Tieteen lupaukset

Dans un article intitulé "Race et hérédité, observées du point de vue de la structure fine des composés protéiques propres au sang et aux cellules" et publié en 1939, Abderhalden concluait des expériences menées, en collaboration avec des biologistes, sur diverses races de cochons d'Inde, de moutons et de porcs, en disant "que les diverses races pouvaient être distinguées au moyen de l'A.R. Dans aucun cas, il n'y a eu 'erreur diagnostic' lorsqu'il s'agissait de décider sur la question de l'appartenence d'un animal donné à une race particulière."

Luin juuri loppuun Benoît Massinin artikkelin "Mengele et le sang d'Auschwitz". Se löytyy teoksesta Nazisme, science et medicine. Massin pyrkii selittämään millä tavalla eräät Mengelen käsittämättöminä pidetyistä ihmiskokeista vaikuttivat aikansa ja paikkansa lääketieteessä aivan järkeenkäyviltä. Vetävästä nimestään (Mengele ja Auschwitzin veri) huolimatta artikkeli käsittelee ennen kaikkea Otmar von Verschuerin perinnöllisyystieteellisiä tutkimuksia. Mengele toimitti niitä varten verinäytteitä 200 keskitysleirivangilta.

Eräs niistä ongelmista, johon perinnöllisyystieteeltä Natsi-Saksassa toivottiin ripeää ratkaisua, oli isyyden varma selvittäminen – tai pikemminkin rodun varma selvittäminen. Lainsäädäntö asetti erirotuiset ihmiset erilaiseen asemaan, ja otti myös sekarotuisuuden huomioon. Ihminen oli paljon paremmassa asemassa jos hänellä oli vain yksi tai kaksi juutalaista isovanhempaa kuin jos heitä oli kolme tai neljä. Niinpä lukuisat äidit ilmoittivat pettäneensä juutalaisia miehiään arjalaisen kanssa, ja vaikka syntynyt lapsi oli rekistereihin merkitty juutalaisen isän lapseksi, hänen biologinen isänsä oli muka arjalainen. Tällaiset tapaukset tuli tietysti huolella tarkistaa, mikä tiesi valtavasti töitä. Sukulaisuussuhteet pääteltiin veriryhmien ja pikkutarkkojen mittausten (mm. sierainten koko ja muoto...) avulla.

Perinnöllisyystiede lupaili keinoa selvittää ihmisen rotu yksinkertaisella verikokeella. Lupaus perustui sittemmin harhaksi todettuun teoriaan veren proteiineista ja "puolustusentsyymeistä", sekä kuvitelmaan, että eri ihmisrotujen veri on koostumukseltaan erilaista. Varmaa roduntunnistuskeinoa kaivattiin niin kipeästi, että kun Verschuer lupasi ratkaista asian, hänen tutkimushankkeensa sai sodan aikana luokituksen kriegswichtig, ja niin hän rahoituksen lisäksi sai muun muassa elintarvikepulan aikanakin ruokkia montasataa laboratoriokaniaan. Tutkimus ei koskaan valmistunut (eikä nykykäsityksten mukaan voinutkaan valmistua, etsittyä ilmiötä kun ei ole olemassa) ja suurin osa siihen liittyvistä tiedoista tuhoutui tai tuhottiin. Mengele joutui pakosalle loppuiäkseen, Verschuer taas selvisi ja hän toimi myöhemmin genetiikan professorina Münsterin yliopistossa.

Ihmisten rodun tarkka määritteleminen oli täysin vakavastiotettava, jopa itsestäänselvästi tärkeä poliittinen kysymys. Yhtä itsestäänselvästi se oli olennainen tieteellinen kysymys. Tieteeseen luotettiin vakaasti; se epäilemättä vastaisi olennaisiin kysymyksiin ennemmin tai myöhemmin, ja luultavasti aivan kohta.