5.3.05

Esikäsitteellisen käsite

Subjekti on ihmisen kokemuksen jäsentäjä, siis tapa kokea maailmaa ennustettavalla ja esineellistetyllä tavalla. Subjekti on eräänlainen käsitesuodatin, joka suo meille ajan jonoutumisen, esinemaailman ja ennustettavan tulevaisuuden. Tähän subjektisuodattimeen kuuluvat myös tunteet. Subjekti suodattaa esikäsitteellisestä kokemuksestamme pois holistisen, kesyttömän ja kokemuksellisesti intensiivisen osan, joka jatkuvasti yrittää nolata meidät, nöyryyttää meitä ja tehdä meidät naurunalaisiksi. Samalla subjekti kelluu esikäsitteellisen kokemuksen meressä siihen osittain kuuluen ja samalla siitä saarekkeena kohoten. Näin ollen tunteet ovat juuri yhtä käsitteellisiä kuin ajatukset, ideat ja päättely, eikä tunteissa ole sinänsä mitään esikäsitteellistä. Tunteet ovat eräänlaisia hitaita käsitteitä. Rakkaus ei siis ole tunne, tai ainakaan intensiivisimmillään se ei ole tunne. Se on yhtä vähän tunne kuin paniikkireaktiot, syvä masennus tai voimakkaat harhat.

Luen Pauli Pylkön artikkelia "Esiesineellinen, henkilöimätön, tyhjänaikainen — jäänteitä ontologisesta nihilismistä". Benjaminkin muistaakseni puhuu rakastetun salaisesta nimestä, joka paljastuu vasta kun rakastava lausuu sen, vaikka nimi on oikeastaan 'sama'. Pylkkö kertoo Sieglindestä ja Siegmundista, siitä kuinka he rakastuvat Valkyyrioiden ensimmäisessä näytöksessä. Wagnerilaisessa rakkaudessa "rakastavaiset kietoutuvat toisiinsa luodessaan toisensa kaipuun voimalla", ja tämä luominen huipentuu rakastetun nimeämisessä. Pylkkö katsoo kokemuksen liuentavan subjektien välisen rajan, jolloin nimeäminen ei voi enää olla viittaamista kohteeseen, erilliseen esineeseen, selvärajaiseen toiseen. Tällöin nimen merkitys on selvästi ja vahvasti jotain elävää. "Nimen verkosto ja siinä aktivoituvat merkitykset, erityisesti niiden esikäsitteelliset osat, ovat jatkuvassa liikkeessä, muutoksen tilassa, jota ei voida pysäyttää tuhoamatta merkitystä."

Pylkkö tahtoo puhua rakastamisen kokemuksesta juuri tässä wagnerilaisessa mielessä. Häntä kiinnostaa itsensä hallitsevan selvärajaisen subjektin liukeneminen kokemukseen, jossa yksilöiden rajat tai ajanhetkien jonomainen toistensa seuraaminen eivät olekaan selviöitä. Kokemus ennen koetun esineellistämistä käsitettäväksi, ennen maailman jakautumista subjektin ja objektien alueiksi. Pylkkö etsii tuota joka on "ennen" käsitteellisessä, ei ajallisessa mielessä, intensiivisistä ja järkyttävistä kokemuksista.

Hyvä, ajattelun aiheena on esikäsitteellinen kokemus. Miksi subjektin rajojen liukenemista etsitään juuri niistä kokemuksista, jotka helposti käsitetään hullaannuttaviksi? Miksi wagnerilainen rakastumisen kokemus, miksei vaikkapa sileän rantakallion raskas tuntu selän alla kesäisen auringon paahteessa? Kyllä, voimani ylittävä aalto uidessani näyttää selvästi kuinka aaltoon mukautumalla, sen osaksi muuttumisen hyväksymällä ja ajttelusta hetkeki luopumalla voin paiskautua rantahietikolle ja havaita taas olevani erillinen. "Mutta se mikä tässä joutuu rakkauden valtaan ei ole enää subjekti, vaan se osa kokemustamme, mikä jää jäljelle subjektin rationaalisen päätöksentekovallan heikentyessä." Miksi heikentymisen pitää olla valtaavaa ja voittavaa kuin aalto, miksei siihen voisi laskeutua kuin rantakalliolle, jonka elävän ajan raskauden tuntu paahtaa selän ohutta ihoa?

