Verrattu rakas

You are too beautiful, my dear, to be true
And I am a fool for beauty
Fooled by a feeling that because I have found you
I could have bound you too
You are too beautiful for one man alone
For one lucky fool to be with
When there are other men
With eyes of their own to see with

Love does not stand sharing
Not if one cares
Have you been comparing
My every kiss with theirs
If, on the other hand, I’m faithful to you
It’s not through a sense of duty
You are too beautiful
And I am a fool for beauty

You are too beautiful
And I am a fool for beauty

On mukava soittaa jazz-standardeja pianolla. Vanhassa Real Bookissani on sanatkin, mutta kaikkien laulujen laulaminen ei tunnu hyvältä. Esimerkiksi Rogersin & Hartin kappaleen You Are Too Beautiful sanat tympäisevät ja jotenkin kiusaannuttavat. Päädyin keskustelemaan tuosta kiusaannuksesta Tulta syöksevän linnun blogissa hänen kirjoitettuaan rakkauden mitallisuudesta. Muokkaan sinne kirjoittamaani tänne.

Olen ajatellut aika paljon vertaamista, korvaamista ja oletusta, että koska yksi kokemus on erilainen kuin joku toinen kokemus, olisi se epätäydellinen ja riittämätön. Mitä ihminen pelkää pelätessään, että suudelmia on verrattu suudelmiin jonkun toisen kanssa? Että suudelmat olisivat erilaisia vai samanlaisia? Millä asteikolla mitattuna? Vertaamiseenhan tarvitaan mitta-asteikko. Suudelmia voi tietysti verrata monellakin mitta-asteikolla, ja vertailusta voi joskus jopa koitua hupia. Laulussa ei kuitenkaan lauleta mistä hyvänsä arbitraarisesti tai huvin vuoksi valitusta mitta-asteikosta, vaan sellaisesta, jolla määritellään riittämättömyys.

Miksi kukaan kiusaa itseään luomalla tällaisen mitta-asteikon?

Tulta syöksevä lintu huomautti, että rakkauden vertailuasteikkoa käytetään myös omien, asteikolta ehkä syrjään sattuvien kokemusten tuhoamiseen. Kerran koettu tai kuviteltu elämys, jonkin tilanteen tulema, asetetaan tavoitteeksi, "esteeksi niin paljolle mahdollisesti yhtä merkittävälle ja olennaisesti 'puhtaalle'". Määrätystä poikkeavalle kokemukselle ei anneta mahdollisuutta tulla omanlaisekseen.

Jotta kokemusten erilaisuus voisi merkitä jonkin puuttumista, tarvitaan taas olennainen mitta-asteikko; luultavasti se sama, josta Rogersin & Hartin kappaleessa lauletaan.

Luulisi, että jos kutsuu mahdollisimman monenlaisia kokemuksia rakkaudeksi, tulee huomanneeksi, ettei ehkä ole mielekästä ymmärtää erilaisuutta rakkaudessa riittämättömyydeksi. Näin ei kuitenkaan ole. Englanniksi one can love almost anything, ja siis varmasti monin tavoin, mutta siitä ei näy seuraavan mitään yleistä oivallusta.