Metaforasta ihminen on kone
Järjen kehittyessä kehittyi myös ihmisten puhe. Yhdessä työskennellessään ihmisten täytyi alinomaa olla kosketuksissa keskenään: selittää, miten työ piti tehtämän, käskeä jotakuta tai kysyä joltakulta neuvoa. Juuri siksi työtä tehtäessä ilmaantuikin uusia sanoja ja syntyi puhekieli.
Alkukantaiset ihmiset tulivat vähitellen nykyihmisten kaltaisiksi. Fiedrich Engels sanoikin sattuvasti, että "työ on luonut ihmisen".
Hyllyssäni on maanmainio kaksiniteinen, "supistettu ja helppotajuinen" Yleinen historia. Teos on julkaistu Petroskoissa vuonna 1960, ja se on "tarkoitettu laajoille lukijapiireille sekä historian tiedon harrastajille". Olen ihastuksissani löytäessäni siitä yllä siteeraamani kaltaisia tapoja selittää asioita.
On myös hauska lukea 1800-luvun kansallisuusaatevaikutteisia ihmistieteellisiä tekstejä. Niistäkin löytää hassuja tapoja selittää asioita. Siinä missä Yleisessä historiassa asia on selitetty kun on osoitettu sen yhteys työhön, 1800-luvun teksteissä asia on selitetty kun on osoitettu sen yhteys kansanhengen kehitykseen. Tällöin selittämisen taustalla on tämäntyyppinen metafora: ihminen on elimellinen osa kansakuntaa, joka taas on orgaaninen olento, jolla on elämänkaari. Koska luottamus metaforaan on ollut vahva, asia on tuntunut hyvin selitetyltä kun selitys on sopinut yhteen sen kanssa.
Luin vasta ystäväni kirjoittaman artikkelin, jossa käsiteltiin mm. sitä, että ihmiset kaikkialla maailmassa tuntuvat kuvittelevan herkästi toimijoita sinnekin, missä niitä ei ole. Kahahdus metsässä merkitsee petoeläintä, tuulenpuuska on henki ja talon alla rapistelee tonttu. Ystäväni tuntui olevan innoissaan S. E. Guthrien lausahduksesta "It is better [...] to mistake a boulder for a bear than to mistake a bear for a boulder." Lausahdus tuntuu selittävän muuten kummalliselta tuntuvan taipumuksen. Selitys kuuluu tähän tapaan: ne luolamiehet, jotka luulivat kiveäkin karhuksi, jäivät eloon, ja taipumus periytyi heidän jälkeläisilleen.
Guthrien lausahdus on oikein vetävä. Luultavasti vähintään 80% tämän tekstin lukijoista muistaa eufemiatuksestani huomenna ainoastaan kyseisen lausahduksen. Se tuntuu tarjoavan intuitiivisesti miellyttävän selityksen asialle, jota ihmeteltiin. Mutta onko selitys hyvä?
Kirjoitin ystävälleni aika pitkästi miksi selitys ei mielestäni ole hyvä, ja ajattelin nyt hioa perusteluani vielä hieman muovaamalla siitä eufemiatuksen. Lähden liikkeelle ajatuksesta, että metafora ihminen on kone on nykyään aika suosittu.
Jos hyväksytään, ehkä huomaamattakin, perustametafora ihminen on kone, hyväksytään monia asioita. Konehan on suunniteltu tiettyä tarkoitusta varten. Kaikki sen toiminnot liityvät suoraan tai epäsuorasti tuohon tarkoitukseen. Koneen toiminto voidaan selittää osoittamalla miten se liittyy koneen tarkoitukseen:
– Miksi tuo osa liikkuu?
– Koska se liikuttaa tuota toista, joka taas on tarkoituksen kannalta välttämätön.
Niinpä ihminen on kone ohjaa etsimään ihmisessä yleisille piirteille selitystä, joka on muotoa "miten se ajaa tarkoitusta". Jotta kysymykseen voitaisiin vastata, täytyy olla käsitys tarkoituksesta. Koska metafora ihminen on kone käsittelee ihmistä irrallisena yksikkönä, on luontevaa, että tarkoitustakin yleensä haetaan tuosta yksiköstä itsestään. (Marxilaisen historiankirjoituksen selityksissä tai 1800-luvun kansallisuusaatteseen sopivissa selityksissä oli tietysti toisin.) Tarkoitukseksi mielletään yleensä eloonjäänti ja lisääntyminen. Se, että "evoluutio on kehittänyt/jättänyt" homo sapiens -koneeseen jonkin piirteen tai toiminnon, voidaan selittää osoittamalla kuinka tuo piirre tai toiminto ajaa eloonjäämisen ja/tai lisääntymisen asiaa.
Selitettävänä on ilmiö, että ihmiset kuvittelevat helposti aktiivisia toimijoita sinnekin, missä niitä ei ole. Oiva esimerkki siitä mistä puhun, on että päädytään selitykseen "It is better [...] to mistake a boulder for a bear than to mistake a bear for a boulder" – ja tästä seuraa, että evoluutio on "kehittänyt/jättänyt" ihmiseen tuollaisen piirteen. Selitys vaikuttaa hyvältä, koska se perustelee miten selitettävä asia liittyy homo sapiens -koneen tarkoitukseen, eloonjääntiin ja lisääntymiseen.
Tämä on ongelmallista. Ihminen on kone -metaforasta on näet lipsahtanut selitystapaan mukaan sellaistakin, mitä esim. biologit eivät suinkaan oleta:
1. Kuvitelma, ettei funktiottomia toimintoja ole.
2. Kuvitelma, ettei muita funktioita ole.
Tästä seuraa, ettei sellaisia selityshypoteeseja oteta huomioon, jotka esittäisivät selitystä kaipaavan ilmiön esim. täysin hyödyttömänä. Tämä on iso onglema, sillä jopa evoluutiosta kirjoittavat biologit puhuvat tavan takaa piirteistä, joista ei ole mitään hyötyä: jäänteistä, satunnaisuuksista jne. Moni muukin selitysten tuottamisen tapa siirtää hyödyn hakemisen syrjään; se, että jostain piirteestä on jostain näkökulmasta hyötyä, täytyy osoittaa erikseen.
Ihminen on kone -metafora tuottaa siis helposti teleologissävytteistä selittämistä: evoluutio puolihuomaamatta oletetaan suunnittelijaksi (tämä on muuten aika hilpeä esimerkki siitä, että ihmisillä on tapana kuvitella toimijoita sinnekin, missä niitä ei ole) ja eloonjäänti finaaliseksi syyksi. Finaalisten syiden etsimisestä luopuminen oli yksi modernin luonnontieteen synnyn peruskivistä. Siksi minua kiusaa nähdä sitä ihmistieteellisessä tekstissä, joka koettaa esiintyä luonnontieteellisenä.
Selityshypoteesiksi herkkyydelle olettaa toimijoita sielläkin, missä niitä ei ole, kelpaa esimerkiksi oletus, että ihmiset ovat taipuvaisia selittämään ilmiöitä lähtien siitä, miten he itse voisivat tuottaa samanlaisia ilmiöitä. (Tämän voisi liittää vaikka johonkin psykologiseen teoriaan, eikä teoriassa tarvitse olettaa, että piirteestä olisi jotain hyötyä.) Siihen kelpaa myös oletus, että vaikka selitettävä ilmiö on yleinen kaikissa ihmisasuttaviksi kelpaavissa ympäristöissä, se ei silti ole homo sapiens -lajin biologinen ominaisuus, vaan jotain, joka tulee herkästi opittua, koska kaikissa näissä ympäristöissä on liikkuvia toimija-vaaratekijöitä.
Lisää hataria selityshypoteeseja voisi varmasti keksiä vaikka kuinka paljon. Annoin nämä kaksi vain esimerkeiksi, sillä minusta ne ovat suunnilleen yhtä vahvoja kuin käsittelemämme "It is better [...] to mistake a boulder for a bear than to mistake a bear for a boulder" ja siitä johdettu evoluutio- ja periytyvyysoletus. (Tämä vinkiksi kommentoijille: en aio ryhtyä puolustamaan mitään näistä selityshypoteeseista.)
Jotta hatara selityshypoteesi kannattaisi ottaa vakavasti, sen tulisi täyttää kaksi ehdoa:
1. Se selittää asian, jolle halutaan selitys.
2. On olemassa hyviä perusteita sille, miksi juuri kyseinen selityshypoteesi pitäisi hyväksyä. Tällaiseksi perusteeksi käy esimerkiksi se, että selityshypoteesi on hyödyllinen: sen avulla voi vaikkapa ennustaa jotain uutta. Lisäksi etenkin luonnontieteellisinä esiintyvien selityshypoteesien tapauksessa olisi aiheellista, että ne olisivat jotenkin falsivioitavissa.
Ihminen on kone -metaforaan perustava selittäminen ei usein tarjoa tuohon kakkoskohtaan mitään. Metafora on näet niin vahva, että intuitiivinen tunne, että selitys on oikeanlainen (ts. sopii yhteen metaforan kanssa), riittää vakuuttamaan selittäjän ja hänen hengenheimolaisensa selityksen hyvyydestä. Näin taitaa olla myös Guthrien lausahduksen kohdalla.
Esimerkiksi ottamani yritys selittää herkkyys olettaa toimijoita sielläkin, missä niitä ei ole, ei nähdäkseni ole myöskään falsifioitavissa. Tapaa jolla tämänkaltaiset monimutkaiset käytösmallit olisivat geenien ohjailemia ja siis periytyviä, ei ole selvitetty. Ei lähimainkaan; asia ainoastaan oletetaan. Toisin sanoen teoriaa ei ole mitenkään mahdollista osoittaa vääräksi – eikä välttämättä ole 50 vuoden päästäkään vaikka aivotutkimus olisi edistynyt kovasti, sillä aina voidaan väittää, että tähän asiaan liittyviä kemiallisia ja biologisia prosesseja ei vain ole vielä löydetty.
Kaiken muun hyvän lisäksi selityshypoteeistamme ei näy olevan mitään hyötyä. Se ei kerro mitään sen enempää kuin selitettävä asia sellaisenaan eikä sen avulla voi ennustaa mitään sellaista, mitä ei voisi ennustaa jo pelkän selitettävän asian varassa: ihmiset olettavat herkästi toimijoita sielläkin, missä niitä ei ole.