Eikö rakastamisen sitominen wagnerilaiseen kuvaukseen rakastumisesta ja ajatukseen kontrollin menetyksestä ole vaatimus? Kokemusta kohtaan esitetty kuvaukseksi naamioitu vaatimus; väite, että rakastuminen on tällaista? Kiertääkö tämä esikäsitteellistä ajava ajattelu lähtöpisteeseensä ja mukautuu käsitteellisesti hyvin selvä- ja pysyvärajaiseen romanttiseen käsitykseen rakastumisesta, jopa tuota rakennelmaa vahvistaen? Subjektin kuuluu kokeilla rajojaan tiettyjen sääntöjen mukaan samaan tapaan kuin jonkun tarinan yläluokkaisen nuorukaisen kuuluu tietty aika elää riehakkaan boheemisti rauhoittuakseen sitten. (Lisäys: jos tulit tänne hakusanoilla "nuorukaisen kuuluu", siirry tuonne.)

Pitäisiköhän esikäsitteellisestä puhua muuten kuin niiden kaikkein kanonisoiduimpien mallien kautta?

Tunnisteet:

6 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Olen tänään kommentointipäällä, anteeksi.

Jotenkin välillä koen seksuaalisesti stimuloivana, kun luen tekstiä, joka on sisällöllisesti täysin ulottumattomissani.

Oli hienoa, että Pylkkö oletti lukijansa tuntevan wagnerilaisen rakkauden perusjujun: "rakastavaiset kietoutuvat toisiinsa luodessaan toisensa kaipuun voimalla."Tyhjänpäiväisyydessään tuo määritelmä aiheutti värinää vartalossani.
Ensin ajattelin, että se ansaitsisi tulla kaiverretuksi kiveen, mutta Pylkkö eikun pistää paremmaksi:
"Nimen verkosto ja siinä aktivoituvat merkitykset, erityisesti niiden esikäsitteelliset osat, ovat jatkuvassa liikkeessä, muutoksen tilassa, jota ei voida pysäyttää tuhoamatta merkitystä."Luettuani tuon olin täysin ekstaasissa.
Sisällöllisesti Jari Isometsän vastaus kolmenkympin hiihdon jälkeen lienee merkittävämpi,kun haastattelija kysyy: Miltäs nyt tuntuu?
mutta naurahdin pelkästä mielihyvästä, kun oivalsin, että tuon tärkeys täytyy olla siinä, ettei se tarkoita mitään arkipäivässä. Minulle. Subjektina.
Joku ymmärtämisen perusväline on minulta hukassa.

-Simahaukka-

5.3.05  
Blogger Veloena said...

Hmm, joskus sileän kallion raskas tuntu selän alla tuntuu merkittävämmältä ja hullaannuttavammalta kuin rakastuminen.

5.3.05  
Blogger Eufemia said...

Simahaukka: kommentointipäälläolo ei ole asia, jota kuuluisi pyydellä vähääkään anteeksi. Sitä paitsi kommenttisi oli ehkä paras kiitos, jota olen bloggaamisestani saanut: onnistuin tuomaan luettavaksi tekstiä, joka tuntui lukijan mielestä seksuaalisesti stimuloivalta. Vaikka osani tässä olikin vähäinen, toiminhan vain välikätenä, niin mikäs sen riemastuttavampaa.

Veloena: vai voisiko kallio tuntua hullaannuttavan sijasta hidastavalta, ajan jähmettävältä, loputtoman raskaalta; silloin en hullaanu vaan unohdun?

5.3.05  
Anonymous Anonyymi said...

Jotenkin huvittaa kuvitella mitä Richard Feynman olisi sanonut Pylkön ajattelusta.

7.3.05  
Anonymous Aki Pysing said...

Niin kai, olen samaa mieltä että ei Feynman tai joku muu amerikkalaisessa institutionaalisessa ja teknologisessa nihilismissä elävä rikas porvari varmaan välitä/ymmärrä Wagneria, eikä myöskään sinua, ilon pilaaja.

Mutta toisaalta kun ottaa huomioon miten tylsä ja ekologisesti kestämätön maailman näkemys se on, eikö ole hyvä että voimme yhä nauttia esimerkiksi Wagnerin musiikista?

29.3.05  
Anonymous s said...

www.uuni.de

29.3.05  

Lähetä kommentti

<< Home