Katon huojuva hyrrä

Joulumyrsky Urd on saapumassa Norjan rannikolle, ja Norjan meteorologian laitos varoittaa ihmisiä äärimmäisen vaarallisesta säästä. Myrskytuulien odotetaan puhaltavan puuskissa jopa 45 metrin sekuntivauhdilla.
Meteorologian laitoksesta varoitetaan, että tuulet nostattavat korkeita aaltoja länsirannikolle. Aallokon keskikorkeudeksi odotetaan kymmenen metriä, mutta ne voivat nousta jopa 25 metriin Vestlandetissa. 

Pohjoisessa myrskyää, kertoo Yle. Färsaarilla mitattiin vastikään yli 74 m/s puuskia. Jäin tuijottelemaan tätä; Norjan rannikon lähellä tuulee näemmä juuri nyt kovemmin kuin missään muualla pallollamme. Sivustolla kannattaa myös avata valikko sanasta "Earth" ja valita Overlay: MI, eli misery index – Wind + Misery (Wind Chill & Heat Index) @ Surface. Siitä voi katsoa, missä päin maapalloa on juuri nyt ikävää. Täällä ei vielä ole, koska on aamupäivä. Myös katossa pyörivä, hiljakseen huojuva tuuletin auttaa asiaa. Iltapäivällä paras tapa välttää kurjuus on raahautua rantaan, asettua palmunlehväkatoksen alle, tilata ananasmehu ja katsella merelle. Eilen näimme hyppivien delfiinien lisäksi valaan pärskäytyksiä ja suuren pyrstön.

Vuokraisännäkseen ei kannata valita pilveä polttelevaa hippiä. Voi käydä niin, että hippi on antanut verkon varausjärjestelmien hoitelun kaverinsa tehtäväksi, ja kaveri hutiloi, koska on itsekin pilveä polttava hippi, ja niin hyvissä ajoin varattu asunto on tuplabuukattu. Sitä joutuu sitten etsimään muun majapaikan siksi aikaa kun hippi remontoi kiireesti toisen asunnon kylpyhuonetta. Sitten saa käyttöönsä melkein valmiin huoneiston, jonka hyttysverkko-oven pieliin on iltaisin syytä levitellä hyönteismyrkkyä, koska muuten sisään tulee yön aikana verta imevä kuoriainen, myrkyllinen toukka ja muurahaisarmada. Aina välillä hippi käy vielä poraamassa seinän takana tai korjaamassa lukkoa huonolla, kirskuvalla viilalla.

Ikävystyttävä joukkomurha

L'ennui naquit, dans la solitude, du silence et de l'oisiveté.

Pierre-Claude-Victor Boiste kertoo näin Dictionnaire universelissaan. Olen eri mieltä. Minulla on seuraa, ikkunan ulkopuolelta kuuluu vasaran pauke, aaltojen kohina ja etäinen radio, ja töistä saan valita mieleiseni; tehtävät eivät lopu. On liian kuuma, jotta viitsisin ulos. Säärissäni on pinttynyttä likaa; suolaveden, hien, aurinkorasvan, hyttysmyrkyn ja hiekan keskinäisvaikutuksissa syntynyttä tahmaa, jonka voin pestä pois jos tahdon, mutta joka pian taas muodostaa harmahtavan kettonsa pintaani.

Tapahtumarikkainta tänään oli muurahaisten joukkomurha. Asuntomme on maantasassa, ja herätessämme saimme huomata, että pihan muurahaiset olivat löytäneet tien keittiöön. Musta jono kulki vuoteemme ali. Lakaistuani kuhisevan polun ovesta ulos turvauduimme paikallisiin pesuaineisiin. Minua ei haittaa, että niihin on usein lisätty desinfiointiainetta. Myöhemmin ikkunalaudalla oli liian iso kuoriainen. Verkko-oven läpi näkyy kana, valtava palmunlehvä, vaaleanpunaisia kukkia, meri ja kaartelevia kondoreita.

Meri

Partainen vanha joogahippi kävelee vesirajaa auringon noustessa. Tulen aamulenkilläni häntä vastaan, nyökkään ja hän nyökkää takaisin. Näen hänet usein myös iltakuudelta, auringon laskiessa, kun käyn uimassa, mutta silloin emme tervehdi toisiamme. Väkeä on silloin paljon enemmän kuin aamuisin. Hippi kantaa mukanaan lyhyttä keppiä. En tiedä, mitä hän sillä tekee, mutta arvaan, että sillä voi piirtää kuvia aaltojen silottamaan hiekkaan.

En tiedä sitäkään, käveleekö hippi keppeinensä rannalla päiväsaikaan, sillä silloin istun bungalowimme terassilla palmunlehväkaton alla tekemässä töitä. Terassi on korkealla. Ranta peittyy portaiden kivikaiteita ympäröivän kukkarunsauden taa, joten näen edessäni vain meren. Kuulen toki skootterit ja kukot ja aaltojen kohahdukset hiekkaan, mutta tiedän, että siellä minne katson, tulee maata vastaan seuraavan kerran Antarktiksella.

