Harun laguuni

Pappan var ända framme vid gloet innan han fick syn på det. En lugn mörk vattenyta långt därnere, nästan oval. Som ett väldigt öga. Pappan blev alldeles förtjust. En riktig sjö, ett svart glo, nånting av det mest hemlighetsfulla som finns! Då och då rullade havet in en liten våg över näset. Den slank in över tröskeln och krusade vattenspegeln ett kort ögonblick, så var gloet stilla igen och stirrade svart och blankt mot himlen.

Muumipapan majakkasaarelta löytämä lampi näyttää Harun laguunia dramaattisemmalta. Papan lampea ympäröivät kalliot kohoavat korkealle ja vesi seisoo tummana, täällä taas jääkauden hioma ja halkoma kivi nousee merestä enimmilläänkin vain muutaman metrin, ja tuulenpuuskat yltävät väräyttelemään laguunin pintaa. Sitten vihertävä vesi kuitenkin taas tyyntyy – kunnes tukkakoskelon jättämä vana rikkoo peilin ja leviää kiilana kohti rantoja.

Papan lampi on kuitenkin autio. Täällä linnut kilpailevat elintilasta laguunin vehreällä rannalla, jolle mökkikin on rakennettu. Sukeltajat pulahtelevat upoksiin rehevään veteen, joutsenet työntävät vain päänsä uppeluksiin rantamatalassa, ruohomättäiden vierellä. Toisella puolen laguunia on pelkkä kapea kivivyö, jonka takana laineet jatkuvat horisonttiin. Siellä aistii aavistuksen papan lammen hiljaisuudesta. Kun haluan olla hetken ulkona ilman, että tiirat tarraavat huutaen hiuksiini kiinni, kävelen noille kallioille, sillä niillä ei kasva pienintäkään vihreää tupasta pesäpaikaksi, joten ei ole myöskään yhtään munaa tai untuvikkoa puolustettavaksi, ja saan olla rauhassa. Tällä puolella on toisin.

Jääkausi on jakanut saaren kolmeen osaan. Idästä länteen kulkee halkeama, joka alkaa luikertelevana, leväisenä vuonona – sen levyisenä, että siitä juuri saattaisi mahtua uimaan ulos merelle – jatkuu säröinä kivessä, leviää laguuniksi ja haarautuu sitten kahtia. Toinen haara avautuu niljaisen kannaksen jälkeen lahdeksi, jonne sopivalla tuulella voi rantautua veneellä, toinen taas kurottuu vehreänä rotkona saaren poikki. Sen vehmaus tyynen veden vierellä on merilintujen poikasille haluttava paikka kasvaa.

Lokit ovat vallanneet pesilleen rotkon alkupään lähellä laguunia; tiirat pesivät ylempänä kallioilla ja pienemmät linnut niiden lomassa. Arka haahkanaaras hautoo muniaan mökin nurkalla lähellä laguunin rantaa, muttei kuitenkaan rotkon suojissa. Hanhet kiistelevät keskenään siitä, kuinka pitkälle pitkin rotkoa ja sitä reunustavia kallioita kukin saa kulkea. Jotkut ovat jättäytyneet saaren laen heinikoihin. Niiden kaakatus peittää ajoin muiden lintujen kirkaisut alleen. Rotkon reunalla ruusupensaassa kuusi poikasta hautonut pari siirtyi poikasten kuoriuduttua alas laguunille, ja harmaat pallerot kelluivat keveinä sen tyynellä pinnalla. Rauha ei kuitenkaan kestänyt, sillä siinä missä hanhi voittaa lokin, voittaa joutsen hanhen. Joutsenparillakin oli kuusi untuvikkoa mukanaan, ja hanhet saivat väistyä. Joutsenenpoikaset nukkuvat joka yö emonsa siiven alla laguunin rannan ruohikossa, mökin ikkunan alla. Viimeksi kun näin häädetyt hanhet, oli poikasia jäljellä enää kolme.

Keskeytetystä pääsykokeesta

Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan pääsykoe jouduttiin keskeyttämään keskiviikkona. Yleisen valtio-opin yhden linjan, maailmanpolitiikan tutkimuksen, pääsykokeeseen oli tulostettu viimevuotiset kysymykset.
Useat valtiotieteellisen opiskelijat päivittelivät tilannetta iltapäivällä sosiaalisessa mediassa.

Oli vain ajan kysymys milloin jotain tällaista tapahtuu. Helsingin yliopiston sisäinen tiedonkulku ei nimittäin enää toimi.

