7.8.08

Parisuhteesta

Olen väsynyt päivän uurastuksesta, voisin katsoa elokuvan tai eufemiattaa. Jälkimmäinen ratkaisu näemmä voitti. Olen hautonut henkilökohtaisen bloggaussarjan kolmatta osaa jo aikaa ennen kuin minut haastettiin kirjoittamaan henkilökohtainen bloggaussarja, mutta olen jostain syystä lykännyt asiaa. Luultavasti siksi, että sinä on jotain minulle (helppoudestaan huolimatta) vaikeasti hahmotettavaa, enkä tahtoisi pilata hahmotusmahdollisuuksiani sanallistamalla mihinkään täysin väärään suuntaan. En myöskään erityisemmin pidä siitä, että muut koettavat selittää asiaa jollain minusta täysin vieraalta tuntuvalla tavalla, sekin muka tukkii oman ajattelun mahdollisia etenemispolkuja, tai vähintään ohjaa vääriin suuntiin. Mutta olkoon. Kirjoitan silti.

Viime syksystä alkaen olen elänyt parisuhteessa. Se on kummallista, sillä en ollut elänyt niin moneen vuoteen. Olin aivan tietoisesti ja tyytyväisenä valinnut toisin, ja viimesyksyinen ratkaisuni yllätti minut. Lisäksi olen kaikesta olennaisesta edelleen aivan samaa mieltä itseni kanssa: tahdon edelleen antaa läheisteni määritellä hyvänsä itse, en edelleenkään ymmärrä mustasukkaisuutta, rakastan edelleen ystäviäni, en edelleenkään koe erilaisten rakkauksien erottelua toisistaan erityisen mielekkääksi, martyrismi on minusta edelleen viheliäistä, koen ihmissuhteet edelleen hyvin erilaisina, eivätkä erot minusta edelleenkään synny suhdeluokitteluista vaan siitä, että ihmiset ja suhteet ovat erilaisia, tahdon edelleen antaa ja ottaa tilaa enkä edelleenkään ole kiinnostunut määrittelemään itseäni ihmissuhteiden perusteella. Silti sisuunnuin taannoin ilmoittamaan facebook-profiilissani, että "In a Relationship". Ristiriidat on aiheellista tuoda rehdisti esille. (Samasta syystä kirjoitin vastikään eräälle ystävälleni, että hänellä on täysi oikeus sanoa "mitäs minä sanoin" – vaikka edelleenkään en ole itseni kanssa eri mieltä.)

Läheiset suhteet ovat paljon uhkaavampia kuin etäiset. Ei siksi, mitä toinen voi tehdä, vaan siksi, mitä voi itse tehdä. Olen edelleen samaa mieltä itseni kanssa siitä, mitä kirjoitin yli kolme vuotta sitten: "on tärkeää kantaa vastuu siitä, että antaa itselleen oikeuden kuvitella itsensä peilikuvana toisen silmissä". Minua huolestuttaa sitoa itseni mihinkään sellaisiin instituutioihin, jotka rohkaisevat velvollisuusajatteluun ihmissuhteissa, suuntaan tai toiseen. Minua huolestuttaa myös omaksua sellaisia käytäntöjä, jotka johtavat ihmissuhteiden mitallistamiseen. Tämä täytyy selittää tarkemmin.

Parisuhde on oletusarvoisesti ulossulkeva, se rajaa mahdollisuuksia. Ulossulkevuus tuo mukanaan vertailua ja mittaamista. Toisin sanoen koska se sulkee asioita pois, se saa punnitsemaan mistä on valmis luopumaan ja vertaamaan siihen mitä saa. Se saa vertaamaan ihmisiä toisiinsa: jos valitsen tuon, en saa tuota. Tämä kaikki puuttuu parisuhteettoman elämän vapaista suhteista, mikä on rakentavaa: on helpompi keskittyä toiseen sellaisena kuin hän on kun tietää, että monet muunkinlaiset ihmiset ovat tavoitettavissa eikä suhteita heihin ole rajoitettu.

On kummallista, että olen huomannut tämän vertailun ja mittaamisen, sillä olen aina ollut tunne-elämältäni varsin yksiavioinen (aivan, halu kyseenalaistaa yksiavioinen parisuhdemalli ei välttämättä johdu promiskuiteetista). Vertailu ja mittaaminen eivät johdu houkutuksista – tai ainakaan en huomaa mitään houkutuksia – vaan siitä, että parisuhteeseen sisältyvä enimmäkseen implisiittinen sopimus tuo mukanaan ajatuksia niukkuudesta, vaihtokaupasta ja niin, vertailusta ja mittaamisesta.

