14.3.05

Intiimin välttämätön äärellisyys

C'est le même thème qui réapparaît au début du Plan de Francfort pour Empédocle. Celui-ci est disposé à la haine de la civilisation, il méprise toute occupation particulière, est l'ennemi mortel de toute existence bornée, il est insatisfait de ces conditions de vie, simplement parce que ce sont des conditions de vie particulières et il souffre de ne pas être un dieu, c'est-à-dire de ne pas être en union intime avec tout. Sa souffrance vient en effet de ce qu'il est lié en tant que mortel à "la loi de succession", au temps. Car ce que révèle Empédocle en tant que héros tragique, c'est que le sujet de la tragédie est le temps.


Luen Françoise Dasturin teosta Hölderlin, Le retournement natal. Kirjoitin jo viime keväänä viimeksi Dasturia lukiessani siitä, kuinka Schellingin Oidipus-tulkinta on tehnyt minuun vaikutuksen. Äärellinen subjekti julistaa vapautensa ottamalla vastuun sellaisesta, jota ei ole voinut hallita, ja tuhoutuu samalla äärellisenä. Äärellinen ei voi hallita kaikkea, äärellisellä olennolla ei voi olla kosketus kuin muutamaan asiaan yhtä aikaa: vain äärellisestä, maallisesta ja ajallisesta olemassaolosta luopumisen hetkellä voi edes pyrkiä saavuttamaan jumalan välittömän kosketuksen kaikkeen ja yleiseen; ja samalla sen menettää. Äärellinen itse ei voi säilyä koskettaessaan ääretöntä.

Hölderlin kirjoitti tragediaa Empedokleesta, joka vapaaehtoisesti hyppäsi Etnan nieluun. Hänen kaipuunsa yleiseen oli niin vahva, että aina erityinen elämä tuntui sietämättömältä. Mikään yksittäinen asia ei voinut riittää, sillä sen yksittäisyys teki siitä puutteellisen. Äärellisenä olentona Empedokles ei voi koskaan saavuttaa jumalan mahdollisuutta koskettaa kaikkea. Sidottuna aikaan, jossa asiat seuraavat aina toistaan, ei voi saavuttaa äärettömyyttä ja ajan ulkopuolista tilaa, jossa tämä seuraamisen laki ei päde. Ajassa on sidottu aina erityiseen, vailla intiimiä yhteyttä yleiseen.

Intiimi on jostain syystä tullut merkitsemään suunnilleen seksuaalista. En ymmärrä tätä samastusta. Intiimin ja seksuaalisen alueet voivat kohdata, kohtaaminen voi olla kaunis tai kauhistuttava tai muuta, mutta tämä kohtaaminen ei ole mitenkään välttämätön. En tiedä onko tätä edes tarpeen sanoa, kunhan kummastelen sellaista sanan käyttöä, jota en käsitä. Ovatkohan mahdollisimman intiimit mutta seksuaalisesti värittymättömät siteet ihmisten välillä turhan harvoin tavoiteltuja?

Se intiimi, mikä on äärellisen olennon tavoitettavissa, on aina tiettyä intiimiä. Yleinen voi olla ainakin useiden saksalaisten idealistien mukaan vain nuuskittavissa, sitä voi aavistella tietyn kohtaamisen kautta. Äärellisinä ajassa elävinä emme pääse tästä eroon; jos koetamme sulattaa yksittäiset kohtaamiset tavoitellessamme intiimiä yhteyttä yleiseen, menetämme nuo yksittäiset, erityiset, ainoan mitä meillä on, emmekä saa mitään tilalle. Jumalat kääntävät selkänsä, kohtaamista ei tapahdu. Empedokles hyppäsi Etnan kraateriin eikä Hölderlin koskaan saanut tragediaansa valmiiksi.

