2.3.05

Taiteilijalajeista

On syksyinen pimeä yö. Olet matkustanut tapaamaan kirjailijaa tämän autiokansakoululle. Tuuli vinkuu hämärissä nurkissa, hämärissä siksi että kunta on katkaissut sähköt kirjailijalta. Hänellä on avioero päällä, apurahoja ei ole tippunut viime vuosina.
Kirjailija on ensin vahvasti humalassa. Sitten hän selviää äkkiä, katsoo sinua tyynesti ja rauhallisesti. Hiljaisella äänellä hän ilmoittaa tekevänsä sen nyt, tai jos estät, heti nukahdettuasi. Kaikki on valmiina ulkorakennuksen ylisillä.
Ja siinähän sinä istut, ei taida työsuojeluvaltuutetusta tai toimitusjohtajasta olla nyt apua. Jos noin sillanpääläisesti katsoo sinua lintuperspektiivistä, kyyhöttämässä hetekan reunalla asiakirjasalkku polvien välissä, rypistetty kukkapaperi takintaskua pullottaen, eipä voi muuta sanoa kuin että siinähän on ihminen työnsä ääressä. Ja aivan yksin.


Näin kirjoittaa Juhani Salokannel opettavaisessa tekstissään "Kotimaisen kirjailijan hankinta ja huolto", Kustannustoimittajan kirjassa. Hänkin toki toteaa, että kirjailijoita on monenlaisia: "Kirjansa toimittamisella tämä kirjailija tarkoittaa kirjasintyypin valitsemista, tuo toinen taas sitä että käsikirjoitusta tiivistetään 25% ja pannaan d-kirjaimet paikalleen." Silti kansakoulun asukki on arkkityyppi. Hän voisi hyvin olla myös kuvataiteilija, ehkä juuri ja juuri jonkinlainen muusikkokin, tai säveltäjä. Hän ei voisi olla erakkoarkkitehti, ja näyttelijän olisi vaikea sulkeutua muiden ulottumattomiin kansakouluunsa kovin pitkiksi ajoiksi. Muuten hahmo voisi kyllä olla teatteriväkeä. Pohdintaa voi jatkaa.

Kustannustoimittaja taas on muuttunut venäläisen tarinan tällä kertaa hyvää tarkoittavaksi pikkuvirkamieheksi. Kansakoulun paksut hirret natisevat, tarina voisi päättyä siihen että ne tuhoutuvat tulipalossa. Kustannustoimittaja selviäisi mutta jäisi seisomaan hankeen sukkasillaan.

Vahvistetaanko tämän tarinan hahmoja edelleen? Tai lähinnä, vahvistetaanko kirjailijaa, vai ollaanko häntä syrjätyttämässä? Kuinka iänikuinen hän on, onko joku uusi hahmo siirtämässä hänet pikemmkinkin menneisyyden kuin tämän hetken henkilöksi? Ei välttämättä ainakaan vielä, siltä ainakin tuntui eräissä juhlissa joissa muutama päivä sitten katselin pientä otosta maamme nuoria toivoja. Mutta jos kansakoulun asukin rinnalle edes on syntymässä joku uusi henkilö, millainen hän on, ja onko hän yhtään tätä tuoreempi? Kiisteleeköhän rappion vimmalla luovan taiteilijan kanssa joku puhdistettu ja jalostettu hahmo, jollaisia on jo jonkin aikaa poliittisista syistä karsastettu? Palaako kirkassieluinen ja askeettinen ilmoittaja, jonka lähellä tarkkanenäinen saattaa huomata monenlaisten puhdistusten tuoksun?

10 Comments:

Anonymous wip said...

emmä usko että kyse on ajasta
joku jo antiikin aikoihin sano sen aika hyvin: "ihmissuvun oivallukset ja luovat aikaansaannokset ovat paljolti dystyymikkojen tyytymättömyyden, syyllisyyden ja kriittisen silmän ansiota"
harvoin itseensä, elämään, ympäristöön, yhteiskuntaan jne. tyytyväinen ihminen alkaa 'tuottaa' taidetta. ei siihen ole tarvetta koska kaikki on hyvin.
luovuus ja tuhoavuus ovat saman kolikon kääntöpuolia, siitä on tehty aika paljon tutkimuksia. perimmältään kai kaikki ns. uusi taide on jonkin vanhan haastamista ja tuhoamista, vanha 'sabluuna' ei enää toimi.
amerikassa on julkastu kai parikin psykiatarista tutkimusta kirjailijoista, joissa heitä pisteytettiin erilaisten 'oireiden' mukaan: depressio, alkoholismi jne. jne. ne listat on mielenkiintosia: ne joilla oli vähän pisteitä oli aika tuntemattomia nimiä, mutta kun pistemäärä alkoi kasvaa, sieltä rupes ropisemaan nobelisteja jne.
emmä puolusta mitään boheemia taitelijan kuvaa, se on syvältä sekin, mutta toi lainattu kuvaus
dystiimoikoista tulee kai aika lähelle jotain ns. totuutta...

