Linnaa

Sinä, jalo Pohjanmaan mies, vie kotilakeuksillesi meidän terveisemme tämän muistomerkin juurelta. Kerro vapaille miehille vapaiden miesten terveiset ja sano heille, että rintama on luja. Rinta rinnan jylisevät harmaiden sarkatakkisten rivien askeleet. Niissä kuuluu isänmaan ja vapaudenrakkauden pyhä jyrinä, ja niissä kaikuu vakaa usko meidän yhteen pyhään Jumalaamme. Sillä tämän merkin ääressä me kätemme kohottaen vannomme: Niin totta kuin minä uskon yhteen suureen Jumalaan, niin totta minä uskon yhteen suureen Suomeen.

Olin lukenut Täällä Pohjantähden alla viimeksi kokonaan viitisentoista vuotta sitten. Koska viisitoista vuotta on yli puolet iästäni, lukukokemus oli nyt monin osin uusi. Minun pitäisi nyt kirjoittaa blogimerkintä, jossa mainitsisin ainakin edistyksen vaatimuksen, joka yleensä kuuluu kansakuntasubjektin olettavaan poliittiseen ajatteluun, italialaisen poliittisen elämän kummallisuudet, arohevin ja sen, kuinka Linna kirjoittaa Rautajärven vaimon punastuvan kuunnellessaan miehensä suunnitelmia suomalaisten määrän lisäämiseksi ("Viidestä lapsesta voidaan antaa mitali ja kunniakirja ja kymmenestä vaikkapa stipendi. Ehkäisyvälineiden valmistus ja myynti on ankarasti rangaistava ja kaikki ehkäisytoimenpiteitä esittelevät muka terveydenhoidolliset kirjat on kiellettävä. Yksinäisten äitien lapset on saatava tasa-arvoisiksi kansalaisiksi.").

Italiassa luokallani oli yksi Berlusconin kannattaja, jota muut pitivät tyhmänä. Rinnakkaisluokalla oli joukko kommunisteja, joiden kanssa kaveerasin. He kaveerasivat luokallani olleen tosi komean mutta synkeän mykän fasistin kanssa. Häneen en tutustunut; luokallani hauskimpia olivat kolme poikaa, jotka kaikki väittivät minun agnostismiani vastaan hurskaina katolilaisina, mutta joista yksi sentään tuki minua poliittisesti punertavissa näkemyksissäni toisten kahden maltillista oikeistohenkeä vastaan. Kun lukio vallattiin tukimielenosoituksena yliopistolakkojen puolesta, valtausta johti yksi niistä kommunisteista. Hänen nimensä oli Dmitri.

Kommunistien ja fasistien kaveeraus keskenään johtui lukiossa varmaan etupäässä esteettisistä mieltymyksistä. He olivat räväkämpiä kuin muut. Muutakin yhdistävää olisi voinut löytää, kummallakin taustalla elää ajatus ihmisten muodostamasta kokonaisuudesta, joka on ensin, yksilöt vasta sitten. Eheä yksilö ilmentää yleistä tahtoa, ristiriitaa ei ole. Harmaat sarkatakkiset rivit askeltavat — tai rälläävät kapakoissa piittaamatta vakavahenkisyyden vaateista, siis jos rälläys sattui olemaan yleinen tahto. Joku periaatteellinen ero esti kuitenkin luokkani fasistia osallistumasta aktiivisesti koulun valtaukseen.

Lapuanliikkeen kapina ei ollut kapinaa perinnettä vastaan. Rautajärvi kuljeskelee romanttisessa pohjalaisasussa ja puhuu loputtomiin Saarijärven Paavosta, perinteeksi määriteltyyn sitouduttiin. Kuitenkin innostujat olivat edistyksellisiä, haikailivat muutosta, sen todellistamista, jonka nähtiin kituvan päättämättömyyden rämettämässä politiikassa. Ajatus kansanhengestä tai muusta yksilöä suuremmasta subjektista sijoittaa tulevaisuuteen tuon hengen täydellistymän. Rautajärven tulkinta suomalaisesta kansanhengestä tihkuu aroheviä:

Meidän sukupolvemme aikana voidaan päästä pitkästi toiselle kymmenelle miljoonalle. Se merkitsee jo Pohjolan hegemoniaa, ja seuraava sukupolvi hallitsee myös Pohjois-Venäjää, jos edellytetään, että Saksa ottaa hallintaansa eteläisen puolen. Me jaamme Euroopan hegemonian Saksan kanssa vanhan aseveljeyden perusteella... Ja saammepa nähdä, ettei Pohjolan Preussi jää oppimestareistaan jälkeen.