29.3.09

Ilmiöiden olettamisesta

We expect phenomena to have stable, repeatable characteristics which will be detectable by means of a variety of different procedures, which may yield quite different kinds of data.

The problem of detecting a phenomenon is the problem of detecting a signal in this sea of noise, of identifying a relatively stable and invariant pattern of some simplicity and generality with recurrent features – a pattern which is not just an artefact of the particular detection techniques we employ or the local environment in which we operate.

Nappasin yllä olevat Bogen&Woodward- ja Woodward-sitaatit seminaarityöstä, jota parhaillaan luen. En siis tiedä teksteistä, joista ne ovat oikeasti lähtöisin, itsekään juuri tuon enempää. Otin sitaatit kuitenkin tähän käyttööni, sillä ne auttavat minua avaamaan edellistä kirjoitustani. Puhuin ilmiöihin itseensä palaamisesta, minkä voi ymmärtää monella, naiivillakin tavalla. (Sinänsä kannatan naiiviutta. Sen pelkääminen ei ainakaan saisi estää sanomasta: nimen omaan itsestäänselvyydet pitää sanoa ja tyhmät kysymykset esittää.)

Yksittäisten ilmiöiden tyranniasta pakeneminen ei huolestuta minua niinkään tutkimuksenteossa kuin arjessa. Keskusteluissa, joita käyn, kuulen ja luen. Kohtaan niissä usein yleistyksiä ja selityshypoteeseja, joissa lähes kokonaan sivuutetaan yleistettävän tai selitettävän asian huolellinen tarkastelu. Oletetaan, että yksittäiset ilmiöt ovat tietynlaisia, niistä koostuu tietynlainen kokonaisuus tai ne käyttäytyvät tietyllä, säännönmukaisella tavalla. Sitten sännätään selittämään, rakentamaan oletusten varaan, päivittelemään tai muuta vastaavaa. Yksittäisiä ilmiöitä ei enää käsitellä muuten kuin siinä tapauksessa, että ne sattuvat tukemaan oletuksia tai käyttäytymään muodostettujen teorioiden mukaisesti. Silloin ne hyväksytään omia oletuksia tukevaksi dataksi. Tämä on virhe, joka sattuu ärsyttämään minua.

Annan hyvin yksinkertaisen ja verkkokansaan toivottavasti vetoavan esimerkin; sellaisen, jonka kohdalla pääsin kerran itse tekemään ilmiöjoukon huolellisempaan tarkasteluun suuntaavan vähäisen liikeen. Luin silloin nykyistä enemmän blogeja, joissa puhutaan miesten seksuaalisesta syrjäytyneistyydestä. (Minulla on useita kummallisehkoja lukuharrastuksia.) Olin kohdannut niissä moneen kertaan väitteen, että seksuaalisen vapautumisen, feminismin, nuorten naisten fasistisen pahuuden valloilleen pääsyn tai muun vastaavan ilmiön nousun myötä seksuaalisesti syrjäytyneiden miesten prosentuaalinen osuus koko väestöstä olisi kasvanut (viimeksihän vastaavia väitteitä on julkisuudessa tainnut esittää Timo Hännikäinen). Voitte arvata, millaisiin selitysorgioihin tästä pääsee.

Entä jos olisikin niin, ettei koko oletettua ilmiötä, seksuaalisesti syrjäytyneiden miesten suhteellisen määrän kasvua, ole olemassakaan? Sitähän ei kukaan selitysorgioihin osallistuneista ole koettanutkaan selvittää. Minä taas sisuunnuin viime syksynä, hyvän mahdollisuuden tarjoutuessa, tekemään yhden, pienen yrityksen asian selvittämisen aloittamiseksi. Kysyin Uuden Suomen tuolloiselta kirjailijavieraalta Osmo Kontulalta onko seksuaalisesti täysin kokemattomia aikuisia, vaikkapa kolmikymppisiä, nykyään enemmän, vähemmän vai yhtä paljon kuin ennen. Lisäksi kysyin onko tässä sukupuolten välisiä eroja. Kontula, jolla lienee hallussaan eniten ja tuoreinta aihetta koskevaa tilastotietoa Suomessa, vastasi näin (kursivointi on minun tekemäni):