Selityshypoteesi on siksi mielestäni huono. En tiedä vaikuttaako perusteluni vähääkään kehenkään, joka pitää sitä hyvänä. Ihmiskäsitys ja siihen sisältyvät vahvat metaforat kun tapaavat olla aika tunnepitoisia asioita.
Tunnisteet: ihmiskäsitys, metafora, tieteenfilosofia
47 Comments:
Kaiken muun hyvän lisäksi selityshypoteeistamme ei näy olevan mitään hyötyä. Se ei kerro mitään sen enempää kuin selitettävä asia sellaisenaan eikä sen avulla voi ennustaa mitään sellaista, mitä ei voisi ennustaa jo pelkän selitettävän asian varassa: ihmiset olettavat herkästi toimijoita sielläkin, missä niitä ei ole.
Eikö halu tietää ole sinulle itseisarvo? Miksi oikein olet tutkija?
Eikö sinusta hypoteesin oikeassa oleminen lisäisi todennäköisyyttä sille, ettei ominaisuus ole puhtaasti sosiaalisesti konstruoitu? Eikö tällä olisi koulutuspoliittisia implikaatioita?
Eikö sinusta millään muilla eläimillä kuin ihmisellä ole säikähdysreaktiota teräviin ääniin?
Oletko tuoreimpiin aivotutkimuksien kehityspolkuihin? Nythän on esitetty, että tajunta yrittää pikemminkin selittää mitä tuli tehtyä kuin analysoi mitä kannattaisi tehdä ja antaa komenteja? Tämä näkökulma laittaa tuon hypoteesin hieman eri valoon, eikö vain?
Jos metafora "ihminen on kone" on jumittanut luonnontieteilijöiden aivot, miten biologiassa kyettiin päätymään itsekkään geenin teorioihin?
Miksi metaforat jumittavat vain luonnontieteilijöiden aivot, mutta humanistit ovat olevinaan näiden jumitusten yläpuolella?
Finaalisten syiden etsimisestä luopuminen oli yksi modernin luonnontieteen synnyn peruskivistä.
Voisitko vähän perustella tätä?
Mikko, enhän minä puhunut luonnontieteilijöistä mitään muuta kuin että "jopa evoluutiosta kirjoittavat biologit puhuvat tavan takaa piirteistä, joista ei ole mitään hyötyä: jäänteistä, satunnaisuuksista jne." Kirjoitukseni kohdistui, kuten sanoin, ihmistieteeseen, "joka koettaa esiintyä luonnontieteellisenä".
Totta kai haluan tietää. Siksi juuri haluan olla vakuuttua ennen kuin kuvittelen tietäväni mitään. Haluaisitko, että hyväksyisin selityksiä, jotka eivät vakuuta minua? Miksi sinä kuvittelet minun olevan tutkija?
Miksi väität, että väittäisin, että "humanistit ovat olevinaan näiden jumitusten yläpuolella"? Miksi kummassa, kun kirjoitukseni on valitusta siitä, että ihmistieteilijät, siis humanistit ja yhteiskuntatieteilijät (sekä erinäiset toimittajat), erityisesti populaaristi kirjoittavat, vetoavat luonnontieteisiin ymmärtämättä niitä?
Älä samasta selityshypoteesia asiaan, jota koetetaan selittää. Se, että mielestäni jokin selityshypoteesi ei ole uskottava, ei tarkoita, että kiistäisin selitettävän asian olemassaolon. Esimerkiksi eläinten säikähdysreaktio teräviin ääniin on selitettävä asia, ei todiste minkään tietyn selityshypoteesin oikeaanosuvuudesta.
Mitä tulee kysymykseesi, Wikipedia kertoo ja osaat varmasti hakea lisää itse.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Selvä, ymmärsin kirjoituksesi vähän väärin. Ehkä olen vähän väsynyt? En edes pidä selitystä mitenkään itsestäänselvästi oikeana.
Haluaisitko, että hyväksyisin selityksiä, jotka eivät vakuuta minua?
En haluaisi. Mutta mikäli haluaisit kieltää näiltä pseudoluonnontieteilijöiltä oikeuden esittää hypoteesejään, sitä en hyväksyisi. Toivottavasti et esitä sitä?
Esittämästäsi hypoteesistä syntyy ainakin kolmentyyppisiä implikaatioita.
(1) Implikaatiot kun havaitaan ettei kaikki maailmassa olekaan täysin sosiaalisesti konstruoitua. Tällä on vaikutuksia esimerkiksi siihen miten lapsia kannattaa kasvattaa.
(2) Implikaatiot kun voimme vertailla ihmistä muihin eläimiin. (hypoteesin yhdistäminen kovan äänen reaktioon)
(3) Jos tarkastelee osana laajempaa kokonaisuutta, sen pohjalta voi laajempia teorioita ja hypoteeseja. Eli esimerkiksi miten tämä liittyy vapaaseen tahtoon.
Jokaisen implikaatiosta pohjalta voidaan myös hyvin suurella todennäköisyydellä luoda myös uusia falsifioitavia hypoteeseja.
Siksi minusta on erikoista sanoa, ettei hypoteeseistä ole mitään hyötyä.
Finaalisten syiden etsimisestä luopuminen oli yksi modernin luonnontieteen synnyn peruskivistä.
Olen luultavasti vähän yksinkertainen, mutten ymmärtämyt miten linkkisi selittää tämän väitteen. Viittaatko kenties Kuhniin tai Popperiin?
Ymmärtääkseni Kuhnin idea oli, että kun tiedemiehet pyrkivät itsenäisesti kohti finaalisia syitä, joskus paradigma mullistuu. Silti pyrkimys kohti finaalisia syitä tarvitaan, muuten tiede ei edisty.
Popperin pointti taisi olla, että vaikka tiedemiehet pyrkivätkin kohti universaaleja luonnonlakeja, ei voida koskaan varmuudella sanoa, onko teoria yhtäpitävä luonnonlain kanssa.
Nähdäkseni kumpikin lähtee oletuksesta, että tiedemiehet etsivät "finaalisia syitä" ja tiede lähestyy näitä kohti mutkitellen.
Voisitko kertoa, tarkoititko jotain muuta? Vai olenko kenties ymmärtänyt jomman kumman herran ideat mielestäsi väärin?
Puhumme edelleen toistemme ohi. Finaalisten syiden hakeminen on aivan eri asia kuin luonnonlakien etsiminen. Kts. teleologia.
Viittasin luonnontieteiden kehitykseen 1600-luvulla, Newtoniin ja aikalaisiinsa: "Havaintoihin pyrittiin sovittamaan matemaattisia malleja, ei niinkään laadullista kuvailua. Ilmiöitä alettiin selittää päämäärän (teleologia) sijaan syillä (kausaliteetti)." Teleologisesta selittämisestä eli finaalisten syiden etsimisestä luopuminen oli olennainen osa kehitystä, joka johti kokeellisten tutkimusmenetelmien ja sitä myötä modernien luonnontieteiden voittokulkuun.
En halua kieltää keneltäkään oikeutta esittää hypoteeseja. Samalla pidän itselläni oikeuden kritisoida niitä.
Mielestäni esimerkkisi siitä, mitä hyötyä käsittelemästämme hypoteesista olisi, ovat kummallisia. Vastaavia hyötyjähän koituisi siitä, jos esim. hyväksyisimme jonkin uskonlahkon kirjalimellisen Raamatuntulkinnan: sellainenkin tarjoaa sekä lastenkasvatusohjeita että puhetta ihmisen ja eläimen välisestä erosta. Kuten älyät, ennen kuin näistä voi puhua hyötyinä, täytyy olla vakuuttunut hypoteesin paikkansapitävyydestä.
Hyödystä puhuessani tarkoitin hyötyä tieteen näkökulmasta. Siis jotain senkaltaista kuin mistä Erastotenes taannoin puhui.
Viittasin luonnontieteiden kehitykseen 1600-luvulla, Newtoniin ja aikalaisiinsa: "Havaintoihin pyrittiin sovittamaan matemaattisia malleja, ei niinkään laadullista kuvailua. Ilmiöitä alettiin selittää päämäärän (teleologia) sijaan syillä (kausaliteetti)." Teleologisesta selittämisestä eli finaalisten syiden etsimisestä luopuminen oli olennainen osa kehitystä, joka johti kokeellisten tutkimusmenetelmien ja sitä myötä modernien luonnontieteiden voittokulkuun.
En vieläkään ymmärrä. Jos päämäärä (teleologia) korvautui syillä (kausaliteetti), niin miten syistä luovuttiin? Eikö pikemminkin luovuttu päämääristä?
Mielestäni esimerkkisi siitä, mitä hyötyä käsittelemästämme hypoteesista olisi, ovat kummallisia. Vastaavia hyötyjähän koituisi siitä, jos esim. hyväksyisimme jonkin uskonlahkon kirjalimellisen Raamatuntulkinnan: sellainenkin tarjoaa sekä lastenkasvatusohjeita että puhetta ihmisen ja eläimen välisestä erosta. Kuten älyät, ennen kuin näistä voi puhua hyötyinä, täytyy olla vakuuttunut hypoteesin paikkansapitävyydestä.
Ei hypoteesin paikkansapitävyydestä tarvitse olla vakuuttunut jotta siitä voisi olla hyötyä. Jos voin johtaa ei-falsifioitavasta hypoteesista A jonkun toisen, falsifioitavan, hypoteesin B, tästä hypoteesista A voidaan katsoa olevan hyötyä koska B:n avulla voidaan mahdollisesti saada selville jotain myös A:sta. Sitäpaitsi myös vääristä hypoteeseista on hyötyä, ne kertovat myös asioita maailmasta.
Teleologia-artikkelissa, johon äsken linkitin, on näemmä epätarkkuuksia, joten siteeraan Aristoteleen neljä syyluokkaa täältä:
- Aineellinen eli materiaalinen syy, eli aine josta asiat on tehty.
-Muodollinen eli formaalinen syy, eli muoto tai olemus, joka on malli sille, millainen asian tulisi olla.
- Aiheuttava syy eli aiheuttaja, se josta muutos sai alkunsa. Tämä vastaa nykyistä käsitystä kausaalisesta syystä.
