Kulttuurin keksiminen
But anthropology teaches us to objectify the thing we are adjusting to as "culture," much as the psychoanalyst or shaman exorcises the patient’s anxieties by objectifying their source. Once the new situation has been objectified as "culture," it is possible to say that the fieldworker is "learning" that culture, the way one might learn a card game. On the other hand, since the objectification takes place simultaneously with the learning, it could as well be said that the fieldworker is "inventing" the culture.
Luen Roy Wagnerin erittäin inspiroivaa kirjaa The Invention of Culture. Se on vuodelta 1975, ja uumoilen, että eräät asiat ovat sittemmin muuttuneet: kokemus ulkomaalaisenaolemisesta on tuttu useammille kuin tuolloin. Antropologi ei enää niin usein koe ensimmäistä "kulttuurishokkiaan" vasta ensimmäisen kenttätyönsä aikana. Tällä ei kuitenkaan ole paljonkaan väliä itse asian kannalta.
Wagnerin kuvauksessa ensimmäistä kenttätyötä tehdessään antropologi sovittaa oudot kokemuksensa kuvauksiin kulttuurishokista. Vieraat tavat hahmottuvat kulttuurin käsitteen kautta, ja samalla käsitteen merkitys konkretisoituu. Wagner sanoo antropologin keksivän kulttuurin käsitteen tässä prosessissa. Keksiessään sekä vieraan kulttuurin että kulttuurin käsitteen kenttätyötä tekevä keksii myös oman kulttuurinsa, toisin sanoen alkaa hahmottaa sitä kulttuurin käsitteen avulla, joka on nyt saanut konkreettista merkitystä.
Kulttuurin käsite on antropologin oman kulttuurin tapa jäsentää inhimillisiä elämänmuotoja. Olen vasta kirjan alkupuolella, joten en vielä tiedä miten Wagner erittelee kulttuurin käsitettä ja millaisia jaotteluita hän katsoo sen kantavan mukanaan. Minusta näyttää kuitenkin selvältä, että käsite on ainakin universalisointiväline: Kulttuurittomia ihmisiä ei oleteta. Oletetaan, että ihmiset kaikkialla kehittävät kulttuureja, jotka ovat tietyiltä perusrakenteiltaan toistensa kaltaisia (muutenhan niistä ei kaikista voisi käyttää samaa sanaa). Lisäksi minusta näyttää siltä, että kulttuurin käsitteeseen sisältyy ajatus, ettei kulttuuriaan voi oikein vaihtaa. Kulttuuri on siis jotain, johon kasvetaan, ei jotain, joka voitaisiin opetella omaksi.
Arvelen, että on kulttuureita, joissa kulttuurin käsite on vieras. Nyt mietin Linnétä ja eliöiden taksonomisia luokitusjärjestelmiä.
Tunnisteet: ihmiskäsitys, metafora, tieteenfilosofia
17 Comments:
Tulee mieleen heti semmoinen, että kielen ja kulttuurin välillä on saumaton yhteys. Ovatko esimerkiksi Alsacen ihmiset monikulttuurisia, kun oppivat jo lapsena 4-5 kieltä? Muistaakseni tästä ovat puhuneet Sartre ja Elias Canetti.
Eli että monikulttuurisia ihmisiä voisi jossain määrin olla olemassa? Vai tarkoittaako antropologia sitä ettei hollantilainen voi leikkiä antropologia suhteessaan ranskalaisiin?
Toinen mikä tuli mieleen oli tapaus Margaret Mead. Ehkä lähteesi tuntee sen. Coming on Age in Samoa päätyi onnettomasti julistamaan että rakkauden ja tasa-arvoisuuden saari on löytynyt.
Mutta "alkuasukkaat" olivat tajunneet mitä Mead halusi ja vastasivat sen mukaan.
