26.3.05

Rakastettavuudesta

En voi millään ymmärtää biologista naista, joka yrittää olla maskuliininen. Miksi ihminen, jolle on jaettu voittajakortit, ei pelaa niillä vaan haluaa vaihtaa koko käden? Haluaako hän vaihtaa leiriä silkasta solidaarisuudesta tappiolle jääneitä miehiä kohtaan? Enkä nyt tarkoita hauiksiaan pullistelevaa möreä-äänistä Olgaa. Se tekisi asiat liian yksinkertaisiksi. Viittaan vienoon naiseen ja värisevään ääneen, joka — kuulenko oikein? — puhuu politiikasta, johtajista ja vastaavasta vulgaarista roskasta, johon ei alennu edes älykkömies. Puhun hyvinkin eteerisistä naisista, joille suorittaminen, kontrolli ja hallinta ovat tärkeämpiä kuin miehille konsanaan.

Aikamme sovinistimies on emansipaation sankari, joka karauttaa valkoisella ratsullaan avaamaan poliittisen vaikuttamisen keinot ja halun portit naiselle, tuolle avuttomalle olennolle.


Sitaatit ovat Jakke Holvaksen kolumnista "Lesbon tunnustuksia", joka löytyy Nuoresta voimasta 6/04. Holvaksen teksti jäi mieleen, kaivoin sen nyt esiin Tuija Pulkkisen Postmodernin politiikan filosofian seuraksi. Holvas pukee harvinaisen rehellisesti sanoiksi sen, että nainen on lähtökohtaisesti vapauden veljeyden ja tasa-arvoisuuden, siis julkisen alueen ulkopuolella, intiimin sisäänpäinkääntyneessä ja narsismiin taipuvassa maailmassa: "kun feminiinisyydestä on kyse, itseriittoisuus on timanttia".

Kirjoitin tästä taannoin. Holvas tuntuu liittävän rakastettavuuden tiettyyn narsismin ja itsetiedottomuuden yhdistelmään: itse on jotain katseltavaa, ihasteltavaa, sinällään kaunista, joka ei kaipaa muuta oikeutusta — ei toimijuutta ja uutta luovaa. Ei luonto ole avuton, luonto on itseriittoinen ja kaunis: "Feminiininen ei ole erilainen, vaan vieras, radikaalisti toinen." Holvas löytää luonnon ja kulttuurin välisen kuilun feminiinisyyden ja maskuliinisuuden väliltä, ja luonto, feminiininen, on tietysti rakastettava.

Naisen näkeminen avuttomana olentona (tämä on aina myös sitä, että nainen asettuu avuttomaksi olennoksi) on yksi versio tästä ajatuksesta: kulttuuri on naiselle vieras, sen alueella hän tarvitsee apua. Seksuaalisuus on jotain naisessa/luonnossa piilevää, joka miehen/kulttuurin tulee täydellistää. Holvas luopuu miehisestä tehtävästä ja jää kaipaamaan yhteyttä kadotettuun luontoon: "Mikä tekee meistä miehistä niin surullisia olentoja, ikuisesti melankolisia? Tiedostamattomalla tasolla — tällainen on todellinen tiedostamaton — me aavistamme, että seksuaalisuus on pohjimmiltaan lesbistä."

Minustakin näköalaton jankutus 'nainen on uhri, miehellä on valta' on turhanpäiväistä martyyrietiikkaa. Mielummin lähden liikkeelle Pulkkisen tiiviistä Foucault-luennasta: "Postmodernista otteesta seuraa tietoinen suhde valtaan, joka monille näyttää olevan vain jotakin pahaa ja rumaa ja anonyymien 'niiden' käsissä. Postmodernissa siihen huomioon, että valtaa on kaikkialla,ei liity kyynisyyttä. Päinvastoin, tämä oivallus avaa enemmän tilaa poliittiselle toiminnalle ja muutoksille."