- Päämääräsyy eli tarkoitus tai loppu, johon on tarkoitus päästä.
Tieteellisessä selittämisessä luovuttiin finaalisten syiden eli päämääräsyiden hakemisesta.
Mainitse esimerkki hypoteesista, jota ei voi falsifoida, mutta josta voidaan jotenkin muuten kuin villisti assosioimalla johtaa jokin falsifioitavissa oleva hypoteesi.
Totta kai vääristä ja jopa huonoista (siis sellaisista, joita ei voi todistaa oikeiksi eikä vääriksi ja joilla ei oikein tee mitään) hypoteeseista voi olla jotain hyötyä. Esimerkiksi minulle: pääsen kirjoittelemaan tällaisia tekstejä.
Mutta nyt menen nukkumaan. Hyvää yötä.
(Korjasin tosin ensin sen teleologia-artikkelin sekavan Aristoteles-esityksen.)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Miten itse laittaisit lisääntymisen ja luonnonvalinnan tuolle Aristoteleksen asteikolle?
Eihän lisääntyminen tuossa mielessä mikään päämäärä ole, mutta silti se on edellytys luonnonvalinnalle.
Kiinnostavaa juttua, mutta sitä olisi helpompi lukea ja kommentoida jos jossain selitettäisiin, mikä osa tästä tekstimassasta on argumenttia ja mikä ei.
Meidän kaikkien tyhmien puolesta.
Eufemia, pyysit esimerkkiä falsifioitumattomasta hypoteesista, josta voidaan johtaa falsifioituva, hyödyllinen väite. Tyypillinen esimerkki on:
Maailmankaikkeus on isotrooppinen kaikissa suunnissa.
Tämähän on äärimmäisen radikaali väite, jolla on laajoja filosofisia implikaatioita. Tästä voidaan johtaa Noetherin periaatteella väite:
Liikemäärä säilyy fysikaalisissa vuorovaikutuksissa.
(Johdon voi löytää klassiselle mekaniikalle vaikkapa kirjasta Kibble ja Berkshire (2004) classical mechanics, Imperial College Press, Lontoo. S. 291-295). Liikemäärän säilyminen tai säilymättömyys on puolestaan selvä, testattavissa oleva väite.
Tommi, aiheellinen huomautus.
Mikko, harmi että poistit aiemman kommenttisi; onneksi ehdin lukea sen. Siitä oli nimittäin hyötyä, hahmotin kuinka minun kannattaisi ehkä selittää mitä tarkoitan.
Tämä on tekstissäni olennainen kohta, tähän sisältyy sen tärkein argumentti:
Ihminen on kone -metaforasta on näet lipsahtanut selitystapaan mukaan sellaistakin, mitä esim. biologit eivät suinkaan oleta:
1. Kuvitelma, ettei funktiottomia toimintoja ole.
2. Kuvitelma, ettei muita funktioita ole.
Tästä seuraa, ettei sellaisia selityshypoteeseja oteta huomioon, jotka esittäisivät selitystä kaipaavan ilmiön esim. täysin hyödyttömänä. Tämä on iso onglema, sillä jopa evoluutiosta kirjoittavat biologit puhuvat tavan takaa piirteistä, joista ei ole mitään hyötyä: jäänteistä, satunnaisuuksista jne.
Kohta on liian tiivis ja katoaa muuhun tekstiin. Koetan havainnollistaa sitä.
Se, että meillä on keuhkot, liittyy varmasti eloonjäämiseen. Sen sijaan se, että meillä on umpilisäke, tuskin liittyy mitenkään eloonjäämiseen tai lisääntymiseen. Umpilisäke on luultavasti aivan turha. Itse asiassa se on jopa haitallinen, sillä se tulehtuu helposti, mikä ilman leikkaushoitoa on hengenvaarallista. Silti kaikilla ihmisillä on sellainen.
Umpilisäkettä ei siis voi selittää osoittamalla miten evoluution "kannatti kehittää tai säilyttää" se. Luultavasti ihmisessä on muitakin osia ja piirteitä, jotka eivät ole siksi, että niistä olisi koskaan ollut mitään hyötyä. Me emme tiedä mitkä ovat tällaisia osia ja piirteitä. Siksi selityshypoteesi, joka kertoo kuinka selitettävästä osasta tai piirteestä on ollut hyötyä, ei ole välttämättä hyvä.
Ihminen, joka suunnittelee purkinavaajan, pyrkii poistamaan siitä kaiken mikä ei palvele purkin avaamista. Evoluutio taas ei suunnittele eikä karsi "turhuuksia".
Yritys selittää kaikki ihmisen piirteet osoittamalla mitä hyötyä niistä on, on teleologissävytteinen, sillä silloin tulee epähuomiossa oletettua, että evoluutio suunnittelee ja karsii turhuuksia.
Miten itse laittaisit lisääntymisen ja luonnonvalinnan tuolle Aristoteleksen asteikolle?
Jaah, paha kysymys. Aristoteleen asteikossa on näet minusta häiritseviä piirteitä ja luonnonvalinnan käsite se vasta ärsyttävä onkin. Ei luonto mitään valitse. No, lisääntyminen pitäisi kai käsittää aiheuttavaksi syyksi: tietyt piirteet säilyvät koska ne päätyvät periytymään lisäntymisen vuoksi.
Erastotenes, kiitos hyvästä esimerkistä. En viime yönä jaksanut enää keksiä ainuttakaan. Tällaisissa esimerkeissä on syytä muistaa, että yleensä kai se falsifioitavissa oleva väite voidaan johtaa joistain muistakin teorioista.
Olisiko mahdollista keksiä toinenkin teoria, jota sitäkään ei voisi falsifioida, ja joka ei olisi mainitsemasi maailmankaikkeus on isotrooppinen kaikissa suunnissa kanssa yhteensopiva, mutta josta siitäkin voisi johtaa mainitsemasi falsifioitavissa olevan väitteen? Kuinka todennäköisenä pidät sitä, että sellaisen voisi keksiä?
Itse asiassa esittämäni "falsifioitavissa oleva väite" liikemäärän säilymisestä on ns. luonnonlaki, eli kokeellinen havainto, jonka on todettu pitävän paikkansa kaikissa tähänastisissa kokeissa. Sitä ei siis tarvitse johtaa mistään. (Aivan perusoppikirjoissa johto tehdään suoraan Newtonin laeista.) Fysiikan kauneus onkin siinä, että se sisältää melko yksinkertaisilla laeilla selitettynä valtavan määrän havaintotietoa. On usein esittäjästä kiinni, mitkä havainnoista valitaan peruslaeiksi ja mitkä seurauksiksi, sillä teorioiden rakenne on varsin vahva.
Ei tietenkään ole mahdotonta keksiä vaihtoehtoista teoriaa, jonka perusoletuksista seuraisi liikemäärän säilymislaki, mutta tällaisen teorian muotoilu yhteensopivaksi kaikkien muiden kokeellisten havaintojen kanssa on yllättävän vaativa tehtävä. Jotkut kosmologit harrastavat näiden (yleensä pienten) korjausten yrittämistä, jotta saataisiin selitettyä suuren mittakaavan tähtitieteellisiä ilmiöitä. Työ on kuitenkin erittäin hankalaa.
Eufemia, uskaltaisin väittää, että lauseesi:
Luultavasti ihmisessä on muitakin osia ja piirteitä, jotka eivät ole siksi, että niistä olisi koskaan ollut mitään hyötyä,
on melkoisen rohkea. On nimittäin niin, että geneettinen muuntelu on satunnaisprosessi. Se, että kehittyisi piirre, joka ei lisää jälkeläistuotantoa edes hiukkasta, vastaa siis sitä, että yrittäisit järjestää korttipakan sekoittamalla sitä satunnaisesti. (Normaalisti luonnonvalinta poistaa huonot sekoitukset ja jättää vain entistä paremmat l. enemmän jälkeläisiä tuottavat jäljelle.) Jos siis joku oikeasti osoittaisi, että ihmisessä olisi ominaisuus tai prosessi, joka on syntynyt itsenäisesti, riippumatta muusta ihmisen kehityksestä, ja joka olisi ollut ihmisen kehityshistorian kaikissa vaiheissa täysin hyödytön, hän itse asiassa olisi erittäin lähellä evoluutioteorian falsifiointia. Esimerkkinä tällaisesta ominaisuudesta olisi vaikkapa ns. roska-DNA:hani koodattu Tuntemattoman sotilaan teksti.
Umpilisäke on käsittääkseni ollut oikeasti hyödyllinen silloin, kun esi-isämme söivät kasveja. (Esim. jäniksillä on todella suuri umpilisäke.) Nyt sillä ei ole käyttöä, joten pienemmän umpilisäkkeen omistajat selviävät yhtä hyvin kuin suuremmankin. Tämä on johtanut hiljalleen umpilisäkkeen surkastumiseen, sillä mikään ei estä pienempään umpilisäkkeeseen johtavan perimän rikastumista populaatiossa. Surkastuminen on kuitenkin ilmeisesti pysähtynyt, sillä pienempi umpilisäke tulehtuu herkemmin kuin isompi. Tämähän johtaa hoitamattomana kuolemaan eli huonontaa jälkeläistuottoa. Ideaaliratkaisu olisi umpilisäkkeetön ihminen, mutta näin iso mutaatio on erittäin epätodennäköinen, joten jälkeläisillämmekin lienee vielä pitkään umpisuolia.
Hm, havainnollisyritykseni oli huonompi kuin alkuperäinen selitykseni, sillä minua ei kiinnosta lähteä kyseenalaistamaan evoluutioteoriaa. Ehkä opin tästä jotain.
Yritetään uudestaan. Vertaus umpilisäkkeeseen kertoo ainakin sen, ettemme voi ennakolta tietää missä vaiheessa jokin osa tai piirre on ollut lisääntymisen kannalta eduksi. Tässä tapauksessa vaihe on ollut ehkä joskus silloin, kun ihmisten ja kanien yhteiset esi-isät elivät.
