itse asettamani eettinen velvollisuuteni on kohdata tämä yleinen ja ristiriitainen tilanne kulloinkin järkevimmäksi katsomallani tavalla, ei moraalisen ärtymyksen sanelemilla dogmeilla.

Tähän asti jotkut lukijani ovat olleet kanssani täysin eri mieltä, koska he pitävät holtittomia ihmisiä vaarallisina kriminaaleina (kuten he tietysti joskus ovatkin). Teen kuitenkin rinnastuksen: minulle holtittoman ihmisen herättämän suuttumuksen hillintä on olennaisesti sama asia kuin se, että en kiusaa kiusattavaksi asettuvaa ihmistä. Kun kirjoitin demoneista, puhuin ihmisistä, jotka tuntuvat kaivavan verta nenästään. Tuo ilmaus on loukkaava ja poliittisesti epäkorrekti, mutta se kertoo kiistämättömästä ilmiöstä. Joitain ihmisiä kiusataan (tai hentoisesti sivistyneemmissä yhteisöissä vain kartellaan) menivät he melkein minne hyvänsä. Toisia ihmisiä ei. Toisin sanoen kiusaamisen saa aikaan jokin asia kiusatuissa ihmisissä. Aivan kuten moraalisen ärtymyksen saa aikaan jokin asia niissä ihmisissä, jotka herättävät yleisesti moraalista ärtymystä.

Osaako kaikkialla kiusattu olla muuta kuin kaikkialla kiusattu? Ei, sillä jos hän osaisi, hän tuskin olisi kaikkialla kiusattu. Kiusattu kyllä toivoo kiusaamisen loppuvan. Silti hän kerta toisensa jälkeen omaksuu toisten ihmisten seurassa sen sosiaalisen statuksen, joka suorastaan kutsuu nokkimaan. Rinnastus muihin laumaeläimiin on minusta aiheellinen. On kiinnostavaa katsoa luontodokumentteja apinoista, sillä heihin on niin helppo samastua. Elekieli on hyvin samankaltaista kuin meillä, enkä osaa olla ajattelematta, että elekieleen kytkeytyvät kokemukset ovat nekin samanlaisia. Apinalaumoissakin näkee turhauttavia nössöjä, joita kiusataan koska he ovat turhauttavia nössöjä. Katselin juuri Tallinnan eläintarhassa kahta isompaa japaninmakakipentua, jotka kiusasivat yhtä pienemmistä; pienempi käyttäytyi täysin tunnistettavan kiusattavasti.

Itselleni asettamani moraalinen velvollisuus on olla vastaamatta kutsuun, olla osallistumatta kiusaamiseen. Vaikeinta on se, että näkee minkä vuoksi kiusattavaa kiusataan (tai aikuisempien kohdalla kohteliaasti kartellaan), mutta ei osaa selittää sitä. Kyse on niin vähäpätöisistä eleistä ja sävyistä, jotka muodostavat tyrmäävän kokonaisuuden. Se on turhauttavaa, ja erityisen turhauttavaa jos kiusattava sattuu olemaan minusta mukava ihminen (välillä he ovat, välillä eivät, aivan kuten holtittomuuttaan ärsyttävätkin). Minun on helpompi hillitä itseni holtittomuuttaan ärsyttävien kohdalla kuin alistuvuuttaan turhauttavien kohdalla.

Tunnisteet:

15 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Minusta kiusattavia ja itseensä holtittomasti suhtautuvia kriminaaleja ei voi rinnastaa nimenomaan statuksen vuoksi. Asian huomaa selkeästi kadulla kävellessä. Kriminaali ottaa vastaantuleviin ihmisiin ylästatuksen. Voimavarana heillä on väkivallan uhka. Kiusattava nössö taas ottaa aina alastatuksen, hyvä ettei vaihda toiselle puolelle katua.

Terveydenhuolto sisältää nykyaikana kokonaisuutena tarkasteltuna priorisointia. Esimerkiksi vanhuksia ajetaan mahdollisimman pian pois vuodepaikoilta kalliita laboratoriokokeita jätetään ottamatta, fysioterapiaa määrätään vaikkapa Saksaan verrattuna puolet vähemmän, leikkausjonoissa ihmiset kuolevat ja tila pahenee jne.

