27.5.08

Blogikommentoijatapaaminen


Olen jo hyvän aikaa harmitellut sitä, että monet blogosfääristä tutut kirjoittajat eivät tule bloggaajien tapaamisiin koska he eivät miellä itseään bloggaajiksi vaan lukijoiksi ja kommentoijiksi. Kaikilla täältä tutuilla hahmoilla ei edes ole omaa blogia. Keksin, että pitäisi järjestää blogikommentoijatapaaminen. Keskustelin ideastani Punaisen nörtin kanssa, ja myöhemmin Mikon kanssa, ja myönteinen palaute sai minut vakuuttumaan ideastani, etenkin kun Punainen nörtti lupautui kommentoijien edustajana mukaan järjestelyihin.

Blogikommentoijatapaaminen pidetään perjantaina 13. kesäkuuta Helsingin Kalliossa. Tapaamme puoli kuudelta Torkkelinmäen isossa puistossa, siinä jossa on hiekkakenttäkin, ja illan viiletessä (tai kun alkaa sataa tai olla sietämättömän hyytävää) siirrymme Kurvin William K:hon. Kaikki blogeja kommentoivat, myös anonyymit, ovat erinomaisen tervetulleita. Uteliaat bloggaajat saavat tulla paikalle jos houkuttelevat mukaan ainakin yhden kommentoijansa.

Ilmoittautukaahan kommentteihin.

(Kuva James Britton: The Council of Artists)

Tunnisteet:

28 Comments:

Blogger Tuomas Korppi said...

Täten ilmoittaudun.

Mainostin tapaamista Panun, Näkymättömän tytön ja Veloenan (jonka kiintiökommentoijaksi myös lupauduin) blogeissa. Kaikkeen sitä ihminen ryhtyy...spämmäämään.

Paikoista tähän mennessä Eufemia on ehdottanut Kaislaa ja Vaasankadun kalaravintolaa (joskin epäili näiden olevan täynnä.) Minulle tuli mieleen Kurvin William K., mutta siellä saattaa olla sama mahtumisongelma.

28.5.08  
Blogger Eufemia said...

Mainiota, kiitos mainostuksesta. Tietysti jos tapaamme esimerkiksi kuudelta, voisi perjantai-iltanakin noihoin paikkoihin mahtua. Kaisla on kyllä varmaan kovin täysi, mutta jompi kumpi Kallion paikoista ei ehkä vielä alkuillasta.

Sinä ilmoittauduit Veloenan kiintiökommentoijaksi, joten nyt minun täytyy hommata vielä joku kommentoija mukaan jotta voin itse ilmaantua paikalle. Mikko lupaili saapuvansa, mutta hän on käynyt blogitapaamisissakin, joten en tiedä lasketaanko hänet kommentoijaksi vai bloggaajaksi. Määräämäni säännöt ovat selvästikin hankalahkot. Hmm. Erastotenes, lähdetkö mukaan?

28.5.08  
Blogger Veloena said...

Koetan raijautua paikalle. Entäs paikoista Juttutupa? Sieltä löytyy usein hyvin tilaa kun se on niin suuri kooltaan. Tietysti on se riski, että siellä voi olla jokin keikka just silloin.

Myös jokin kummallinen paikka voisi olla kiva. Tarkoitan: jokin muu kuin baari. Vaikka Alppipuiston huvimaja, Pitkänsillan korvan lautalaituri tms. mikäli sää sallii.

28.5.08  
Blogger Pinkki Baretti said...

Entä jos blogilla ei ole vakikommentoijia :´-( ??? No okei, ei sitä kyllä vakituisesti kirjoitetakaan... Tai jos ei itse kommentoi _vakituisesti_ kenenkään blogia? Onko tuomittu jäämään ulkopuolelle? Olisiko riittävä meriitti, jos on erään blogin _ainoa_ kommentoija?

28.5.08  
Blogger Pinkki Baretti said...

Haa, tajusin juuri, että taidan olla useammankin kuin yhden blogin ainoa kommentoija. Kyllä sen pitäisi olla todella mainio blogikommentoijameriitti, mielestäni.

28.5.08  
Anonymous Anonyymi said...

Pinkki baretti, eiköhän tuo ole riittävä meriitti. Itse aion tulla paikalle kommentoijana, vaikka minulla blogi onkin. Tulkitsen hiukan Eufemian sääntöjä, enkä laske itseäni bloggaajaksi, koska blogini on vielä sen verran alkutekijöissään.