Vertaus umpilisäkkeeseen muistuttaa myös siitä, että geneettinen muuntelu on satunnaista. Meille asti periytynyt asia ei ole suunnittelun vaan satunnaisista munnoksista karsiutumisen tulos. Ei siis tehokkain mahdollinen, vaan satunnaisista vaihtoehdoista se, joka periytyi tehokkaimmin.
Meissä voi siis olla ominaisuuksia, joista ei ole ollut mitään etua eloonjäännin tai lisääntymisen kannalta koko sinä aikana jona ihmistä muistuttavia olentoja on elänyt. Jopa sellaisia, joista on ollut koko tuona aikana vain haittaa. Lisäksi meissä voi olla ominaisuuksia, jotka eivät ole olleet mitenkään suoraviivaisen hyödyllisiä (hupaisa esimerkki), mutta kuitenkin tehokkaammin periytyviä kuin muut tarjolla olleet vaihtoehdot.
Siksi on kyseenalaista esittää evoluutioon vetoavia selityksiä, joissa annetaan yksinkertainen kuvaus konkreettisesta hyödystä, jota selitettävä piirre olisi joskus tuonut. (Etenkin kun näiden selitysten "tapahtumat" sijoitetaan lähes järjestään jonkinlaiseen myyttiseen ihmisapina-aikaan.) Periytymisen todellinen kulku kun on varsin todennäköisesti ollut jotain epämääräisempää.
Toinen pointtini oli tietysti se, että meillä on edelleen hyvin vähän jos juuri mitään, minkä varassa voisimme olettaa, että monimutkaiset sosiaaliset käytösmallit olisivat periytyviä ja periytyisivät samaan tapaan kuin vaikkapa umpilisäke.
Mitä tulee liikemäärän säilymiseen fysikaalisissa vuorovaikutuksissa, halusin siitä puhumalla ainoastaan havainnollistaa erästä asiaa: Useinkaan sitä kaikenkattavampaa ja falsifiointikelvotonta teoriaa, josta jokin selitettävä asia johdetaan, ei tarvita. Sellainen voi tietysti olla kiinnostava, mutta se on eri juttu.
Pari asiaa kirjoituksessasi häiritsee minua.
(1) "Ihminen on kone" -metaforan soveltamis- ja hyödyllisyysalue on tietenkin hyvin rajallinen, niinkuin kaikkien metaforien. Minun on vaikea nähdä, että kuinka sitä, että ko. metaforaa sovelletaan sokeasti vääriin yhteyksiin, voitaisiin pitää kritiikkinä itse metaforaa kohtaan (eikä sen sokeaa soveltamista kohtaan).
BTW. Käyttävätkö ihmistieteilijät sanaa "metafora" ihan yleisesti tällaisissa yhteyksissä? (Siis tarkoittamaan jonkunlaista kognitiivista käsitekehikkoa.) Itse olen törmännyt sanan "metafora" tällaiseen käyttöön vain Lakoffilla, ja kuvittelin sen olevan herran yksityinen erikoistermi.
(2) Kirjoitat ikään kuin kausaaliset ja finaaliset selitykset olisivat toisensa poissulkevia (siis niin, että jos asia voidaan selittää finaalisten syiden kautta, sille ei tarvitse enää etsiä kausaalista selitystä.) Toki on asioita, joille on olemassa kausaalinen syy ilman finaalista syytä, mutta ei kai kukaan järkevä ihminen usko, että millään asialla voisi olla pelkästään finaalinen syy.
(3) Luulisin, että toimijuuden olettamisessa on kyse enemmästä kuin pelkästään mystisestä taipumuksesta. Ainakin omien kokemusteni mukaan metafora "monimutkainen systeemi on toimija" helpottaa monimutkaisen systeemin (vaikkapa tietokonejärjestelmän) toiminnan kuvailemista toiselle ihmiselle, koska sen jälkeen käytössä on suuri määrä toimijuutta kuvaavaa käsitteistöä. (Siis jotain tyyliin "Ohjelma yrittää ensin etsiä tiedoston kovalevyltä. Jos se ei onnistu, ohjelma yrittää etsiä tiedostoa levykkeeltä.") Toki tälläkin metaforalla on omat rajansa, joista täytyy olla tietoinen. Katso myös Jargon File
(4) En ole aivan varma, että onko kysymys sosiaalisten käytösmallien periytyvyydestä tässä kontekstissa mielekäs (siis yhteydessä, jossa puhutaan kaikilla suunnilleen samanlaisena esiintyvästä ominaisuudesta). Käsittääkseni yleensä kun puhutaan geenit vs ympäristö -ongelmasta, sillä tarkoitetaan oikeasti esiintyvää vaihtelua: Johtuvatko erot ihmisten välillä eroista perimässä vai eroista kasvuympäristössä. En kuitenkaan ymmärrä, mitä kysymys periytyvyydestä voisi tarkoittaa kaikilla suunnilleen samanlaisena esiintyvän ominaisuuden kohdalla.
(1) Minähän puhuin tilanteesta, jossa ihminen on kone on puolihuomaamatta hyväksytty jonkinlaiseksi perusmetaforaksi, joka jäsentää selittämistä. Olen lueskellut viime aikoina Lakoffia ja erinäisiä muita (heitä on tosiaan enemmänkin) metaforasta kirjoittavia, se varmasti vaikuttaa siihen miten katsoin hyväksi esittää asiani.
(2) Kirjoitanko? En kai sentään. Mielestäni kirjoitan siitä, että finaalisten syiden etsiminen evoluutiosta on virhe. Kausaalisten ja finaalisten syiden suhteesta en kai sanonut mitään?
(3) Minustakin on uskottavaa, että toimijuuden olettamisessa on kyse enemmästä kuin pelkästään mystisestä taipumuksesta. Kritisoimassani selityshypoteesissa sitä vain kohdellaan melko mystisenä taipumuksena.
(4) Minun olisi pitänyt puhua mielummin monimutkaisista kognitiivisista prosesseista tai ehkä vielä mielummin tavasta tulkita asioita kuin monimutkaisista sosiaalisista prosesseista. Huomasin sen heti kirjoitettuani kommenttini, mutten jaksanut enää korjata.
Kuten olen ennenkin sanonut, minusta kysymys siitä, mikä on perittyä ja mikä opittua, on melko mielenkiinnoton muun muassa siksi, etten usko erottelun tekemisen olevan juuri koskaan helppoa. Minusta on kuitenkin ihan mielekästä kyseenalaistaa se, että taipumus tulkita toimijoita sinnekin, missä niitä ei ole, olisi jotain samaan tapaan periytyvää kuin umpilisäke.
Eufemia: Yritys selittää kaikki ihmisen piirteet osoittamalla mitä hyötyä niistä on, on teleologissävytteinen, sillä silloin tulee epähuomiossa oletettua, että evoluutio suunnittelee ja karsii turhuuksia.
Mikko: Miten itse laittaisit lisääntymisen ja luonnonvalinnan tuolle Aristoteleksen asteikolle?
Eufemia: Jaah, paha kysymys. Aristoteleen asteikossa on näet minusta häiritseviä piirteitä ja luonnonvalinnan käsite se vasta ärsyttävä onkin. Ei luonto mitään valitse. No, lisääntyminen pitäisi kai käsittää aiheuttavaksi syyksi: tietyt piirteet säilyvät koska ne päätyvät periytymään lisäntymisen vuoksi.
Minusta nämä vaikuttavat ristiriitaiselta. Aristoteleen asteikko on sinusta tähän aihepiiriin huono, etkä suostunut laittamaan luonnonvalintaa asteikolle. Silti argumentoit Aristoteleen asteikkoon viitaten, esittämällä että hyödyn osoittaminen on "teleologissävytteistä".
Eikä "sävytteinen" ole edes mitään kunnon argumentointia. Se on vihjailua eli pejoratiivisuutta. Hyödyn osoittamisen pitää joko olla teleologista (osuu Aristoteleen asteikon finaalisiin syihin) tai se ei ole sitä.
Minusta alkaa tuntua siltä, että koko kirjoituksesi kritiikki pohjautuu siihen, että modernia tiedettä yritetään sulloa 2000 vuotta vanhaan asteikkoon, johon se ei yksinkertaisesti tunnu hyvin mahtuvan.
Minä muuten epäilen, että ihmiselle on mahdotonta ajatella abstraktisti ilman metaforia. En tiedä mitä edes hyödyttää kritisoida hedelmälliseksi osoittautunutta metaforaa?
Niinhän kai tiede toimii. Silloin tällöin joku keksii uuden metaforan. Siitä seuraa paradigmanvaihdos. Ja tiede pääsee taas pykälän verran eteenpäin.
Kuten totesin aiemmin, vaikkapa itsekkään geenin teoriat osoittavat, että biologit eivät jumitu "ihminen on kone" -metaforaan maailman loppuun asti kuten ymmärsin sinun tarkoittavan.
Sitäpaitsi, kun katsoo metaforien käyttöä päivittäisessä elämässä, tuntuisi siltä että ihmiset osaavat vaihtaa niitä kuin sukkia. Epäilisin, että yhteen tieteelliseen teoriaan assosioidaan aina monta metaforaa.
Punainen nörtti, huomaan ymmärtäneeni yhden huomautuksesi todennäköisesti väärin. Siis uusi vastaus:
(3) On hyvin ymmärrettävää käyttää toimijalähtöistä kieltä kun koettaa selittää jotain prosessia. Siihen meillä on tosiaan hyvin sanoja. Kuitenkin kun tietokoneesta puhutaan ikään kuin se pyrkisi johonkin, käytetään metaforista kieltä mielestäni vähemmän riskialttiisti kuin silloin kun evoluutiosta puhutaan samaan tapaan. Tietokoneenhan on suunnitellut ihminen, sen toiminnot on säädetty niin, että mielessä on ollut jokin päämääräsyy. Evoluution tapauksessa taas näin ei oleteta olevan jos ei hyväksytä jotain älykkään suunnittelun teoriaa tms.
Mikko, luonnonvalinta ei ole mielestäni syy vaan seuraus. Luonnonvalinta ei aiheuta. Käytämme varsin metaforista sanaa luonnonvalinta kuvatessamme tiettyjä prosesseja (piirre a periytyy tehokkaammin kuin piirre b, ja tämä johtaa lopulta, piirteen b karsiutumiseen). Nuo prosessit voitaisiin kuitenkin kuvata aivan hyvin myös nimittämättä prosessin seurausta luonnonvalinnaksi.