Voisi siis ajatella, että olisi optimaalisempaa jos lääkäri ottaisi huomioon asiakkaan halun ja kyvyn noudattaa määrättyä hoitoa kun miettii kenet jätetään henkiin ja kuka saa kuolla.

M

21.7.08  
Blogger Eufemia said...

En todellakaan väitä, että kyseessä olisi sama asia. Holtittomat ja kiusattavat ovat erilaisia. (Kaikki holtittomat tosin eivät ota ylästatusta. Vain näkyvimmin holtittomat ottavat.) Rinnastaminen sen sijaan kyllä käy, sillä kuten sanoin, "minulle holtittoman ihmisen herättämän suuttumuksen hillintä on olennaisesti sama asia kuin se, että en kiusaa kiusattavaksi asettuvaa ihmistä". En rinnasta niinkään noita ihmisiä kuin sen, että he aiheuttavat minussa liki automaattisesti tietyn tunnereaktion, jota en hyväksy. (Tai siis: totta kai hyväksyn tunnereaktion, en vain tahdo, että se ohjaa käytöstäni.)

Ehdottamasi kaltainen optimointi kuulostaa petolliselta. Mikä olisi se mittari, jonka avulla päätettäisiin keistä säästetään? Jos ei osata ehdottaa objektiivista ja hyvin perusteltavaa mittaustapaa, johtaa "optimointi" todennäköisesti vain byrokratian lisääntymiseen ja väärinkäytöksiin. En halua yhteiskuntaa, jossa ihmiset saavat tai eivät saa hoitoa sen mukaan kuinka soveliaina ihmisinä heitä pidetään. Haluan parempaa hoitoa; se onnistuu muuallakin, siis myös meillä.

Minusta on jännää kuinka usein holtittomille tuntuu olevan vaikeampi suoda myötätuntoa kuin kiusatuille. Minulla kun tuo vaikeus tuppaa olemaan toisin päin.

21.7.08  
Anonymous Anonyymi said...

En rinnasta niinkään noita ihmisiä kuin sen, että he aiheuttavat minussa liki automaattisesti tietyn tunnereaktion, jota en hyväksy.

Minusta on jännää kuinka usein holtittomille tuntuu olevan vaikeampi suoda myötätuntoa kuin kiusatuille. Minulla kun tuo vaikeus tuppaa olemaan toisin päin.

Nämä ovat mielestäni vähän ristiriitaisia, koetko siis saman tunnereaktion näille kahdelle ryhmälle vai et?

Luulisin, että itselleni on vaikeampaa myöntää myötätuntoa väkivallan uhalla ylästatuksen ottavalle siksi, että tämä ei "tiedä paikkaansa". Huollettavan paikka statushierarkiassa on huoltajan alapuolella.

En halua yhteiskuntaa, jossa ihmiset saavat tai eivät saa hoitoa sen mukaan kuinka soveliaina ihmisinä heitä pidetään. Haluan parempaa hoitoa; se onnistuu muuallakin, siis myös meillä.

Dikotomiasi on peräisin 1800-luvulta. Lääketieteessä on jo ajat sitten ohitettu se piste, jossa mikään yhteiskuntamalli kykenisi antamaan lähellekään "parasta mahdollista" hoitoa kaikissa tapauksissa kaikille kansalaisille. Tautimahdollisuuksia ja hoitokeinoja on eksponentiaalisesti enemmän kuin aiemmin. Siksi kyseessä on nykyään aina optimointitehtävä erilaisten tautien esiintymistodennäköisyyksien ja kustannuksien välillä. Valitettavasti sinänsä kannatettava halusi ei vaikuta tähän tosiasiaan mitenkään.

M

21.7.08  
Blogger Eufemia said...

Äh, en osaa sanoa selvästi. Ryhmät eivät ole samanlaisia. Tunnereaktioni (joiden perusteella teen tämän ryhmittelyn) eivät ole samanlaisia. Samanlaista on se, että nuo kaksi erilaista tunnereaktiota ovat selviä enkä hyväksy niitä toiminnan ohjaajiksi.

Jatkuvastihan sitä joutuu hoivaamaan ja huoltamaan isottelevia ihmisiä. Lapsetkin isottelevat.