Alle kolmikymppisissä, sekä miehissä että naisissa, on vielä kohtalaisen paljon yhdyntää kokemattomia, miehissä useammin kuin naisissa. Päälle kolmekymppisinä noin kolmisen prosenttia miehistä ja pari prosenttia naisista säilyy koko elämänsä yhdyntää kokematta. Nämä osuudet eivät ole vuosikymmenten saatossa paljoa muuttuneet. Yhdynnän kokemattomuus on siis hieman yleisempää miehillä kuin naisilla.

Tämä ei tietenkään vielä todista, ettei oletettua ilmiötä olisi olemassa. Onhan niiden miesten suhteellinen osuus väestöstä, joilla on hyvin vähän seksuaalisia kokemuksia, saattanut kasvaa. Siitä ei kuitenkaan ole mitään todisteita, ja Kontulan tarjoama tutkittu tieto saa ainakin minut epäilemään, ettei niin ole. Pidän todennäköisenä, että selitysorgioihin johtanut oletettu ilmiö on täysin kuvitteellinen. Keskustelijat ovat siis vajonneet inttämään vastakkainasetteluista, joita ei ole olemassa muualla kuin heidän inttäjäisissään ja kaikki kiivaissa väittelyissä tarjotut selitysehdotukset ja edelleenkehittelyt ovat mitä todennäköisimmin sisällyksettömiä. Saman ajan olisi voinut käyttää tarkastelemalla ilmiötä huolellisemmin, selvittämällä millainen se on ja mitä sen suhteen oikeasti halutaan.

Inttäminen on tietysti nautinnollista sinänsä, kuten Jussi Og huomautti, joten ehkä minun pitäisi vain opetella olemaan ärsyyntymättä. Joissain tapauksissa olenkin tehnyt niin (muun muassa lopettamalla tiettyjen blogien lukemisen), mutta aina en voi. Minua hermostuttava hinku sivuuttaa ilmiön huolellinen tarkastelu on näet hyvin yleistä ja siitä koituu paljon kiusaa. Otan vielä yksinkertaisemman esimerkin. Hurina kirjoittaa uudesta työpaikastaan:

Pahimmillaan käy sitten niin, että yksi työntekijä ei edes tiedä, että on tehnyt jotain jonkun mielestä väärin ja silti joku toinen on loukkaantunut hänelle. Minusta näyttäisi hieman siltä, että monet näistä ongelmista ratkeaisivat esim. niin, että kun toinen tekee omasta mielestä jotain outoa, niin voisi kysyä (tietysti ystävällisesti), että miksi hän toimii niin. Jos se saadun selityksen jälkeen vielä tuntuu tarpeelliselta, niin sitten voisi kertoa että miksi se saa itsessä aikaan negatiivisia tuntemuksia. Huomattavan iso osa näistäkin tilanteista on vain väärinkäsityksiä. Kun ihmiset eivät puhu suoraan, he rakentavat kaikenlaisia omia tulkintojaan toisten käyttäytymisestä ja luulevat, että ne ovat totta. Sitten he saattavat mutista näitä toisille työyhteisössä ja jos toinen osapuoli vielä toimii samalla periaatteella niin tadaa, miten käykään työilmapiirin?

Toisin sanoen loukkaantuja ei välitä ottaa selvää, onko ilmiötä, josta hän on loukkaanutunut, lainkaan olemassa hänen kuvittelemansa kaltaisena. Seuraukset ovat kaikkien kannalta epämiellyttäviä. Ne ovat myös turhia. Toisaalta, irtoaahan niistäkin tietysti juoruilemisen nautinto...

Olen siis tässäkin tapauksessa ilonpilaaja kun haluan pysähtyä, tai yleensä pikemminkin peruuttaa takaisin tarkastelemaan kunnolla sitä ilmiötä, jota käytettiin huvituksen kimmokkeena. En ota selvää onko haluni vain esteettinen mieltymys; tuntuu siltä kuin se pohjaisi pikemminkin eettiseen pakkoon. Minun eettiset pakkoni velvoittavat tietysti, edelleen, vain minua, meta-eettiset näkemykseni kun ovat mitä ovat. Mutta minun mielestäni huonosti tarkastelluista ilmiöistä villiin spekulaatioon ponnistaminen on rumaa.

