Näkee kuolleitten väkeä

Minun poikani Kalle näkee kuolleitten väkeä. Se on ollut näkijä siitä asti, kun otti Kittilässä päissään ruumiin syliinsä. (n SKS KRA. Enontekiö. Samuli Paulaharju b) 14529. 1930. Muist.kirj. Jenny Paulaharju. < Eufemia Laakso, mökinmuori, 70 v.)

Kaarina Koski siteeraa väitöskirjassaan Kuoleman voimat, Kirkonväki suomalaisessa uskomusperinteessä Jenny Paulaharjun vuonna 1930 muistiin kirjaamaa mökinmuori Eufemia Laakson lausuntoa, joka löytyy nykyään Kansanrunousarkistosta. Minä liityn ketjun jatkoksi tietysti siksi, että on aina hauska kohdata kaima. Terve, sinä Eufemia noin sadan vuoden takaa. Harmi, etten tiedä sinusta mitään muuta kuin sen, mitä Jenny Paulaharju kirjasi muistiin, ja se on kovin vähän.

Aineisto, joka arkistotyötä tekevällä perinteentutkijalla on käytössään, on tyypillisesti syntynyt samaan tapaan kuin ylläoleva katkelma. Joskus kauan sitten joku nykyään jo aikaa sitten kuopattu tutkija, tai mahdollisesti muun työnsä ohessa kansanperinteen keruuta harjoittanut kansankynttilä, on seurannut tai ollut seuraamatta ammoisia keruuohjeita, ja tallessa on hänen muistiinpanonsa siitä, mitä esimerkiksi Eufemia Laakso, mökinmuori, 70 v., kerran Enontekiössä kertoi pojastaan Kallesta.

Tutkimuksessa käytettävän aineiston tuottaminen on aina teoriapitoinen prosessi. Luonnontieteissä aineisto on usein koetuloksia, erilaisia mittaustuloksia, graafeja tms. Niiden tuottaminen on vaatinut paljon teoreettista ajattelua. Samalla tavalla myös arkistossa työskentelevän perinteentutkijan aineisto on koostettu tavalla, joka on vankan teoriapitoinen – mutta kiusallista kyllä, arkistoaineiston syntyyn vaikuttaneet teoriat on useissa tapauksissa hylätty aikaa sitten. Kerääjät ovat jättäneet tallettamatta paljon sellaista tietoa, joka olisi nykytutkijan mielestä olennaista, ja toisaalta he ovat hyvin saattaneet lisäillä omiaan; esimerkiksi he ovat saattaneet käyttää sellaisia sanoja, joita informantti ei käyttänyt. Nykytutkijan tilanne on samantyyppinen kuin jos luonnontieteilijä ei voisi tehdä itse kokeita uusimman tiedon ja uusimpien tutkimuskysymysten valossa, vaan joutuisi perustamaan työnsä niille muistiinpanoille, joita on jäljellä sata vuotta sitten tehdyistä kokeista.

Eufemia Laaksoa ei voi enää haastatella. Ylläolevasta sitaatista voi päätellä äärimmäisen vähän, mutta se on hyvin todennäköisesti paras mahdollinen väylä lähestyä Eufemia Laakson kuolleisiin liittyviä uskomuksia. Sama koskee kaikkia hänen aikalaisiaan. On vaikeaa tutkia nykyään jo kuolleiden, ja eläessään suurimmaksi osaksi luku- ja kirjoitustaidottomien ihmisten perinteitä ja uskomuksia.