30.6.08

Muutos tiedossa ja muutos toiminnassa

Nykytilanteessa on yhtä järjetöntä kuvata koneiden maailmaa päämäärän ja keinojen avulla kuin on kysyä luonnolta, onko se tuottanut siemenen tuottaakseen puun vai puun tuottaakseen siemenen. Tämän vuoksi jatkuvat pyrkimykset ohjata luonnon loputtomia prosesseja ihmisten maailmaan saattavatkin tuhota sen ihmisten valmistamana maailmana, mutta todennäköisesti ne tarjoavat ihmislajille loputtomasti ja rajattomasti hyödykkeitä niin kuin luonto itse tarjosi niitä ennen kuin ihmiset rakensivat maan päälle keinotekoisen kotinsa ja pystyttivät raja-aidan itsensä ja luonnon välille.

Luen Hannah Arendtin Vita activaa. Englanninkielinen alkuteos on julkaistu vuonna 1958. Sittemmin käsityksemme ihmisten ja luonnon suhteesta on muuttunut niin radikaalisti, että yllä olevan kaltaista kappaletta tuskin enää tulisi kirjoitettua. Arendt tuntuu pitävän elävän luonnon "loputtomia prosesseja" sellaisena alati uusiutuvana kiertona, jota ihmisten toimet eivät hetkauta. Niiden ohjaaminen ihmisten maailmaan teollistumisen myötä voi radikaalisti muuttaa ihmisten valmistamaa maailmaa (Arendtin tarkoittamassa mielessä, jota en tässä käy selittämään), mutta luonnon kierto jatkuu. Vain kerran koko kirjassa hän mainitsee toisenlaisesta mahdollisuudesta: "Jää nähtäväksi, muuttaako tulevaisuuden teknologia luontoa siitä, millaisena se on tunnettu maailman synnystä asti, yhtä paljon kuin nykyteknologia on muuttanut ihmisten tuottaman maailman maailmallisuutta." Taaskaan en selitä tuota "maailmallisuutta", kirjoitukseni kannalta olennaista on kuva luonnosta jonain sellaisena, jota ihminen ei kykene haavoittamaan.

Kuva on muuttunut täysin. Arendt lienee viimeisiä ajattelijoita, joiden oli helppo omaksua tuo nyt kyseenalaistettu kuva luonnosta. Nykyään yhä useammat uskovat, että meidän on mahdollista muuttaa maapallo ehkä jopa tykkänään elinkelvottomaksi ohjaamalla "luonnon loputtomia prosesseja ihmisten maailmaan", eli ohjattujen kemiallisten prosessien ja tekniikan avulla. Muutos ajatuksissa ei ole mitätön. Syklistä ja ajatonta kuvaa luonnon olemuksesta on horjutettu.

Ajatustavan järkkyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että alkaisimme toimia toisin kuin ennen. Keskustelin taannoin Mikon kanssa, ja kun jatkoimme keskustelua muualla, minulle valkeni, että keskustelu koski ennen kaikkea sitä, merkitseekö muutos tiedossa ilman muuta muutosta käytöksessä. Olen samaa mieltä Mikon kanssa siitä, että ei tosiaankaan. Tämä on helppo osoittaa empiirisesti. Käyn esimerkiksi itsekin: ajattelen luontoa aivan toisin kuin Arendt ja hänen aikalaisensa, ja silti elän kuin luonnon prosesseja ohjaamalla olisi mahdollista saada "loputtomasti ja rajattomasti hyödykkeitä". Kulutan enemmän kuin osani rajallisista luonnonvaroista. Ajatustavan muutoksen merkittävin seuraus on syyllisyydentunto.

En lähde arvailemaan miksi en juuri tässä asiassa ole muuttanut käytöstäni radikaalisti. Riittää kun tajuan, että tapamme jäsentää maailmaa, olennaiset käsitteelliset erottelumme, voivat muuttua radikaalisti – eikä toimintamme silti mitenkään automaattisesti muutu miksikään. On työlästä muuttaa jäsennystapojaan ja on työlästä muuttaa käytäntöjään, ja nämä ovat kaksi eri työläyttä.

Tunnisteet: , ,

25 Comments:

Blogger Mikko said...

Missä kulkee yksittäisen ihmisen moraalinen velvollisuus yrittää vaikuttaa muiden käyttäytymiseen? Miten esimerkiksi Natsi-Saksassa eläneen aikuisen olisi pitänyt toimia saadakseen synninpäästön lastenlastensa sukupolvelta?

1.7.08  
Blogger Eufemia said...

No, minähän olen sitä mieltä, että "moraalinen velvollisuus" on kuinkin oma asia. Toisaalta tunnen omaksi moraaliseksi velvollisuudekseni koettaa poliittisesti vaikuttaa muiden toimiin. Ristiriitaista ja kiusallista, kuten etiikan ja politiikan suhde aina.

1.7.08  
Blogger Gc said...

En ole koskaan ymmärtänyt edellä kuvatun laskelman merkitystä luonnolle. Miten joidenkin luonnonvarojen kuluttaminen vaikka loppuun on mikään uhka luonnolle? Tuskin ekosysteemi siitä järkkyy vaikka öljyä, kaasua, uraania tai rautaa olisi enää maankuoressa. Ainoat luonnonvarat joista ekosysteemi välittää ovat makea vesi, ja puu. Mutta makea vesi ei tietääkseni ole loppumassa muuta kuin tietyiltä alueilta, samoin kuin puut. Haluttaisi tietää paljonko ekosysteemille relevantteja luonnonvaroja suomalainen tai muun maalainen todella kuluttaa.

1.7.08  
Blogger Mikko said...

eufemia: Minkälaisen moraalisen velvollisuuden koet mielestäsi omaksi asiaksesi?

gc: Luonnonvara on paitsi resurssi myös nielu. Vesi, ilmakehä ja metsät kykenevät käsittelemään jonkun verran ihmisten jätteitä per aikayksikkö. Suosittelen klassikkokirjaa Limits to Growth.