Tunnisteet: , , , ,

17 Comments:

Blogger ninni said...

A small present to Eufemia

http://www.slate.com/id/2213353/

an elf

29.3.09  
Blogger Eufemia said...

Kiitos! Ihana! Minäkään en muuten kiistä menninkäisten olemassaoloa. Kuivakasti ajatellen voisin tietysti kiistääkin, mutten raaski, sillä menninkäiset saattaisivat loukkaantua.

29.3.09  
Anonymous Anonyymi said...

haha, kevättä (helsinkin?

29.3.09  
Anonymous Anonyymi said...

Taas tiukkaa kamaa. Eufemia on melko fiksu. Rohkenen keksiä inttäjäisten vastakohdalle nimen: Empiria. Mikä ihana sana! Jos saan joskus tyttären, annan hänen 2. nimekseen Empiria.

Se sitten, ovatko asiat pohjimmiltaan yksinkertaisia vai monimutkaisia, on helllvetin vaikea kysymys. PL:n mielestä "kaikki keskeiset totuudet ovat pohjimmiltaan yksinkertaisia", ja tätä on helppo uskoa sikäli mikäli puhutaan maailmantalouden ja demografian suurista kehityslinjoista.

Mutta lopulta kuitenkin itse kallistun sille linjalle, että asiat ovat monimutkaisia potenssiin kolme.

yt. Make

30.3.09  
Blogger home bias said...

Rohkeiden hypoteesien esittäminen vs. evidenssin huonosti tukemiin hypoteeseihin uskominen

Rohkeiden hypoteesien esittäminen usein edistää ymmärrystä, koska ne haastavat vallitsevia näkemyksi ja koska joudutaan katsomaan evidenssiä entistä tarkemmin.

Kuinka suuri arvo on Kontulan arvioilla? Kuulostaa siltä, että monia hankalia virhelähteitä pitäisi pystyä eliminoimaan (pieni prosenttiosuus ja suuri tilastollinen virhemarginaali?; tuollaisen asian tunnustaminen on tavallista nolompaa; jne.) Onko Kontulan arvioille tukea muista maista?

30.3.09  
Blogger Eufemia said...

Anonyymi, kiitos, ja kyllä, ikkunasta näkyy Helsinkiläisiä kattoja.

Empiria. Nimenä! Vau, tuo on melkein yhtä vetoava kuin tämä nimimerkkini (johon kilahdin täysin luettuani vuosia sitten Kustaa Vilkunan nimikirjasta). Minä kyllä epäilen, että asiat ovat valtavan vaihtelevissa määrin monimutkaisia. Ei sääntöä siinäkään.

Home bias, rohkeiden hypoteesien esittäminen on tietysti tärkeää. Hypoteesin esittämisen jälkeen täytyy kuitenkin ensin koettaa onnistuuko sen falsifioiminen. Jos onnistuu, ei hypoteesin varaan kannata ryhtyä rakentelemaan (jos ei sitten inttämisen nautinnon tähden).

Esittämäsi kysymykset ovat hyvinkin sellaisia, joihin pitäisi alkaa vastata (perustellusti, ei fiilispohjalta), jotta tässä esimerkkinä käyttämästäni oletetusta ilmiöstä saisi vähän enemmän selville. Paljon muitakin kysymyksiä herää. Jätän tehtävän heille, jotka ovat riittävän kiinnostuneita aiheesta alkaakseen tutkia sitä.

31.3.09  
Blogger home bias said...

"Hypoteesin esittämisen jälkeen täytyy kuitenkin ensin koettaa onnistuuko sen falsifioiminen. Jos onnistuu, ei hypoteesin varaan kannata ryhtyä rakentelemaan (jos ei sitten inttämisen nautinnon tähden)." Tarkoitatko periaatteellista popperilaista falsifioituvuutta vai tosiasiallista falsifoitumista? Hypoteesi kasvavasta joukosta miehiä ilman seksiä minusta vaikuttaa on minusta periaatteessa mahdollista falsifioida mutta sitä ei kai ole falsifioitu.

