Suomentajan toimenkuvasta

Jonkun verran oudolta saattaa suomalaisesta lukijasta tuntua kirjan sotainen luonne, siinä kun käydään tuimaa taistelua useimmille lukijoille ennestään tuntematonta kirjaa "Svenskt i Finland" vastaan. Viimeksi mainitun kirjasen omituinen sisällys käyvät kuitenkin "Suomen kultaisesta kirjasta" kyllin selville; eikä lukijaa kummastuttane, jos kirjoittajan innostus taistelussa totuuden ja oikeuden puolesta saa hänet toisinaan pukeutumaan tuimaan sotisopaan ja haarniskaan. *)

J. Raekallio suomensi aikanaan Sigurd Wettenhovi-Aspan (tai Vettenhovi-Aspan; kumpaakin kirjoitusasua tapaa) teoksen Suomen kultainen kirja. Suomenkielinen laitos julkaistiin vuonna 1915. Nyt vuonna 2013 minä istun huoneessa, jonka ikkunan edessä ulkona kasvaa palmu, ja ihmettelen sitä, ettei Wettenhovi-Aspa tuolloin vielä itse kirjoittanut suomeksi. Hän tosiaan opetteli kielen vasta aikuisella iällä. Kahtakymmentä vuotta myöhemmin ilmestynyt Suomen kultainen kirja II ei enää kaivannut suomentajaa.

Wettenhovi-Aspan suomentaja kiehtoo minua. Hän on selvästi fani – esimerkiksi yläolevan sitaatin lopussa oleva asteriski merkkaa alaviitettä: "*) Haaraniska = haarniska; siitä ruotsalainen: harnesk ja saksalainen: Harnisch, jotka merkitsevät samaa kuin haarniska." Toisaalta hän kokee myös tarpeelliseksi sekä puolustella että täydennellä Wettenhovi-Aspan tekstiä. Harvoin on suomentaja tänä päivänä suomennoksissaan yhtä vahvasti omalla äänellään läsnä kuin Raekallio tässä teoksessa. Ylläolevan puolustelun lisäksi Raekallio toteaa esipuheessaan näinkin: "Voitanee syystäkin sanoa, että tekijän nimijohdannaiset monestikin ovat varsin rohkeat." (Kunhan olen ensin toennut ihastuksesta, jonka valtaan joudun aina kun kohtaan vanhoissa suomenkielisissä teksteissä monikon nominatiivin siinä, missä nykykirjoittaja ilman muuta käyttäisi monikon partitiivia) en voi kuin ihmetellä Raekallion halua aloittaa kirja selittelyillä. Sen jälkeen kun hän on tuonut esille ilmeisen, eli sen, että Wettenhovi-Aspan etymologiset kehitelmät saattavat herättää epäilyksiä, hän tarjoaa puolustukseksi – no, lähinnä kai sen, että hän on yhtä kaikki vakuuttunut: "älköön unohdettako, että monet kymmenet muut kirjassa esitetyt esimerkit ovat sen sijaan niin hämmästyttävän vakuuttavia, että ne ovat omiansa saattamaan ajattelevan lukijan syviinkin mietteisiin."

"(Suoment. muist.)" löytyy monen sivun alalaidasta. Joskus Raekallio huomauttaa lisätyön tarpeesta: "Mitenkä esim. Turun puolen rannikkopitäjissä vielä 30-40 vuotta sitten suurissa herraskartanoissa herrat ja ruotsalaiset 'pehtorit' kohtelivat alustalaisiaan – se sietäisi eri teoksen." Joskus hän taas korjailee Wettenhovi-Aspan esittämiä ajatuksia: "Tästä ja seuraavastakin käy ilmi, ettei kirjoittaja ole huomannut – ulkomailla paljon asuneena – 'kieliriidan' alkusyytä. Kieliriitahan tässä maassa syntyi siitä, ettei kansan valtavan enemmistön kielelle suotu yksinkertaisimpiakaan oikeuksia [...]" Joskus hän taas haluaa vain kertoa mitä hänelle on tullut tekstistä mieleen: "Mitenkähän olisi ruotsalaisten käynyt esim. Leipzigin ja Lüzenin luona, Lech-virralla y. m. ilman suomalaisia?" (Viimeisimpään tarkoitukseen nykysuomentajat tuntuvat käyttävän Facebookia ja blogeja.)

Sain vastikään vietyä kustannustoimittajan tekemät korjaukset erääseen käännöskäsikirjoitukseen. Mitäköhän kustantamolla olisi tuumattu, jos olisin ottanut Raekalliosta mallia?