2.7.08  
Blogger Veloena said...

Olet minusta oikeassa siinä, että kyseessä ovat aivan erilaiset muutokset. Jäsennystavan muutos tuntuu itselleni identiteetin kannalta oikeastaan vaikeammalta kuin toiminnan muutos; toisten pyyntöön toiminnan muuttamisesta on usein helppoa myöntyä, jos kyse on joistakin vaihtoehtoisista käytännöistä. Ja kun jo "toimii oikein", uskomuksia on helpompaa viilata sen jälkeen. (Tämän takia kannatan monissa kysymyksissä yhteiskunnan asioihin puuttumista sillä lailla maltilliseen tapaan. Asioita voidaan kieltää täysin tai verottaa tai sitten vaihtoehtoisesti voidaan tukea kokonaisvaikutuksiltaan rakentavaa käytöstä tuottavaa vaihtoehtoa.)

Yksi asia on itselleni harvinaisen selvä: Syyllisyydentuntojen kanssa on hyvin vaikeaa elää. Itselläni ne liittyvät vahvasti vajavaisuuden ajatukseen: en PYSTY, en OSAA - minusta ei ole MIHINKÄÄN.

Tai sitten ne päättää ottaa ikään kuin ulkoisina, sosiaalisina paineina, jolloin ne eivät tunnu samalla tavalla piinaavilta. ("Olisin tämän oikeastaan näille tyypeille velkaa, mutta se on toisaalta vain heidän käsityksensä.") Ehkä tämä olisi kielelläsi: kyse on toisten "moraalisista velvollisuuksista" joita he koettavat heijastaa minuun tai joiden oikeammin ja tarkemmin koen heijastuvan itseeni (tai haluan heijastaa itseeni tai joiden pelkään aiheuttavan täyttymättöminä sympatian eväämisen)?

Käytöstä on hirveän vaikeaa muuttaa silloin jos siihen liittyy voimakkaita syyllisyydentuntoja. EIkä asiaa helpota se, että aika harvoin sitä muistaa ehdollistaa itsensä uusille käytännöille pala palalta kuten esim. eläimiä opetetaan: ensin helpoin pala muutosta, sitten vähitellen monimutkaisemman koodin sisäistäminen, ja palkitseminen jokaisesta pienestäkin askeleesta oikeaan suuntaan. Ei rankaisemista eikä syyllistämistä, mutta palkinto riittävän usein.

Mistä se syyllisyys edes kumpuaa, on mielestäni kiinnostava kysymys. Missä vaiheessa ihminen päättää, että hänen olisi jo oltava valmis, rationaalinen ja oikein toimiva? Onko sellaista tilaa mahdollista saavuttaa? Kuka toivoo meidän ajattelevan niin? Onko tuo ajatustapa oikeastaan edes tehokas toiminnan muokkaamisen kannalta?

(En itse usko, että se on. Konformisuudella ja vastuunkannolla on omat funktionsa, mutta ne paisuvat helposti liian suuriksi norsuiksi, joiden kanssa huoneeseen ei mahdu enää mitään muuta.)

Joskus tuntuu siltä, että syyllisyys suorastaan estää oppimisen tehokkaasti töräyttäessään jokaiseen edistysaskeleeseen nuivan kommenttinsa: MUTTA EI TÄMÄ VIELÄ RIITÄ, EI TÄMÄ OLE VIELÄ MITÄÄN EIKÄ LAINKAAN TARPEEKSI.

Ja kuitenkin yksittäiset toiminnat ovat hurjan pieniä yksiköitä ja niistä jokaisesta voisi kokea ilon. Jotenkin näin: ostan kaupasta kymmenen tavaraa, ja valitsen kaksi niistä luomuna. Iloitsen kahdesta luomusta enkä murehdi kahdeksasta "normaali"tuotteesta, joihin päädyn muihin perustein, esimerkiksi maun vuoksi. Tai: jokin kerta, kun voisin matkustaa ulkomaille, päätänkin viettää viikon metsissä samoillen. Jokaisella näistä ratkaisuista on vissi merkityksensä, kun ne kinostuvat. Ja jos ne muodostavat luontumuksen vähitellen, sen parempi. Silloin ne voivat toimia myös mallina jollekulle toiselle. Malliin on helppoa tarttua jos syyllisyydentunne ja ehdottomuus eivät pääse kuiskuttamaan: "Et sinä pystyisi tuohon, sinä et kykene muuttumaan häneksi kuitenkaan, toimimaan noin hyvin."

Voi olla, että koet tämän jotenkin aivan eri tavalla, mutta huooh, koin jotenkin hurinaa lukiessani kirjoituksen, koska se herätti ajatuksia joistakin toiminta- ja käsitysmalleista, jotka pitkään pidättelivät minua asettamasta tiettyjä rajoja, joita kuitenkin tunnun tarvitsevan.

2.7.08  
Anonymous Jusa said...

On olemassa ajatus, että Hiroshiman myötä ihminen otti lajinsa kohtalon tyystin omiin käsiinsä ottamalla haltuun tuhovälineet, joilla voi hävittää maa-planeetalta kaiken arvokkaan.

Toiseksi on olemassa ajatus, että ihmistä ei ohjaa tietoinen ja loogisesti päättelevä minuus ja jokin selittämätön, irrationaalinen, kaoottinen ja alkukantainen voima.

Tahto intellektin yläpuolella - tahtoa voi mitä vain.

On se aika hurjaa.

2.7.08  
Anonymous Jusa said...

"vaan" eikä "ja".

2.7.08  
Blogger Tulta syöksevä lintu said...

"On työlästä muuttaa jäsennystapojaan ja on työlästä muuttaa käytäntöjään, ja nämä ovat kaksi eri työläyttä."

Joku saattaisi puhua esittelemäsi psykologian kohdalla yksinkertaisesti joko jostakin kaksinaamaisuuden tapaisesta tai sitten, niin kauan kuin muutoksessa ei tapahdu taantumusta, keskeneräisestä kehityksestä, eikä kumpaakaan luullakseni täysin syyttä. Olettaen siis, että sinusta luonnonvarat, mitä ne ovatkin, tulisi jakaa tasan. Lapsena tuli jaettua viikonloppukarkit mahdollisimman tasan sisarusten kesken. Ongelma syntyi, kun jaettavassa esiintyi merkittäviä laadullisia eroja. Erityisen ongelmallista tämä oli, mikäli karkki oli kova, eikä sitä voinut edes mielekkäällä tavalla leikata.

Mitä muuten sisältyy "työläys"? Tulee vain mieleeni, Arendtista kun puhutaan.