6 Comments:

Blogger metukim_chalomot said...

siis _suunnilleen_ seksuaalista, jep
musta se tuntuu suht luonnolliselta kehitykseltä, intiimi on alkanu tarkottaa 'sisätilaa' vaikka latinan sanakirja antaakin neljä muuta merkitystä, mutta kun sen 'juuri' on 'in, inter, interior'

14.3.05  
Blogger Eufemia said...

Sisätila mahdollistaa rauhan muilta, keskittymisen ja syventymisen vain yhteen tai harvaan (aina erityiseen), mutta miksi tämän pitäisi olla seksuaalista? Minusta kommentin kirjoittamisessa toisen blogiin voi olla jotain hyvin intiimiä. Seksuaalinen toisaalta ei välttämättä ole lainkaan intiimiä. Tämä merkityksen kehitys on ymmärrettävää, mutta hieman tylsää; sanaa "luonnollinen" kaihdan kuten aina (myös "maailmankuva" saa karvat nousemaan pystyyn).

15.3.05  
Blogger metukim_chalomot said...

oliko se freud vai ketä joka 'keksi' tämän 'sisätilan' ja yhdisti sen naiseen
sinänsä älytöntä
perimmältään kirjoittaminen ja puhuminen on 'mahdotonta', koska koko apparaatti, kieli, pitäisi joka kerta ensin määritellä 'yhteiseksi' tai sitten pitäisi vaan keskittyä puhumaan ja kirjoittamaan jostakin 'yksinkertaisesta' jota jokainen kantaa repussaan
swiftin gulliverissahan oli jokin sellainen kansako se oli
wittgenstein sanoi jotakin sellaista että 'merkitys on käyttö' mutta eihän se ongelmaa ratkaise
agree: 'luonnollinen', 'maailmankuva' jne. jne. luettelo on loputon

15.3.05  
Blogger Eufemia said...

Sisätilan yhdistäminen naiseen tavalla tai toisella ei ole kovin kummallista. Tulee heti mieleen hyvin konkreettinen esimerkki: Libyassa perinteisesti rakennetuilla alueilla miehet kulkivat kaduilla, talot olivat naisten aluetta, ja he kävivät toistensa luona kattoja pitkin, pysyen näin perheiden rauhoitetuissa, intiimeissä tiloissa. Näin voi olla edelleen. Tästä taas johdos seksuaalisuuteen, no, Freud on Freud.

Pitäisi tehdä kuten Deleuze kehottaa tekemään: käsitteen kritisoimisen sijaan sille pitäisi keksiä uusia käyttöjä tai sitten tehdä se tarpeettomaksi kulkemalla uusille kiinnostavammille alueille. Joissain tapauksissa tämän toteuttaminen vain tuntuu hankalalta: luonnollinen, maailmankuva yms.

15.3.05  
Blogger Veloena said...

Sisätila ehkä käsitetään liian visualistisesti, tilallisesti ja oletetaan, ettei se viittaa johonkin, joka pikemminkin kumoaa olentojen rajat kuin laittaa yhden olennon toisen sisään...
Tarkoitan: sisätila voi tarkoittaa sitä, että eroa ei enää ole, nauretaan yhdessä, juodaan teetä yhdessä, tunne siirtyy sinusta minuun ilman että ajattelen: Hei, tää on ton tunne! Että on sisällä, inessä, niin kuin slangi sen ilmaisee, eikä tumput suorina pihalla tai eksyksissä skuutassa.
Säälittää ihmiset, jotka kokevat tällaista sisätilaa pelkästään seksissä. Ja vielä enemmän ne, jotka eivät koe sitä sielläkään, siinäkään.
No jaa, toisaalta, olen taaksepäin kuulostellessani tullut siihen tulokseen, että oma elämäni on lähinnä pelkkää intiimiyden tavoittelua, joka ikinen ihmissuhde, kirja, ideologia, huonekalujen suhteuttaminen toisiinsa, sanojen jonottaminen.
Omituisia elämäntehtäviä.

15.3.05  
Blogger Eufemia said...

No jaa, säälittää? Tuollainen sääli perustuu olettamukseen, että muut kokisivat muuten samalla tavalla kuin itse kokee, mutteivät osaa ja kokevat jotenkin huonommin. En viitsi olettaa niin - vaikka saankin joskus itseni kiinni siitä, että oletan vahingossa kuitenkin.

15.3.05  

Lähetä kommentti

<< Home