Tämän muistaakseni joku sitten myöhemmin Samoalla käydessään todisti, kun oli haastatellut jotain nauravaa vanhaa samoalaisnaista, jonka kanssa Mead oli puhunut.
Tämä ei ehkä liity intresseihisi (enkä ole varma omistanikaan), mutta olen pariin otteeseen törmännyt siihen, että usein kokemus ja kulttuuri oletetaan aivan eri ilmiöiksi - kokemus joksikin "subjektiiviseksi" ja kulttuuri sen "taustaksi", "intersubjektiiviseksi". Ja kuitenkaan jako ei ole niin sievä ja selvä kuin usein haluttaisiin olettaa.
Muistaakseni lähde liittyi Deweyn Experienceen ja Natureen. Kirjoittaja ehdotti, että kirja käy huomattavasti ymmärrettävämmäksi, jos jokainen "experience" korvataan "culturella". (Dewey olisi halunnut kritiikin luettuaan muuttaa teoksensa nimessä termin juuri näin - tajutessaan, miten pöljiä konnotaatioita kokemuksella on esim. filosofiassa.)
Jälkikäteen olen lukenut muitakin tekstejä tällä korvalla ja täytyy sanoa, että välillä konsti toimii yllättävän avartavasti. Hieman nonsensikaalista ja robustia, mutta ainahan voi vaihtaa perinteisempäänkin luentaan.
Kummallinen mieli - ensin pupellan omiani vaikka kuinka kauan ja sitten yht'äkkiä illalla, psykologiaa lukiessa, tämä pälähtää päähän.
Ajattelin kirjata muistiin, josko vaikka joku ilahtuisi konstista.
Luin taannoin Deweyn Art as Experience (oppilaiden S:n luentojen mukaan kirjoittama v. 1924)joka teki aika syvän vaikutuksen.
En tajunnut että kokemus-sanalla voi olla huonokin kaiku. Vaikka se selitettäisiin hyvinkin pragmaattisesti?
Ripsa, enpä muista yhtään antropologia, joka yhdistäisi kielen ja kulttuurin tuolla tavalla. Itse asiassa ainoa, jonka olen koskaan kuullutkaan väittävän, että yhteys kielen ja kulttuurin välillä olisi saumaton, oli Richard Böckh, 1800-luvulla elänyt kansallisuusajattelija, joka joutui toteamaan, että ashkenaasijuutalaiset ovat saksalaisia, sillä jiddish on selvästi keskiaikaisen saksan murre.
Monikultturinen ihminen siis on eri asia kuin monikielinen ihminen. Voi tietysti olla, että jotkut monikieliset ihmiset ovat myös monikulttuurisia. Puhuin kuitenkin tekstissäni eri asiasta: oletuksesta, ettei ihminen voi aikuisella iällä oppia vierasta kulttuuria omakseen, koskaa kulttuuriin täytyisi "kasvaa". Tämä oletus nähdäkseni yleensä liitetään kulttuurin käsitteeseen.
Veloena, minusta sekä "kokemus" että "kulttuuri" ovat rasittavan epäselviä sanoja. Vuosia sitten laitoksellamme minulla valkeni, että jotkut filosofit tarkoittavat "kokemuksella" jopa aivan samaa kuin "aistihavainnolla", mikä on harvinaisen tolkutonta. Uumoilen, ettei Dewey kuitenkaan olisi hyväksynyt myöskään sanaa "kulttuuri" jos olisi perehtynyt hieman tarkemmin siihen, mitä kaikkea sillä antropologisessa kirjallisuudessa tarkoitetaan.
Tjaah, en tiedä ovatko antropologit miettineet yhtäläisyyttä kielen ja kulttuurin välillä (onhan se tietysti olemassa, no, yhteys ainakin), mutta semiootikot puhua pälpättävät asiasta usein.
Sitten ne sortuvat lisäksi psykoanalyysin puolelle, joka tekee keitoksesta todella monimutkaista.