"Esittämäsi kysymykset ovat hyvinkin sellaisia, joihin pitäisi alkaa vastata (perustellusti, ei fiilispohjalta), jotta tässä esimerkkinä käyttämästäni oletetusta ilmiöstä saisi vähän enemmän selville. Paljon muitakin kysymyksiä herää. Jätän tehtävän heille, jotka ovat riittävän kiinnostuneita aiheesta alkaakseen tutkia sitä." Eikö tämä keskustelu jää sitten samalle inttämisen tasolle? Kontulan tuominen mukaan ei minusta lisää juuri mitään aikaisempaan inttämiseen. Onko Kontula edes tutkinut tämän nimenomaista ilmiötä (sille parhaiten sopivilla menetelmillä) vai kertooko hän mielipiteensä muun tutkimuksensa näppituntumalla?

31.3.09  
Anonymous Anonyymi said...

Ein schiessebourgeoisie Frageställnubg. Minä tutkin tuollaiset ilmiöt kännissä. t. Make

31.3.09  
Anonymous Anonyymi said...

Tässä seksuaalisesta syrjäytyneisyydestä inttämisessä on kyse oikeastaan vain parin ihmisen suuresta älämölöstä. Tavallaan se on pelottava ilmiö, että sitkaalla jankkaamisella, provokatorisilla väitteillä, demagogialla, karkealla yleistyksellä yms. saatu huomio sitten käytetään omien perusteettomien teorioiden esille tuomiseen.

Olen huomannut näissä inttäjissä monen muun asian suhteen saman sokeuden. Puhutaan omista (ja tietty kavereitten) kokemuksista yleispätevinä ja universaaleina tyyliin "Mä en saa eikä muuten naapurin Perakaan saanu". Kehitellään salaliittoja ja huteria ajatusmalleja. Politiikkaan muuten se voi myös ulottua. Nähdään peikkoja siellä missä niitä ei ole.

Kaikkein fiksuinta ihmisiltä olisi jättää trollit huomioimatta, vaikka niillä olisikin akateeminen koulutus. Massiiviset keskusteluketjut ja huomio vain ruokkivat tätä ilmiötä - siis MITÄ ilmiötä oikeastaan? Koska oikeassa olit sanoessasi, ettei sitä oikeastaan ole, ei ainakaan minään merkittävänä uutuutena.

1.4.09  
Blogger Eufemia said...

Viimeisin anonyymi, kyllä minusta on olemassa ihan selvä ja merkittävä ilmiö. Se vain ei luultavasti ole ollenkaan kaikilta piirteiltään sellainen, miksi se verkkokeskusteluissa kuvataan.

Kyllä, noissa keskusteluissa esitetyt teoriat ovat usein pimeitä. Minusta olisi kuitenkin virhe jättää "älämölö huomioimatta", kuten ehdotat. Itse asiassa koen suorastaan eettiseksi velvollisuudekseni olla jättämättä sitä huomiotta, ja on paljon nimen omaan eettisiä kysymyksiä, joita olen tullut kunnolla pohtineeksi vasta lukiessani kyseisiä blogeja.

Pidän näiden blogien syntyä hyvin kiinnostavana emansipatorisena prosessina. "Älämölö" on minusta osoitus siitä, että ne täyttävät jonkun olennaisen tarpeen. Ne ovat väkevää sellaisten negatiivisten tunteiden ilmaisua, joille ei ehkä osallistujien elämässä ole koskaan aiemmin ollut ilmaisuväylää. Tuollaisen purkautumisen mahdollisuus voi olla yksilön elämässä todella merkittävä ja vapauttava, sitä ei tule väheksyä. Vaikka sitä todella tarvitsevat ihmiset ovat epäilemättä vähemmistö, en usko, että heitä on vain "muutama". Ja vaikka olisikin; eikö vähemmistöön kuuluvien emansipatorinen, negatiivisia tunteita käsittelevä, voimauttava vertaiskeskustelu ole vähemmistön koosta riippumatta lähtökohtaisesti kannatettavaa?