Ei siis sitä, että hellyyttä voi herättää vain avuttomuudellaan, olemalla kasvamatta itsestään vastuun ottavaksi aikuiseksi. Ei vaikka olisi kuinka paljon ritareita, jotka karauttaisivat valkoisella ratsullaan avaamaan poliittisen vaikuttamisen keinot ja halun portit naiselle, tuolle avuttomalle olennolle. Siitä, ettei osaa eritellä ja ratkaista ongelmiaan itse, tosiaan palkitaan hellyydellä ja huolenpidolla, ritarillisella, isällisellä tai äidillisellä.

Mutta ei myöskään sitä, että surten kaivattaisiin menetettyä rakastettavaa itsetiedottomuutta, tai pyrittäisiin säilyttämään tai tuottamaan sitä. Ollessaan kiinnotavaa naistutkimus kiertää sitä kuinka naiseus ja intiimiys julkisuuden vastakohtana liitetään yhteen. Holvas ihmettelee miksi nainen, joka voisi olla riittävä ja täydellinen, objekti niin itselleen kuin muillekin, tahtoo astua banaalille julkisuuden alueelle, ryhtyä subjektiksi, tiedostavaksi toimijaksi, joka on aina kesken ja riittämätön, ei rakastettava sellaisenaan. Ihmetys on veikeä: eihän valinta edellä tapahtumaa. Vain toimija voi valita, luonto ei valitse, se vain on. Kun raja kulttuuriin on ylitetty, se on väistämättä ja peruuttamattomasti ylitetty, ja vaihtoehdoiksi jää riippuvuus, hyväksynnän hellyyden ja hoivan hakeminen olemalla avuton, tai itsenäisyyteen pyrkiminen.

Luonnon ja kulttuurin välisen eron haikailua ja nostalgista kaipuuta viattomaan luonnontilaan ei ole enää vähään aikaan otettu kovin vakavasti. Silti tästä haikailusta elää vahvoja jaotteluita arjessamme. Holvaksen teksti jäi mietityttämään minua siksi, että tunnistan ajatuksen rakastettavuuden ja sisäänpäinkääntyneen feminiinisyyden liittymisestä toisiinsa. Tunnistus on joskus tuntunut ahdistavalta, sillä tunnistan myös sen ikuisen melankolian, josta Holvas puhuu: luonnon äärettömästä intiimiydestä erkaantunut toimija ei voi olla haluttava tai rakastettava. Rakastettavuuden katoamisen tilalle nainen ei saa edes mahdollisuutta ryhtyä ritariksi, paitsi ehkä lesbona; kulttuurimme mielikuvituksen hahmovarastoon jää jäljelle aseksuaalisia, liki neutreja louhimaisia matriarkkahahmoja.

Tunnistamani melankolinen varmuus on kuitenkin ristiriidassa omien kokemusteni kanssa, sen miten näen toiset. Rakastettavuuden ja sisäänpäinkääntyneen itsetiedottoman feminiinisyyden välillä ei ole välttämätöntä kytköstä. Toimija, vieläpä toimija joka on ottanut vastuun itsestään ja tahtoo kantaa sen parhaansa mukaan, voi olla rakastettava, haluttava, toivottu; eikä vain auttajana, ritarina, isänä, äitinä. Kun Holvas sanoo, että "Mies ei koskaan ole ollut haluttava" en voi kuin väittää vastaan. Ehdottomasti on, eikä vain naiseen kohdistuneen halun peilinä tai hetkenä jolloin miehessä paljastuu feminiininen. Ehkä tämä ajatus auttaa kun koetan jäsentää uudestaan ajatuksiani rakastettavuudesta.

Tunnisteet:

9 Comments:

Blogger Mikko Moilanen said...

Olen harvoin näin tyly, mutta koska pidät ilmeisesti itseäsi filosofina, niin ravistelen sinua ja muita _lukijoita_ hereille suoraan sanomalla, että kirjoituksesi oli jälleen kerran pelkkää roskaa. Minun on vaikea edes uskoa, että kirjoitit tosissasi.

