3.11.08

Kyselytutkimusten käyttämisestä

Tuoreimmat kumppaneiden lukumäärän muutokset saivat aikaan sen, että miesten ja naisten raportoimat seksuaalikumppaneiden lukumäärät olivat vuonna 2007 lähempänä toisiaan kuin koskaan ennen. Alle 25-vuotiaiden ikäryhmässä naisten keskiluku oli vuonna 2007 jopa suurempi kuin miehillä. Kehitys viittaa siihen, että jo lähivuosikymmeninä miehet ja naiset tulevat melko ilmeisesti ilmoittamaan yhtä monta seksuaalikumppania elämänsä aikana.

Osmo Kontula on harmi kyllä jättänyt uusimmasta kirjastaan Halu & intohimo lähes kaikki kyselytutkimusten tuloksista laaditut tarkat tilastot pois. Koska olen laiska enkä jaksa lähteä metsästämään niitä muualta, joudun tyytymään hänen selityksiinsä noista tilastoista. Se on paikoin ärsyttävää, sillä Kontula ei aina kirjoittaessaan malta muistaa, että kyselytutkimukset kertovat ennen muuta siitä, mitä ihmiset vastaavat kyselytutkimuksiin. Tuossakin katkelmassa hän puhuu suloisesti sekaisin "kumppaneiden lukumäärän muutoksista" ja "raportoiduista seksuaalikumppaneiden lukumääristä" aivan kuin kyseessä olisi jotenkin sama asia.

Siteeratussa kohdassa käsitellään, kuten monet tietävät, yhtä niistä monista esimerkeistä, jotka kirkkaasti paljastavat kyselytutkimusten ongelmat. Jos kysyttään isolta joukolta ihmisiä kuinka monta seksuaalikumppania heillä on ollut elämänsä aikana, saadaan tietoa siitä, mitä ihmiset kyselytutkimuksissa vastaavat tähän kysymykseen. Tähän asti on aina ollut niin, että miehet raportoivat – kaikkialla maailmassa – selvästi enemmän seksuaalikumppaneita kuin naiset. Miestenkeskiset suhteet eivät selitä eroa, se kun on yleensä niin suuri. Aina yhtä sekavasti kirjoittava Kontula kertoo vuonna 1993 kirjassa Suomalainen seksi, että "vuonna 1971 tehdyn tutkimuksen mukaan miehillä oli ollut keskimäärin 11 kumppania elämänsä aikana, naisilla 3, vuoden 1992 tutkimuksen mukaan vastaavasti 14 ja 6". Tarkemmin sanottuna vuonna 1971 ihmiset vastasivat kyselytutkimuksiin niin, että miehet raportoivat keskimäärin 11 kumppania ja naiset 3, ja vuonna 1992 vastaavasti 14 ja 6. Ero on liian suuri selittyäkseen muulla kuin sillä, että vastaukset eivät ole totta.

Suomalainen seksi -kirjan mukavasta kaaviokuvasta (jollaisia uusimmassa kirjassa tosiaan ei ole kuin muutama) näkee, että vielä vuonna 1992 18–24-vuotiaat naiset raportoivat tuntuvasti vähemmän seksuaalikumppaneita kuin samanikäiset miehet. Tilanne on siis muuttunut. Alle 25-vuotiaat suomalaiset eivät enää toistakaan tuota vanhaa sääntöä. Tämä on minusta kiinnostavaa. (Enkä ole yllättynyt siitä, että tuossa ikäryhmässä naiset raportoivat useampia seksuaalikumppaneita kuin miehet; naisethan raportoivat myös aloittavansa yhdynnät nuorempina kuin miehet, ja tyttöjen ensimmäiset poikaystävät ovat tyypillisesti heitä vanhempia.)

Tämä on kiinnostavaa koska tieteessä suositut tarinat kiinnostavat minua. Muutoksen vankkuus täytyy tietysti tarkistaa tekemällä lisää kyselytutkimuksia ja selvittämällä vastaako nuoriso esimerkiksi muissa pohjoismaissa nykyään samaan tapaan kuin Suomessa. Mutta mikäli Kontulan saama tulos ei ole jonkinlainen anomalia, se on hankala useiden erilaisten tutkimuksessa kerrottujen tarinoiden kannalta.