2.3.05  
Blogger Eufemia said...

Oikeastaan koetin miettiä sitä, millaisessa muodossa luovuutena ilmenevä tyytymättömyys on tapana ilmaista taiteilijan henkilössä. Rähjäinen ja juoppo taiteilijahahmo on poliittisesti vaarattomampi ja sopivampi kuin vaikkapa raivoraitis askeettinen jonkun aatteen julistaja. Milloin saamme nähdä enemmän Linkolaa muistuttavia taiteilijoita? En siis väitä mitään erityistä siitä, tarvitaanko luovuuteen tietyntyyppistä luonteenlaatua, vaan pohdin kuvaa tyypillisestä taiteilijasta. (Selvyyden vuoksi: en myöskään oleta kenenkään toteuttavan itsessään näitä tyyppiesikuvia tai -merkkejä jos siltä ei tunnu, vaan mietin tyypeissä ja niiden yleisyydessä tapahtuvia mahdollisia muutoksia.)

Sain muuten tänään selville miksi meksikolaiset käyvät usein pistäytymässä blogissani: on olemassa meksikolainen yhtye nimeltä Eufemia.

2.3.05  
Anonymous wip said...

en usko linkola-tyyppisten taiteilijoitten tulemiseen
se on niin harvinainen ihmistyyppi
mutta en usko paljon muuhunkaan
edes koko ns. taiteeseen
se on muuttunut triviaksi
narsistista luonnehäiriötä potevien leikkikentäksi niinku politiikkakin
on niin vähän enää sellasia joille
esim. kirjallisuus sinänsä on arvo
ja jotka tekee sitä 'tosissaan'
joille se on ns. 'kutsumus'

mitä eufemia soittaa?

2.3.05  
Blogger Eufemia said...

Onhan (ja on ollut) kansallissosialistisia taiteilijoita ja uskonnollisten tendenssiromaanien kirjoittajia.

Pianoa, lähinnä jazz-standardeja.

2.3.05  
Anonymous wip said...

menee vaikeeks
ilman jotain intentiota taide on 'mieletöntä'
mutta missä meneee intention ja tendenssin ero
hyviä jazzeja kuiteski

3.3.05  
Anonymous Anonyymi said...

Mutta mistä kertoo se, että nämä kirjailijakuvat tuntuvat olevan aina miehisiä? Kirjailijathan eivät ole pelkästään ihmisiä, he ovat myös miehiä ja naisia, niin kuin muutkin ihmiset. Kirjoittaessaankaan he eivät minun käsittääkseni pääse sukupuolestaan eroon, mutta edelleenkin kirjailijan arkkityyppi on ryyppäävä mies ja sen haastajaksi odotetaan Linkolan tapaista julistajaa. Heistä puhutaan ikään kuin heissä kiteytyisi jotain olennaista ihmisestä yleensä, vaikka minussa heissä kiteytyy jotain olennaista siitä millaisia miehet ovat tai millaisia heidän odotetaan olevan.

http://k.ellila.vuodatus.net/

7.3.05  
Blogger Eufemia said...

Totta, erinomainen kysymys. Kuvataiteilijuudessa tai varsinkin näyttelijyydessä on tarjolla vahvoja naishahmojakin, mutta kirjailija on mies. Onko palavasieluinen yhden asian nainen herkemmin koomiseksi tai vieraantuneeksi koettava hahmo?

8.3.05  
Anonymous Anonyymi said...

Nainen saattaa herkästi saada edelleenkin myös hysteerikon leiman. Sata vuotta sitten hysteria oli kätevä diagnoosi, jonka avulla pystyttiin hallitsemaan naisten halua ja pyrkimystä toteuttaa taipumuksiaan ja elää itsenäisesti. Vrt. Kortelaisen kirja Levoton nainen. Tautiluokituksista hysteria on kyllä poistunut, mutta silti naisen uskottavuus voi edelleen olla kiinni siitä ettei hän korota ääntään tai ole muuten ns. hillitön.


Kirsti Ellilä

8.3.05  
Blogger Eufemia said...

Aivan. Olen kirjoittanutkin tänne Kortelaisen kirjasta:

http://eufemia.blogspot.com/2004/01/hysteria-lis-intohimostereotypioista.html

http://eufemia.blogspot.com/2004/01/oi-emma-emma.html

8.3.05  
Anonymous Anonyymi said...

Jaahas, täytyykin käydä katsomassa. Bloggailu on minulle uutta ja Kortelaisen kirjakin osui käteen vasta nyt.

Kirsti Ellilä

9.3.05  

Lähetä kommentti

<< Home