2.7.08  
Blogger Eufemia said...

Gc, kuten muut jo totesivat, me kykenemme nykyään tuhoamaan maapallolta ehkä jopa kaiken elämän. Niin ei välttämättä käy. Ainakin muutamme ja olemme jo muuttaneet hyvin pitkään jatkuneita kiertoja. Seurauksia on vaikea ennakoida.

Mikko, koen omaksi moraaliseksi velvollisuudekseni koettaa jakaa tietoa ja resursseja sen verran kuin kykenen ja koettaa tajuta mahdollisia tapoja luoda uusia, tässä suhteessa parempia käytäntöjä. Koen myös velvollisuudeksni pyrkiä painostamaankin muita omaksumaan niitä. Teen vähemmän kuin olisi toivottavaa, mikä ajoittain vaivaa.

Veloena, syyllisyydentuntoni ei luultavimmin ole yhtä akuuttia kuin sinun. Se ei mitenkään lamauta minua. Tiedän, että tämä ei ole vielä läheskään tarpeeksi, mutta tieto ei murskaa minua. En koe olevani vastuussa siitä, että vaikka mitä tekisin, olen äärellinen olento, aina vajavainen hassu tonttu.

Jusa, minä en oikeastaan suhtaudu kovin uskovaisesti kumpaankaan, en tietoiseen ja loogisesti päättelevään minuuteen enkä mihinkään selittämättöömään, irrationaaliseen, kaoottiseen ja alkukantaiseen voimaan. Kumpikin tuntuu yksisilmäiseltä tavalta koettaa selittää ihmisyyttä. Mutta hurjaa kyllä, että ihmiset kykenevät mihin kykenevät.

Tulta syöksevä lintu, kommentistasi kajastaa näkemys, että ihmisillä olisi jonkinlainen moraalinen velvollisuus (ketä kohtaan?) olla johdonmukaisia kokonaisuuksia. Minustakin on toivottavaa pyrkiä johdonmukaisuuteen (tämä koskee itseäni, muita en velvoita), mutta en pidä kovin todennäköisenä, että koskaan onnistuisin siinä täydellisesti. Itse asiassa arvelen, että johdonmukaisuuspyrkimyksen kannalta olisi pahaksi kuvitella onnistuneensa. Kuvitelma saattaa sokaista niiltä epäjohdonmukaisuuksilta, joita tapaa löytyä ainakin minusta aina.

Toiseksi, kaksinaamaisuudesta huomauttelu ei yleensä motivoi. Jos poliittisena tavoitteena on saada mahdollisimman suuri joukko ihmisiä muuttamaan käytäntöjään, on mietittävä tehokkaita strategioita. Niissä on syytä ottaa huomioon kirjoituksessani tekemäni huomautus, että jäsennystapojen ja käytäntöjen muuttaminen ihan empiirisesti tarkasteltuna ovat useimmille ihmisille kaksi erillistä asiaa.

Työläys suhteessa siihen mistä Arendt puhuu? Mieleeni tulee pakko kerta toisensa jälkeen aloittaa raataminen uudestaan jotta voisi elää. Epätoivottavien käytäntöjen muuttaminen tuntuu minusta samankaltaiselta raatamiselta, työstettävät kohteet vain joskus vaihtuvat.

3.7.08  
Blogger Tulta syöksevä lintu said...

"(...)kommentistasi kajastaa näkemys, että ihmisillä olisi jonkinlainen moraalinen velvollisuus (ketä kohtaan?) olla johdonmukaisia kokonaisuuksia. Minustakin on toivottavaa pyrkiä johdonmukaisuuteen (tämä koskee itseäni, muita en velvoita)(...)"

Joutunen myöntämään tämän pitävän paikkansa. Huomaan, että tahdon säilyttää mahdollisuuden haastaa ja kyseenalaistaa kaksoisstandardeja. Myös aiottuja käytäntöjä koskevan valheen ajatus vaatii, ei vain jokaisen hetken sisäisen, vaan peräti hetkien välisen johdonmukaisuuden oletusta. Selkokielellä sanottuna: pitää tehdä kuten sovitaan. Olen kyllä sitä mieltä ja siten tältä osin moralisti. Ollaan sellaisten asioiden äärellä, joiden moraali on luultavasti viimeinen moraali - ihmisten kanssa jaetun tietoisen toiminnan vapauden mahdollistava - joka minulla on jäljellä. Ei toki mitenkään kyseenalaistamattomana moraalina, mutta korkeimman hierarkian mielekkäänä elämänohjeena.

Näkökulmastani on siis kiinnostavaa, että et velvoita toisia johdonmukaisuuteen. En toki itsekään kuvittele, että velvoitteen lähde olisi subjektini ulkopuolella, mutta todellakin velvoitan omassa käytännössäni ja suhteissani ihmiseen heidät johdonmukaisuuteen ja epäjohdonmukaisuuden tapauksessa kehitykseen, joka merkitsee johdonmukaistumista. Pidän tästä ajattelutavasta. Kysymykseesi, ketä kohtaan ihmisillä on velvollisuus olla johdonmukaisia vastaa siis: minun puolestani ainakin minua kohtaan. Mitä muuta "velvollisuus" voisikaan olla? Tai missä se voisi sijaita, ellei sitten yksilöiden välisessä viestinnässä?

Hyvä työläyden määritelmä. Mutta mitä mahtaa olla tapahtunut silloin, kun eloonjäämisen eteen työskentely ei koske enää aineellisten ehtojen täyttämistä, vaan se on siirtynyt(?) kuvaamallasi tavalla vapaaehtoisten(?) suhtautumistapojen alueelle, kuten alkuperäisen tekstisi viimeisessä kappaleessa kuvaat?

5.7.08  
Blogger Mikko said...

Syyllisyydentunto on kai sitä, että ei tee niin kuin pitää oikeana.

Ensimmäinen ongelma on, että nykymaailma on niin monimutkainen että vaikeaa tietää mikä on oikein. Melkein mikä tahansa asia jota yleisesti pidetään oikeana, osoittautuu paljon monimutkaisemmaksi lähemmässä tarkastelussa.

Esimerkiksi eilen kävimme erilaisissa huonekaluliikkeissä etsimässä puutarhakalusteita. Yksi kriteeri on, että sen olisi oltava eettinen.