Kyllä, kritiikkini liittyy hyvinkin siihen, että modernia tiedettä yritetään sulloa tuhansia vuosia vanhoihin erotteluihin. Mielestäni erityisesti luonontieteitä ymmärtämättömät ihmistieteilijät ja popularisoijat tekevät usein niin. Aristoteleen erottelut ovat näet eläneet ja voineet hyvin esim. kristillisessä ajatteluperinteessä ja selittämisen tavoissa Eroopassa. Tästä tai jostain muusta syystä johtuen ne tuntuvat hyvin luontevilta arkiajattelussamme edelleen. Luonnontieteissä ne on kuitenkin kyseenalaistettu. Siksi luonnontieteellisten selitysten yhdistäminen esimerkiksi teleologiseen selittämiseen on kyseenalaista.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ihmisen on hyvin todennäköisesti mahdoton ajatella abstraktisti käyttämättä metaforia. Juuri siksi metaforia tulee käsitellä kriittisesti, erityisesti niitä kaikkein hedelmällisimmiksi osoittautuneita: vaikka metafora olisi kuinka loistava, se tuskin osuu täydellisesti yksiin selitettävän asian kaikkien piirteiden kanssa.
Sanalla "sävytteinen" en koettanut vihjailla mitään vaan ilmaista sen, että vaikka selitystapa ei olisi julkilausutusti teleologinen, sen ääneenlausumattomat ennakko-oletukset voivat tehdä siitä teleologisen.
Edelleenkään en ole kritisoinut biologeja enkä etenkään väittänyt, että he olisivat juuttuneet ihminen on kone -metaforaan. Kritisoin ihmistietelijöitä.
Luonnonvalinta ei aiheuta. Käytämme varsin metaforista sanaa luonnonvalinta kuvatessamme tiettyjä prosesseja (piirre a periytyy tehokkaammin kuin piirre b, ja tämä johtaa lopulta, piirteen b karsiutumiseen). Nuo prosessit voitaisiin kuitenkin kuvata aivan hyvin myös nimittämättä prosessin seurausta luonnonvalinnaksi.
Mielenkiintoista. Itse ymmärrän luonnonvalinnaksi tuon "piirre a periytyy tehokkaammin kuin piirre b", en lopputulosta. Lopputulos on luonnonvalinnan seuraus, ei itse luonnonvalintaa.
Tämä selittänee tulkintaero. Kumpihan on lähempänä puhekieltä? Entä biologian kirjallisuutta?
Kyllä, kritiikkini liittyy hyvinkin siihen, että modernia tiedettä yritetään sulloa tuhansia vuosia vanhoihin erotteluihin. Mielestäni erityisesti luonontieteitä ymmärtämättömät ihmistieteilijät ja popularisoijat tekevät usein niin. Aristoteleen erottelut ovat näet eläneet ja voineet hyvin esim. kristillisessä ajatteluperinteessä ja selittämisen tavoissa Eroopassa. Tästä tai jostain muusta syystä johtuen ne tuntuvat hyvin luontevilta arkiajattelussamme edelleen. Luonnontieteissä ne on kuitenkin kyseenalaistettu. Siksi luonnontieteellisten selitysten yhdistäminen esimerkiksi teleologiseen selittämiseen on kyseenalaista.
Sanalla "sävytteinen" en koettanut vihjailla mitään vaan ilmaista sen, että vaikka selitystapa ei olisi julkilausutusti teleologinen, sen ääneenlausumattomat ennakko-oletukset voivat tehdä siitä teleologisen.
Et ymmärtänyt vielä pointtiani. Minusta et voi käyttää toisessa kappaleessa sanaa teleologinen jos uskot että Aristoteleen jako ei toimi tässä tilanteessa.
Sanalla "sävytteinen" en koettanut vihjailla mitään vaan ilmaista sen, että vaikka selitystapa ei olisi julkilausutusti teleologinen, sen ääneenlausumattomat ennakko-oletukset voivat tehdä siitä teleologisen.
Kuvittelin muuten, että et uskonut ihmisillä olevan sellaisia salaisia motiiveita, joita he eivät tieodsta ja voi ilmaista äneen ääneen. Minusta tämä on ristiriidassa sen kanssa. Oletko muuttanut uskomuksiasi?
Nykysuomen Sanakirjan 15. painos vuodelta 2002 ei tunnista sanaa luonnonvalinta.
Googlen haku "define:natural selection" antaa seuraavantyylisiä määritelmiä:
The process by which new species evolve when influenced by selective pressure (Martin et al, 2000).
Minusta sinun tulkintasi edellyttäisi ensimmäisen "by"-sanan korvaamista sanalla "in".
Minusta Aristoteleen jako kuvaa aivan osuvasti sitä selitysmallia, jota kirjoituksessani kritisoin. Olennainen ongelma koko selitysmallissa on juuri se, että sen kohdalla voidaan perustellusti puhua teleologiasta. Tämä on ongelma koska selitysmalli esitetään toisentyyppistä selitystapaa edustavana; sellaista, jossa teleologinen selittäminen on ääneenlausutusti hylätty.
En ole muuttanut uskomuksiani. En ole koskaan epäillyt sitä, etteivätkö ihmiset kykenisi argumentaatiovirheisiin, liiallisiin yksinkertaistuksiin sekä sellaisten asioiden huolimattomaan yhdistelyyn, jotka ovat keskenään ristiriidassa. minulle ainakin käy niin tavan takaa. Selitystavan ääneenlausumaton ennakko-oletus voi jäädä selittäjältä huomaamatta, jolloin se ei mitenkään liity hänen motiiveihinsa. En siis kuvittele, että teleologiaa sotketaan evoluutioselittämiseen koska jotenkin salaa halutaan tehdä niin, vaan koska niin tulee helposti erehdyksessä tehtyä. Koska kuvittelen näin, minusta on mielekästä esittää kritiikkiä huomatessani ajatteluvirheitä: siitä voi olla jollekulle hyötyä. Jos kuvittelisin toisin, en hukkaisi aikaani tällaiseen.
(Täytyy lisätä, että olet tehnyt turhan vahvan tulkinnan kommenteistani. Kyllä minä pidän mahdollisena, että ihmisillä on sellaisia salaisia motiiveita, joita he eivät tieodsta ja voi ilmaista äneen ääneen. Minä vain en lähtökohtaisesti oleta olevani aina tekemisissä sellaisten motiivien kanssa. Minusta se olisi lähtökohtana hedelmätön. Uskon, mitä ihmiset sanovan motiiveistaan. Tämä usko voi romuttua yksittäisten henkilöiden kohdalla jos heidän puheensa ja käytöksensä ovat jatkuvasti ristiriidassa keskenään. Se taas, että kuvittelisin voivani helposti tunnistaa sellaisia muiden motiiveja, joita he eivät itse huomaa, olisi minulta sietämätöntä arroganssia.)
Hyvä, luonnonvalinnaksi kutsutaan siis koko prosessia, jossa piirre a periytyy tehokkaammin kuin piirre b, ja sen seurauksena b lakkaa jossain vaiheessa olemasta. Tässäkään tapauksessa luonnonvalinta ei ole syy, se on koko prosessin nimi. Prosessiin sisältyy syy-seuraussuhde: koska a periytyy tehokkaammin, b lakkaa olemasta ja a on edelleen.
Hyvä, luonnonvalinnaksi kutsutaan siis koko prosessia, jossa piirre a periytyy tehokkaammin kuin piirre b, ja sen seurauksena b lakkaa jossain vaiheessa olemasta. Tässäkään tapauksessa luonnonvalinta ei ole syy, se on koko prosessin nimi. Prosessiin sisältyy syy-seuraussuhde: koska a periytyy tehokkaammin, b lakkaa olemasta ja a on edelleen.
Luit kirjoitukseni taas oman määritelmäsi mukaisesti. Yritä lukea se myös toisella tavalla.
Sinun mielestäsi luonnonvalinnaksi kutsutaan koko yllämainittua prosessia.
Minun mielestäni yllämainittua prosessia kutsutaan evoluutioksi. Luonnonvalinnaksi kutsutaan vain sen osaa "piirre a periytyy tehokkaammin kuin piirre b". Prosessin sisällä ei siis ole syy-seuraussuhdetta.
Eli siis määritelmäni mukaan luonnonvalinnasta seuraa, että "b lakkaa jossain vaiheessa olemasta". Toisin sanoen, "b lakkaa jossain vaiheessa olemasta" ei sisälly luonnonvalintaan.
Esitin kysymyksen, että kumpi määritelmistä on lähempänä puhekieltä ja biologien määritelmiä. En osaa vielä varmasti vastata tuohon kysymykseen.
Mielestäni vain luin löytämäsi englanninkielisen määritelmän. Sehän alkaa niin, että luonnonvalintaa kutsutaan prosessiksi. Oli miten oli, Wikipedia tarjoaa vielä yhden määritelmän: "Luonnonvalinta on luonnossa vallitsevien olotilojen vaikuttamista eliöstön valikoitumiseen geneettisten ominaisuuksien perusteella."
Jos luonnonvalinta taas ymmärretään sinun määritelmäsi mukaan ja tahdot edelleen, että sijoitan sen Aristoteleen syyluokitukseen, niin silloinhan se on selvästi aiheuttava syy.
Tämä on kunnon hiustenhalkomista :).
Niin, luonnonvalinta on prosessi. Mutta kun mielestäni lopputuote ei kuulu prosessiin.
Jatkopointtini on, että ehkä kritisoimasi tutkijat eivät suhtaudukaan luonnonvalintaan teleologisesti vaan minun tapaani käyttävät vain eri määritelmää luonnonvalinnalle kuin sinä.
Suomenkielinen Wikipedia-määritelmä on lähempänä sinun ajattelutapaasi. Minulle suomenkielinen Wikipedia ei kuitenkaan ole vielä saavuttanut sellaista asemaa, että voisin pitää sitä auktoriteettina.
Englanninkielinen Wikipedia sanoo:
"Natural selection is the process by which favorable traits that are heritable propagate throughout a reproductive population: ..."
Kuten aiemmin lainaamassani määritelmässä, tässä korostan sanaa "by". Eli prosessin seurauksena tapahtuu jotain, ei prosessin sisällä.