Ensimmäinen näistä tarinoista on sellainen, johon harva nykyään muutenkaan uskoo. Robert C. Richardson (tieteenfilosofi, ei se fyysikko) mainitsi tänään seminaarialustuksessaan David Bussin, joka uskoi haastattelututkimusten tuloksiin ja väitti, että tavanomaisilla miehillä olisi oikeasti enemmän seksuaalikumppaneita kuin tavanomaisilla naisilla. Ero selittyisi pienellä prostituoitujen joukolla, joka ei oletuksen mukaan näkyisi tilastoissa. Buss halusi todistaa, että miehet ovat luonnostaan kaikkialla promiskuiteettisempia (onko tuo sana?) kuin naiset. No, jos Kontulan tulos pitää paikkansa, niin joko suomalaiset nuoret rikkovat rankasti biologiaa vastaan, tai ovat alkaneet valehdella kyselytutkimuksissa (Bussin mukaanhan he puhuivat aiemmin totta), tai Buss oli väärässä.

Tätä tarinaa ei tosiaan kovin moni usko. Sen sijaan olen törmännyt verkossa harhaillessani toisenlaisiin yrityksiin naturalisoida ero miesten ja naisten raportoimissa kumppanimäärissä. En nyt linkitä, koska en millään jaksa etsiä ja koska tämä on blogikirjoitus eikä mikään artikkeli, joten minun ei tarvitse. Tämäntyyppisissä selityksissä lähdetään siitä, että ero ei tosiaan ole seksuaalikumppanien määrässä vaan raportoinnissa. Miehillä ja naisilla on yhtä paljon seksuaalikumppaneita, mutta syystä tai toisesta miehet yliraportoivat ja naiset aliraportoivat. Naturalisoinniksi tämä menee kun näissä selitysyrityksissä oletetaan, että yli- ja aliraportointi johtuu jostain biologispohjaisesta erosta miesten ja naisten välillä: miehet arvioivat karkeasti ja yläkanttiin, naiset laskevat tarkemmin ja unohtavat enemmän tai vähemmän tietoisesti osan, ja tämä käsittelytapaero voidaan joku päivä selittää miesten ja naisten aivojen välisillä eroilla. Tämäkin tarina on ongelmissa mikäli Kontulan saamat tulokset eivät osoittaudu anomaliaksi vaan toistuvat muissakin kyselytutkimuksissa: jos erot raportoinnissa katoavat, ne eivät voineet alkujaankaan johtua mistään perustavasta sukupuolten välisestä kognitiivisesta erosta.

Kolmas Kontulan tulosten kanssa ongelmiin joutuva tarina kertoo nuorten tyttöjen ja naisten jatkuvasti kokemista voimakkaista madonnapaineista. En puhu laulajasta vaan huora/madonna -dikotomian jälkimmäisesti puoliskosta. Tämän tarinan mukaan tyttöjen on toisaalta harrastettava seksiä, koska pojat haluavat ja/tai he itse haluavat, mutta heidän on myös salattava osa seksuaalikumppaneistaan, koska muuten he leimautuvat huoriksi. Jos Kontulan saamat tulokset toistuvat, tätäkin tarinaa on tarkistettava. Sitä ei silloin välttämättä tarvitse tuomita vääräksi, vaan ainakin Suomessa historiaksi: tytöt eivät enää tunne sen suurempaa painetta salata seksuaalikumppanimääriään kuin pojatkaan. Madonnapaineet ovat hellittäneet?

Oikeasti Kontulan saama tulos tuskin kiinnostaa niitä tutkijoita, jotka suosivat jotain yllä kuvaamani kaltaista tarinaa. Tarina voidaan aina pelastaa, sen kannalta hankala tulos voidaan aina selittää pois. Kiinnostavaa onkin tarkkailla ketkä tutkijat ottavat vastaan heidän suosikkitarinoitaan vastaan rikkovia tutkimustuloksia.

Tunnisteet: , , , , , ,

9 Comments:

Blogger Mikko said...

Sitä ei silloin välttämättä tarvitse tuomita vääräksi, vaan ainakin Suomessa historiaksi: tytöt eivät enää tunne sen suurempaa painetta salata seksuaalikumppanimääriään kuin pojatkaan.

Eivätkö nuo kyselyt ole yleensä salaisia? Ei kai tämä välttämättä siis kerro mitään muuta kuin sen, että tytöt ja pojat uskaltavat raportoida nykyään salaisessa kyselyssä yhtä paljon kumppaneita.