Niiden olisi oltava laadukkaita etteivät päädy heti roskikseen. Jos kotimaista puuta, niin valmistuksessa ei saisi olla käytetty turhia myrkkyjä. Jos se on ulkomaista puuta niin ei pitäisi olla sademetsästä. Kotimaista puuta taas on suojakäsitelty, paitsi männyn sydänpuuta, mutta siitä taas ei saa puutarhahuonekaluja.

Sotkasta saisi huonekaluja FSC-merkinnällä, mutta myös FSC on ankaran arvostelun kohteena. Suomalainen ympäristöjärjestöjenkin ohje kaupoille (vuodelta 2004) myöntää rivien välistä FSC:n ongelmat. Kuinka kauppa voi antaa uskottavasti tietoa kuluttajille, kun ympäristöjärjestötkin piilottelevat tietoa rivien väliin? Saattaisin silti riskeerata ja luottaa FSC:hen, mutta Sotkan huonekalut vaikuttivat laaduttomilta rimpuloilta joiden kääntökoneisto menee heti rikki.

Vepsäläisen huonekalut vaikuttivat laadukkailta. Kyselyyn alkuperästä myyjä vaikutti kuitenkin kiusaantuneelta. Kaikki oli tiikkiä ja kotoisin Indonesiasta. Väitettiin, että Indonesian valtio pitää itse huolta että tuotanto on eettistä. Ei kuulostanut uskottavalta. Eikä myyjä katsonut silmiin kertoessaan tätä. Toisaalta myyjä oli oikeassa siinä, että FSC perui kaikki Aasian sertifikaatit vuonna 2001. Onko siinäkään järkeä?

Tietysti voisi jättää tuolin ostamatta, mutta tuntuu tyhmältä olla käyttämättä parveketta. Voisi ostaa käytetyn, mutta silloin lähinnä lieventäisi jonkun muun huonoa omaa tuntoa ostovimmasta.

Käytännössä kaikkia kriteereitä ei voi mitenkään täyttää. Päätös on siis väistämättä hyvin monimutkaisten kriteerien optimointia. Riippumatta eettisestä halusta on täysin mahdotonta kuluttaa eettisesti. Väistämätön seuraus on syyllisyydentunto. Esimerkiksi ympäristöliikken yksi ongelma taitaa olla se, että eivät ihmiset halua elää jatkuvassa syyllisyydentunnossa.

6.7.08  
Blogger Mikko said...

Itse lienen molempia. Tunnen suurinta moraalista närkästystä kun joku käyttäytyy toisin kuin väittää. Varsinkin jos syntiä ei tunnusteta, koska uskon viisauden alkavan tosiasioiden tunnustamisesta.

Toisaalta ymmärrän kyllä järjelläni, että ihmiset ovat epäjohdonmukaisia ja valehelevat jatkuvasti -- enimmäkseen itselleen. Heille onkin annettava anteeksi, koska he eivät tiedä mitä he tekevät.

Yritänkin huomatessani välttää moralismia ("sinun pitäisi") ja sen sijaan keskittyä motivointiin ("sinun kannattaisi"). Jos joku ei pidä omaa puoltaan sopimuksesta, se on minun syyni. En ole ymmärtänyt toista riittävän hyvin. Jos ymmärrän sopimuskumppanin motivaatiorakenteen, voin laatia sopimuksen sellaiseksi, että sen noudattaminen on tälle kannattavaa.

Tästä pääsemme Huonon Ekonomin eettiseen maksiimiin: tee ihmiselle sitä mitä hän haluaisi itselleen tehtävän jos vain tuntisi itsensä niin hyvin kuin sinä tunnet hänet.

8.7.08  
Blogger Eufemia said...

Mikko, kuinka hurmaava maksiimi! :D (Se tosin ei todellakaan edusta metodista alemmuudentuntoa...)

Moralismista taitaa olla vaikea päästä kokonaan eroon. Tulta syöksevä lintu, huomaan kuitenkin onnistuneeni vihdoin tavoittamaan sen mikä erottaa eettisen asenteeni sinun eettisestä asenteestasi. Minusta on ilahduttavaa jos ihmiset ovat johdonmukaisia ja neutraalia jos eivät ole. Joskus tietysti pahoitan mieleni jos minulle läheiset eivät ole sanoilleen uskollisia, mutta en kuvittele voivani tuomita heitä. Joskus tunnen moraalista närkästystä, mutta niissä tilanteissa koetan tajuta, että kyseessä ei ole enää etiikka vaan pikemminkin politiikka.

8.7.08  
Blogger Tulta syöksevä lintu said...

"(...)en kuvittele voivani tuomita heitä."

En oikeastaan tiedä, miksei tuota sanaa "kuvitella" voisi jättää pois. Se saa asian vaikuttamaan aivan siltä kuin jokin eettinen kommervenkki tekisi tuomitsemisesta millään tapaa tehotonta. Tämän ohella olen melko valmis pitämään närkästystä aivan yhtä suorana tuomitsemisena kuin mitä tahansa tuomitsevuutensa suhteen avoimempaakin suhtautumistapaa. Vai ehdotatko, että närkästys ei merkitse närkästyksen kohteena olevan asian tuomitsemista? Sanktio on asia erikseen. Sanktioimisesta kieltäytyjää, mutta silti närkästynyttä taas voidaan kutsua vaikkapa marttyyriksi. Tai on ainakin monesti tavattu kutsua.

"(...)niissä tilanteissa koetan tajuta, että kyseessä ei ole enää etiikka vaan pikemminkin politiikka."

Äärimmäistä yksilökeskeisyyttä on vaikea paeta, jos oikein oletan.

Näissäkään suhteissa en ole toistaiseksi aivan vakuuttunut, että olet sen enempää etiikoidemme erojen kuin oman etiikkasi luonteen jäljillä.

8.7.08  
Blogger Tulta syöksevä lintu said...

"Yritänkin huomatessani välttää moralismia ("sinun pitäisi") ja sen sijaan keskittyä motivointiin ("sinun kannattaisi"). Jos joku ei pidä omaa puoltaan sopimuksesta, se on minun syyni. En ole ymmärtänyt toista riittävän hyvin. Jos ymmärrän sopimuskumppanin motivaatiorakenteen, voin laatia sopimuksen sellaiseksi, että sen noudattaminen on tälle kannattavaa."