Eräs ystäväni kertoi kerran, ettei viihdy valtamerten rantojen pikkukylissä. Niissä tuntee olevansa maailman reunalla, ja hän halusi keskelle, sisämaan kaupunkeihin, Berliiniin ja Pariisiin. Minusta taas on iän myötä tullut reunojen ihminen. Edes tämä mantereen laita ei tahdo riittää; valtameren saari olisi vielä parempi.

Evoluutio ja hydrophis platurus

The evolutionary portrait of human nature would appear to be a rather grim one. We are this way because it has been adaptove for the species to develop in this manner, and everything about our personalities and social behavior is coded in our genes. This would seem to leave little room for positive change.

Joku aika sitten luin, tai osin pläräsin, Atkinson & Hilgardin Introduction to Psychologyn (16. painos, jolla on liuta muitakin kirjoittajia). Oli kiinnostavaa nähdä, miten psykologianopiskelijat johdatetaan alansa pariin. Kirja ei varsinaisesti vakuuttanut. Viime vuosina hälyä herättänyt replikaatiokriisi on koetellut erityisesti psykologiaa, ja jos tästä perusoppikirjasta saa edes jonkinlaisen käsityksen alan luonteesta, ihmettelen lähinnä sitä, etteivät ongelmat ole aiemmin paisuneet kriisiksi.

Kiinnitin huomiota siihen, että aina kun kirjassa alettiin puhua evoluutiopsykologiasta, sävy kävi jotenkin ärhäkäksi. Alaa ja sen väitteitä kuvattiin kärjistetysti, yllä näkyvään tapaan, mutta sitä myös puolustettiin äkein sanankääntein. Sävy on tuttu: olen joskus kirjoittanutkin tästä omituisesta hyökkäävyydestä. Vaikuttaa siltä, että evoluutiopsykologit ovat poikkeuksellisen äreää väkeä, ja että hyökkäävyys kuuluu alan normaaleihin käytöstapoihin. Aloin sitten miettiä, mistä moinen voisi johtua.

Suomessahan evoluutiopsykologien ja alasta innostuneiden äreys kohdistuu ennen kaikkea humanistisiin tieteisiin ja yhteiskuntatieteisiin, ja etenkin sukupuolentutkimukseen. Se tuntuu oudolta, koska näillä aloilla ei käytetä erityisen paljon paukkuja evoluutionäkökulman kanssa kärhämöintiin. Kiinnostus kohdistuu muualle, eivätkä tutkimuskysymykset yleensä ole sellaisia, että evoluutionäkökulma toisi niihin mitään uutta tai relevanttia sanottavaa. Tältä suunnalta katsoen näyttääkin lähinnä siltä, että evoluutionäkökulma on jostain syystä nykyään tiukasti kytköksissä tiettyihin poliittisiin kantoihin, joihin puolestaan liittyy vimmaisa paheksunta esimerkiksi sukupuolentutkimusta, mutta myös ylipäätään humanistista tutkimusta ja laadullista yhteiskuntatieteellistä tutkimusta kohtaan.

Sitten tajusin, että evoluutiopsykologien ärhäkkyys on tuontitavaraa. Yhdysvaltalaisessa kontekstissa se on paljon ymmärrettävämpää kuin täällä. Siellä näet mikä tahansa ala, jonka nimestä löytyy sana "evoluutio", on vääjäämättä osa poliittista kärhämää, ja evoluutiopsykologia on tuossa kärhämässä poikkeuksellisen omituisessa asemassa. Toisaalta se saa varmasti niskaansa kaikenlaista kreationistista kuraa. Mutta toisaalta uskonnollisen oikeiston hyökkäys tiedettä vastaan kohdistuu myös esimerkiksi sukupuolentutkimukseen, jonka suunnalta evoluutiopsykologiaa on myös kritisoitu, ja jonka tiettyjä selitysmalleja evoluutiopsykologit eivät yleensä hyväksy. Lopulta myöskään kaikki evoluutiobiologit eivät suhtaudu evoluutiopsykologiaan mitenkään varauksettomasti – alaa moititaan hatarista menetelmistä ja liiallisesta spekulatiivisuudesta. Alan puolustajien ärhäkkyys ei enää tunnu mitenkään kummalliselta. Paitsi silloin kun defensiivinen puhetapa siirtyy sellaisenaan Suomen kaltaiseen, poliittisesti rauhallisempaan ympäristöön.

Evoluutiosta tulikin sitten mieleeni toinen juttu. Näin eilen hydrophis platuruksen (aiemmin pelamis platura), eli levykäärmeen. Aallot heittelivät sitä vasten rantahiekkaa, ja se näkyi olevan kyvytön uimaan takaisin merelle. Ruskettunut joogaturisti varoitti minua sen myrkyllisyydestä. Selvitin majapaikallemme palattuamme, mistä otuksesta oikein on kyse, ja luettuani yllä linkittämäni Wikipedia-artikkelin tajusin lukeneeni käärmeestä vastikään myös suomeksi. Levykäärme on tosiaan aika avuton aaltojen heitellessä sitä rantaan. Lisäksi vaikka se elää koko elämänsä merellä, se juo vain sadevettä, joten kuivalla kelillä se kärsii nestehukasta – jopa kuukausikaupalla. Mutta se on maailman yleisin käärme. Sellaista on evoluutio.