Olisi kiva kyllä jostain saada selville, kumpi määritelmä on oikeampi. Voin hyvin olla yksinäni näine määritelmineni.
Tämä on tosiaan melkoista saivartelua. Huomautan silti, ettei kritisoimassani selityshypoteesissa mainittu luonnonvalintaa. Vaikka olisi mainittu, ja vaikka sanaa olisi käytetty sinun tarkoittamassasi mielessä, ei se poista selityshypoteesin teleologisia piirteitä. Minun on vaikea nähdä kuinka esittämäni kritiikki kumoutuisi tai edes liittyisi eroon yhden termin määrittelyssä kun kuitenkin ymmärrämme prosessin kokonaisuudessaan samoin.
Wikipedia, erityisesti suomenkielinen Wikipedia, on näpsä paikka katsoa miten joku melko satunnaisesti arvottu henkilö käyttää sanoja. Lisäksi jos tuntee asiaa sen verran hyvin, että osaa arvioida artikkelin tasoa ja huomaa sen asialliseksi, Wikipediaa voi käyttää oikopolkuna: voi viitata sinne, eikä tarvitse selittää samaa juttua itse.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Eufemia, jeps, jälkimmäinen kolmosen tulkinnoistasi oli oikea. Pahoittelen, että en ollut selkeämpi.
Minä en ole kuitenkaan aivan selvillä siitä, että mitä yrität väittää. Väitätkö, että "evoluutio suunnittelijana" ja "ihminen koneena" -metaforat ovat järjestään hyödyttömiä ja vahingollisia, vai niin, että niiden väärä soveltaminen johtaa helposti typeryyksiin? Jälkimmäisen väitteen olisin valmis hyväksymään, ensimmäistä en. Kirjoituksistasi löytyy viitteitä kumpaankin suuntaan.
Minähän puhuin tilanteesta, jossa ihminen on kone on puolihuomaamatta hyväksytty jonkinlaiseksi perusmetaforaksi, joka jäsentää selittämistä
Mielestäni kirjoitan siitä, että finaalisten syiden etsiminen evoluutiosta on virhe.
Syy siihen, miksi uskon evoluution kuvailemisen niin kausaalisten kuin finaalisten syidenkin kautta sekä "evoluutio suunnittelee tehokkaasti lisääntyviä olioita" ja "ihminen on kone" - metaforien rajalliseen hyödyllisyyteen, on se, että mielestäni allaolevan kaltainen puhe on täysin järkevää (ja esitetty väite on jopa jossain hyvin heikossa mielessä testattavissa kaivelemalla fossiileja).
These early fossils suggest that feathers originally developed as insulators, to maintain body temperatures (thus also providing evidence for warm-blooded dinosaurs). Flight would have been a later evolutionary adaptation (or exaptation) of feathers.
Nyt olisi hyvä aika palauttaa keskustelu takaisin esimerkkeihin. Voitko antaa esimerkin biologiaa popularisoivan yhteiskuntatieteilijän kommentista, joka esittää teleologissävytteisen uskomuksen?
Vai väitätkö "on parempi uskoa kiveä karhuksi kuin karhua kiveksi" teleologissävytteiseksi uskomukseksi?
Oho, mielekäs keskustelu. (Ja onneksi ei minun blogissani.) Mainiota. Tuli mieleen, että tuota Lakoffiapa juuri pitäisikin lainata asap.
Minulle kyllä tulee konemetaforasta mieleen ennemminkin muu kuin lisääntymis- ja selviytymiskone. Olikin jotenkin hyvin avaavaa tajuta, että ihan totta, näinkin esitetään.
Olen itse ajatellut viime aikoina paljon identiteetin määrittymistä suhteessa kulloiseenkin tekemiseen ja sitä, onko näköpiirin putkettaminen syynä näihin kummallisiin "voisin tehdä tämän vielä huolellisemmin ja olla neulekone/oikolukukone jne." -tuntemuksiin, jotka helposti valvottavat neljän pintaan aamuyöstä, ellei ole jotakuta valvojaa, joka määrää lopettamaan toiminnan NYT.
Tavallaan konemetaforia voidaan siten kuvitella ainakin kahdenlaisia: niitä jotka esittävät ihmisen evoluution insinööriteoksena, ja hyvän ja pahan olon tuntemukset "luonnollisina" ja funktionaalisina ja siksi noudatettavina, ja sitten toisaalta niitä konemetaforia, jotka esittävät, että yhdistyessään virkkuukoukkoon, polkupyörään tai vahingolliseen ideologiaan ihminen alkaa kuvitella olevansa kone, sulkeistaa tuntemuksensa täysin jne. Ehkä niitä voisi kutsua universaaliksi konemetaforaksi ja tekemisen konemetaforaksi tai jotakin sinnepäin.
Heh, Mikon komea, joskin aggressiivis-provokatorinen aloituskysymys herättää aivoni myös seuraavaan kuvioon: voidaanko ihmisen olettaa tunnistavan itseisarvot-itselleen? Voiko halu (joka suuntautuu johonkin toiseen, on yllyke jonkin toisen saavuttamiseen) olla itseisarvo? Siinä on jotakin kummallisen kuuloista, mutten tietenkään osaa nimetä tarkalleen, mitä.
Punainen nörtti, kyllä evoluution metaforinen kuvaileminen finaalisten syiden kautta voi olla kätevää. En kuitenkaan tee niin mielelläni, sillä ensinnäkin sen voi välttää, ja toiseksi se on mielestäni liian helposti harhaanjohtavaa. Koetin selittää sen harhaanjohtavuutta kirjoituksessani, ja koetan syt sanoa saman uudestaan mutta tiiviimmin:
Mikko, väitän, että tämän selityshypoteesin pitäminen hyvänä on teleologissävytteistä ajattelua: Se että "on parempi uskoa kiveä karhuksi kuin karhua kiveksi" on johtanut evoluution myötä siihen, että ihmiset kaikkialla maailmassa kuvittelevat herkästi toimijoita sinnekin, missä niitä ei ole.
Väitän sitä teleologissävytteiseksi ajatteluksi koska:
- Ei tarjota mitään perusteita sille miksi hypoteesia tulisi pitää hyvänä. (Se olisikin vaikeaa, sillä hypoteesia ei voi mitenkään testata.) Hypoteesin hyvyyteen luotetaan lähinnä intuitiivisen tunnun varassa.
- Väitän, että tuo intuitiivinen tuntu perustuu ääneenlausumattomalle oletukselle, että evoluutio tuottaa nimen omaan ja vain arkijärjen hyödyllisiksi mieltämiä ominaisuuksia. Selittäminen voidaan tämän oletuksen varassa pelkistää ominaisuuksista koituvien hyötyjen keksimiseksi.
- Äskeisen väitteeni tueksi huomautan, että jos näin ei oletettaisi, täytyisi selityshypoteesia ilman muuta tukea osoittamalla miksi selitettävää ilmiötä ei tulisi pitää esim. umpilisäkkeen kaltaisena jäänteenä jostain. (Aika paljon muitakin oletuksia tulisi perustella, mm. se, miksi tulisi olettaa tulkintatapojen periytyvän. Jätän ne nyt kuitenkin syrjään, sillä tässä oli puhe teleologisuudesta.)
- Jos selittäminen kuvaamallani tavalla pelkistetään ominaisuuksista koituvien hyötyjen keksimiseksi, evoluutiosta riisutaan "hölmöydet" (esim. umpilisäke) ja epämääräisyydet, sivuvaikutukset yms.
- Väitän, että näin tehdään koska oletetaan evoluution toimivan hieman samaan tapaan kuin purkinavaajan suunnittelijan: oletetaan sen tuottavan parhaita mahdollisia ratkaisuja tiettyihin ongelmiin, toisin sanoen pyrkivän tiettyyn päämäärään: eloonjäämiseen ja lisääntymiseen. Tätä oletusta ei ole välttämättä lausuttu ääneen, mutta ainoastaan se selittää miksi selityshypoteesi voidaan hyväksyä niin olemattoman tuen varassa. Lisäksi tämä oletus on ilman muuta teleologinen: evoluutioon oletetaan suunnittelua ja päämääräsyitä. Se on virhe.
Veloena, pidät tätä keskustelua mielekkäänä? Minusta tämä on aika monin paikoin ollut melko mieletön. Noh, sentään asiasta ja paljon asian vierestä, ei aivan asiatta. Ehkä se on mielekkyyttä. Hyviä konemetaforia kyllä.
Mikko, väitän, että tämän selityshypoteesin pitäminen hyvänä on teleologissävytteistä ajattelua: Se että "on parempi uskoa kiveä karhuksi kuin karhua kiveksi" on johtanut evoluution myötä siihen, että ihmiset kaikkialla maailmassa kuvittelevat herkästi toimijoita sinnekin, missä niitä ei ole.
Eufemia, olen samaa mieltä. Tuo on ilmiselvästi teleologissävytteistä.
Mutta en kyllä usko, että olisi olemassa yhtäkään lainkaan vakavasti otettua yhteiskuntatieteilijää joka oikeasti ajattelisi tuolla tavalla.
Pikemminkin he voisivat ajatella jotenkin näin:
"Evoluution seurauksena on syntynyt (huomaa kausaalisuus) ominaisuus 'on parempi uskoa kiveä karhuksi'. Se ei ole hävinnyt mihinkään.
Tämä jäänne vaikuttaa myös nykyaikaisten ihmisten ajatteluun. Esimerkiksi siten, että kuvittelemme toimijoita sinnekin missä niitä ei ole."
Se että "on parempi uskoa kiveä karhuksi kuin karhua kiveksi" on johtanut evoluution myötä siihen, että ihmiset kaikkialla maailmassa kuvittelevat herkästi toimijoita sinnekin, missä niitä ei ole.
- Ei tarjota mitään perusteita sille miksi hypoteesia tulisi pitää hyvänä. (Se olisikin vaikeaa, sillä hypoteesia ei voi mitenkään testata.) Hypoteesin hyvyyteen luotetaan lähinnä intuitiivisen tunnun varassa.
