Huomautus kulttuurirelativismikeskustelusta

In this section I shall discuss cultural relativism, but much of what I say is equally relevant to the other members of this class of relativisms. Cultural relativism might look like this:

(A3) There are no supra-cultural truths, i.e., the point of view of each culture is true for those participating in it.
(B3) It is true in my culture that (A3).

I have called this form of cultural relativism empirical relativism because it is often associated with empirical results of anthropology. (Putnam: 'Anthropologists have been preaching cultural relativism to us as long as there have been anthropologists.')
Empirical relativism can come into view as the discovery that (for example) Azande and Europeans use different criteria of rational acceptability and truth: when the Azande call an assertion true they mean that that assertion satisfies the Zande criterion of truth CZ; when we call an assertion true, we are appealing to a different criterion, CE.

Luin juuri Gordon C. F. Bearnin artikkelin "Relativism as reductio". Se oli ihan hyvä, lopussa päästiin puhumaan asiaa. Kappale kulttuurirelativismista sai minut kuitenkin taas kerran turhautumaan filosofien kuvitelmaan, että kaikki muutkin koettavat vastata juuri niihin kysymyksiin, jotka heitä itseään sattuvat liikuttamaan.

Bearn ei mainitse yhtään antropologia. En ole lukenut sitä Putnamin teosta, johon sitaatissa viitataan, mutta minun on vaikea kuvitella, että Putnamkaan viittaisi yhteenkään antropologiin. Varmasti on mahdollista löytää joku antropologi, joka on kulttuurirelativisti Bearnin ja Putnamin tarkoittamassa mielessä, mutta – tämä on olennaista – heitä on varsin harvassa. Hyvin harva antropologi näet on kiinnostunut totuuden käsitteen määrittelystä (varsinkaan niin essentialistiseen tapaan kuin mitä tuossa yllä kuvataan). Todelliset antropologit ja kulttuurientutkijat itse asiassa pärjäävät usein vallan mainiosti ilman koko sanaa "totuus". Putnamin ja valitettavasti Bearninkin kuvitteelliset antropologit taas ratkovat filosofisia ongelmia ja vieläpä ymmärtävät ne samoin kuin he. Todellinen antropologi reagoisi tällaiseen jorinaan luultavasti samaan tapaan kuin tässä mainittu kulttuurientutkija:

Lammenranta puhui kahdesta vaihtoehtoisesta kertomuksesta siitä, mistä ihmiset tulivat Amerikan mantereelle: länsimaisen tieteen edustajat sanovat ihmisten tulleen Aasiasta, Zuni-myyttiin uskovat taas katsovat ihmisten tulleen maansisäisestä maailmasta. Sitten alettiin käsitellä erilaisia tapoja suhtautua näihin väitteisiin ja arvioida niiden totuusarvoa. Eräs kuulija viittasi. Hän sanoi olevansa kulttuurintutkija ja mahdollisesti hyvinkin käsittelevänsä sentyyppisiä aiheita kuin Zuni-myytti ihmisten ilmaantumisesta maan päälle – mutta hänen mieleensä ei juolahtaisi lähteä tutkimaan aihetta kysymällä onko Zuni-myytti totta sellaisessa mielessä kuin mistä tässä puhuttiin.

Sitaatti on vanhasta oppimispäiväkirjamerkinnästäni. Minusta on jokseenkin käsittämätöntä, että alkaessaan ajatella Zuni-myyttiin uskovia ihmisiä niin monet filosofit kiinnostuvat ainoastaan siitä, millä perusteilla voimme sanoa kenenkin väitteitä tosiksi tai epätosiksi. Antropologit ja kulttuurien tutkijat taas tuntuvat nykyään veisaavan koko kysymyksestä viis. (He ovat siis ottaneet filosofeja paremmin vaarin tästä Wittgensteinin huomautuksesta: "Frazerin kuvaus ihmisten maagisista ja uskonnollisista näkemyksistä ei ole tyydyttävä: siinä nämä näkemykset esitetään kuin erheinä. Augustinus siis erehtyi, kun hän jokaisella Tunnustuksien sivulla huusi Jumalaa avukseen?")

Minua ei haittaisi jos kyseiset filosofit vain olisivat kiinnostuneita eri asioista kuin useimmat antropologit. Sen sijaan minua haittaa kun nuo filosofit rakentavat nimeämättömistä fantasia-antropologeista kulttuurirelativistisen olkiukon ja kurmoottavat sitten sitä. Tästä kun seuraa se harmi, että antropologiaan ja kulttuurien tutkimukseen liittyvä tieteenfilosofia eksyy helposti tavattoman kauas niistä kysymyksistä, jotka oikeasti ovat noilla aloilla relevantteja.