Koulutehtävä: muotokuva

Minä näen faaraoiden päässä lehmänmahan
Minä tiedän kulttuurin kulta-auraksi
Minä huomaan Okeanoksen Avaruuden aukeamaksi, ja
minä painotan, että tämä tulkinta on ainoa oikea, se seikka ilmenee muutoin siitä, että
en huomaa muuta, mikä saattaisi selittää

Minä ajattelen, että kun isäni on kerta ollut kokonaisen ihmisiän anatomian professorina tässä samaisessa korkeakoulussa, on minulla siveellinen oikeus saada kerran tai pari käytettäväkseni luentosali, sillä
minä olen varma Libyasta lipeänä, Kairosta kairana, Sudanista sydänmaana, ja lopulta
minä pohdin Tunisia, tuonen sijaa
Minä lyön vetoa historian tuomiosta
Minä näen hyökyntäkukkien kukoistuksen Niilin rantamudassa

Koulussa piti tänään kirjoittaa jostain tunnetusta henkilöstä runomuotokuva. Säkeiden alut määrättiin: minä näen, minä tiedän, minä huomaan – ja niin edelleen, kuten yllä näkyy. Tuollainen siitä tuli. Muutamaan kohtaan haluaisin sisennyksiä, säkeet kun venyvät useamman rivin mittaisiksi. Vaan Blogger ei sellaisia suo.

Koulu on mainio. Kaksi vuotta kuluu vikkelään. Ei minusta runoilijaa ole tullut, mutta nykyään luen runoja jo ihan sujuvasti, toisin kuin toissasyksynä koulun aloittaessani. Suosittelen, hakekaahan.

Onnellisuuskisa

Menestyvän ihmisen tunnistaakin opiskelijoiden mielestä siitä, että hän on tyytyväinen ja tasapainoinen. "Hän näyttää tyytyväiseltä elämäänsä."
Menestynyt ihminen on yksinkertaisesti onnellinen.
Kun menestystä tarkastellaan objektiivisesta ja subjektiivisesta näkökulmasta, pidetään objektiivisen menestyksen mittareina esimerkiksi palkkaa, ylennyksiä ja tehtävätasoa. Subjektiivisia määreitä taas ovat vaikkapa työn ja muun elämän tasapaino, työnilo ja työstä saatava tyydytys ja täyttymys. Lisäksi menestyksen määrittämiseen vaikuttavat henkilökohtaisten päämäärien saavuttaminen sekä oman urakehityksen vertaaminen muiden urakehitykseen.
Opiskelijat tarkastelivat uralla menestymistä pääosin juuri subjektiivisten määreiden kautta. Yleiskuvaksi työurallaan menestyjästä piirtyi onnellinen ihminen.

Kahlasin vastikään läpi lähinnä kai markkinointitarkoituksiin laaditun läystäkkeen nimeltään Dialogi – Uusi työ on täällä – Terveisin Y – Haastekirja (en saa selville, minkä noista on tarkoitus olla teoksen varsinainen nimi, joten mainitaan nyt sitten koko rimpsu). Päädyin sen pariin yrittäessäni saada jotain selkoa Y- ja Z-sukupolvista. Olen syntynyt noin vuotta ennen sitä rajaa, jonka yleensä ajatellaan erottavan X:n Y:stä ja tunnen tietysti paljon Y-sukupolven ihmisiä, mutta samastun X:ään. Havaitsen itseäni nuoremmissa ajattelutapoja ja luontumuksia, jotka yhdistävät heitä toisiinsa ja erottavat minusta. Z:sta tiedän hädin tuskin mitään, mutta lähivuosina heitä alkaa ilmaantua opiskelijoiden joukkoon. Odotan uteliaana.

Vanhimmat Y:t aikuistuivat jo sen verran kauan sitten, että voisi olettaa Suomestakin jo löytyvän runsaasti heidän sukupolveaan käsittelevää tutkimusta ja kirjallisuutta. Myös Z-sukupolvesta toivoin saavani jotain tietooni. Kaskasteen tavoin jouduin kuitenkin toteamaan tällaisen tutkimuksen ja kirjallisuuden löytämisen yllättävän hankalaksi. (Esimerkiksi Juha Siltalan teos Nuoriso – mainettaan parempi osoittautui juuri niin hataraksi hutuksi kuin Kaskaste kirjoituksessaan toteaa. Satoja sivuja sinne tänne harhailevaa tekstiä, joka näyttää nopean selailun perusteella käsittelevän kiinnostavia teemoja, mutta josta ei tarkemmin lukemalla ota mitään tokkkua. Usein on esimerkiksi mahdoton saada selville milloin Siltala referoi muiden kantoja ja milloin esittää omia näkemyksiään. Tämä johtaa siihen, ettei esitettyjen näkemysten välisiä ristiriitoja käsitellä lainkaan. Lisäksi teksti on kohtuuttoman monin paikoin käsittämätöntä. Esimerkiksi seuraava virke on ilman lisätietoja melko mahdoton ymmärtää, eikä lisätietoja anneta: "Susan Rosen kertoo uraäidistä, joka – horribile dictu! – todellakin sovelsi tasapainotettua pistekorttia perheeseensä tavoitellen hienoista etumatkaa päätoimisen lastenvahdin antamaan aikaan." Päivittelyä olisi hauskempi lukea jos ymmärtäisi mitä päivitellään.)

