26.1.07

Unelias notkelma

The dominant spirit, however, that haunts this enchanted region, and seems to be commander-in-chief of all the powers of the air, is the apparition of a figure on horseback, without a head. It is said by some to be the ghost of a Hessian trooper, whose head had been carried away by a cannon-ball, in some nameless battle during the Revolutionary War, and who is ever and anon seen by the country folk hurrying along in the gloom of night, as if on the wings of the wind. His haunts are not confined to the valley, but extend at times to the adjacent roads, and especially to the vicinity of a church at no great distance. Indeed, certain of the most authentic historians of those parts, who have been careful in collecting and collating the floating facts concerning this spectre, allege that the body of the trooper having been buried in the churchyard, the ghost rides forth to the scene of battle in nightly quest of his head, and that the rushing speed with which he sometimes passes along the Hollow, like a midnight blast, is owing to his being belated, and in a hurry to get back to the churchyard before daybreak.

Olen ollut suurimman osan kuluneesta kuukaudesta sairaana. Kauemminkin. Sairastuin jo ennen joulua ja flunssa on seurannut toista; nytkin istun kotona taas ties kuinka monetta päivää pää täynnä räkää. Juuri ja juuri olen saanut välttämättömimmät asiat tehtyä – pahoitteluni heille, joiden tekstejä olen luvannut lukea ja kommentoida tai joille minun pitäisi vastata jossain hieman työtä vaativassa keskustelussa. Kunhan tokenen.

Sen lisäksi, että olen välillä vähän lukenut ja eufemiattanut, olen katsellut elokuvia. Ei mitään erityisen syvämietteistä (Viggo Mortensen Aragornina, Adrien Brody Jack Driscollina ja Hugh Jackman Wolverinena ovat saaneet minut melko vakuuttuneeksi siitä, että olen hetero – ei sillä, että sillä juuri olisi väliä) vaan tautitilaan sopivaa. Tulin katsoneeksi Tim Burtonin Sleepy Hollown (Johnny Deppkin on aika ihana), ja halusin sitten lukea Washington Irvingin novellin, olenhan kiintynyt tuon ajan kirjallisuuteen. Teksti löytyi tietysti verkosta. Väänsin juuri huvikseni jonkinmoisen käännöksen yllä siteeraamastani katkelmasta:

Hallitsevin haamu, joka riivaa tätä lumottua seutua, ja joka tuntuu olevan kaikkien sen henkivoimien ylipäällikkö, on kuitenkin hevosella ratsastava kummitus vailla päätä. Jotkut sanovat, että se on hesseniläisen palkkasoturin aave, jonka pään kanuunankuula pyyhkäisi pois jossain nimettömässä taistelussa Yhdysvaltain vapaussodan aikana, ja jonka maaseudun väki silloin tällöin näkee kiiruhtavan yön synkkyydessä kuin tuulen siivillä. Hän ei vainoa ainoastaan laaksoa, vaan hänen retkensä ulottuvat ajoin ympäröiville teille, ja etenkin laakson lähettyvillä olevan kirkon tienoille. Tosiaankin, eräät noiden seutujen väärentämättömimmistä historioitsijoista ovat olleet huolellisia kerätessään ja yhdistellessään aavetta koskevia irrallisia tietoja, ja he väittävät, että ratsumiehen ruumis on haudattu kirkkomaalle, ja aave ratsastaa sieltä taistelupaikalle joka yö etsimään päätään, ja että hätäinen vauhti, jolla hän joskus rientää Hollown ohi, johtuu siitä, että hän on myöhässä ja hänellä on kiire takaisin kirkkomaalle ennen päivänsarastusta.

Tunnisteet: ,

16 Comments:

Blogger Eufemia said...

Kuka kumma muuten on se kävijälaskurini paljastama henkilö, joka on istunut koko päivän Viikissä Helsingin yliopiston tarjoamassa verkossa ja selannut blogiani tavan takaa?

26.1.07  
Anonymous Tuuli said...

Tulinpa vain sanomaan, että hyviä viimeisiä hetkiä kakskyt-ja-risat -ikäisenä. Muistini väittää, että huomenna on syntymäpäiväsi.

26.1.07  
Blogger Eufemia said...

Kiitos kiitos. Ja onneksi olkoon hieman jälkikäteen sinulle; muistini väittää, että syntymäpäiväsi ehti jo muutama viikko sitten mennä.

26.1.07  
Anonymous Gouda said...

Epäreiluu pystyy seuraa kävijöitä noin tarkkaan. Sehän tässä huolestuttaa, että kuinka meidän kunnon vainoojahyypiöiden käy.

Muuten tuli kaikkien tekemieni havaintojen perusteella mieleeni, että jos Poen koottujen kertomusten suomennosta ei olisi juuri julkaistu, siinä olisi voinut olla sinulle sopivahko homma. Nythän sen on Harry Potter -suomentaja Jaana Kapari tehnyt.