Filosofille tällaista psykologin etiikkaa ei ehkä voi edes pitää mahdollisena. Olen itsekin sitä mieltä, että sopimukseen kirjaamaton ja artikuloimaton kannustin tekee sopimuksen tyhjäksi. Lisäksi "sinun kannattaisi" tyrkyttää yksipuolista arvomaailmaa aivan yhtä paljon kuin "sinun pitäisi". Kannattavaa toimintatapaa voi tuskin arvioida ennenkuin tuntee tavoiteltavan arvon. Menettelyn ainoa toivo on toisen tietämättömyys ja lyhytnäköisyys.

8.7.08  
Blogger Mikko said...

Filosofille tällaista psykologin etiikkaa ei ehkä voi edes pitää mahdollisena.

Luen rivien välistä moralistista kannanottoa siitä millainen filosofin pitäisi olla. Itsellänikin tietysti on moraalinen käsitys, joka on yhtenevä filosofian alkuperäiseen merkityksen kanssa: rakkaus viisauteen. Uskon myös viisauden alkavan tosiasioiden tunnustamisella. Jos ihmiset käytännössä valehtelevat paljon itselleen, tämä tosiasia on filosofin pakko ottaa huomioon.

Olen itsekin sitä mieltä, että sopimukseen kirjaamaton ja artikuloimaton kannustin tekee sopimuksen tyhjäksi.

Useimpia asioita ei koskaan voikaan kirjata sopimukseen, koska se vaatisi että ihminen uskaltaa oikeasti katsoa millainen on, paitsi sisältä myös ulkoapäin. Tällaisia ihmisiä ei ole käytännössä lainkaan.

Lisäksi "sinun kannattaisi" tyrkyttää yksipuolista arvomaailmaa aivan yhtä paljon kuin "sinun pitäisi".

Olen tästä täysin eri mieltä. Moralisti voi sanoa mitä sylki suuhun tuo. Toisen kannalta houkutteleva sopimus taas pakottaa minut ajattelemaan asiaa toisen näkökulmasta ainakin kolmella eri tasolla.

Ihmisellä on asioille selitys joka kerrotaan muille, selitys joka kerrotaan itselle, ja vielä itseltä salattu motivaatio jossa ovat mukana biologiset ja kulttuuriset komponentit. Tämän lisäksi tietysti eri ihmisryhmille ja jopa itselle keksitään rinnakkaisia selityksiä. Arvomaailma on siis kovin monisyinen ja vähintäänkin kaksipuolinen!

Olen havainnut, että itse yritän toimia vain sellaisten ihmisten kanssa, joilla ovat samat pintatason tavoitteet kuin minulla. Näin välttyy itse ajamasta piiloagendoija. Yhteinen visio energisoi, kun taas piiloagendat imevät mehua. Ja piiloagendojen viljely muuttaa ihmiseksi joka ajaa asioita piiloagendoilla.

Sillti on tärkeää tunnistaa ihmiset, joiden arvot pohjautuvat identiteettiin eikä päinvastoin. Heitä on aika paljon. Tuollaiset ihmiset muuttuvat painolastiksi siinä vaiheessa jos empiria osoittaa, että identiteetin mukaisesta laumakäyttäytymisestä on pikemminkin haittaa kuin hyötyä.

Kannattavaa toimintatapaa voi tuskin arvioida ennenkuin tuntee tavoiteltavan arvon.

Minä otan tavoiteltavaksi arvoksi sen mitä julkisesti väitetään kannatettavaksi. Yleensä se on ilmaistu niin ympäripyöreästi että se voi oikeastaan tarkoittaa melkein mitä tahansa. Esimerkki: vapaus.

Sanon oman tavoittelemani arvon suoraan. Poikkean kuitenkin muista sillä, että pyrin tuohon verbalisoituun tavoitteeseen myös oikeasti. En oleta tätä muilta.

Mutta laadin sopimukset myös niin, että tuo julkilausuttu arvo konkretisoituu vaikka osoitautuisikin että ihmiset ovat ajattelemattomia ja lyhytnäköisiä, ja heillä olisi paljon itsekkäämmätkin motiivit.

Menettelyn ainoa toivo on toisen tietämättömyys ja lyhytnäköisyys.

Näihin kahteen voi aina luottaa.

9.7.08  
Blogger Eufemia said...

Tulta syöksevä lintu, siinä olet hyvin todennäköisesti oikeassa, että en osaa sanallistaa omaa etiikkaani. Nytkin olen koettanut tiivistä asiaa jonkinlaisiin perusperiaatteisiin, mutta huomaan saman tien, etten seuraa niitä lainkaan johdonmukaisesti. Koetan uudetaan, tällä kertaa vähemmän kunnianhimoisesti: kuvaan minusta havainnollistavia esimerkkitapauksia, en johtoperiaatetta, josta en varmastikaan ole riittävän hyvin selvillä.

Minulla on ystävä, joka elää mielestäni kohtuuttoman epäoikeudenmukaisesti järjestetyssä parisuhteessa: ystäväni vastaa parin kaikista käytännön asioista, ja hänen kumppaninsa sekä elää tämän siivellä että on epäluotettava. Näen ystäväni kärsivän tilanteesta huomattavasti. Hän ei kuitenkaan halua erota, mikä on tietysti hänen oma asiansa. Olen silti sitä mieltä, että hänen kumppaninsa on moraaliton hampuusi. Tämä närkästys ja tuomio on ristiriidassa aiemmin julkilausumani eettisen kannan kanssa. Äänessäni onkin hieman huvittuneisuutta; tiedostan ajatukseni pohjautuvan halulle ryhdistää tuo hampuusi toimimaan toisin, ei siis etiikalle vaan poliittiselle painostushalulle. Niin ei tietenkään käy, näräni jää poliittisesti tehottomaksi. En edes tuo sitä ystäväni kumppanin tietoon, sillä siihen minulla ei ole mitään perustetta. Onneksi en ole hänen kanssaan juuri missään tekemisissä.