Siltalaan pettyneenä ajauduin pamflettien pariin. Yllä siteeraamani läystäkkeen lukeminen oli epämiellytttävää, sillä olin selvästi sille täysin väärä lukija. Sitä ei ole kirjoitettu ihmiselle, joka haluaa tietoa Y-sukupolven suhteesta työhön, vaan se on kaikesta päätellen kirjoitettu lähinnä yhteistyöyritysten markkinointimateriaaliksi. On tietysti lukuisia sellaisia asiatekstilajeja, joilla ei ole tarkoitus sanoa sitä, mitä kirjoitetaan, vaan huolellisesti, suunnitelmallisesti ja kyseisen genren sääntöjä seuraten viestiä lukijalle jotain muuta. Valitettavasti tällaisista tekstilajeista luen suhteellisen sujuvasti ainoastaan apurahahakemuksia ja tutkimussuunnitelmia. Niinpä olin väärä henkilö lukemaan yllämainittua läystäkettä; se sai minut lähinnä ärsyyntymään. Löysin siitä kuitenkin siteeraamani katkelman, ja kun käsillä ei kerran ole mitään tuon tolkullisempaakaan, lienee soveliasta ryhtyä spekuloimaan.

Oletetaan, että sitaatissa esitetty näkemys todella on Y-sukupolven parissa yleinen: Menestynyt ihminen on onnellinen, ja menestyksen voi päätellä siitä, että ihminen näyttää onnelliselta. Toisin sanoen onnellisen näköinen ihminen tulkitaan menestyneeksi, ja menestys johtaa onnellisuuteen. Lyhyesti, menestynyt = onnellinen = menestynyt. Tämä poikkeaa siitä, miten X-sukupolvi oman kokemukseni mukaan ymmärtää menestyksen ja onnellisuuden välisen suhteen. X:lle menestys ja onnellisuus ovat toistensa vaihtoehtoja. Menestynyt ihminen uhraa yksityiselämänsä, suhde läheisiin ohenee, työ (tai muu vastaava toiminta) nielee kaiken ajan ja tarmon. Onnellinen X puolestaan on luopunut menestyksen tavoittelemisesta. Onnellisuus kumpuaa yksityiselämästä, ja jos keskittyy siihen, ei voi eikä halua tavoitella menestystä.

Annan kaksi esimerkkiä. Tässä vuosien takaisessa keskustelussa tulee mielestäni esiin jotain olennaista X-sukupolven suhteesta menestyksentavoitteluun. Tässä taas yksi Suomen menestyneimmistä muotibloggaajista – vankasti Y-sukupolvea – esittää ajatuksen onnellisuudesta.

Jos onnellisuus on yksityisasia, kuten väitän X-sukupolven ajattelevan, onnellisuus ei näytä miltään tietyltä. Muiden on vaikea tunnistaa onnellinen ihminen, sillä onnellisuus ei ole pelinappula statuskilpailussa eikä X-sukupolvi siis ole kehittänyt vakiintuneita tapoja esitellä onnellisuuttaan muille. Jos sen sijaan onnellisuus = menestys, käy niin, että menestyksen esitteleminen on sama asia kuin onnellisuuden esitteleminen. Jotta onnellisuuden esitteleminen onnistuisi, se täytyy voida tunnistaa. Onnellisuus alkaa siis näyttää joltain tietyltä, tunnistettavalta.

Spekulaatiostani seuraa, että menestystä tavoittelevalta X:ltä on herkästi esimerkiksi oman terveyden vaaliminen hakusessa. Hän ei ole valinnut onnellisuutta vaan menestyksen, joten hänen tarmonsa suuntautuu menestymiseen, ei tolkullisiin nukkumaanmenoaikoihin tai selkäkivun välttämiseen, ainakaan niin kauan kuin työnteko ei vaarannu. Toisaalta X voi olla onnellinen paljon kummallisemmilla tavoilla kuin Y.

Onnellisuutta eli menestystä tavoitteleva Y puolestaan huolehtii työnsä lisäksi kodistaan, ystävistään, terveydestään ja perheestään ja elää siis tasapainoisempaa elämää kuin kollegansa X. Toisaalta Y asettaa onnellisuutensa näyteikkunaan muiden katseltavaksi, ja pimppaa sen oikean näköiseksi. Menestyskisa on onnellisuuskisa. Onnellinen täytyy tunnistaa onnelliseksi, joten Y:llä on tarjolla paljon vähemmän tapoja olla onnellinen kuin X:llä.