Tiedän, että poliittinen tahtoni ei ole tällä hetkellä realistinen. Lääkärin joutuvat tekemään valintoja. Haluan kuitenkin pitää sen tunnustettuna ongelmana, enkä siis halua yleisesti hyväksyttyä luokitusjärjestelmää, jolla määritellään ihmisen hoidonsaantikelpoisuus. Uskon näet, että tuollaisen luokitusjärjestelmän luominen ajaisi hoitoa vain nykyistäkin huonommaksi.

21.7.08  
Blogger Scribe of Salmacis said...

Kolme pientä kommenttia:

Eufemia M:lle:

"Jos ei osata ehdottaa objektiivista ja hyvin perusteltavaa mittaustapaa, johtaa "optimointi" todennäköisesti vain byrokratian lisääntymiseen ja väärinkäytöksiin."

Saati sitten lääkärien henkilökohtaisen vallan lisääntymiseen. Nämä asiat ovat liian tärkeitä, jotta niihin voidaan luotettavalla tavalla standardisoida ihmisiä lähes pelkkien lääketieteellisten tiedekuntien pääsykokeiden perusteella. Byrokratia on joskus turva yksipuolista päätösvaltaisuutta vastaan.

M Eufemialle:

"Dikotomiasi on peräisin 1800-luvulta. Lääketieteessä on jo ajat sitten ohitettu se piste, jossa mikään yhteiskuntamalli kykenisi antamaan lähellekään "parasta mahdollista" hoitoa kaikissa tapauksissa kaikille kansalaisille."

1800-luku on laajalti läsnä poliittisen oikeuttamisen puheessa. Näkisin mielelläni mistä kaikesta ihmiset ja tuntemamme maailmanjärjestys joutuisivat luopumaan luopuessaan 1800-luvusta.

"Luulisin, että itselleni on vaikeampaa myöntää myötätuntoa väkivallan uhalla ylästatuksen ottavalle siksi, että tämä ei "tiedä paikkaansa". Huollettavan paikka statushierarkiassa on huoltajan alapuolella."

Kenties huollon tarve onkin tällöin jossakin aivan muualla kuin ylästatuksen omaksuvassa henkilössä.

22.7.08  
Blogger Eufemia said...

Lääkärien henkilökohtainen valta on jo nyt huomattavaa. Päivittäinhän he valitsevat mitä kokeita kellekin tehdään tai jätetään tekemättä - tai kuinka paljon käytetään energiaa esimerkiksi siihen, että painostetaan ensiapuhenkilöstö pelastetamaan kymmenennen kerran yhden ja saman narkkarin henki. En usko, että valintaperusteiden byrokratisoituminen lisäisi lääkärien valtaa - turkinpa toisaalta vähentäisikään. Sen sijaan se toimisi keinona, jolla voidaan legitimoida lisäleikkauksia terveydenhuollosta, ja normalisoisi tilanteen, jota on minusta syytä pitää eettisenä ongelmana.

Kenties huollon tarve onkin tällöin jossakin aivan muualla kuin ylästatuksen omaksuvassa henkilössä.

Minä kyllä luin M:n "tiedä paikkaansa" -kommentin nimen omaan itsepsykologisointina, en yrityksenä legitimoida ylästatuksen ottavien heitteillejättö. Mitenkäs, onko sinun työläämpi suhtautua jompaan kumpaan tässä rajaamistani ryhmistä, Tulta syöksevä lintu?

22.7.08  
Blogger Tuomas Korppi said...

Olen aina ollut sitä mieltä, että etiikan kohde on teko, ei ihminen. Jotenkin kuvaavaa, että nuo sinun tunnereaktiosi hulttioita ja nössöjä kohtaan vaikuttavat kohdistuvan ensisijaisesti ihmiseen ja hänen ominaisuuksiinsa, eivät tekoihin. Ehkä siksi ne eivät olekaan mielekkäitä eettisen toiminnan pohjaksi.



Ja jos suhtautumisesi nössöihin on tyypillinen (en tiedä, onko se), taitaisi olla tarvetta nössöjen vapautusliikkeelle:-)

22.7.08  
Blogger Scribe of Salmacis said...

"En usko, että valintaperusteiden byrokratisoituminen lisäisi lääkärien valtaa - turkinpa toisaalta vähentäisikään. Sen sijaan se toimisi keinona, jolla voidaan legitimoida lisäleikkauksia terveydenhuollosta, ja normalisoisi tilanteen, jota on minusta syytä pitää eettisenä ongelmana."