Toinen esimerkkitapaus: ostin viime viikolla tietokoneen. Maksoin paljon saadakseni vimpaimen, jonka kanssa ei ilmenisi ongelmia. Kone tietysti tilttasi kahden päivän päästä. Minulle oli sanottu, että mikäli ongelmia ilmenisi, koneen vaihtaminen kävisi hyvin helposti ensimmäisten kahden viikon ajan. Menin siis vaihtamaan konetta. Liikkeessa kuitekin ilmoitettiin, ettei vaihto käynytkään päinsä, kone täytyi jättää useaksi päiväksi tarkistettavaksi/huoltoon. Minä olisin tyytynyt siihen, että koneen myynyt henkilö liioitteli eikä lupaus pitänytkään paikkaansa. En edes tuntenut minkäänlaista närää. Paikalle saapui kuitenkin armaani, joka ei ollut tyytyväinen vaan piti meteliä kunnes lupauksen ja todellisuuden välinen ero korvattiin minulle. Olin aika hämmästynyt. Myöhemmin tajusin, että olisin saattanut itsekin valittaa jos se, jolle annettu lupaus rikottiin, olisi ollut joku muu kuin minä.

Moraaliset asenteeni ja mahdollinen närkästys riippuvat siis esimerkiksi siitä, onko rikottu lupaus annettu minulle vai jollekulle muulle. Tässä ei tietenkään ole mitään erityisen johdonmukaista. Rikon siis itselleni asettamaani johdonmukaisuuden velvollisuutta vastaan. Suhtaudun asiaan tyynesti, mutta en jätä miettimättä.

Kysyt missä velvollisuus "voisi sijaita, ellei sitten yksilöiden välisessä viestinnässä". Siinähän se sijaitsee, mutta näen asian sittenkin toisin kuin sinä. Eettisiä velvollisuuksia minulla on pelkästään itseäni kohtaan, muiden etiikka ja eettiset velvollisuudet ovat heidän asiansa. Erilaisia lakeihin ja sopimuksiin kirjattuja ja siis sanktioinnin ja politiikan alueella (kuten minä asian näen) sijaitsevia velvollisuuksia toki on muitakin kuin itseä kohtaan, mutta niiden suhde etiikkaan ei ole selvä.

En ole vielä varma miten tämä sopii yksiin yllä kuvaamieni esimerkkien kanssa. Näyttää siltä, että olen valmis puolustamaan ajatusta, että henkilöllä x on moraalissävytteisiä velvollisuuksia henkilöä y kohtaan, mutta en reagoi ollenkaan yhtä kerkeästi jos olen itse henkilön y sijalla. Moraalisen närän sijasta saatan tuolloin tuntea epämääräistä ahdistusta, jota en osaa jäsentää ja joka kyllä voi, läheisten ihmisten tapauksessa, jäädä sanattomana kaivelemaan pitkäksikin aikaa. Se tuntuu aivan erilaiselta kuin moraalinen närkästys.

Mitäkö tapahtuu kun työläys siirtyy vapaaehtoisten suhtautumistapojen alueelle? Ainakin siitä tulee entistäkin työläämpää, sillä se ei ole välttämätön pakko.

Minäkään en kyllä ymmärrä miksi esim. joku psykologisoiva kanta olisi filosofille mahdoton. Empiria osoittaa, että ei ole - tai sitten tarkoitat "filosofilla" jotain arvoladatumpaa kuin mihin olen tottununut.

9.7.08  
Blogger Seksualisti said...

Eufemia: "Moralismista taitaa olla vaikea päästä kokonaan eroon."

Liberaalissa etiikassa moralismi määritellään tavallisesti sellaiseksi ajatteluksi, jossa kielletään teot, jotka turmelevat henkilön arvokkuutta tai luonnetta. Toinen määritelmä moralismille on tekojen kieltäminen pseudo-moraalisin perustein, esimerkiksi tapakulttuuriin vetoamalla.

Minusta juuri mitkään täällä moralistisiksi koetut näkemykset eivät ole moralismia.

Tulta syöksevän linnun vaatimus johdonmukaisuudesta ei ole moralismia, jos se kohdistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun. Moralismia siitä voisi tulla, jos jotakuta vaadittaisiin olemaan johdonmukainen yksityisissä pohdiskeluissaan tai puuhissaan silloin, kun ne eivät millään tavalla vaikuta muihin ihmisiin.

Moralismia ei myöskään ole Mikon välttelemä "sinun pitäisi" -muodon käyttäminen. Moralismin ja eettisen velvollisuuden raja määrittyy siitä, mikä on "sinun pitäisi" -lauseen sisältö, ei sen muodosta. Yhtä hyvin "sinun kannattaisi" -lause voi olla moralistinen.

Toisin sanoen eettisesti perusteltujen velvollisuuksien sanominen ei ole moralismia. On toki kimurantimpaa, mitkä velvollisuudet milloinkin ovat perusteltuja.

7.8.08  
Blogger Eufemia said...

Niin, liberaalissa etiikassa ehkä yleensä määritellään. Minun pointtini tässä keskustelussa on koettaa hahmottaa minkä itse koen moralismiksi. En ole siitä varma. Puhun asiasta ääneen ja tapailen sanojen käyttötapoja koska en usko niin laajojen käsitteiden kuin "moralismi" pysyvän muuttumattomina. Muuttuessaan käsitteet muuttavat ajateltavissa olevan alaa. Ei tunnu mielenkiintoiselta rajoittaa ajatteluaan jonkin määritelmän nimessä silloin kun määritelmän kyseenalaistaminen tuntuu vievän pidemmälle.

8.8.08  
Blogger Seksualisti said...

Toki kyseenalaistaminen ja sanojen luova/väljä käyttö ovat ajattelua auttavia ja laajentavia keinoja.
En tietenkään ole sitä mieltä, että sanojen merkitykset olisivat muuttumattomia.

Kuitenkin tässä keskustelussa puhutaan etiikasta, ja siitä mitä on oikeutettua vaatia toisilta ihmisiltä. Tässä yhteydessä sanalla "moralismi" on vakiintunut käyttö. Eettisten vaatimusten oikeuttaminen on yksi soveltavan etiikan keskeisimmistä kysymyksistä.

Lisäksi keskustelussa käytetään sanaa useassa eri merkityksessä, joten mielestäni käsitteen merkityksen selventäminen on vain hyväksi keskustelulle.

9.8.08  
Blogger Eufemia said...

Seksualisti hyvä, koetan selittää mitä olen tekemässä.