28.5.08  
Anonymous Anonyymi said...

Toimiva osoite kun tuon edellisen töpeksin.

28.5.08  
Blogger Eufemia said...

Pinkki baretti, tuo on enemmän kuin riittävä meriitti.

Ja Veloena, harkitsin itsekin jotain ulkotilaa, mutta kesäkuun puolessavälissä en oikein uskalla luottaa Helgingin säihin. Juttutupa on aika iso. Se käy toki, mutta minusta se on ollut blogimiiteille hieman hälyisä paikka juuri siksi, että sinne mahtuu niin paljon (muutakin) väkeä. Tietysti jos tästä miitistä tuntuu tulevan osallistujamenestys, niin Juttutupa voisi olla hyvä.

28.5.08  
Blogger Tris said...

Mainio idea. 13.6 on kyllä myös "Unelmien kirjasto" tapahtuma mutta blogi(kommentoija)tapaaminen on varmaankin verrattain myöhään ja ohjelma lienee toisaalla jo loppunut.

28.5.08  
Blogger Veloena said...

Pöh, nyt sain juuri kutsun valmistujaisiin tuolle päivälle kuudeksi. Mutta ehdin silti kyl varmaan ennen tai jälkeen sen valmistujaisen, mutten koko illaksi.

29.5.08  
Blogger Eufemia said...

Mainiota Tristan, muistahan houkutella joku kommentoija mukaasi. Ja Veloena, kiva jos edes joksikin aikaa ehdit mukaan.

29.5.08  
Anonymous Anonyymi said...

Valloittava idea! Täällä yksi kommentoija, joka olisi kiinnostunut osallistumaan.

Kannattaisin vaihtoehtoa, jossa tapaaminen järjestyisi ulkotiloissa, mieluiten jossain nurtsilla, puiden katveessa tms leppoisassa paikassa.

Rakeita tuskin tulee, mutta pienen sateen yllättäessä voisi laukustaan kaivaa... sateenvarjon :)

29.5.08  
Blogger Eufemia said...

Tervetuloa, Päivänsäde! Mitenköhän olisi jos tapaisimme Tokoinrannan nurmella (mikäli sää sallii) viiden, kuuden aikoihin, ja siirtyisimme siitä Juttutupaan kun alkaa vilpoistua? Tai vaihtoehtoisesti tapaisimme Torkkelinmäen puistossa ja siirtyisimme siitä illan viiletessä esim. William K:hon?

30.5.08  
Blogger Pinkki Baretti said...

No voihan vitura, sain juuri kesän työvuorolistat ja eikö ne perkeleet ole laittaneet inventaarin juuri tuolle v-lopulle! Miksi, oi miksi?!?

30.5.08  
Blogger Scribe of Salmacis said...

Ottia tuota. Katsotaanpas. Onko 13. perjantai valikoitu aivan tarkoituksella? Saattaisin hyvinkin ilmaantua paikalle; riippuen kuitenkin tapaamisen tarkemmasta toteutumisajankohdasta. Periaatteessa minun tulisi nauttia kielitunnista iltakahdeksaan saakka.

30.5.08  
Blogger Kati Parppei said...

Voi sentään. En taida keksiä omasta blogistani yhtään kiintiökommentoijaa, joka a)ei olisi itsekin bloggaaja tai b)asuisi niin kaukana Helsingistä, että tiedän houkuttelun olevan turhaa.

Eikö sääntöä voisi mitenkään kiertää? Jos bloggaaja vaikka lupautuisi lukemaan ja kommentoimaan kolmea itselleen ennen tuntematonta blogia... tai jotain. Äh.

30.5.08  
Blogger Eufemia said...

Pinkki baretti, tule silti!

Tulta syöksevä, laista kielitunti tai tule sen jälkeen. (Tottahan tuollainen päivä oli valittava kun sopivasti osui tarjolle.)

Kati, ehkä sinun pitää pyytää apua blogissasi - ties vaikka joku hiljainen vakilukija pelastaisi? Tai houkuttele mukaan joku jonkun muun blogin vakikommentoija? ;)

30.5.08  
Anonymous Anonyymi said...

Kahden pysähdyksen formulataktiikka on mielestäni mainio, eli vaikka ensin nurtsi ja myöhemmin sisätilat. Tuli myös mieleen, että ehkä osalla loppuu työt niin myöhään, että ei pääse osallistumaan aikaisemmin, ja osalla on jo ennalta sovittu iltamenoja, eli ei pääse myöhemmin, joten jonkinlainen rullaava osallistuminen voisi olla hyväksi, eli että voisi ehkä sekä aloittaa varhemmin että lopettaa myöhemmin, jotta mahdollisimman moni pääsisi mukaan. Kemut voisi siis aloittaa vaikka jo viideltä, tai muuna Eufemian suotuisaksi katsomana ajankohtana.

