Öinen huokaus

Syy tähän Suomenkansan pitkälliseen nuorukaisuuteen oli varmaan, että Se alkuisessa, itsenäisessä tilassansa, niin sangen vähän oli yhtynyt ja kansastunut, ennenkun Se, vaikka kyllä urhoollisesti sodittua, vaipui Ruotsalaisten alamaiseksi ja yhteyteen. Ruotsalaiset, todella vapaulliset, antoivat meille ylemmän sivistyksen siemeniä ja toivat tänne Kristillisyyttä, jota kiitollisuudella mainitaan; mutta sortivat myös meidän alkavaa Kansallisuutta. Oleisesti sitä sortivat liiatenki tekemällä Ruotsinkieltä julkiseksi Suomessa, y. m; Epäisesti eli Eisesti, kun eivät puoltaneet Suomalaisuutta. Eipä ollut Suomen Virkamiestenkään velvollisuus osata Maan Kieltä; tätä ei Kouluissakaan opetettu. Mikä tosiaan olisi ollut kohtuullisempi ja oikiampi kuin semmoinen velvollisuus! Suomen Hengitär kuitenki valvoi läpi ajan, estellen Suomalaisuuttamme varsin sortumasta. Kansan sydämissä hiilui Suomalaista vertä.

Volmari Kilpinen näkyy taivuttavan veri-vertä. Suomalaista vertä hiilui artikkelissa "Muutama sana Suomenkielen rikastumisesta" vuodelta 1844. Itsenäisiä ajatuksia varten on kehitettävä oma kieli, toisilta ei voi lainata. Suomenkansan aikuistuminen pois toisten holhouksesta, joka on aina alamaista, voi tapahtua vain kehittämällä omaa tapaa ajatella, omaa tapaa osallistua keskusteluun, siis omaa kieltä. Suomenkansa nähdään yksilönkaltaisena hahmona.

Holhouksenalaisuudesta vapautuminen merkitsee vaatimusta saada ottaa vastuu itsestä, jopa mustasukkaisuutta tästä oikeudesta. Sankari ei pyydä apua, vain tarjoaa sitä, pyyteettä, vilpittömästi. Tuleekohan samalla holhottua toisia, eli tehtyä näistä itselleen alamaisia? Apua tarvitseva joka ei vielä osaa auttaa itseään on liikuttava; siitä että saa autettua, osaa tarjota ratkaisun ongelmaan, tulee hyvä ja kiitollinen mieli. Huolenpito ja hellyyshän ovat kauniita asioita. Liikuttava saa huolenpitoa ja hellyyttä.

Muistutan taas itseäni siitä, että pitää tarjota huolenpitoa ja hellyyttä niille, jotka eivät tarvitse apua koska osaavat itse. Uuvahduksen päätteeksi Schilleriä, Yrjö Jylhän suomentamana, runosta Kreikan jumalat:

Kaunis maailma, miss' olet? — Palaa,
luonnon kevätaikain ihanuus!
Ah, vain runon tanhuville valaa
kultiaan nyt aurinkos ja kuus.
Seudut kuolleet nukkuu syvää unta,
autiona murehtii nyt maa.
Missä kulki ylväs sukukunta,
siellä varjot nyt vain vaeltaa.

Pohjatuuli kantoi hyisen hallan
kukat tuoksuvaiset karistain.
Yksi yli muiden sai nyt vallan,
kuolla piti näiden jumalain.
Katson taivahalle tulless' ehtoon,
sua, Selene, siell' en nää;
huudan vetten yli, huudan lehtoon
— ääni tyhjään häviää.