Tämä keskustelu on jatkunut jo jonkin aikaa muutamissa blogeissa; erityisesti olen hahmotellut asiaan liittyviä kysymyksiä Veloenan kommenteissa (Veloena parka) useaankin otteeseen. Lähden liikkeelle Levinasin hyvin kiteyttämästä toteamuksesta, ettei hän etiikan saralla voi odottaa muilta mitään: hänen etiikkansa on hänen asiansa, muiden etiikka heidän oma asiansa. Ajan takaa sellaista yritystä etiikkaan, jossa oikeutta tai velvollisuutta ei perusteta muulle kuin yksilön mahdolliselle itseään velvoittavalle päätökselle.

Jos lähtökohta on tämä, mainitsemasi soveltavassa liberaalissa etiikassa käytetty tapa määritellä "moralismi" alkaa minusta näyttää retoriselta tempulta. Se kaventaa sanan merkitystä, sillä akateemisen keskustelun ulkopuolella moralismiksi kutsutaan (ainakin sanakirjojen ja minun tietämykseni mukaan) sellaista moraalin tulkintaa, joka pitää omia moraalikäsityksiään ainoina oikeina. Tämä eroaa huomattavasti moralismin määrittelystä "sellaiseksi ajatteluksi, jossa kielletään teot, jotka turmelevat henkilön arvokkuutta tai luonnetta" tai "tekojen kieltämiseksi pseudo-moraalisin perustein, esimerkiksi tapakulttuuriin vetoamalla".

Puhun retorisesta tempusta koska "moralismi" ymmärretään yleensä aika negatiiviseksi sanaksi. Kun sen merkitystä rajataan kuvaamallasi tavalla, päästään puhumaan eettisten vaatimusten oikeuttamisesta ilman, että tarvitsee kohdata sanan "moralismi" kantamia negatiivisia konnotaatioita. Tällainen siirto ei tietenkään käy päinsä jos lähdetään niinkin ehdottomasta kannasta kuin mitä esimerkiksi Levinas edustaa - tai minä.

Tahdon kohdata sen, että lähtökohdistani johtuen kaikki vaatimukseni muille ovat omissa silmissäni aina jossain mielessä ei-eettisiä. En sano epäeettisiä, mielummin käytän etuliitettä ei- tai a- (ymmärrän muille esittämäni vaatimukset poliittisiksi). Minkäänlainen käsitteiden kätevä määrittely ei muuta tätä perustavanlaatuista tietoani omasta eettisestä ajattelustani miksikään.

Seuraavaksi selitän syitä kielenkäyttöratkaisuihini:

Tutkimusalani on tieteenfilosofia, ei etiikka. Ylipäätään suhtaudun hyvin skeptisesti ajatukseen asiantuntijatiedosta etiikan saralla (varmaan aika ymmärrettävää kun muistetaan, että Levinas kolahtaa). Eettiset pohdintoni ovat siis hyvin henkilökohtaisia - ne sitovat, jos niin päätän, minua. Eivät muita.

Kuitenkin on joitain ihmisiä, esimerkiksi Veloena (ajoin puoliväkisin, hänen kirjoituksensa kun inspiroivat minua usein näihin pohdintoihin), Mikko ja Tulta syöksevä lintu, jotka saattavat haluta osallistua täällä ääneen harrastamiini pohdintoihin. Satun tietämään, että heidän taustansa ovat aika erilaiset. Veloenalla on filosofinen koulutus kuten minullakin ja lisäksi asiantuntemusta eräillä psykologian alueilla. Tulta syöksevä lintu on epäilemättä ainakin poliittisen filosofian saralla minua paljon vankempi koulutus. Mikko taas ei ole opiskellut filosofiaa (vaikka lukeneisuutensa ulottuukin pistoittain monille aloille). Lisäksi keskusteluun saattaa osallistua muita, joiden koulutuksesta tai lukeneisuudesta en osaa sanoa mitään.

No, tahdon käsitellä blogissani eettisiä kysymyksiä. Koen etiikan hyvin henkilökohtaiseksi (levinaslaisessa mielessä) ajattelun alaksi, ja vierastan, suorastaan vastustan (tämä on poliittista) asiantuntijuuteen ja auktoriteettiin vetoamista kun käsitellään eettisiä kysymyksiä. Niinpä pyrin pitämään eettisisten pohdintojeni kommenteissa käytävän keskustelun auktoriteettiasetelmista niin vapaana kuin mahdollista. Tämä saattaa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että en niele akateemisissa keskusteluissa vakiintuneita käsitteiden käyttötapoja. En vastusta käsitteiden määrittelyä, mutta pidän määrittelyn keskustelijoiden kesken tapahtuvana; muu haiskahtaa aivan liikaa auktoriteetteihin vetoamiselta.

Vastaan näin pitkästi koska tehdon tehdä mahdollisimman selväksi miksi en halua lähestyä eettisiä kysymyksiä sentapaisilla käsitteenmäärittelyillä kuin mitä ehdotat. Yksinkertaisesti: minusta se näyttäisi retoriselta keinolta, jolla eettiset kysymykset esitetään asiantuntijakysymyksinä. Mielestäni ehdotat puheaktia, jolla käytännössä vaientaisin osan kommentoijistani (ja toinen osa varmaan vaikenisi silkkaa tympääntyneisyyttään).

11.8.08  
Blogger Seksualisti said...

Eufemia,

kenenkään vaientaminen ei missään nimessä ole tarkoitukseni. Ohipuhumiseni taustalla lienee se, että Levinasilainen elämänfilosofiasi (tai sen kehittely) on aika kaukana siitä, miten etiikka käsitetään normatiivis-analyyttisessa tutkimuksessa.

Minulle etiikan tutkimus on yhteiskunnallista, ei henkilökohtaista. Teen parhaillaan väitöskirjatutkimusta seksuaalietiikasta.

Ryhdyin kommentoimaan keskusteluanne lähinnä siitä syystä, että otitte esille kysymyksen, mitä toisilta ihmisiltä voi perustellusti vaatia. Moralismia käytetään tällaisessa yhteydessä usein kielteisenä terminä vaatimuksista, jotka eivät ole perusteltuja tai oikeutettavissa.

Henkilökohtainen tapa käsittää etiikka ei ole kovin käyttökelpoinen pohdiskellessa tuota kysymystä yhteiskunnallisesta tai yleisestä näkökulmasta. Tässä ehkä ohipuhumiseni syy.

