Insinööritaituruutta

Après avoir pris de l’acide azotique, il le mit en présence de la glycérine, qui avait été préalablement concentrée par évaporation au bain-marie, et il obtint, même sans employer de mélange réfrigérant, plusieurs pintes d’un liquide huileux et jaunâtre.

Cette dernière opération, Cyrus Smith l’avait faite seul, à l’écart, loin des Cheminées, car elle présentait des dangers d’explosion, et, quand il rapporta un flacon de ce liquide à ses amis, il se contenta de leur dire:
"Voilà de la nitro-glycérine!"

Olen viime aikoina iltaisin lukenut Jules Vernen L'Ile mystérieusea. Olin tietysti lapsena Verne-fani ja olen lukenut Salapeäinen saari -sarjan jo 7- tai 8-vuotiaana, mutta nykyään en kuitenkaan jaksa lukea näitä kirjoja suomeksi. Ranskaksi sen sijaan kyllä, kernaasti. En tiedä miksi; ehkä Vernen kirjat on suomennettu lastenkirjammiksi kuin mitä alkutekstit ovat? Joka tapauksessa oih, tämä fasinoi minua.

Viisi ihmistä, miehiä tietysti kaikki kuten Vernen kirjoissa on tapana, haaksirikkoutuu kuumailmapallolla keskelle Tyyntämerta. Mukana on myös koira. Tavaraa ei muuta kuin vaatteet päällänsä, kuumailmapallokin lehahtaa tiehensä (löytyäkseen tosin paljon myöhemmin saaren toiselta puolelta). Tästä ei mitään -tilanteesta he päätyvät näppärästi ennen pitkää muun muassa valmistamaan nitroglyseriiniä. Tarkoitus on räjäyttää kallioseinämä, laskea näin erään järven pintaa ja saattaa kuivaksi luola, jonka läpi järven vesi virtaa. Räjäytys onnistuu ja saarelaiset saavat luolan asunnokseen.

Ennen nitroglyseriiniä on tietysti valmistettu mm. jousia ja nuolia, savipyttyjä ja tiiliä, hylkeennahkaiset palkeet, rautaa ja terästä sekä niistä työkaluja. Mitenkö kun alussa ei ollut mitään? No, koska mukana on insinööri!

Cyrus Smith on on tiedoiltaan ja toteutuskyvyltään monta kertaa jotain ihmemies McGyveriä tehokkaampi, ja lisäksi hän on tyypillinen verneläinen sankari, aina kohtelias ja hillitty. Räjäytystyön onnistuminenkaan ei saa häntä menettämään viileäänsä: "suivant son habitude, sans témoigner aucune satisfaction, les lèvres serrées, le regard fixe, il restait immobile". Hän ei ainoastaan ole ekspertti kaikilla aikansa insinööritaidon aloilla, vaan hän tuntee myös niihin liittyvää kulttuurihistoriaa ja -maantiedettä. Näin hän tietää karuissakin oloissa parhaat työtavat – ja luonto taipuu insinööritaituruuden edessä.

Kuinka modernia, kuinka hurmaavaa, kuinka romanttista, kuin hienoimmat höyrykoneet. Huomattavan suuri osa kirjasta käytetään erilaisten insinöörityön vaiheiden varsin pikkutarkkaan kuvaamiseen. Kirja uhkuu vilpitöntä uskoa, että tämä kaikki on vain ja kaikin tavoin hyväksi. (Lisäksi loppupuolella kohdataan vielä kapteeni Nemokin, joten miten voisin muuta kuin lempiä tätä tarinaa?)