Olen silti päätynyt tähän, ja olen tyytyväinen. Tämän selittäminen on se, mitä en hahmota kunnolla. Ensimmäinen mieleeni tuleva sana on rentoutuminen. Myös läheisyyden- ja hellyydenkaipuun täyttyminen ja siis hellittäminen tulee mieleen. Hän löytää minulle aikaa, mikä täyttää sellaisen tarpeen, josta en kykene hankkiutumaan eroon. Yllä jo kerran linkittämässäni minulle tärkeässä tekstissäni puhuin arkuudesta ja epäluottamuksesta. En löydä niitä itsestäni. En elä symbioosissa, en välillä lainkaan ymmärrä armaani ajatuksenjuoksua, enkä luule kovinkaan hyvin tietäväni mitäköhän mieltä hän on mistäkin (vahvoja ennakkoluuloja onnistun kyllä kehittämään, mutta ne osoittautuvat usein vääriksi). Mutta hän on jollain yllättävän mutkattomalla tavalla läheinen. En tiedä johtuuko se hänestä, minusta, meistä, vaiko siitä, että ulossulkiessaan parisuhde saattaa samalla tarjota tähän tilaa.

Tunnisteet:

4 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Life is really simple, but we insist on making it complicated.
— Confucius

M.

8.8.08  
Blogger Pinkki Baretti said...

Hiphei, mene hei n-a-i-m-i-s-i-i-n -jee-, niin mä tulen sun häihin hermoilemaan, kännäämään ja jahtaamaan hääkimppua (mulla on kato ilmeisesti sellai sisäinen hääfriikki).

No joo, tuo avioliitto on sitten taas ihan oma asiansa. Mun vaan teki jostain syystä mieli vitsailla tollein typerästi. Vakavasti jos puhutaan, niin prosessisi/prosessoimisesi tuntuu melko tutulta.

9.8.08  
Blogger Seksualisti said...

Tuskinpa mutkattomalla läheisyydellä ja ulossulkevalla parisuhteella on mitään välttämätöntä tekemistä keskenään.

Itse sanoisin, että kyse on ylipäätään yksilöiden olemis- ja suhtautumistavoista, jotka sopivat mukavasti yhteen.

Kiinnostavaa tuo, mitä sanoit mitallistamisesta. Olen varsin samaa mieltä. Tosin oma nihkeyteni ulossulkevien suhteiden muotoa kohtaan liittyy siihen, millaisia arveluttavia vallankäytön muotoja ne luovat.

9.8.08  
Blogger Eufemia said...

M, so we insist.

Pinkki baretti, viimeksi tänään kuuntelin keskustelua avioliittolainsäädänöstä ja esim. EU:n siihen kohdistamista muutospaineista. Puhujina olivat tällä kertaa eräs oikeustieteen professori ja aiheeseen liittyvää väitöskirjaa valmisteleva tutkija. Keskustelu herätti aika hyytäviä tunteita.

Minun on vaikea nähdä avioliitto muuna kuin juridisena ja taloudellisena sopimuksena. Hahmotan nykyään ehkä entistä paremmin sen juhlimisen sopimuksena - se on sopimus, jolla saadaan viranomaiset tunnustamaan kahden ihmisen välinen perheenjäsensuhde, vaikka he eivät ole verisukulaisia. Ymmärrettävä juhlinnan aihe (vaikka häissä asiaa ei käsitteellistettäisikään yleensä näin). Kuitenkin: avioliitto sitoo myös avioitujia. Niin kauan kuin sopimuksen sisältöä ei voi määritellä kokonaan itse, suhtaudun asiaan omalta osaltani hieman epäilevästi - vaikka minusta onkin ihan hauskaa juhlia muiden häitä: se on heidän asiansa.

(Typerä vitsailu on ihan parasta: pääsen tosikkoilemaan. ;)

Seksualisti, sinä sanot että tuskinpa. Arvelin pitkään samoin, nyt epäröin. Asia saattaa liittyä jollain tapaa siihen, miten koen perheenjäseneni; perhehän on varsin ulossulkeva yksikkö. Varma en tietenkään ole mistään, ja pohdintani koskee tietysti vain minua. En todellakaan tahdo väittää muista yhtään mitään.

Vastasin sinulle muuten myös tuolla.

11.8.08  

Lähetä kommentti

<< Home