Olen samaa mieltä siitä, että hypoteesi on huono. Kuitenkaan en ymmärrä, kuinka hypoteesin huonous seuraisi siihen sisältyvästä teleologishenkisyydestä. Hypoteesi on mielestäni huono siksi, että sille ei tarjota mitään perusteluja (se on täysin ad hoc), ja siihen luotetaan lähinnä intuitiivisen tunnun varassa.
Hypoteesin testattavuudesta olen eri mieltä. Toimijoiden olettamisella kai yleensä tarkoitetaan sellaisia tapauksia kuten säätilan mieltäminen jumalten tunnetilojen heijastumiksi (joten niihin voidaan vaikuttaa sadetanssilla), tietokoneohjelmien antropomorfisoiminen, evoluution ajattelu insinöörinäkökulmasta ja uskomus siihen, että tarot-kortit välittävät viestejä. Karhun ja kiven erottaminen metsässä vaistomaisesti on melko matalan tason aistihavaintoprosessointia, toisin kuin edellä mainitsemani ajattelutavat.
Näin ollen: Eräs hypoteesin seuraus on se, että aivot ovat rakentuneet niin, että toimijoiden olettamisen lisääminen matalan tason aistihavaintoprosessoinnissa
jotenkin automaattisesti lisäisi toimijoiden olettamista myös abstraktissa ajattelussa. Hypoteesi falsifioituisi, mikäli saataisiin vahvaa evidenssiä sille, että toimijoiden olettamiset näissä kahdessa ajattelutavassa ovat toisistaan riippumattomia. (Hyvin heikkona evidenssinä toimisi vaikkapa materialistisen maailmankatsomuksen omaava ihminen, joka silti pelkää metsässä jokaista rasahdusta vaistomaisesti.) Mikäli osoittautuisi, että ne aivojen osat, jotka prosessoivat matalan tason aistihavaintoa, ovat melko pitkälle riippumattomia niistä aivojen osista, jotka vastaavat abstraktista tason ajattelusta, saisimme hypoteesille melko vahvaa negatiivista evidenssiä.
Sitä vastoin katson, että siteeraamani teleologissävytteinen hypoteesi Mikäli dinosauruksille on kehittynyt höyhenpeite eristystarkoituksiin, ne ovat olleet luultavasti tasalämpöisiä, koska höyhenpeitteestä ei olisi muutoin ollut hyötyä on ihan järkevää ajattelua. Toki pelkästä hyöhenpeitteestä ei pidä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta ideana onkin etsiä useita vastaavia aihetodisteita tasalämpöisyydelle.
- Väitän, että tuo intuitiivinen tuntu perustuu ääneenlausumattomalle oletukselle, että evoluutio tuottaa nimen omaan ja vain arkijärjen hyödyllisiksi mieltämiä ominaisuuksia.
Samaa mieltä, mutta edelleen tämä ei ole kritiikkiä teleologissävytteistä selittämistä kohtaan, vaan kritiikkiä "hyödyn"
kapea-alaista tulkitsemista kohtaan.
Selittäminen voidaan tämän oletuksen varassa pelkistää ominaisuuksista koituvien hyötyjen keksimiseksi.
Tämä pätee nähdäkseni vain, jos katsomme, että selitys päämääräsyiden kautta on itsessään riittävä. Jonkun piirteen selittäminen vaatii mielestäni sen kehityshistorian luonnehtimista, ja tämä on yhdistelmä empiiristä evidenssiä, kausaalista selittämistä ja päämääräsyiden kautta selittämistä.
- Äskeisen väitteeni tueksi huomautan, että jos näin ei oletettaisi, täytyisi selityshypoteesia ilman muuta tukea osoittamalla miksi selitettävää ilmiötä ei tulisi pitää esim. umpilisäkkeen kaltaisena jäänteenä jostain.
Minun nähdäkseni hypoteesi nimenomaan väittää, että nykyihmisen toimijoiden olettaminen on umpilisäkkeenomainen jäänne myyttisestä luolamiesajasta, jolloin ihmisen hengissäpysymiselle oli keskeistä - toisin kuin nykyään - erottaa karhu kivestä.
- Jos selittäminen kuvaamallani tavalla pelkistetään ominaisuuksista koituvien hyötyjen keksimiseksi, evoluutiosta riisutaan "hölmöydet" (esim. umpilisäke) ja epämääräisyydet, sivuvaikutukset yms.
Tämä ei ole nähdäkseni kritiikkiä teleologishenkistä selittämistä kohtaan, vaan sitä kohtaan, että unohdetaan teleologishenkisen selittämisen pätevyyden rajat.
evoluutioon oletetaan suunnittelua ja päämääräsyitä. Se on virhe.
Et ole osoittanut, että päämääräsyiden olettaminen on virhe. Olet pelkästään osoittanut, että päämääräsyiden kanssa pelatessa on helppo tehdä virheitä. Se on eri asia.
Mikko, minusta näyttää siltä, ettei tuo sinun versiosi selityshypoteesista eroa minun versiostani muuten kuin pienten ja merkityksettömien retoristen viilailujen osalta. Totta kai tuollainen selityshypoteesi esitetään kausaalisena. Minähän sanoin, että teleologissävytteistä ajattelua on tuon selityshypoteesin pitäminen hyvänä ilman suurta määrää lisäperusteluja. Ainakin antropologian emeritusprofessori Stewart E. Guthrie tuntuu ystääni artikkelista ymmärtämäni perusteella pitävän sitä hyvänä.
Punainen nörtti, minun ei tarvitse osoittaa, että päämääräsyiden olettaminen on virhe kun pyritään selittämään evoluutioteorian mukaisesti. Evoluutioteoria näet lähtökohtaisesti kiistää päämääräsyyt evoluutiossa. (Päämääräsyy (causa finalis): ("se mikä sen tarkoitus on"). Sillä tarkoitetaan tarkoitusta tai päämäärää, jota jonkun on tarkoitus palvella tai johon jonkun on tarkoitus kehittyä.)
Kuten sanoin (ja sanoin alkujaankin), minusta käsitelty hypoteesi on huono monistakin syistä johtuen. Teleologishenkistä ajatelua löydän nimen omaan sen hyväksymisestä: "väitän, että tämän selityshypoteesin pitäminen hyvänä on teleologissävytteistä ajattelua".
Pelkkä kausaalisuus ei selitä vielä mitään, koska pelkkä kausaalisuus eli ääretön määrä syy-seuraussuhteita on yhtä kuin kaaos eli kognitiivisesti hallitsematon tila.
Kausaalisuudella voidaan selittää jotain vain, jos se 1) ilmaisee lainalaisuutta (esim. painovoiman vaikutus) tai jos se 2) implikoi päämäämäärän.
Nimenomaan biologiassa kausaalisen selittämisen perusongelmaksi tulee kuitenkin lainalaisuuden ja päämäärän erottaminen toisistaan.
Onko evoluutio testattavissa oleva lainalaisuus kuten painovoima (joka vaikuttaa, mutta ei pyri mihinkään), vai sisältyykö siihen aina etenkin "luonnonvalinta pyrkii hyötyyn eli sopeutuvimman eloonjäämiseen"-hypoteesin kautta päämäärähakuisuutta?
Jos on ylipäätään mahdollista osoittaa, että evoluuutio on painovoiman kaltainen luonnonlaki, niin silloin voitaneen tietysti myös ajatella, että "ihminen on kone", joka on joskus "polkaistu liikkeelle" samaan tapaan kuin universumi alkuräjähdyksessä.
Näinhän ajattelivat deistit aikonaan. He tosin nimittivät "polkaisijaa" vielä Jumalaksi, mutta kvanttifyysikoille, kosmologeille ja dawkinslaisille geenireduktionisteille alulle paneva "tekijä", tai miksi sitä nyt antropomorfismeihin sortumatta kutsuisi, on esim. X...jos niin halutaan...
Oleellista kuitenkin on, että mikäli emme pysty osoittamaan evoluutiota luonnonlaiksi vaan selitämme sitä hypoteettiseksi eli ikuisesti metaforiseksi jäävällä päämäärähakuisuudella, ja/tai oletamme sen alkuperäksi kokeellisen testauksen/mittauksen saavuttamattomissa olevan "toimijan" (esim. Jumala - miksei myös tuo X (sic!)), ajaudumme kehäpäättelyyn.
Ja kehäpäättelyhän on tunnetusti virheellistä päättelyä...
Mutta ehkä emme kykene täydellisesti irtautumaan teleologisuudesta tai toimijuudesta - ainakaan silloin, kun ilmiön selittämiseksi ja ymmärtämiseksi - ei ainoastaan kuvaamiseksi - tarvitaan funktionaalisia malleja.
Toki on niitä, jotka tulkitsevat funktionaalisen selittämisenkin reduktionistisesti ja palauttavat näin ollen biologisetkin ilmiöt numeroiksi, mutta voidaan aina kysyä, lisäävätkö he näin tehdessään ymmärrystämme nimenomaan biologisista ilmiöistä vai jostain aivan muusta?
Pitäähän heidän joka tapauksessa määritellä, mikä on funktion arvo, ja mikäli he väittävät, että tämäkin kysymys on puhtaasti matemaattis-laskennallinen, he mitä ilmeisimmin valehtelevat!
Mikko, minusta näyttää siltä, ettei tuo sinun versiosi selityshypoteesista eroa minun versiostani muuten kuin pienten ja merkityksettömien retoristen viilailujen osalta.
Minun versiossani luonnonvalinta ei ole eikä sisällä seurausta. Se on vain syy. Se on merkittävä ero.
Mutta kiinnostavaa, harvemmin tällaisissa asioissa molemmat osapuolet päätyvät vain sanomaan "minusta asia nyt vain näyttäisi olevan näin" ilman isompia perusteluita.
Minähän sanoin, että teleologissävytteistä ajattelua on tuon selityshypoteesin pitäminen hyvänä ilman suurta määrää lisäperusteluja. Ainakin antropologian emeritusprofessori Stewart E. Guthrie tuntuu ystääni artikkelista ymmärtämäni perusteella pitävän sitä hyvänä.
Sori, en nyt ihan tuosta vaan niele vain sinun sanomasi perusteella että jollain antropologian professorilla olisi teleologiset taustaoletukset. Voitko antaa jonkun lainauksen, josta se käy ilmi?