Modernissa demokratiassa kehittynyt byrokratia on nimenomaan tae liiallista eksekutiivivaltaa vastaan. Pidän uskottavana, että sama dynamiikka pätee muissakin organisaatioissa.

22.7.08  
Blogger Scribe of Salmacis said...

Ai niin, vastaus kysymykseesi.

Moottorisahalla muotoiltua etiikkaa. Eettisesti en voi tulla toimeen sellaisten ihmisten kanssa, jotka puuttuvat aktiivisesti toisten ihmisten koskemattomuuteen, eli tässä suhteessa en voi pitää passiivis-itsetuhoisia ihmisiä samalla tapaa ongelmana kuin holtittoman vaarallisia yksilöitä, mikäli ymmärsin osapuilleen mistä puhut. Esteettisesti, tms., taidan olla samoilla linjoilla kanssasi. Epädynaamisuus ja apatia on vastenmielistä, mikä ei kuitenkaan voi vaikuttaa siihen tapaan, jolla suhtaudun ihmisiin julkisesti. En myöskään rääkkää ketään sillä perusteella.

Tavallaan on myös niin, että molemmat tyypit ovat näkökulmastani esteettisesti epäkelpoja, koska oletan, ettei kumpikaan toimi kuten väittää aikovansa toimia. Liian raskas rike, jota suvaitsen niin kauan kuin se ei koidu toisten ihmisten konkreettiseksi haitaksi.

Karsastaminen ei mielestäni ole kiusaamista, mikäli se merkitsee pyrkimystä välttää toista ihmistä. Kai itselle epämieluisia asioita saa välttää mikäli niitä ei saa muutettua? Olennaista on se, että ei ryhdy toimiin vahingoittaakseen toisen negatiivisia vapauksia. Jos hyväksyisin, että karsastaminen olisi kiusaamista, tällöin joutuisin hyväksymään myös, että minulla on positiivisia sosiaalisia velvollisuuksia toisia kohtaan. En kuitenkaan hyväksy. Tulisiko minun ymmärtää kiusaamista koskeva osio siten, että sinulla on mielestäsi positiivisia sosiaalisia velvollisuuksia, ei vain harkinnanvaraista hyväntahtoisuutta, toisia kohtaan?

Punainen nörtti: eikö nössöjen vapautusliike kumoa itsensä vapauttamiseen ryhtyvien nössöyden?

22.7.08  
Blogger dudivie said...

well, eufemia, you did something new on purpose, demoni evoluutiossa
etiikan kohde on teko,
ei ihminen..tuo taas oli minulle uutta? noin sanottauna, ihana opiskella glups

23.7.08  
Blogger Tuomas Korppi said...

Tulta syöksevä: Onhan siinä kieltämättä sellainen riski. Mutta jos nössöys ilmenee pääosin pieninä eleinä, jotka yhdessä muodostavat tyrmäävän kokonaisuuden, voisi ehkä alkaa vaatimaan, että muut eivät tulkitse tuollaisia pieniä eleitä kiusattavuudeksi;-)

23.7.08  
Blogger Eufemia said...

Punainen nörtti, siksi minä sanonkin, etten halua tuollaisten tuntemusten ohjaavan tekojani. Etiikka astuu väliin.

Erittäin kiinnostavaa, että samastit "kiusattavat" "nössöihin". Minä en tee niin. Ilman muuta nämä ryhmät leikkaavat toisiaan, mutta eivät suinkaan vastaa. Koen itsekin olevani eräissä suhteissa nössö (esim. ilma-akrobaatisisareeni verrattuna olen huomattavan nössö), mutta en ole peruskoulun toisen luokan jälkeen joutunut kiusatuksi, eli en ole kiusattava.

Mistä tulee mieleeni, että M puolestaan tulkitsi kiusattavat alastatuksen ottaviksi, mikä ei sekään minusta aina pidä paikkaansa. Itse asiassa kiusattavat saattavat olla hyvinkin hyökkääviä ja ailahtelevasti yästatusta tavoittelevia, ainakin myöhemmin jos eivät ennemmin. Ja kappas, Tulta syöksevä lintu tulkitsi kiusattavat epädynaamisiksi ja apaattisiksi. Ei aivan niinkään, voihan kiusattava olla tarmokaskin. Minusta tuntuu, että kiusattavia yhdistää epätavallisesti toimiva sosiaalinen pelisilmä (onpa kammottavan epäselvä ilmaus).

