26.11.07

Keijunuket


Purenkohan edelleen alahuultani tuolla tapaa keskittyessäni johonkin? Tommi on viime aikoina kirjoittanut useita hyviä tekstejä. Uusin sai minut muistamaan, että pidin lapsena keijunukeista. Esine, jonka päällä nukke kuvassa seisoo, on joustavasta harsosta ja rautalangasta tehty perhonen, luultavasti hyvinkin reilun kaupan tuote. Nuken päässä olevan seppeleen lienen väännellyt tekokukista itse, mekon alkuperästä en osaa sanoa mitään.

Keijunuket olivat paljon barbeja parempia, sillä ne näyttivät lapsilta, mutta eivät pulleilta vauvoilta, ne olivat sopivan pieniä ja ne kävelivät normaalisti eivätkä varpaillaan niin kuin barbit. Nuket olivat periaatteessa tyttöjä, ja samaan lelusarjaan kuuluvat poikanuket olivat tyttöjä pienempiä ja palleroisempia, mikä oli tyhmää. Onneksi koska nuket tosiaan olivat lapsia, yhdestä lyhyttukkaisesta tuli vaatteet vaihtamalla kätevästi poika.

Kävin ensimmäistä kertaa yksin Helsingin keskustassa manguttuani uutta keijunukkea jonkin aikaa. Äitini antoi minulle nukkeen tarvittavat rahat, varmisti että tiesin mistä nuken saa ja lähetti minut ostamaan sen itse. Muistan olleeni yllättynyt äitini ratkaisusta ja iloisen jännittynyt päätyessäni seikkailemaan kaupungille yksin.

Yleensä vanhempani hyväksyivät lelut jotka halusin, ja niitä hankittiin kohtuudella makuni mukaan. Muistan vain yhden poikkeuksen: olisin halunnut violetin ja kruusatun barbin mekon, jonka näin myytävänä torilla. Äitini taisi pitää sitä kammottavan rumana eikä suostunut ostamaan sitä. Muistan mekon edelleen, ja luulen sen jääneen mieleeni juuri siksi, että ostamisesta ei kieltäydytty mistään hyvästä syystä vaan koska minun katsottiin valinneen väärin.

Tunnisteet: , , ,

12 Comments:

Blogger Ripsa said...

Äitis oli täysin oikeassa ja kunnon äiti.

Ei mitään hötöä lapselle, varsinkaan tytölle. Muuten se unohtaa jo alkaapäätä aivonsa!

Sen sijaan seikkailut eri bussilinjoilla ovat kasvattava asia. Varsinkin jos osaa eksyä, mutta tätä älä kerro ainakaan äidilles, joka saattaisi huolestua takautuvasti.

26.11.07  
Anonymous Punainen Nörtti said...

Kuinka tuollaisilla leikitään?

Minun lapsuudessani muut pojat leikkivät sellaisilla He-Man -figuureilla, joilla käsittääkseni leikittiin niin, että yksi figuuri laitettiin seisomaan lattialle. Otettiin toinen figuuri käteen, ja alettiin selittämään, että He-Man on vahva, ja He-Man hyökkää. Tämän jälkeen kaadettiin lattialla seisova figuuri kädessä olevalla figuurilla säestäen ääniefekteillä. En nähnyt hommassa koskaan oikein mitään tolkkua.

Minulle tärkeimpiä leluja olivat legot (joista pystyi rakentamaan mitä tahansa), sellaiset jalkapallon kokoiset mutta niitä kevyemmät muovipallot (jollaiset soveltuvat aivan mihin tahansa pihapeliin; nämä ovat oikeasti ihan uskomattoman nerokas keksintö) ja tietokone (jolla olisi pystynyt tekemään mitä tahansa jos vain olisi osannut).

Äitini kieltäytymisistä ostaa on lähinnä jäänyt mieleen se, että hän arvioi sarjakuvalehden kevollisuutta kannen eikä sisällön perusteella.

27.11.07  
Anonymous Punainen Nörtti said...

Epäoikeudenmukaisesta kohtelusta on vielä jäänyt mieleen se, että sen pelivälineen, jolla pystyy pelaamaan mitä tahansa, eli tavallisten pelikorttien omistusoikeus oli minulle työn ja tuskan takana. Vanhempani kun pitivät niitä lähinnä uhkapelivälineinä. (Puhumattakaan oikeudesta omistaa useita samanlaisia korttipakkoja, joita vaaditaan moniin monimutkaisempiin peleihin).

27.11.07  
Blogger Eufemia said...

Ripsa, kuten hyvin tiedät, äitini lukee tätä blogia, joten kommenttisi puri itseään nilkkaan.

Punainen nörtti, tuollaisilla nukeilla leikitään hyvin monimutkaisia ja usein päiväkausia kestäviä leikkejä. Keijut saattavat esimerkiksi muuttaa asumaan kirjakaapin alaosaan, johon sisustetaan koti. Sitten he lähtevät seikkailuretkille tai joku vaarallinen hyökkää ja pitää puolustautua tai keijut ehkä tutustuvat perhosiin ja oppivat lentämään niillä. Joka tapauksessa leikki on periaattessa loputon, ja uusi leikki alkaa kun entinen juoni ei enää innosta.

Legoista minäkin pidin. Kaikki pallot sen sijaan päätyivät käyttämättöminä isäni kaapin päälle sen jälkeen kun hän oli teippaillut niiden pintaan erilaisia pallopinnan täyttäviä säännöllisiä geometrisia kuvioita.

27.11.07  
Anonymous Punainen Nörtti said...

Isälläsi ei sitten varmaan ollut tarpeeksi
roolipelinoppia
lapsena. Voi raukkaa. Teippailtiinko palloja siksi että niitä ei käytetty, vai eikö niitä käytetty siksi että niitä teippailtiin?