Itse asiassa huomattavan moni tämän kokoisessa organisaatiossa arjen välttämättömyyksiin kuuluva prosessi ei toimi. Tänä keväänä on vastaan tullut mm. tilanne, jossa saimme kuusi päivää ennen erään kurssin alkua tietää, että meille oli 4-5 kuukautta aiemmin myönnetty rahaa sen ja erään toisen kurssin kehittämiseen. Olisi ollut kiva tietää ajoissa. Opiskelijatkin olisivat hyötyneet. Kuulemma eri rahoitusmallien ja hallintojärjestelmien yhtäaikaisten muutosten ristitulessa tieto oli vain jäänyt jonnekin. Kukaan ei tiennyt, kenen olisi pitänyt kertoa meille, kurssin järjestäjille. Tuli vastaan myös tilanne, jossa jatko-opiskelija oli menossa pitämään hyvin vaikutusvaltaiselle yleisölle esitelmää Helsingin yliopiston edustajana, mutta koettaessaan tulostaa esitelmämuistiinpanojaan hän sai huomata, että häneltä oli viety tulostusoikeus, kuulemma koska hän oli jatko-opiskelija. Asiasta ei tiedotettu. Myöhemmin jatko-opiskelijoilla taas ilman muuta oli vastaava tulostuskiintiö kuin perustutkinto-opiskelijoillakin, eikä kukaan kysellessä osannut sanoa mistä koko jupakassa oli kyse.

Nämä eivät ole poikkeustapauksia, vaan kaikkien suomalaisten yliopistojen ja korkeakoulujen tämän hetken arkea. Professorien kasvot ovat muuttuneet pysyvästi harmaiksi. Amanuenssit ja laitossihteerit tärisevät puhuessaan. Äitini, joka jäi eläkkeelle vuodenvaihteessa, totesi ensin, etteivät opetus- tai ohjaustehtävät juurikaan vähentyneet, hän vain tekee niitä nyt professori emeritan tuntipalkalla. Noin kuukauden kuluttua hän kuitenkin kertoi minulle kasvot kirkastuneina, että nyt hän vasta tajusi: "Mun ei tarvitse istua enää yhdessäkään tutkinnonuudistuskokouksessa!" Kasvojen harmaus oli hävinnyt.

En syytä nykytilanteesta ketään yliopistojen ja korkeakoulujen henkilökuntaan kuuluvaa. Itse asiassa useilla tästä väestä on vahva, ihanteista kumpuava tarve suojella opiskelijoita nykykaaokselta parhaansa mukaan ja jotenkin taata opetuksen taso. (Tutkimus toki kärsii.) Se on kuitenkin vaikeaa, sillä väki alkaa uupua.

Ajatellaan Helsingin yliopistoa, joka on liki 40 000 hengen työyhteisö. Sitä on viimeisten muutaman vuoden aikana uudistettu ainakin seuraavin tavoin: 1) 2010 yliopistolakiuudistus monine tipoittain tulleine, rahoitukseen vaikuttaneine lisäyksineen. Lainmuutoksen myötä yliopistojen ja korkeakoulujen asema yhteiskunnassa ja hallintomalli muuttuivat radikaalisti. 2) Samaan aikaan tapahtunut laitosuudistus, jossa pieniä laitoksia yhdistettiin suuremmiksi. Kuten Helsingin yliopiston filosofian laitoksen viimeinen johtaja Thomas Wallgren totesi, sitä laitosta ei koskaan nainen johtanut. Enää ei voi, sillä laitosta ei enää ole. Teoreettinen filosofia ja filosofi ovat osa Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitosta, käytännöllinen filosofia taas kuuluu Politiikan ja talouden tutkimuksen laitokseen. 3) Bolognan prosessin mukanaan tuomat perustutkintoja koskevat tutkinnonuudistukset: alemman korkeakoulututkinnon erottaminen maisteriohjelmista. 4) Paraikaa käynnissä oleva tohtorintutkintoa koskeva uudistusprosessi uusine tohtoriohjelmineen.

Voi olla, että muitakin uudistuksia on tehty, en tiedä kun olen vain pahainen jatko-opiskelija ja tuntiopettaja. Voinet kuitenkin, rakas lukija, kuvitella mitä tällainen tauoton uudistusten hyöyntä saa aikaan liki 40 000 hengen työyhteisön arjessa. Kaikki kyllä tekevät parhaansa, mutta kun vanhat käytännöt eivät enää toimi eikä uusia ehdi muodostua ennen kuin rakenteita taas muutetaan radikaalisti, ei yksinkertaisinkaan tieto kulje. Ei ole enää olemassa sitä prosessia, joka takaisi, että joku tarkistaa pääsykoekysymykset ja vertaa niitä tämän vuoden pääsykoekirjaan.

