Intiimin välttämätön äärellisyys

C'est le même thème qui réapparaît au début du Plan de Francfort pour Empédocle. Celui-ci est disposé à la haine de la civilisation, il méprise toute occupation particulière, est l'ennemi mortel de toute existence bornée, il est insatisfait de ces conditions de vie, simplement parce que ce sont des conditions de vie particulières et il souffre de ne pas être un dieu, c'est-à-dire de ne pas être en union intime avec tout. Sa souffrance vient en effet de ce qu'il est lié en tant que mortel à "la loi de succession", au temps. Car ce que révèle Empédocle en tant que héros tragique, c'est que le sujet de la tragédie est le temps.

Luen Françoise Dasturin teosta Hölderlin, Le retournement natal. Kirjoitin jo viime keväänä viimeksi Dasturia lukiessani siitä, kuinka Schellingin Oidipus-tulkinta on tehnyt minuun vaikutuksen. Äärellinen subjekti julistaa vapautensa ottamalla vastuun sellaisesta, jota ei ole voinut hallita, ja tuhoutuu samalla äärellisenä. Äärellinen ei voi hallita kaikkea, äärellisellä olennolla ei voi olla kosketus kuin muutamaan asiaan yhtä aikaa: vain äärellisestä, maallisesta ja ajallisesta olemassaolosta luopumisen hetkellä voi edes pyrkiä saavuttamaan jumalan välittömän kosketuksen kaikkeen ja yleiseen; ja samalla sen menettää. Äärellinen itse ei voi säilyä koskettaessaan ääretöntä.

Hölderlin kirjoitti tragediaa Empedokleesta, joka vapaaehtoisesti hyppäsi Etnan nieluun. Hänen kaipuunsa yleiseen oli niin vahva, että aina erityinen elämä tuntui sietämättömältä. Mikään yksittäinen asia ei voinut riittää, sillä sen yksittäisyys teki siitä puutteellisen. Äärellisenä olentona Empedokles ei voi koskaan saavuttaa jumalan mahdollisuutta koskettaa kaikkea. Sidottuna aikaan, jossa asiat seuraavat aina toistaan, ei voi saavuttaa äärettömyyttä ja ajan ulkopuolista tilaa, jossa tämä seuraamisen laki ei päde. Ajassa on sidottu aina erityiseen, vailla intiimiä yhteyttä yleiseen.

Intiimi on jostain syystä tullut merkitsemään suunnilleen seksuaalista. En ymmärrä tätä samastusta. Intiimin ja seksuaalisen alueet voivat kohdata, kohtaaminen voi olla kaunis tai kauhistuttava tai muuta, mutta tämä kohtaaminen ei ole mitenkään välttämätön. En tiedä onko tätä edes tarpeen sanoa, kunhan kummastelen sellaista sanan käyttöä, jota en käsitä. Ovatkohan mahdollisimman intiimit mutta seksuaalisesti värittymättömät siteet ihmisten välillä turhan harvoin tavoiteltuja?

Se intiimi, mikä on äärellisen olennon tavoitettavissa, on aina tiettyä intiimiä. Yleinen voi olla ainakin useiden saksalaisten idealistien mukaan vain nuuskittavissa, sitä voi aavistella tietyn kohtaamisen kautta. Äärellisinä ajassa elävinä emme pääse tästä eroon; jos koetamme sulattaa yksittäiset kohtaamiset tavoitellessamme intiimiä yhteyttä yleiseen, menetämme nuo yksittäiset, erityiset, ainoan mitä meillä on, emmekä saa mitään tilalle. Jumalat kääntävät selkänsä, kohtaamista ei tapahdu. Empedokles hyppäsi Etnan kraateriin eikä Hölderlin koskaan saanut tragediaansa valmiiksi.