27.11.07  
Blogger Eufemia said...

Ei varmaan ollut. Voi voi. Kysymykseesi en osaa varmasti vastata, mutta luulen, että kyseessä oli jonkinlainen itseään ruokkiva kierre. Pallot olivat aina teippailtuina kaapin päällä, joten en leikkinyt palloilla, joten en osannut, joten jos sain uuden pallon, en leikkinyt silläkään koska en osannut, joten sekin päätyi teippailtuna kaapin päälle.

27.11.07  
Anonymous Punainen Nörtti said...

Minusta tuntui pienenä, että lelut jakaantuivat kahteen kategoriaan. Oli sellaisia hienoja, joita oli mukava saada, ja jotka sitten jaksoivat kiinnostaa hetken. Kuitenkaan niillä ei voinut leikkiä kovin monella tavalla, ja ne sitten jäivät joko kaapin perälle tai hyllyssä ihailtaviksi.

Sitten oli abstrakteja leluja (pallot, pelikortit, erilaiset rakennuspalikat, roolipelinopat), joiden saaminen ei herättänyt samanlaista euforiaa kuin ensimmäisten kategorian lelujen. Käytännössä pääosa leikkimisestä kuitenkin tapahtui tällaisilla leluilla. Niihin ei kyllästynyt, koska variaatioiden määrää rajasi ennemmin mielikuvitus kuin lelun ominaisuudet.

Legojen elinkaari oli siitä mielenkiintoinen, että ne palvelivat kumpaakin tarkoitusta. Uusi legopaketti rakennettiin mallin mukaan, ja se kuului ensimmäiseen kategoriaan. Asiaan päästiin vasta siinä vaiheessa, kun mallin mukaan kootun lego-objektin raaski purkaa, ja uusia osia pääsi kombinoimaan vapaasti entisten kanssa. (Jostain käsittämättömästä syystä olin pienenä legopuristi, eli noudatin henkilökohtaista sääntöä, jonka mukaan legorakennelmaan ei saanut liittää osia, jotka eivät ole legoja.)

Hauska kuitenkin kuulla, että keijunuket eivät ole ensimmäisen kategorian leluja.

27.11.07  
Blogger tommi said...

Tässä on tosiaankin varmaan sekä sukupuoli- että sukupolviero.

Minulla oli ainoana nukkena laskuvarjolla hyppäävä G.I. Joe. Pudottelin sitä muutaman kerran kerrossängyn päältä, mutta siihen se jäi.

Hahmoilla ei ollut leikeissäni muuta tekoa kuin ohjata legoista rakentamiani autoja, lentokoneita ja avaruusaluksia. Ihmishahmoiksi riitti yleensä yksittäinen legonpala.

Siksi minusta kaikenmaailman he-manit olivat jotenkin epäilyttävän tyttömäisiä. Roolipelihahmoista puhumattakaan.

Tästä voisi vetää pidempiäkin johtopäätöksiä. Nyt kun mietin, leikeissäni ei ollut paljoakaan juonta. Tai vaikka ne olisivat olleet pitkiä, itse tapahtumissa ei ollut erityisen kiinnostavia käänteitä. Ne eivät muistuttaneet kertomusta kuten nukkeleikkisi selvästikin tekivät.

Tärkeintä oli rakentaminen ja laitteiden yksityiskohdat. Se mitä niillä sitten tehtiin oli sivuseikka.

Tässä voi olla peruste miksi ymmärrän tekstiin perustuvaa ja teksteinä ilmaistavaa kulttuuria niin huonosti. Kyse ei ole edes ilmaisutavasta vaan siitä, painotetaanko rakennelmia vai juonta.

28.11.07  
Blogger Ripsa said...

Suoraan sanoen en ollut varma siitä osasitko eksyä.

Tuima ilmeesi keijua pidellessäsi puhuisi kyllä sitä vastaan. Ellet sitten eksynyt itseltäsi salaa.

Minä ainakin osasin salata itseltäni yhtä ja toista tuonikäisenä, joten äidille en tullut valehdelleeksi.

Paitsi siis jos jne. Tilanteethan tietenkin vaihtelivat.

28.11.07  
Anonymous Punainen Nörtti said...

Siksi minusta kaikenmaailman he-manit olivat jotenkin epäilyttävän tyttömäisiä. Roolipelihahmoista puhumattakaan.

Roolipelihahmot olivat lähinnä valtaisa joukko eri ominaisuuksia kuvaavia numeroarvoja paperilla ja mielikuvia pelaajien mielissä (joskin eri pelaajien mielikuvat olivat usein aika erilaisia, mikä aiheutti riitoja.) En koskaan osannut mieltää tällaista statistiikkaa tyttömäiseksi. He-manien tyttömäisyyden olisin aikoinani allekirjoittanut.

En myöskään nähnyt mitään pointtia niissä pikku-ukkoarmeijoissa, joilla jotkut roolipelaajat pelejään havainnollistivat. Pikku-ukkojen siirtely kun olisi hidastanut peliä huomattavasti, eikä niistä olisi ollut oikein muuta iloa kuin se, että ne näyttivät hienoilta.

29.11.07  
Blogger Tristan said...

Minkä ikäinen kuvassa olet? Näytät jotenkin aikavalta.

(vahvistussana "lpcouda" - sopisi vaikka bändin nimeksi :)

8.12.07  
Blogger Eufemia said...

Kas, täällähän oli kommentti vastaamatta. En tiedä minkä ikäinen olin kun kuva otettiin.

12.12.07  

Lähetä kommentti

<< Home