18.3.05

Kysymys "ruumismista"

Kuten edellä on ollut puhe, vapaus liittyy saksalaisen idealismin traditiossa moraaliin ja moraalisen toimijan intentioihin, hänen aikomuksiinsa. Siksi ei ole yllättävää, että Hegel piti kansalaisyhteiskuntaa ei-vapaana. Onhan siinä kysymys sellaisesta tavasta tuottaa yhteiskunnallinen sidos, jossa toimijoiden pyrkimyksillä ei ole mitään merkitystä. Yhdistävä side syntyy ilman, että kukaan varsinaisesti haluaa sitä. Poliittisen taloustiteteen opissa ei ole puhetta erillisestä moraalisesta toiminnasta, joka kumpuaisi muista kuin itsekkäistä motiiveista. Yhteinen hyvä saavutetaan moraalille ulkopuolisista syistä, järjestelmän omasta logiikasta käsin. Siksi siinä Hegelin mukaan yleistä on vain ulkokuori, ja siksi se on välttämättömyyden eli pakon järjestelmä.


Olen lukenut tänään Tuija Pulkkisen teosta Postmoderni politiikan filosofia. Hän selittää kiitettävän selkeästi kuinka liberaalissa teoriassa ja hegeliläis-marxilaisessa perinteessä sanoja "vapaus" ja "kansalaisyhteiskunta" käytetään aivan eri tavoin. Hegelille vapaus on vapautta muovata sen yhteisön lakeja, jonka osa itse on. Liberaalissa teoriassa vapaus on mahdollisimman suurta esteettömyyttä. Hegelille kansalaisyhteiskunta on moraalisen toiminnan ulkopuolella oleva alue, joka on tarpeen eloonjäämisen vuoksi, mutta jossa ei ole vapautta, koska vapaus liittyy aina moraaliin. Liberaalissa teoriassa kansalaisyhteiskunnalla taas tarkoitetaan sitä vapaata/esteetöntä yhteisöllisen toiminnan aluetta, jota valtion koneisto rajaa (mieluiten mahdollisimman vähän).

Taustalla on kaksi erilaista käsitystä subjektista. Hegeliläisessä ajattelussa ryhmä (kansa, kansakunta, kulttuuri) ymmärretään subjektiksi, joka parhaimmillaan säätää omat lakinsa. Ryhmän henki ilmenee yksilöiden kautta, mutta yksilöt ovat seurausta tuon suuremman olemassaolosta, sillä yksilöt muovautuvat aina oman kulttuurinsa/kansansa tapojen ja ajatusten mukaan. Suurinta vapautta on tiedostaa tämä ja pyrkiä edistämään oman kansansa/kulttuurinsa ajattelua ja elämänmuotoa.

Liberaalissa teoriassa taas mitään ihmisyksilöä tai ehkä perhettä suurempaa merkittävää kokonaisuutta ei ole kuin käytännön syistä. Yhteistoiminnalta ei vaadita erityistä moraalisuutta, sillä yhteinenkin hyvä seuraa siitä, että jokainen mahdollisimman esteettä toimii omaksi parhaakseen, kunhan ei suoraan vahingoita toisia. Toisin kuin saksalaisen idealismin perinteessä, toiminnan motiivit ja moraalinen ajattelu eivät ole ensiarvoisen tärkeitä: yhteistoiminta kannattaa, sen kummempia syitä toistenkin hyödyttämiselle ei vaadita. Yksilöt keskittyvät omaan hyväänsä, eivät yhteiseen hyvään.

Lukiessani älysin että "ruumismin" kritiikki taitaa jatkaa oikein hienosti saksalaisen idealismin perinteitä. Perustelen tuntua: ruumis/yksilöity yksilö nähdään tässä puheessa riesana, joka pakottaa käytännön elämässä monenlaisiin merkityksettömiin toimiin. Ruumis vaatii kansalaisyhteiskunnan, talouden alueen, sen että ihmiset kohtaavat toisiaan hyötyäkseen toisistaan eivätkä vain halusta kohdata pyyteittä ja edistää ajatuksia. Yksittäisten yksilöiden tykkäämiset ja ei-tykkäämiset vaikuttavat elämään ja säätelevät jopa poliittista toimintaa sen sijaan, että yksilöt luopuisivat yksilöiden rajojen korostamisesta. Rajojen haipuminen antaisi tilaa ajatuksille, jotka saisivat näin häiriöittä kehittyä. Ihmiskunta/ajattelu edistyisi sen sijaan että yksilöt kinastelevat keskenään. Minusta tuon edistyvän ajattelun takaa kurkistelee, tietysti hyvin ylväs ilme kasvoillaan, absoluuttinen subjekti. Vain kansanhenki on jätetty viratta.

Väittäkää vastaan.

Tunnisteet:

3 Comments:

Blogger Sven Laakso said...

Vaikea väittää vastaan. Hieno merkintä! Täytyypä mietiskellä.

21.3.05  
Anonymous marjatta ripsaluoma said...

Inkku!

Muistan että isä saarnasi minulle Hegeliä, Schopenhaueria ja Kantia kun olin niin vanha että hänen mielestään jotain ymmärsin.

Todennäköisesti hänen saarnansa ovat jääneet elämään ja minulla on edelleen käsitys siitä että kansakunat on jotain, että ihmisen EI tarvitse rakentaa rajoja ympärilleen ja että ainutkertaisuus asuu perimässä.

Luulen että ihminen hahmottaa ympäristöään oppimansa kautta. Ääriviivattomuus voi olla hyvä juttu.

Terv.

marjatta

22.3.05  
Blogger Eufemia said...

Ripsa!

Ihanan modernia. Luin vasta Väinö Linnaa, ai että Täällä pohjantähden alla on hieno. Siinä oli esimerkkejä sellaisestakin poliittisesta liikehdinnästä, joka perustuu kansakuntasubjektin ajatukselle.

Tiiviisti umpeen muurattu yksilö on murheellinen näky, mutta olisi kiinnostavaa löytää muita ääriviivattomaksiteon tapoja kuin suurempaan subjektiin sulautuksen.

22.3.05  

Lähetä kommentti

<< Home