Mitä muuten oikein ajattelet hypoteesilla? Eikö sen pointti juuri ole, että esitetään parhaalta kuulostava (ts. hyvä) selitys jollekin ilmiölle.
A hypothesis (= assumption in ancient Greek) is a proposed explanation for a phenomenon.
On eri asia, jos joku väittäisi että hypoteesi on todistettu oikeaksi jollain todennäköisyydellä.
Silti hypoteesistä voi olla hyötyä, kuten aiemmin totesin. Voidaan esimerkiksi esittää hypoteesistä seuraavia jatkohypoteeseja, joihin voidaan liittää falsifioitavia kokeita.
Asiaa nyt hieman enemmän pyöritelleenä voisin ehkä jopa väittää, että koska evoluution hypoteesejä ei voi testata suoraan, tämä on ainoa tapa saada yhtään mitään pitävää selville evoluutiosta.
Sitäpaitsi finaalisten syiden olettamisesta evoluutiossa saattaa ehkä seurata, että joko kaikki lajit ovat menossa kohti samaa "täydellistä lajia" tai on joku ulkopuolinen toimija joka päättää kunkin lajin "tavoitteen". Tässä muodossaan tuskin kukaan uskoo tuohon.
pelkkä kausaalisuus eli ääretön määrä syy-seuraussuhteita on yhtä kuin kaaos eli kognitiivisesti hallitsematon tila.
Höpö höpö.
Esimerkki: kun sosiaalisen verkoston teorian (engl. social network theory) työkaluilla analysoidaan terroristisolujen välisiä yhteyksiä, voidaan identifioida solmuhenkilöt. Tämä, vaikka yksitellen ja ilman tietokoneita tarkasteltuna näiden henkilöiden identifioiminen olisi "mahdotonta". Kaaos on vain ihmisten mielessä ja kehittymättömissä analysointimenetelmissä.
Onko sinusta tullut insinööri kun väität, että kokonaisuus on vain osiensa summa?
Hupaisana sivujuonteena, voisiko ajatella tieteellisissä hypoteeseissä olevan jonkinlaista emergenssiä. Jos esitetään riittävästi hypoteesejä, jotka eivät ole keskenään ristiriitaisia?
Pelkkä kausaalisuus ei selitä vielä mitään
Tässä olet oikeassa. Solmuhenkilöitä ei voi tuomita länsimaisessa oikeuslaitoksessa.
Mutta heitä pidetään silti niin vaarallisina, että CIA listii tai toimittaa Guantanamoon.
Kausaalisuudella voidaan selittää jotain vain, jos se 1) ilmaisee lainalaisuutta (esim. painovoiman vaikutus) tai jos se 2) implikoi päämäämäärän.
Just näin.
Nimenomaan biologiassa kausaalisen selittämisen perusongelmaksi tulee kuitenkin lainalaisuuden ja päämäärän erottaminen toisistaan.
Oikein.
Onko evoluutio testattavissa oleva lainalaisuus kuten painovoima (joka vaikuttaa, mutta ei pyri mihinkään), vai sisältyykö siihen aina etenkin "luonnonvalinta pyrkii hyötyyn eli sopeutuvimman eloonjäämiseen"-hypoteesin kautta päämäärähakuisuutta?
Ei ole.
Jos on ylipäätään mahdollista osoittaa, että evoluuutio on painovoiman kaltainen luonnonlaki, niin silloin voitaneen tietysti myös ajatella, että "ihminen on kone", joka on joskus "polkaistu liikkeelle" samaan tapaan kuin universumi alkuräjähdyksessä.
Lähtöoletus ei päde, joten seuraus on mieletön. Päättelyssäkin on aikamoinen kvanttiloikka.
Oleellista kuitenkin on, että mikäli emme pysty osoittamaan evoluutiota luonnonlaiksi vaan selitämme sitä hypoteettiseksi eli ikuisesti metaforiseksi jäävällä päämäärähakuisuudella, ...
Hypoteesien esittämisestä ei seuraa että koko ala jäisi ikuisesti metaforiseksi ja hypoteettiseksi.
1) Luonnonlait, jotka voidaan saada selville välittömästi kokeilla. Esimerkiksi painovoima.
2) Luonnonlait, jotka voidaan saada selville vasta pitkän ajan kuluessa. Siihen asti voidaan esittää vain hypoteeseja. Esimerkiksi evoluutio.
2) Luonnonlait, jotka määrittelevät oletuskäyttäytymisen, mutta jotka lain kohde voi kumota introspektiolla ja riittävällä tahdonvoimalla. Esimerkiksi seksuaalikäyttäytyminen.
3) Puhtaasti sosiaalisesti syntyneet lainalaisuudet ihmisten käyttäytymisessä.
Toki on niitä, jotka tulkitsevat funktionaalisen selittämisenkin reduktionistisesti ja palauttavat näin ollen biologisetkin ilmiöt numeroiksi, mutta voidaan aina kysyä, lisäävätkö he näin tehdessään ymmärrystämme nimenomaan biologisista ilmiöistä vai jostain aivan muusta?
Pitäähän heidän joka tapauksessa määritellä, mikä on funktion arvo, ja mikäli he väittävät, että tämäkin kysymys on puhtaasti matemaattis-laskennallinen, he mitä ilmeisimmin valehtelevat!
Täältä löytyy läjä ratkaisemattomia ongelmia (funktioita) joille ei tunneta arvoa, mutta silti näiden parissa työskenteleviä ei nimitetä valehtelijoiksi.
Mikko, nyt luin uudestaan ja huolellisemmin tuon versiosi käsittelemästämme hypoteesista. Olet oikeassa, se on erilainen kuin esittelemäni versio; se on nimittäin aivan tolkuton. Mitä ihmettä tämä voi tarkoittaa:
Evoluution seurauksena on syntynyt (huomaa kausaalisuus) ominaisuus 'on parempi uskoa kiveä karhuksi'.
Ei se, että on parempi uskoa kiveä karhuksi kuin karhua kiveksi ole ihmisen ominaisuus (ja ihmisen ominaisuuksien kehittymistähän tässä käsiteltiin). Käsittelemässäni hypoteesissa se on (kausaalinen) syy, jonka vuoksi evoluutio on johtanut ominaisuuden ihmiset olettavat herkästi toimijoita sielläkin, missä niitä ei ole kehittymiseen.
En myöskään edelleenkään ymmärrä luonnonvalintapuheistasi mitään. Yrität osoittaa, että kuvaamassasi tapahtumaketjussa ei ole jotain syy-seuraussuhdetta. En tiedä miksi yrität osoittaa tällaista, sillä kausaaliset syy-seuraussuhteet eivät ole ongelma eikä edes minun esittelemässäni versiosta hypoteesista ole kuin kausaalisia syy-seuraussuhteita. Teleologisena ajatteluna pidän (toistan taas) tuon hypoteesin hyväksymistä liian heikoin perustein.
Rauno, mikäli ymmärsin kirjoituksestasi mitään, olet Punaisen Nörtin kanssa samaa mieltä siitä, että evoluutioselittäminen vaatii päämääräsyitä tai ainakin sellaisten olettaminen on aivan ok. Jännittävää.
Rauno, mikäli ymmärsin kirjoituksestasi mitään, olet Punaisen Nörtin kanssa samaa mieltä siitä, että evoluutioselittäminen vaatii päämääräsyitä tai ainakin sellaisten olettaminen on aivan ok. Jännittävää.
En väitä ymmärtäväni, missä keskustelussa enää mennään, mutta minun kuvitelmani on se, että minä suhtaudun päämääräsyihin evoluutiossa reduktivistisesti (joten, kyllä, niiden olettaminen ja niillä argumentoiminen on ok, koska(/sikäli kun) ne redusoituvat kausaalisiin sääntöihin.), Eufemia eliminativistisesti, ja Rauno uskoo niitä olevan jossain vahvemmassa mielessä.
(Päämääräsyy (causa finalis): ("se mikä sen tarkoitus on"). Sillä
tarkoitetaan tarkoitusta tai päämäärää, jota jonkun on tarkoitus palvella
tai johon jonkun on tarkoitus kehittyä.)
Etsitään siis seuraavasta pätkästä päämääriä, joita höyhenten on tarkoitus palvella:
These early fossils suggest that feathers originally developed as insulators,
to maintain body temperatures (thus also providing evidence for warm-blooded
dinosaurs). Flight would have been a later evolutionary adaptation (or
exaptation) of feathers.
Ensin mainitaan, että höyhenet kehittyivät alun perin eristystarkoituksiin. Sen jälkeen mainitaan, että höyhenet adaptoituivat myöhemmin lentotarkoituksiin.
Pätkä on osaltaan selittämässä sitä, kuinka linnuille on voinut kehittyä sulista koostuvat siivet, joilla lennetään. (Tämä vaatii selityksen, sillä kuten kreationistihörhöt kysyvät: "Mitä hyötyä on puolikkaasta siivestä?")
Taustalla on toki kausaalinen prosessi, jossa genomi muuntuu satunnaisesti ja parhaiten selviävät jäävät eloon, mutta asia saadaan ilmaistua päämääräsyiden kautta huomattavasti näppärämmin.
Toki päämääräsyiden olettamisella on rajansa. Esimerkiksi tässä tapauksessa olisi virhe olettaa, että evoluutio olisi ollut niin kaukonäköinen, että se olisi kehittänyt eristyshöyhenet siksi, että niistä olisi voinut muokata lentosulat myöhemmin.
Tuosta löytyy päivitetty versio kommentistani - omaan blogiini siirrettynä.
http://actuspurunen.blogspot.com/2007/02/syy-seuraus-ja-selittminen.html
Palaan tämän kommenttipalstan kovatasoiseen keskusteluun vielä uudestaan, jahkas hiukan mietin lähestymistapaani aiheeseen.
Teleologisena ajatteluna pidän (toistan taas) tuon hypoteesin hyväksymistä liian heikoin perustein.
Hyväksymistä missä mielessä? Hyväksymistä hypoteesiksi? Hyväksymistä totuudeksi? Ei kai sitä voi olla hypoteesiksi hyväksymättä? Ja luulin, ettet usko totuuksiin muutenkaan?
onnea 27. tammikuisen
johdosta!
Lähetä kommentti
<< Home