Se, ettei niissä käsiteltävä ilmiö ole uusi, tai että se on pysynyt todennäköisesti samankaltaisena hyvinkin pitkiä aikoja, ei vähennä keskustelutilan ja tunteidenpurkamisen merkitystä. Lisäksi kun tuo tunnetyö nyt verkon myötä on meidän muidenkin luettavissa, on esimerkiksi minulle tarjoutunut samalla mahdollisuus koettaa ymmärtää elämää sellaisessa todellisuudessa, jossa eletään epäilemättä joka puolella ympärilläni, mutta joka on minulle kokemuksellisesti täysin vieras. Se on eettisesti avartavaa. Ilman noita blogeja minulla ei olisi aavistustakaan siitä, mitä tapahtuu niiden hiljaisten yksineläjien mielissä, jotka on arjessa liiankin helppo ohittaa, he kun asettuvat jo valmiiksi syrjään.

Mitä tämän asian ajattelemisesta on seurannut? Ajatteletko koskaan herkkuruokaa syödessäsi niitä ihmisiä, jotka näkevät nälkää? No, minä saatan joskus keskellä yötä havahtua kuunvaloon. Vierelläni, ihossani kiinni makaa nukkuva mies, lämmin ja voimakas käsivarsi kiertyneenä ympärilleni; tunnen unisen hengityksen niskassani. Läheisyyden ja kosketuksen tärkeys valtaa minut ja tuntuu palana kurkussa. Ajatteletko koskaan sellaisena hetkenä niitä ihmisiä, jotka eivät ehkä vuosiin, eivät välttämättä sitten lapsuutensa, ole koskettaneet juuri ketään eikä heitä ole kosketettu? Mitä se tekee ihmiselle? Eikö tämä ole olennainen eettinen kysymys?

1.4.09  
OpenID saarikowski said...

Siis pesun- ja linkouksenkestävänä luonnontieteilijänä voisin jopa ehdottaa, että määritellään ihan ensin joku suure, joka kuvaa väitettä. Otetaan nyt vaikka tämä syrjäytyneisyys. Oletetaan, että sitä kuvaava suure on aktien absoluuttinen lukumäärä, vaikka toisenlaisiakin mielipiteitä voidaan esittää (esim. kvaliteetti eikä kvantiteetti). Tämän jälkeen tehdään mittaus (kysytään ihmisiltä mites on), määritellään virherajat (ihmisethän puhuvat suuren osan aikaa puppaa, tai, jos he ovat hiljaa, he saattavat kirjoittaa puppaa) ja tehdään analyysi. Ja sit vasta meta-analyyseihin. Saadaanko jotain korrelaatiota jonkin toisen suureen kanssa (esim. feminismin, joka voidaan määritellä myös kvalitatiivisten tai kvantitatiivisten suureiden kautta, joista fyrkka on esimerkki jälkimmäisestä)? Tämän jälkeen voidaan miettiä onko kysymyksessä kausaalisuus, korrelaatio vai sattuma. Asioista voi tietenkin keskustella myös mutu-pohjalta, mutta sellaisen analyysin tulokset eivät yleensä ole painokelpoista tavaraa.

1.4.09  
Blogger Matti said...

Eufemian vastaus Anonyymille: "eikö vähemmistöön kuuluvien emansipatorinen, negatiivisia tunteita käsittelevä, voimauttava vertaiskeskustelu ole vähemmistön koosta riippumatta lähtökohtaisesti kannatettavaa?"

Vähemmistön koko on tietysti irrelevantti. Olennaista on, luodaanko vertaiskeskustelussa todellisuuden vastaisia myyttejä, joita sitten käytetään poliittisesti. "Emansipatorinen" keskustelu ei ole lähtökohtaisesti hyvä asia, jos se ei samanaikaisesti ole kriittistä ja itsereflektiivistä. Negatiivisten tunteiden käsittely on erittäin ikävä asia, jos niitä käsitellään väärin, eli voimautumiseen.

