Munkit Lorelein kimpussa

Olin toissapäivänä äitini kanssa Kumussa. Kannatti, ja päiväretki Tallinnaan kannatti muutenkin. Wiiraltia oli tietysti kiinnostavaa nähdä kokonainen näyttelyllinen. Venäläistä nykytaidetta esittelevä näyttely oli epätasainen mutta erittäin kiinnostava sekin. Muutama työ teki hyvinkin vaikutuksen; erityisesti Kerim Ragimovin maalaukset Pietarin metroasemista:

I needed to take colour photographs of all the subway stations in St. Petersburg. This was my first experience with project based assignment – the creating of the series where the main focus was not so much on the things in themselves but rather on that which forms as a result of their numerous components. First I was tempted to express the sacred plurality of the subway in a standard unified manner: the closed, hermetic, mysterious and mythologized parallel system of the underworld (Borges, civil defence lessons …).

But large-scale colour printing was not available (it was October 1993) whereas paper, brushes and colours were always at hand. After a short period of experimentation I decided in favour of oils and Whatman paper. The further formal diversity inside the framework of this style owes much to the following simple fact – painting in oils is easier (cheaper, more convenient) than taking photographs and having them printed.

Lopputulokset ovat huimia, erityisesti sarjana. Ylle kuitenkin valitsin Johann Kölerin hupaisan teoksen "Lorelei needmine munkade poolt" (osaako joku suomentaa tuon?). Vaikuttavuus ei oikein välity verkossa: maalauksen suuruus on näet konkreettista, se ulottuu lähelle korkean näyttelysalin kattoa ja Lorelei on maalattu luonnollista kokoa melkoisesti isommaksi.

Huomaan pitäväni Benjamin Brittenistä ja Ralph Vaughan Williamsista. Pitäisi näemmä kuunnella Last.fm:ää useammin. Tekee hyvää kipeyden keskellä; Tallinnanmatkasta selvisin särkylääkkeillä ja Duactilla, sen jälkeen olen lähinnä nukkunut. Olen myös nauttinut paljon Prinsessan piriste -nimistä yrittiteetä Tallinnasta ostetusta kupista.