Näen sinut onnettomana politrukkina, jonka poliittiset kirjoitukset on säälittävyydessään vertaansa vailla, elleivät voisi syyllistää vähemmällä kriittisyydellä varustettuja naisia.

Maailmankuvasi on selkeästi vastenmielisen anarkokapitalistisfeministinen, joka on oleva tällä vuosikymmenellä ilmeisesti vastaava typeryyden, opportunismin ja naiiviuuden ylihuipennus kuin taistolaisuus konsanaan.

28.3.05  
Anonymous Anonyymi said...

Kun ravistelit, niin heräsin, Vilkastus. Ihmettelen kyllä mistä ihmeen pupusta tempaiset nämä anarkapifemipolitrukit; Holvaksen artikkelin pohdinta on asiallinen, mielekäs ja mielenkiintoinen. Joitakin "Filosofisia tutkimuksia" katselin, mutta siellä vaan jodlattiinkin alppiniityllä - jäikö jotakin hermetiikan vai minkä väliin? Nyt taas nukuttaa.

28.3.05  
Blogger Mikko Moilanen said...

Sinähän kummallinen olet, jos menet minun blogistani etsimään vastauksia kysymyksiin, joita et ole edes minulta kysynyt. Tarkemmin sanottuna, olet täysin normaali. Ja äskeisessä "normaali" on mitä halventavin eufemismi älykästä teeskentelevistä filosofin kuvatuksista.

28.3.05  
Blogger Mikko Moilanen said...

Jos minua huvittaa, niin minä voin perustelle lausuntoni niin, että ekaluokkalainenkin sen tajuaisi.

28.3.05  
Anonymous Anonyymi said...

Jos sinua huvittaa, senkun vaan, evvk, ne on jo luettavissa ekassa kommentissasi. Ei ole kohteliasta melskata toisten porstuoissa, saat tehdä sen ihan itseksesi.

29.3.05  
Blogger Mikko Moilanen said...

Ei huvita, sillä minä säälin Eufemiaa. Siksi toisekseen, blogit ei ole mitään "toisten" porstuoita, vaan julkisia mielipiteidenlevityskanavia. Täten kaikki kritiikki suoraan poliittisiin ja elämänkatsomuksellisiin blogeihin on enemmän kuin toivottavaa.

29.3.05  
Blogger Eufemia said...

Onpas kumma syy olla perustelematta. Eikö olisi jalompaa jakaa tietoa jotta voisin viisastua? Kritiikin toivottavuudesta olen samaa mieltä: avatessani kommentointimahdollisuuden asetin sanan omasta puolestani vapaaksi. En tahdo rajata muiden kirjoittamisia täällä millään kohteliaisuusmääritelmällä enkä edes vaatimuksilla kritiikin tai kritiikittömänkään moitteen muodon suhteen.

29.3.05  
Blogger Mikko Moilanen said...

Niin siis, ilahduttavaa havaita, että joku vaatii perustelemaan eikä mene heti paniikkiin eriävien mielipiteiden ilmaantuessa. Luonnollisesti minun on vastattava kritiikistä osoittamalla ja perustelemalle ne kohdat, joista olen eri mieltä.

Arvostelit naisten "heittäytymistä" avuttomaksi. Siinä ei ole mitään arvostelemista, koska naiset on avuttomia. Kukaan tässä maailmassa ei hallitse kaikkea, ei myöskään miehet. Täten harhaa kaikkivoipaisuudesta on typerää elätellä feministispoliittisista syistä. Ei sellainen tule ikinä menemään läpi. Avuttomuuden myöntäminen on siten hyväksyttää, sillä feminismin nimissä on turha kuuta tavoitella avaruudesta.