Piikittelyysi etiikan oppituoleista sanoisin, että asiantuntijuus etiikan tutkimuksessa on ennemminkin metodista, ei sisällöllistä. Soveltavassa etiikassa, jota itse teen, tutkitaan toki erilaisia eettisiä väitteitä ja pyritään selvittämään niiden pätevyys ja mahdolliset seuraukset. Asiantuntijuus ei soveltavassakaan etiikassa perustu auktoriteettiin, vaan siihen, että argumentaatio ja teoriatausta ovat hallussa. Kuten filosofiassa yleensäkin.

Tarkoitukseni ei ole ollut vaikuttaa ylimieliseltä tai opettavaiselta. Otan kuitenkin piikittelysi vastaan opetuksena siitä, että Blogistanin retki voi joskus mennä harhaan - etenkin jos osuu joidenkin vakiintuneeseen keskusteluporukkaan... ;o)

12.8.08  
Blogger Seksualisti said...

Jos vielä jaksat, niin minua kiinnostaa eräs kysymys esittelemässäsi henkilökohtaisessa tavassa ymmärtää etiikka.

Nimittäin, miten voi erottaa toisen ihmisen toiminnassa yksilön tekemän eettisesti häntä itseään velvoittavan päätöksen esimerkiksi valehtelusta tai pakkomielteestä?

Miten ratkaiset "henkilökohtaisen etiikan" uhat subjektivismin tai mielivaltaisuuden suunnilta, joista ääriesimerkkinä toimii vaikkapa klassinen koherentin mielipuolen ongelma?

12.8.08  
Blogger Eufemia said...

Okei, tuo oli oikein positiivinen tapa suhtautua siihen retoriseen temppuiluun, jonka valitsin ehdottamasi sijasta. Haa.

Taidamme olla tutkijatovereita samalla laitoksella - vaikkakin arvattavasti vaikutat käytännöllisen filosofian puolella? Aloitan kolmannen vuoteni teoreettisen filosofian jatko-opiskelijana; rahoitus työhöni minulla on kuitenkin ollut vasta tämän vuoden alusta, joten väikkäri on vasta aluillaan.

Kuten varmaan jo oivalsit, minun näkökulmastani ei ole mielekästä sanoa, että toisilta ihmisiltä voisi etiikan nimissä tai piirissä vaatia yhtään mitään. Puhuin siis moralismista täysin tietoisena termin kielteisistä konnotaatioista. Kantani on tietysti epätavallinen ja provosoivakin. Se ei kuitenkaan johda yhteiskunnallisen ajattelun ja toiminnan mahdottomuuteen. Tahdon vain tuoda esille, että yhteiskunnallinen toiminta ulottuu minusta välttämättä pois eettisen alueelta.

Poliittiset haluni liittyvät eettisiin näkemyksiini, mutta heti kun alan toimia, alan painostaa muita omaksumaan eettiset näkemykseni, mikä puolestaan ei ole etiikallani oikeutettavissa. En kuitenkaan voi hyväksyä itseltäni sitäkään, että jättäisin toimimatta. Yhteiskunnallinen toiminta on minulle eettinen velvollisuus, mutta samalla ei-eettistä. Koen tämän ristiriidan esilläpitämisen olennaiseksi - edelleen itselleni. Minusta kantani siis on käyttökelpoinen myös yhteiskunnallisesta toiminnasta puhuttaessa, se pitää minut herkkänä kun aletaan oikeuttaa tekoja.

Mitä kysymykseesi tulee, Levinas sanoi sen jo: toisten ihmisten etiikka on heidän oma asiansa. Olen silti ajoin valmis toimimaan toisia vastaan, poliittinen toiminta edellyttää sitä. En vain kuvittele, että mikään eettinen oikeutus tekisi toimistani ongelmattomia.

Jos kohtaan koherentin mielipuolen, koetan kohdata hänet toisena ihmisenä ja kodella häntä eettisesti. Jos hän alkaa vakavasti vahingoittaa muita, minun on tehtävä muuta.

Oletko lukenut Rortya? Kirjoitin hänestä taannoin. En ole kaikesta samoilla linjoilla hänen kanssaan, mutta hänen ajatuksensa liittyvät siihen mitä tässä olen puhunut, ja hän saattaisi olla sinulle Levinasia lähestyttävämpi hahmo (olettaen, että taustasi on normatiivis-analyyttisessä tutkimuksessa).

Tosiaan: keskusteluporukkaa ei pyritä mitenkään rajaamaan. Muutamat kommentoivat usein, jotkut harvemmin, monet kerran tai kaksi. Tervetuloa kommentoimaan jatkossakin kun sattuu kiinnostamaan.

12.8.08  
Blogger Seksualisti said...

Jeh, olen Käytännöllisen filosofian laitoksella jatko-opiskelijana ja rustaan kuumeisesti apurahahakemuksia. Olen valmistunut teoreettisen puolelta, joten siteitä sinnekin on.

Rortya olen lukenut vain pakollisen oppimäärän verran, mutta voisin pitää itseäni metafyysikon ja ironikon välimuotona, joka pitää arvossa "erittäin todennäköisiä perustotuuksia", mutta hyväksyy elämän ajoittaisen outouden.

Erittäin todennäköistä on esimerkiksi se, että ihmisistä kukaan ei tahdo kokea sortoa tai kärsimystä (vrt. Rorty-kirjoituksesi kommentit). Todellisesta masokististakin saa varmaankin puristettua sellaisia kärsimyksen muotoja, joita hän ei tahdo kokea...

Sorron vastustamiseksi tarvitaan tietysti joitakin yleisiä määritelmiä siitä, mitä sorto on, ja miksi se on väärin. Mielestäni yleinen etiikka perustuu juuri tällaiseen määrittelytyöhön. Olen kuitenkin sitä mieltä, että etiikan on oltava aina tilanneherkkää, eikä periaatteilla ylhäältä päin päähän iskevää.

Mielestäni etiikka on siis yhteiskunnallinen konstruktio, jonka avulla voidaan jotenkin yrittää hallita kaaosta ja mielivaltaa.

Menipä aika suureelliseksi... :o)

15.8.08  

Lähetä kommentti

<< Home