Viimeksi olen lukenut elokuvan semiotiikkaa, semmoisen kuin Kaja Silvermanin The Subject of Semiotics.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Mielestäni kysymys kulttuureista ja niiden olemassaolosta on lähinnä pragmaattinen: auttaako kulttuurin käsite meitä ymmärtämään muita ihmisiä? Mielestäni vastaus on myönteinen.
Antropologeilla Eufemian mukaan usein esiintyvä ajatus siitä, että kulttuuri olisi ihmiselle pysyvä, kerralla määräytyvä asia, on mielestäni hyvä approksimaatio. Niiden ihmisten joukko, jotka vaihtavat kulttuuriaan elämänsä aikana, on edelleen pieni verrattuna koko elämänsä omassa kulttuurissaan eläviin. Ongelmaksi likimääräistys muuttuu vasta, kun sitä aletaan pitää absoluuttisena tosiasiana. Nykyäänhän on muotia väittää, että esim. arabeilla ei ole kykyä omaksua omaa kulttuuriamme, minkä vuoksi heidät tulisi (ajatuksen esittäjien mukaan) toimittaa takaisin kulttuuriensa kotimaihin.
Erastotenes, vouihan asiaa noinkin lähestyä. Minusta kysymyksenasettelusi ei kuitenkaan ole kovin pragmaattinen. Emme me voi valita maailmaa ilman kulttuurin käsitettä (tai ainakin työ olisi melkoinen), joten on samantekevää auttaako käsite mielestämme meitä ymmärtämään muita ihmisiä vai ei. Meidän on siedettävä sitä joka tapauksessa.
Hyväksyn/hylkään -valinta ei siis ole kovin olennainen kysymys. Olennaisempaa on miettiä sitä, mitä kulttuurin käsite tekee: millaisia jäsennystapoja se sisältää ja miksi, ja miten ne vaikuttavat mihin. Tämä on mielestäni pragmaattisempaa kuin koko käsitteen hyväksyminen tai hylkääminen. Käsitteet eivät näet ole vakioita: niiden merkitys, käyttötavat ja käyttötapojen seuraukset vaihtelevat. Erittelyllä voi toivoa vaikuttavansa siihen miten ne vaihtelevat. (Nimen omaan toteutunutta käyttöä ruotivalla erittelyllä: määrittely harvemmin tehoaa.)
Tai ainakin erittelyllä voi toivoa vaikuttavansa siihen, miten itse käsitteitä käyttää. Huomattua ääneenlausumattonta erottelua tai oletusta voi halutessaan koettaa väistellä.
Varmaan ymmärsin sinut väärin, Eufemia. Kun totesit, että Wagner olettaa kaikilla ihmisillä olevan kulttuurin, ajattelin sinun pitävän tätä näkemystä epätriviaalina eli sellaisena, jonka totuusarvo ei ole itsestään selvä. Ajattelin siis, että sinusta voisi hyvinkin olla ihmisiä, joilla ei ole lainkaan kulttuuria.
Jos ymmärrämme sanan kulttuuri viittaavan ihmisyhteisön tapaan järjestää sosiaalinen elämänsä ja selviytymisensä ympäristön päivittäisistä haasteista, on minusta selvää, että jokainen terve ihminen elää jonkin kulttuurin jäsenenä. Kysymys kulttuurittomasta ihmisestä käsittelisi lähinnä joitain susilasten tapaisia marginaaliryhmiä. Kulttuurin olemassaolo on siis ihmisen biologinen piirre, mutta kulttuurin sisältö on juuri se osuus ihmisen luonnosta, joka ei selity pelkällä biologialla.
Voisin kuvitella, että on paljon ihmisiä, jotka eivät tiedosta oman tai muiden kulttuurien olemassaoloa. Yleensä tämä liittynee siihen, että pidetään omaa kulttuuria yleispätevänä joko tietämättömyydestä tai tahallaan. Muistan itsekin pienenä lapsena ihmetelleeni, miten vaikeaa ulkomaalaisten elämän täytyy olla, kun he joutuvat puhumaan aina vierasta kieltä, vaikka kaikki ihmiset ajattelevat suomeksi.