27.1.07  
Blogger Ripsa said...

Minulla ON tuossa edessä pitkä paperilappu täynnä ihmisten syntymäpäiviä. En muistanut panna sinun synttäriäsi siihen.

No, huomenna olet sitten viimeinkin siinä ikäryhmässä johon ei voi enää luottaa. Toivottavasti äiti- ja isävanha tuovat sinulle kakkua ja kuumaa mehua! Sano niillekin terveisiä!

Teillä kolmikymppisillä ei taida olla ihan noin jyrkkää jakoa hyviin ja pahoihin ihmisiin.

Joo, vanha englanti on hauskaa. Vielä hienompaa ja vivahteikkaampaa on kuitenkin Shakespearen englanti. Poe oli sanomalehtikirjailija, niin olivat tosin useimmat. Tätä verkosta löytämääsi en tunne.

Poe oli Baudelairen hyvä kirjeystävä ja jollain tapaa ajattelen B:tä dekadentin romantiikan mestarina, runouden puolella.

27.1.07  
Blogger Eufemia said...

Eilen se oli huomenna, nyt se on jo tänään: kuulun peruuttamattomasti ikäryhmään, johon ei voi enää luottaa. Sanon terveisiä, Ripsa.

Oi, Poen kääntäminen olisi unelmaattista. Olen kyllä jo ehtinyt kadehtia Kaparia.

27.1.07  
Blogger Tristan said...

Oletko tulossa lukupiiriin?

http://blogimiitit.blogspot.com/

28.1.07  
Blogger Eufemia said...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

28.1.07  
Blogger Eufemia said...

Kiitos, mutta ei kiitos. Olen kyllä lukenut Pimeyden sydämen, mutta en usko, että osallistuminen sen käsittelyyn lukupiirissä tekisi yhtään hyvää kokemukselleni kyseisestä kirjasta.

28.1.07  
Blogger Erastotenes Aleksandrialainen said...

Käännöksesi on kaunista, runollista suomea. Itse harkitsisin lauseiden pätkimistä lyhyemmiksi, sillä niitä on hankala käsittää. Toki tämä ratkaisu riippuu mieltymyksistäsi; alkuperäiselle tekstille nuo pitkät lauseet näyttäisivät olevan tyypillisiä ja niiden siirtäminen suomeen antaa käännökselle tietyllä tapaa 1800-lukulaisen hengen. Tosin Suomessa 1800-luvulla harrastettiin pitkiä lauseita ennen kaikkea virastokielessä, mitä Irving ei todellakaan kirjoita.

Olen muuten joskus pohtinut, että oma englannin ymmärtämisen taitoni ja suomenkielen hallintani ovat niin hyviä, että voisin kokeilla virallisen kääntäjän tutkintoa. Siitä voisi joskus olla hyötyä töitä hakiessa. Kuinka vaikea tuo tutkinto oikeastaan on? Sen verran kallis se on, ettei sinne viitsi huvikseen mennä.

29.1.07  
Blogger Eufemia said...

Epäilemättä päätyisin pätkimään joitain virkkeitä jos koettaisin hioa tuon valmiiksi; kustannustoimittaja viimeistään pakottaisi tekemään niin. Ensimmäiset versiot käännöksistä vain on sekä hyvä että hauska tehdä virkejakoja kunnioittaen.

Valitettavasti en osaa juurikaan kertoa virallisen kääntäjän tutkinnosta, sillä en ole suorittanut sitä. En ole koskaan myöskään opiskellut kääntämistä enkä varsinaisesti edes vieraita kieliä, niitä on vain tarttunut ulkomailta mukaan. Ainakin tutkinnossa vaaditaan jonkin, ehkä useammankin erikoisalan (laki, tekniikka, talous tms.) sanaston vankkaa tuntemusta.

29.1.07  
Anonymous Gouda said...

Virkepituudesta: jos lähtökohtana hyväksytään, että ennen kirjoitettiin polveilevampia ja pitempiä virkkeitä, onko tyylin myöhempi muuttuminen ollut satunnaista, pelkkä muotikysymys?

Puolitosissaan voisi hypotetisoida, että iskevämpi nykytyyli johtuukin tekniikan kehittymisestä sulkakynästä kirjoituskoneen kautta elektroniseen tekstinkäsittelyyn. Kun entinen kirjailija tuli kesken virkettä uusiin aatoksiin, helpointa oli koplata lisäys virkkeen jatkoksi alkua korjaamatta. Yliviivaus ja uudelleen kirjoittaminen ei maksanut vaivaa. Nykyään poisto/muokkaus on painallus sinne tänne.

Niinpä Washington Irwin, Thomas Mann ja knit eivät tänä päivänä itsekään kirjoittaisi puolen sivun virkkeitä.