Itseriittoisena ja pseudoitsenäisenä voi nainen toki olla, jos onnistuneesti välttelee tilanteita, joissa ei omin avuin pärjäisi. Tällöinkin nainen on "itsenäinen" juuri tasan niin kauan kun yhteiskunnassa säilyy naisille suopea ilmapiiri.

Erikoistuminen ja avun pyytäminen on valttia. Mitä tekee "itsenäisyydellä", jos sen säilyttääkseen ei voi pyytää apua ja heittäytyä avuttomaksi? Naisten auttamisessa ei yleensäkään ole kyse naisten avuttomuudesta vaan miesten halusta auttaa naisia. Avuttomuus on yhdentekevää. Miehet haluavat auttaa naisia, vaikka tietäisivät naisen osaavan itsekin. Naisia siis arvostetaan joissain yhteiskunnissa niin paljon, että heitä autetaan mielellään. Naiset nähdään täten arvokkaana entiteettinä, jonka eteen ollaan valmiita tekemään konkreettisia asioita. Tätä auttamishalua ja naisten arvoa ei tulisi tukahduttaa tasolle, jossa nainen jätetään yksin tienvarteen ihmettelemään, että mikä vika siihen autoon nyt oikein tuli. Naisten ei tule tarvita omata kännykkää täynnä puhelinnumeroita, joista anoa apua hädän hetkellä tai tietokoneen rikkoontuessa. Pelkkä asian ilmottaminen pitäisi riittää avun saantiin, oli kyse sitten mistä tahansa. Näin naiselle jää myös aikaa olla itsenäinen. Avun pyytäminen ei itsenäisyyttä vähennä.

Minä ymmärrän kyllä, että miten ylenmääräisellä auttamisella voidaan saada nainen tuntemaan itsensä typeräksi. Jos nainen sellaisesta kuitenkin suuttuu, niin se kertoo eniten silloin naisen kyvyttömyydestä ymmärtää ja arvostaa nauttimaansa arvostusta.

Tulevaisuudenkuva on paha, jos siellä naisen asema on olla "tasavertaisena" anarkofeministisenä "pärjätköön paska omillaan" -heittosäkkinä. Se ei auta kuin teoriassa niitä naisia, joilla todella on varaa kärsiä tappioita ja joilla rahaa riittää. Tulee liian kalliiksi yhteisöllisyydelle ja naisen arvolle antaa naisille erittäin valheellisen itsenäinen täysin rahan avulla hankittu "itsenäisyys".

Hyvä että edes naiset saavat nauttia yleisesti apua tarjoavasta yhteisöstä.

3.4.05  
Blogger Eufemia said...

Uumoilinkin että puhuimme eri asioista. Tarkoitukseni näet ei ollut syyllistää ketään mistään, kaikkein vähiten auttamisesta tai avun pyytämisestä. Avun tarjoaminen saisi tosiaan olla yleisempää, ihan kaikkien kohdalla.

Puhuin ajatuksesta, joka voi olla monelle vieras, mutta jonka olen huomannut monen myös tunnistavan: että rakastettavuus liittyisi jotenkin olennaisesti eräisiin "feminiinisiksi" käsitettyihin piirteisiin: sisäänpäinkääntynyt objektius (ei ulospäinsuuntautunut subjektius ja halu vastuunottoon) sekä jonkinmoinen avuttomuus.

Olen nähnyt turhan monen ihmisen ajattelevan, että halu vastuunottoon ja halu olla toimiva ja aktiivinen tekee heistä vähemmän viehättäviä. Tämähän tuntui olevan Holvaksenkin ajatus. En siis vaadi ketään sen aktiivisemmaksi, kantaaottavammaksi ja itsenäisemmäksi kuin mikä tuntuu hyvältä - sanon vain, että myös sellainen, joka on aktiivinen, kantaaottava ja joka tahtoo olla hyvinkin itsenäinen, voi olla rakastettava.

4.4.05  

Lähetä kommentti

<< Home