30.5.08  
Blogger Eufemia said...

Päivänsäde, tehdään siis niin. Onko kellään mielipidettä suotavimmasta puistosta, vai päätänkö diktaattorimaisesti?

2.6.08  
Anonymous Anonyymi said...

Kannatan Torkkelinmäen puisto + William K. -comboa, koska (a) asun siinä lähellä ja (b) William K.:ssa on hyvät oluet.

2.6.08  
Blogger Sun äitis said...

Eufemia,
onnittelut oivasta ideasta! Ehdin itse huseerata usean blogin vakikommentaattorina ennen kuin lipsahdin perustamaan oman blogin ja yhä edelleen olen sielultani enemmän kommentaattori kuin blogaaja. Siksi olisin ehdottomasti tullut tapaamiseenne (ja sääntöjen mukaan houkutellut jonkun omaa blogiani kommentoivan seurakseni), mutta sattuu olemaan niin, että lankomies juhlii synttäreitään juuri samana iltana. Joten päädynkin sitten vain toivottelemaan oikeinoikein onnistunutta tapaamista!

3.6.08  
Anonymous Anonyymi said...

Hieno idea tosiaan. Olen blogikommentoija (ehkä näin voi sanoa, vaikka harvakseltaan kommentoinkin), ja ilmoittautuisin tapaamiseen.

4.6.08  
Blogger Eufemia said...

Torkkelinmäen puisto (se iso, jolla on hiekkakenttäkin) voi tosiaan perjantai-iltana olla Hakaniemen lähiseutuja leppoisampi paikka; sinne siis. Puoli kuudelta käy minulle.

Sun äitis, harmi ettet ehdi mukaan, ja kiitos toivotuksista. Ohikulkija, oivallista, tervetuloa!

4.6.08  
Blogger Erastotenes Aleksandrialainen said...

Kiitoksia, Eufemia, hyvästä ideasta. Itse en vaikuta Helsingin seudulla, joten joudun jäämään pois.

9.6.08  
Blogger Pinkki Baretti said...

Nyt kävi niin onnekkaasti, että koska eräs supermies on jo valmiiksi laskenut niin paljon kamaa muun työnsä ohessa, minun ei tarvitse osallistua inventaarioon. Pääsen siis perjantaina töistä neljältä, eikä osallistumiselleni ole mitään esteitä (ilmeisesti kommentoijameriittini riittivät). Hieno juttu mulle, muista en vielä tiedä :D

10.6.08  
Blogger Johannes Knektman said...

"Uteliaat bloggaajat saavat tulla paikalle jos houkuttelevat mukaan ainakin yhden kommentoijansa."

Lasketaanko jos säännöllisesti kommentoi omaan blogiinsa?

"Torkkelinmäen puisto (se iso, jolla on hiekkakenttäkin) voi tosiaan perjantai-iltana olla Hakaniemen lähiseutuja leppoisampi paikka; sinne siis. Puoli kuudelta käy minulle.
"


Eikös tota tapaamista vois järjestää hivenen lähempänä mun työpaikkaa, nyt mun pitäis jaksaa kävellä melkein 300 metriä, moisessa urheilusuorituksessa hengästyy ja väsyy niin ettei henki kulje vetten tahi oluiden päällä.

(Eipä sikäli tod. näk. en kuitenkaan tule, sillä pe illat on varattu pojan kanssa biljardin peluuseen)

10.6.08  
Blogger Eufemia said...

Erastotenes, voi harmi. Mutta Pinkki baretti, haa. Ja Johannes, piipahda edes.

11.6.08  
Anonymous Anonyymi said...

Koko päivän ohjelma rullaantui uuteen järjestykseen, joten en tule tänään paikalle, mutta toivotan teille kaikille hyvää iltaa! Jos tapaamisia vielä tulee, niin olen kyllä kuulolla, vaikka syksyllä kun puut säkenöivät.

13.6.08  

Lähetä kommentti

<< Home