Tulta syöksevä lintu, me puhumme nyt tässä byrokratia-asiassa tosi vinksahtaneesti toistemme ohi. Huomaat kyllä miten jos luet uudestaan sen mitä kumpikin meistä on sanonut.

En ole sitä mieltä, että minulla olisi positiivisia sosiaalisia velvollisuuksia muita kohtaan - siis ei muita kuin sellaisia, joita itselleni asetan. Ylipäätään en usko velvollisuuksiin muuta kuin ulkoa päin asetettuina pakkoina tai itse asettaminani eettisinä velvollisuuksina. Yksi eettisistä velvollisuuksistani on ajatella sitä, miksi kartan joitain ihmisiä. Tämä kirjoitus on pieni osa tuota ajattelua.

Punainen nörtti, aika harva luultavasti "tulkitsee tuollaiset eleet kiusattavuudeksi" - ainakaan mitenkään harkitusti. Valmius kiusaamiseen on paljon suorempi reaktio. Mutta jep, vapautusryhmiä on yleensä perustettu nimen omaan herättämään ihmisiä ajattelemaan ja kyseenalaistamaan suoria, helppoja, itsestäänselviltä tuntuvia reaktioitaan. Se on perusteltua; ja jos reaktiot ovat oikeasti laumaeläimen reaktioita tai ihmisen lajitypillistä käytöstä, se merkitsee vain sitä, että vapautusliikkeiden työ on väistämättä jatkuvaa, toistettava joka sukupolven kohdalla.

23.7.08  
Blogger Tuomas Korppi said...

Eufemia, luin alkuperäisen tekstisi niin, että sinä samaistit kiusattavat ja turhauttavasti alistuvat.

23.7.08  
Blogger Eufemia said...

Niinpä tosiaan tein. Luultavasti se oli virhe, sillä asia ei tunnu (ainakaan enää) minusta aivan niin yksinkertaiselta. Aloin näet miettiä tuntemiani tunnistattavasti kiusattavia ihmisiä, eivätkä he ole mitenkään johdonmukaisesti alistuvia. Tyypillisempää on epävakaa alistuvuuden ja ylimielisyyden yhdistelmä; se voi olla tavallinen kiusaamisen seuraus. Sitä löytyy jo lapsista; mieleen tulee esimerkiksi eräs erittäin tunnistattavasti kiusattava ja herkästi kiukutteleva tyttölapsi, jonka silmät kiiloivat innosta kun hän pääsi kiusaamaan pienempäänsä.

23.7.08  
Anonymous Anonyymi said...

Itselleni käyttämäsi "kiusattavuus" tuntuu statuksena aika ahdistavalta, ikään kuin se olisi sisäänrakennettu ominaisuus, josta ei pääse eroon vaikka haluaisi. Olen itse ollut aikanaan kiusattu peruskoulussa, lukiossa kykenin sitten ottamaan eri roolin ja pääsin ilmeisesti tavallaan eroon "kiusattavuudestani". Ainakaan minua ei varsinaisesti ole kiusattu yli viiteentoista vuoteen ja ystäväpiirinikin on muodostunut sittemmin varsin laajaksi. Silti jokin syvä epävarmuus omasta huonommuudesta on jäänyt elämään. Mielestäni tulkintasi tukee epämiellyttävästi sitä ajatusta, että kiusattava on itse "syyllinen" kiusatuksi tulemiseen (en tarkoita, etteikö sekin olisi mahdollista, mutta en yleistäisi noin rankasti). Tämä ei varsinaisesti ole omiaan kohottamaan kiusatun itsetuntoa. jos uskoo, ettei mikään kumminkaan auta, että on pohjimmaltaan "viallinen" ja ei-hyväksyttävä, on vaikea jaksaa yrittää muuttua "ei-kiusattavaksi". (Kiinnostava kirjoitus joka tapauksessa vaikken aivan samaa mieltä olekaan. Luulen kyllä ainakin osittain ymmärtäväni, mitä ajat takaa).

19.10.08  

Lähetä kommentti

<< Home