Robin Hoodin klassikkosuoja ja vihaiset hanhet

Kun tekijänoikeus on päättynyt ja teoksen käyttö on lähtökohtaisesti vapaata, voi erityisesti syntyä tilanteita, joissa tulee kuitenkin olla klassikkosuojan tapainen takaportti kaikkein räikeimpien, teoksia koskevien menettelyjen estämiseksi. Säännös turvaa sivistyksellisiä intressejä erityisesti myös tilanteessa, jossa tosin suoja-aikaa on vielä jäljellä, mutta tekijän perilliset eivät riittävällä tavalla valvo moraalisia oikeuksia, kuten respektioikeuden loukkauksia.
Käytännössä säännöksen soveltamiskynnys on muodostunut varsin korkeaksi ja säännöstä sovelletaan vain ilmeisen räikeissä tapauksissa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on käyttänyt oikeuttaan vain kerran. Vuonna 1962 antamassaan päätöksessä opetus- ja kulttuuriministeriö päätyi siihen, että mm. tunnetut lastenkirjat Liisa Ihmemaassa, Pikku naisia, Robinson Crusoe ja Robin Hood olivat käännöksinä kielenkäytöltään hutiloituja ja taitamattomia, niistä puuttui pitkiä jaksoja ja tapahtumia oli muutettu. Opetus- ja kulttuuriministeriö kielsi teosten maahantuonnin ja saattamisen yleisön saataviin. Kiellon saanut yhtiö saattoi asian korkeimman oikeuden ratkaistavaksi, joka piti päätöksen ennallaan (KKO 1967 II 10) muiden teosten paitsi Robin Hoodin osalta. Robin Hoodin osalta syy siihen, että päätös kumottiin, oli ainoastaan se, että ei pystytty osoittamaan, että kyseisen teoksen tekijä olisi ollut kuollut.

Istun Harun saarella Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän mökissä ja mieheni lukee minulle ääneen pätkiä Taina Pihlajarinteen teoksesta Johdatus immateriaalioikeuteen. Juristit joutuvat päättämään mitä ihmeellisimmistä asioista. Sitaatissa mainitusta korkeimman oikeuden ratkaisua on näemmä tutkittukin. Onhan se ainakin kääntäjän näkökulmasta kiinnostava. Jäin kuitenkin miettimään käännöksen ja mukaelman välisen eron sijaan kansanperinteen klassikkosuojaa. Kalevala on tietysti turvattu, koska sillä on tunnettu kirjoittaja, Lönnrot, mutta kuten Robin Hoodin kohtalosta näemme, kaikkien kirjallisenkaan muotoon saatettujen kansanperinnekokoelmien laita ei ole samoin. Robin Hoodin alkuteksti oli julkaistu tiettävästi salanimellä, ja lisäksi teoksesta oli olemassa useita tunnustettuja versioita eri ajoilta. Olisi hauska tietää minä vuonna tässä tapauksessa muokkauksen kohteeksi joutunut alkuteksti oli julkaistu; siitä voisi päätellä kuinka vanhaksi Korkein oikeus oletti salanimen taakse piiloutuneen tekijän mahdollisesti eläneen.

Mökin joka seinällä on ikkuna ja jokaisesta ikkunasta näkee lintuja. Tulen lukemaan ja kirjoittamaan tällä viikolla paljon, sillä ulos uskaltautuminen tuntuu hurjapäiseltä. Eilen tiira kynsi hiuksiani, kaksi lokkia kakkasi päähäni ja hurjistunut hanhi hyökkäsi kahdesti kimppuuni. Sen pesä on ruusupensaassa huussin vieressä. Mieheni keksi, että huussille pääsee jos ottaa katuharjan mukaan aseeksi eikä kulje polkua pitkin vaan kiertää ovelle takakautta. Näin kun tekee, hanhi tyytyy murahtelemaan puskassaan. Muut hanhet on helppo kiertää. Takissani on irtohuppu, jota pidän nyt päässäni aina kun menen ulos, sillä se on helpompi pestä kuin hiukset. Me ja linnut alamme siis sopeutua toisiimme. Vielä on ratkaisematta veden nouto sadevesisaavilta, sen lähellä kun taitaa olla haahkan pesä, emmekä haluaisi häiritä arkaa lintua. Koetamme käydä saavilla mahdollisimman harvoin. Ikkunasta huomasimme, että tänään saarelle saapui joutsenpari ja kuusi untuvapallomaista poikasta. Olen kerran lapsena juossut vihaista joutsenta karkuun ja odotan ensikohtaamista nyt hieman huolissani.