Wagnerin kuvaus antropologille syntyvästä kulttuurišokista kuvaa juuri tätä. Antropologi tajuaa sen, etteivät hänen yleisinhimillisinä pitämänsä piirteet välttämä.
Puhumme toistemme ohi, Erastotenes.
Kirjoitukseni käsittelee kulttuurin käsitettä. Koetan, ja niin koettaa Wagnerkin, ymmärtää missä määrin kulttuurisidonnainen kulttuurin käsitteemme on. Joudun sanomaan asian epäselvästi, koska minulla ei ole muuta sanaa kuin "kulttuuri", jonka avulla voisin käsitellä kulttuurisidonnaisuutta.
Me jäsennämme eräitä asioita kaikissa ihmisyhteisöissä kulttuurin käsitteen avulla. Voi kuitenkin olla ihmisiä, joiden "kulttuuriin" tämä käsite ei lainkaan kuulu, eikä sen tarvitse merkitä mitään niin banaalia kuin oletus, että oma kulttuuri olisi yleispätevä.
Havainnollistaakseni asiaa: kreikan kielessä ei tietääkseni aikanaan ollut ollenkaan sanaa siniselle värille. Värejä ylipäätäänkin jäsennettiin kirkkausasteen, ei meille tutun väriympyrän avulla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kreikkalaiset olisivat olleet jotenkin tyhmiä. Ero meihin ei ollut puute, vaan kyseessä oli toisenlainen käsitteellinen välineistö, jonka avulla värejä käsiteltiin.
Kulttuurin käsitteessä tuntuu mielestäni paljon sellaista ajattelua ja sellaisia erotteluja, jotka ovat aika nuoria meidänkin kulttuurissamme. Nämä erottelut vaikuttavat siihen, mihin kiinnitämme ajatellessamme toisia "kulttuureita". Erityisesti jos kulttuurin käsite on tutkimustyössä käytettävä työkalu, on aiheellista tietää mitä se tekee.
Jos nyt puhumme kulttuurin käsitteestä, niin ainakin minulle ajatus siitä, että ensisijainen viiteryhmäni olisivat etniset suomalaiset, on vieras. On monia pikkuryhmiä (punkkarit, matemaatikot, nettikeskustelijat, filosofiadiletantit, länsimaalaiset kaupunkilaiset, alle keski-ikäiset), joihin samaistun huomattavasti voimakkaammin. Näin ollen minulle oman paikkani jäsentäminen "etnisen kulttuurin" kautta on hyvin vieras, ja jos lähtisin soveltamaan kulttuurin käsitettä omaan paikkaani, minun täytyisi puhua "matemaatikkokulttuurista", "punk-kulttuurista" ja niin edelleen. Toisin sanoen väitän, että minulla ei ole kulttuurin käsitettä siinä mielessä, että katsoisin ihmisen kuuluvan ensisijaisesti johonkin yhteen tiettyyn kulttuuriin, vaan katson ihmisen "kulttuurivaikutteiden" koostuvan ennemmin yhdistelmästä mainitsemani kaltaisia palasia, jotka vaihtelevat yksilöstä yksilöön.
Punainen nörtti, eihän "etninen kulttuuri" ole kuin yksi kulttuurin käsitteen ulottuvuus. Puhut alakulttuureista tai monikulttuurisuudesta. Mielestäni tuollaisessakin puheessa yleensä oletetaan, että vaikkapa "matemaatikkokulttuuri" ja "punk-kulttuuri" muistuttavat toisiaan tietyiltä perusrakenteiltaan, ja toisaalta kulttuurin omaksuminen tapahtuu kulttuuriin kasvamisen, ei kulttuurin opettelun myötä. Esimerkiksi tästä käy väite, että keski-ikäisten on mahdoton esiintyä uskottavasti teininä teinien chateissa, sillä teinit huomaavat heti "epäaidon" tavan käyttää q- ja x-kirjaimia.