Toisaalta koska helppo muokattavuus on itsestään selvänä mielessämme, tekstinpätkää ei enää suunnitella yhtä valmiiksi ennen kirjoittamisen aloittamista. Päädymme hieromaan virkkeitä, kunnes ne on pätkitty.

Onko tällainen kielen piirre sitten säilytettävä käännöksessä, vai pitäisikö suomennoksen olla nykykielen kuuloista? Erilaisiin tarkoituksiin, eri syistä, voi perustella erilaisia käsittelytapoja; tärkeintä kai olisi ratkaisujen johdonmukaisuus.

29.1.07  
Blogger Erastotenes Aleksandrialainen said...

Gouda, epäilen väitteesi paikkansapitävyyttä. Ei 1800-lukulaisessa suomenkielisessä kirjallisuudessa harrasteta mitenkään erityisen pituisia virkkeitä. Aleksis Kiven kielessä vanhahtavuutta tuovat pikemminkin erityisen lyhyet ja ytimekkäät lauseet.

Pitkien virkkeiden kirjoittaminen oli ehkä seurausta koulutusjärjestelmästä, jossa latina oli tärkein yksittäinen aine. Tämän kielen monipuolinen kielioppihan mahdollistaa kielen hyvin hallitsevalle ihmiselle taidoilla briljeeraamisen käyttämällä lauseenvastikkeita ja muita kieliopillisia rakenteita. Voi hyvin kuvitella, että klassisen koulutuksen saaneelle henkilölle pitkien virkkeiden kirjoittaminen on merkki sivistyneisyydestä. Koska saksankieli ja, vähemmässä määrin, englanninkieli mahdollistavat myös pitkät virkkeet, uskoisin tavan siirtyneen luontevasti myös näihin kieliin.

Virastotyyliinhän kuuluu, että kirjoitetaan polveilevia, pitkiä lauseita. Uskoisin tämän tavan johtuvan myös vanhasta klassisesta koulutuksesta. Toisaalta virastokielessä on tarpeen ilmaista asiat yksiselitteisesti, minkä saavuttamiseen pitkät lauseet ovat helpoin keino. Lisäksi on huomattava, että lauseen loppumisen on joskus tulkittu tarkoittavan myös oikeudellisen väitteen tai sopimusehdon loppumista. Tätä tapaa vastaan Korkein oikeus on protestoinut jo 1970-luvulla, mutta patenttihakemusten vaatimusosa kirjoitetaan edelleen yhdeksi ainoaksi lauseeksi.

30.1.07  
Anonymous Gouda said...

Voi hyvin kuvitella, että klassisen koulutuksen saaneelle henkilölle pitkien virkkeiden kirjoittaminen on merkki sivistyneisyydestä.

Uskottavaa sinänsä, mutta liekö tuo briljeerauskaan ainoa pitkävirkkeisyyden taustatekijä.

Mieleeni tulee tässä antiikin latinan kirjoitusasu, jossa ei käytetty välimerkkejä ollenkaan – missä vaiheessa mahdettiin mokomat keksiä? Oikolukijan painajaisia, arvaan... Kuinka helppoa tuollaista pötköä on muuten latinistin jäsentää, anyone? Oliko antiikin kirjoitus lauserakeenteeltaan monimutkaista?

...mutta patenttihakemusten vaatimusosa kirjoitetaan edelleen yhdeksi ainoaksi lauseeksi.

Tiettävästi jotkut laki- tai patenttikielen kirjoittajat saattavat nauttiakin tuollaisista täsmällisyyden nimissä määrätyistä rajoituksista. Pitkien virkkeiden viittausongelmasta taisi olla juuri Eufemian edellisen postauksen kommenteissa puhe.

Eikös patenttikielessä tavallaan hyödynnetä matemaattis-luonnontieteellistä keinoa, jos ensin tarkasti määriteltyihin kielellisiin lausekkeisiin voidaan jäljempänä viitata symboleilla, kuten (1) tai (a) tms.? Ja sama juttu lakikielen pykälä- ja momenttiviittauksien kanssa.

31.1.07  
Anonymous Gouda said...

Aleksis Kiven kielessä vanhahtavuutta tuovat pikemminkin erityisen lyhyet ja ytimekkäät lauseet.

Niin tähän vielä kommenttina, että totta ja että vaihtelua on tietysti paljon kielenkäyttäjien välillä. Ja Kivellähän ei paljon ollut kaunokirjallisia suomenkielisiä esikuvia. Aikaansa edellä? Kokonaisuutena pitkävirkkeisyydellää on varmaan moniaat syyt, ja tuo heittoni kirjoitustekniikan kehityksen merkityksestä oli lähinnä rikka rokkaan.

1.2.07  
Blogger dudivie said...

..ihan
humalassa kauniista käännöksestä.

8.2.07  

Lähetä kommentti

<< Home