3.11.08  
Blogger Eufemia said...

Ei tuo tulos tosiaan todista muuta, kirjoitin turhan kärkevästi. Kysymyksen se kuitenkin asettaa; jos salaisissa kyselyissä vastaamisessa on tapahtunut selvä muutos, se saattaa olla merkki laajemmastakin muutoksesta.

3.11.08  
Anonymous Kuntsa said...

Eihän tuo todellakaan tarkoita myöskään madonnapaineiden häviämistä. Ikäryhmässä 16-24 naisilla voi olla paljon enemmän sukupuolikumppaneita kuin samanikäisillä miehillä keskimäärin, mutta madonnapaineiden johdosta niiden määrä raportoidaan edelleen alakanttiin.

4.11.08  
Blogger Mikko said...

Totta, on kiinnostavaa jos osoittautuu että tuo pitää paikkansa.

Vertaisarvioitu artikkeli kansainvälisessä julkaisussa kertoo kuitenkin usein enemmän kuin fennougrilaisella pienellä kielellä julkaistun populäärikirjan sisältämä referaatti tilastojen keskiarvoista.

Esim.:

Mitä ideologiaa tutkijat kertovat suoraan edustavansa (sivut 1 ja 12)?

Miten metodi muuttui Suomen seksikyselyissä vuosien 1992 ja 1999 tutkimusten välillä?

4.11.08  
Blogger Seksualisti said...

Lienee houkuttelevaa luottaa miesten suurempia kumppanimääriä ilmoittaviin tutkimuksiin ainakin siitä syystä, että sosiobiologinen parinvalintateoria näyttäisi antavan vahvaa tukea tällaisille havainnoille.

Lisäselityksenä Kontulan kirjasta nousee se seikka, että naisten kohdalla seksuaalisen vaihtelunhalun yksilökohtainen vaihteluväli on suurempi kuin miehillä. Eli keskimäärin miehet haluavat enemmän seksikumppaneita kuin naiset ja jotkut naiset harrastavat selvästi useampien kumppanien kanssa seksiä kuin valtaosa kanssasisaristaan.

Spekulaatioksihan tämä menee, niin kuin muutkin selitysmallit. Kun seurantatutkimuksia on tehty vuosikymmeniä, niin voinemme alkaa vetää pitävämpiä johtopäätöksiä (jos sittenkään).

4.11.08  
Anonymous Anonyymi said...

Tulisi tehdä kyselytutkimus siitä, valehtelevatko ihmiset kyselytutkimuksissa.

Jos tutkimuksen mukaan ihmiset eivät valehtele, niin tämä ei todista mitään, koska ihmisethän voivat valehdella vastauksissaan.

Jos ihmiset taas ilmoittavat valehdelleensa kyselytutkimuksissa, niin joko he valehtelivat aikaisemmin tai tällä kerralla, mikä todistaa valehtelun puolesta.

8.11.08  
OpenID junakohtaus said...

Se on yks Mirkku Paloheinästä. Ihan hirvee hutsu kuule.

12.11.08  
Blogger myytinmurtaja said...

Tulevaisuudessa: "Se on yks Markku Paloheinästä. Ihan hirvee hutsu kuule."

23.11.08  
Blogger myytinmurtaja said...

Varmaankin kyselytutkimukset ovat ihan varteenotettava tieteellinen metodi. Tai paremminkin: eivät kai ne täyttä tuubaa ole. Mutta varsinkin seksikyselyistä mulle aina tulee mieleeni kuvitteellinen näky peruskoulun yläasteen seksivalistunnista: "No niin, tänään puhutaan _yhdynnästä_! Viitatakaapas: ketkä täällä eivät ole vielä saaneet?" --> Näin latautuneesta aiheesta on vaikea saada luotettavaa vastausaineistoa edes salaisessa kyselyssä.

Tosin minua hämmentävät myös neutraalimmat kyselyt. Joskus olen saanut joitain valtion virasto X:n elintarvike- ja palvelukyselyjä. "Kuinka tyytyväinen olette käyttämäänne puurohiutaletuotteeseen? Erittäin, varsin, melko, en ollenkaan? Kuinka monta kertaa vuodessa nautitte puurohiutaletuotteita?"

23.11.08  

Lähetä kommentti

<< Home