Luuleminen ja etiikka

Judging from our findings on factual beliefs about welfare, many people are likely to be misinformed, not only inaccurate in their factual beliefs but confident that they are right. Their errors can be skewed in a particular direction – for example, pro- or anti-welfare – and may cause or at least reinforce preferences about policy. To a degree that we cannot specify with much precision, people also resist correct information. [...] The principal implication is that students of public opinion should take seriously the distinction between misinformation – confidently held false beliefs – and a mere lack of information. It is one thing not to know and be aware of one's ignorance. It is quite another to be dead certain about factual beliefs that are far off the mark.

Luin James H. Kuklinskin ja neljän muun kirjoittaman artikkelin "Misinformation and the Currency of Democratic Citizenship". Tekstissä esitellään Yhdysvalloissa tehty metodisesti yksinkertainen (osin hieman ongelmallisenkin yksinkertainen) haastattelututkimusten sarja, jossa on pyritty selvittämään eroa tietämättömyyden ja luulemisen välillä. Tutkijat kysyivät ihmisiltä muun muassa arviota siitä, kuinka monta prosenttia yhdysvaltalaisista perheistä saa sosiaaliavustusta. Oikea vastaus ainakin tutkimusta tehtäessä oli 7%. Haastateltavilta kysyttiin myös kuinka varmoja he olivat arviostaan. Artikkelista löytyy kaaviokuva, josta näkee suoraan, että mitä pahemmin vastaajat yliarvioivat sosiaaliavustusta saavien määrän, sitä varmempia he ilmoittavat olevansa tiedoistaan.

Tavailtuani aikani artikkelin taulukoita ja kaavioita en hetkeen uskalla kirjoittaa mitään. En haluaisi esittää yhtään sellaista tosiasiaväitettä, josta en ole kohtuuttoman varma, sillä en luota omaan lähdekritiikkiini enkä siihen, että lukijani olisivat sen kriittisempiä. Oletan olevani monessa suhteessa tavanomainen ihminen, joten on luultavaa, että olen hyvinkin väärässä joistain sellaisista tosiasioista, jotka kuvittelen varmasti tietäväni. En haluaisi levittää luulojani laajemmalle. Ylitän pulman tietysti heti, kirjoitanhan nytkin, mutta huoli kyllä kaihertaa edelleen. Vaikka artikkelissa kuvatut tutkimukset ovat vain suuntaa-antavia jos kaikin osin sitäkään, tutkimuksen aihe tuntuu tärkeältä. Tulokset ovat hätkähdyttäviä – ja toisaalta helppoja arvata: he jotka tietävät ovat epävarmempia tiedostaan kuin he, jotka luulevat tietävänsä mutta ovat pahasti väärässä. Haastateltavilta kyseltiin myös poliittisista mielipiteistä ja niiden vahvuudesta. Kuten arvata saattaa, poliittisesti latautuneissa kysymyksissä poliittinen kanta ja pieleen menneet arviot tosiasioista kietoutuvat toisiinsa tavalla, jonka monimutkaisuutta artikkelin kirjoittajat eivät edes lähde selvittelemään. Vahva poliittinen vakaumus korreloi sen kanssa, että luulot tosiasioista ovat pahasti pielessä.

Pidän siitä, että joitain asioita voi ottaa selville. Juutuin taannoin lukemaan Yhdysvaltain väestötilastoja, äsken eksyin harhailemaan Tilastokeskuksen sivuille. (Tuolla on muuten hauskoja linkkejä.) On niin paljon asioita, joita ei voi tietää, että saatavilla oleva edes kohtalaisen yksiselitteinen tieto tuntuu lohdulliselta. En kuvittele, että demokratia todellisuudessa perustuisi asioista selvää ottavien valistuneiden ihmisten tekemille päätöksille, mutta haluaisin edes itse ensin tietää ja sitten vasta muodostaa mielipiteeni. Syystä, jota en osaa nyt purkaa kunnolla auki, on minusta epäeettistä muodostaa ensin mielipide ja kehrätä sitten sitä tukevia luuloja tosiasioista.