Kuvittelin sinun puhuvan etnisistä kulttuureista seuraavan pätkän takia:
Lisäksi minusta näyttää siltä, että kulttuurin käsitteeseen sisältyy ajatus, ettei kulttuuriaan voi oikein vaihtaa. Kulttuuri on siis jotain, johon kasvetaan, ei jotain, joka voitaisiin opetella omaksi.
Alakulttuureihin nähdäkseni liittyy melko vahvasti se, että niihin mennään mukaan melko tietoisesti, ja yksilö voi aika pitkälle päättää, mihin kulttuuriin lähtee kasvamaan sisälle; erityisesti tällaisia päätöksiä voi tehdä ainakin vielä jossain 20 vuoden iässä. Etnisen kulttuurin tapauksessa ero kasvamisen ja opettelemisen välillä on selkeä, mutta minun on vaikea tehdä eroa alakulttuuriin kasvamisen ja sen opettelemisen välillä (ellei sitten opetteluksi lasketa pelkkää kirjaviisautta). Erityisesti alakulttuuria voi vaihtaa, lähtemällä kasvamaan sisälle johonkin toiseen kulttuuriin, joskaan vaihtaminen ei ole kuin sukkaa vaihtaisi.
x- ja q-kirjaimien käytöstä epäilisin näin maallikkonäkökulmasta, että opetteluun/kasvamiseen irkissä (vai käyttävätkö teinit sitten nykyään www-pohjaisia chatteja?) käytetty aika ratkaisee enemmän kuin henkilön ikä.
Eivätkö alakulttuurin käsite vs. synnynnäisen etnisen kulttuurin käsite sitten kelpaa sinulle esimerkiksi kahdesta radikaalisti erilaisesta tavasta mieltää kulttuurit? (Pohdit mahdollisuutta, että jollain kulttuurilla ei olisi lainkaan kulttuurin käsitettä, mutta eikö sinulla ole niitä kokonaista kaksi erilaista?)
Kyllä ne ovat erilaisia tapoja käyttää kulttuurin käsitettä. En kuitenkaan osaa pitää niitä radikaalisti erilaisina. Olet oikeassa sanoessasi, että tekstissäni puhuin ennen kaikkea sellaisista "suuremmista" ja "sitovammista" asioista kuten "länsimainen kulttuuri", en niinkään vaikkapa alakulttuureista. Alakulttuurin käsite on kuitenkin johdos kulttuurin käsitteestä, eli yhden ajatteluperinteen sisäistä kritiikkiä. Radikaalisti erilainen käsite olisi kai alkujaankin erilainen.
Moi! Tänne hieman vahingossa eksyin... Antropologiaa kun tässä opiskelen, niin taidattekohan sanoa, mistä tällainen kohta valmistuva löytäisi koulutustaan vastaavaa työtä? Mihin suuntaan pitäisi suunnistaa...?työvoimatoimiston lisäksi:)
t. Luulotpoisjoopistolla
Voi voi, kysyt väärästä paikasta. Tuskin muut kuin minä enää huomaavat helmikuiseen kirjoitukseen tullutta uutta kommenttia; minäkin huomasin vain koska saan kommentit myös sähköpostiini. Olen teoreettisen filosofian jatko-opiskelija, ja olen jotenkin vahingossa ajautunut myös suomentajaksi. Omat työni olen löytänyt yleensä pulmitta päätyymällä mukaan erilaisiin projekteihin, mutta sellaisessa "päätymisessä" on vaikea ohjata muita. Eikö yliopistollasi ole rekrytointipalvelua?
Lähetä kommentti
<< Home