1.4.09  
Blogger Eufemia said...

Matti, varsinaisessa kirjoituksessani tietysti perään kriittisyyttä ja itserefleksiivisyyttä. Toinen puoli asiasta on se, ettei kovasti kärsivä ihminen välttämättä osaa. Olen ollut joskus sitä mieltä, että kaikki negatiiviset tunteet tulisi kohdata tyynesti ja kriittisesti; nykyään asia näyttää minusta monimutkaisemmalta. Osaamista joutuu opettelemaan. Negatiiviset tunteet saattavat olla esimerkiksi vihaa ja häpeää; ne eivät muutu miksikään sillä, että häpeää vihaansa, vaikka moinen voikin vaikuttaa mukavan tyyneltä ja kriittiseltä.

Kääntöpuolena tosiaan se, että on mahdollista emansipoitua ja voimautua ei tyynen kriittiseen itsereflektioon vaan holtittomaan vihanlietsontaan tai martyrismissä rypemiseen. Näitä sanoja käytetään niin kummallisilla tavoilla.

2.4.09  
Blogger Matti said...

Olet toki oikeassa. Eksyn asiasta:

Lähdetään siitä että "tunne" ei ole oikein eikä väärin, eikä edes voi olla, koska "tunne" on emootio, asenne, viritystila, fiilinki, sensaatio. Siis jokin organismin tila, johon liittyy myönteinen tai kielteinen kokemus.

Oikein tai väärin taas voi olla vain propositionaalinen sisältö.

Yleensä kuitenkin ihmisillä "tunne" ja uskomus tämän tunteen syystä sekoittuvat metafysiikaksi. Esimerkiksi, jos minä en pidä salmiakista, sanon helposti: "salmiakki on pahaa".

Niin sanotuissa arvottavissa lauseissa tunneilmaus ja propositionaalinen muoto sekoittuvat rutiininomaisesti toisiinsa: sanomme vaikka että "X on tyhmä". Mikä tämä on, arvostelma X:n älystä vai X.ää koskevan närkästyksen ilmaus?

Pointsi siis on, että tunteissa tai tunneilmaisussa ei ole mitään pahaa. Mutta kun ne tuodaan kieleen, ne nostetaan rutiinilla perustelujen ja selitysten peliin, jossa niihin on pakko ottaa myös kriittinen etäisyys.

2.4.09  
Blogger Eufemia said...

Niin. Ja siihen auttaisi edes jonkin verran, jos ei olisi niin kiire selittämään ja perustelemaan. Jos voisi ensin koettaa tarkastella ilmiötä huolellisemmin (et siis eksynyt asiasta, päinvastoin). Sanallistamisenhan ei ole pakko johtaa selityspeliin, vaikka kuten sanot, yleensä niin käykin.

2.4.09  
Anonymous Anonyymi said...

Eri asia sitten mihin pääset keskustelemalla näiden tiettyjen blogistien kanssa. Oman kokemukseni mukaan he eivät niinkään halua keskustella, vaihtaa mielipiteitä, oppia ja opettaa, vaan vain jankata sitä omaa "totuuttaan".

Näin rumasti sanottuna ymmärrän todella hyvin sen ettei monella näistä tyypeistä ole parisuhdetta. Kirjoitustavan perusteella he eivät pystyisi siihen kuitenkaan.

3.4.09  
Blogger Eufemia said...

Anonyymi, kyllä heissä on vaihtelua aivan kuin ihmisissä yleensäkin. Jotkut vaikuttavat kirjoitustensa perusteella epämiellyttäviltä, toiset vallan mukavilta. Muutaman kyseisestä aihepiiristä bloggaavan/bloganneen kanssa olen ehtinyt ystävystyä jo verkon ulkopuolellakin.

Eettisen kysymykseni kannalta on tietysti samantekevää kuinka mukavista tai ikävistä ihmisistä on kyse. Nälänhätäkin on eettinen kysymys, vaikka nälkää näkevä voi hyvin olla kauhistuttava.

4.4.09  

Lähetä kommentti

<< Home