Keijunuket

Purenkohan edelleen alahuultani tuolla tapaa keskittyessäni johonkin? Tommi on viime aikoina kirjoittanut useita hyviä tekstejä. Uusin sai minut muistamaan, että pidin lapsena keijunukeista. Esine, jonka päällä nukke kuvassa seisoo, on joustavasta harsosta ja rautalangasta tehty perhonen, luultavasti hyvinkin reilun kaupan tuote. Nuken päässä olevan seppeleen lienen väännellyt tekokukista itse, mekon alkuperästä en osaa sanoa mitään.

Keijunuket olivat paljon barbeja parempia, sillä ne näyttivät lapsilta, mutta eivät pulleilta vauvoilta, ne olivat sopivan pieniä ja ne kävelivät normaalisti eivätkä varpaillaan niin kuin barbit. Nuket olivat periaatteessa tyttöjä, ja samaan lelusarjaan kuuluvat poikanuket olivat tyttöjä pienempiä ja palleroisempia, mikä oli tyhmää. Onneksi koska nuket tosiaan olivat lapsia, yhdestä lyhyttukkaisesta tuli vaatteet vaihtamalla kätevästi poika.

Kävin ensimmäistä kertaa yksin Helsingin keskustassa manguttuani uutta keijunukkea jonkin aikaa. Äitini antoi minulle nukkeen tarvittavat rahat, varmisti että tiesin mistä nuken saa ja lähetti minut ostamaan sen itse. Muistan olleeni yllättynyt äitini ratkaisusta ja iloisen jännittynyt päätyessäni seikkailemaan kaupungille yksin.

Yleensä vanhempani hyväksyivät lelut jotka halusin, ja niitä hankittiin kohtuudella makuni mukaan. Muistan vain yhden poikkeuksen: olisin halunnut violetin ja kruusatun barbin mekon, jonka näin myytävänä torilla. Äitini taisi pitää sitä kammottavan rumana eikä suostunut ostamaan sitä. Muistan mekon edelleen, ja luulen sen jääneen mieleeni juuri siksi, että ostamisesta ei kieltäydytty mistään hyvästä syystä vaan koska minun katsottiin valinneen väärin.