23.11.09

Etiikalla perustelluista metodivalinnoista

Never mind the problematic nature of interstellar space travel. Never mind the solid archaeological evidence for human construction of pyramids, mounds and ancient rock paintings. Never mind that humans themselves are really quite capable of magnificent feats without intervention from the stars. Never mind Occam's Razor.

When Erich von Däniken published Chariots of the Gods? in 1970, he unleashed a flood of the most humorous, unscientific, and outrageous speculation in the realm of cult archaeology. The problem is, many believed him, in spite of all the evidence to the contrary. A quarter century later, the ancient astronauts game is still alive.

Sitaatti on Larry J. Zimmermanin yhdessä Richard A. Fox Jr:n kanssa pitämältä mainiolta linkkisivustolta Fantastic Archaeology! Lost Tribes, Sunken Continents and Ancient Astronauts, osasta Ancient Astronauts. Kuten sitaatista huomaa, Zimmerman sekä harrastaa esoteerista kirjallisuutta ja pseudotiedettä että kyseenalaistaa näissä tarjottuja selitysyrityksiä rankalla kädellä. Sivustolta löytyy muun muassa selvä kannanotto kreationismia vastaan.

Sama Larry J. Zimmerman on todennut, että olisi tarpeen kehittää "a different kind of science, between the boundaries of Western ways of knowing and Indian ways of knowing". Kommentti on syytä panna asiayhteyteensä: kymmenisen vuotta sitten intiaanikreationistit (kyllä, vastauksena aiempaan keskusteluun: heitä tosiaan on) ja arkeologit kränäsivät esihistoriallisista luurangoista. Saiko jonkun heimon mailta löytyneitä luita tutkia vai pitikö ne haudata saman tien takaisin? Kiista herätti voimakkaita tunteita puolin ja toisin. Kuten sitaatista kuulee, Zimmerman ei liittynyt heihin, jotka yrittivät yksinkertaisesti kävellä intiaanien vaatimusten yli, vaan hän pyrki kompromissiratkaisuihin: "I believe I have maintained a fairly consistent position over the years that anthropology must work out compromises with indigenous peoples or risk losing all access to human remains", hän sanoo 1997 julkaistussa artikkelissa "Anthropology and Responses to the Reburial Issue". Iowan yliopiston tietojen mukaan hän on lähtenyt toteuttamaan ajatustaan "toisenlaisesta tieteestä" antamalla arkeologien työvälineitä intiaanien käsiin ja ryhtymällä tutkimaan mitä he niillä tekevät. En ole vielä lukenut mitä tästä on seurannut, mutta kuulostaa hauskalta.

Kreationisminvastustaja, joka haluaa tehdä tieteellistä yhteistyötä intiaanikreationistien kanssa? Ei, kyse ei ole siitä, että hän erottaisi toisistaan hyvät ja pahat kreationistit ja leikkisi hyvisten kanssa. Kyse näyttää olevan pikemminkin paitsi pragmaattisesta otteesta, myös tutkimusetiikalla perustelluista metodivalinnoista. Jos arkeologi tutkii esineitä ja asioita, joilla on joillekin ihmisille paljon väliä, on arkeologin Zimmermanin mielestä otettava heidät huomioon. Tämä on tutkimuseettinen kanta. Jos konflikti on niin huomattava kuin intiaanikreationistien tapauksessa, on Zimmermanin tutkimuseettisestä kannasta huomattavia seurauksia tutkimusmetodien valinnassa. Kyse ei siis ole siitä, että Zimmerman omaksuisi intiaanikreationistien ajattelutapoja, vaan siitä, että arkeologian on toimittava tiettyjen eettisten rajojen sisällä, vaikka se merkitsisikin tieteen näkökulmasta harmittavia uhrauksia. (Toisaalta kompromissiratkaisuista voi seurata myös kaikenlaista uutta ja etnografin näkökulmasta kiinnostavaa tutkittavaa; esimerkiksi tietoa siitä, millaisia tutkimuskysymyksiä intiaanikreationistit kehittävät saadessaan moiseen tilaisuuden.)

Metodivalintojen perustelu tutkimusetiikalla ja joistain tutkimuksista pidättäytyminen on esimerkiksi lääketieteessä meille – sattuneista syistä – jo niin tuttua, ettei se herätä ihmetystä saatika närää. (Joitain natsitutkijoiden tuloksia käytetään tietääkseni edelleen mm. sotilaslääketieteessä; esimerkiksi kokeita, joissa selvitetään elävän ihmiskehon kestävyyttä korkealta pudotettaessa on ollut hieman vaikea toistaa.) Kun siirrytään toisille tieteenaloille, ja kun eettiset perustelut liittyvät toisten ihmisten kokemiin merkityksiin, ei mahdollisen fyysisen haitan aiheuttamiseen, metodivalintojen perustelu tutkimuseettisillä kannoilla herättää enemmän kysymyksiä.

Olen viime aikoina keräillyt esimerkkejä siitä, miten tutkimusetiikalla perustellaan metodivalintoja ja miten eettiset ja episteemiset kannat kietoutuvat yhteen. Sain perjantaina uuden esimerkin. Anna Anttila väitteli varhaisnuorten romanttisesta seurustelukulttuurista. Olin kuuntelemassa, ja tunsin keräilijän riemua kun hän perusteli metodivalintojaan. Hän oli haastatellut lukuisia alakouluikäisiä lapsia seuraten sitä uuden lapsuustutkimuksen periaatetta, ettei lapsuutta tarkastella välivaiheena kohti oikeaa ihmisyyttä, ts. keski-ikäisyyttä, vaan sinällään arvokkaana elämänvaiheena. Lasten toimia ei siis tutkita siitä näkökulmasta, miten ne edistävät tai ehkäisevät jonkinlaiseksi (ts. toivotunlaiseksi) aikuiseksi kasvamista, vaan tutkitaan lasten itsensä kokemia merkityksiä. Tämä johtaa siihen, että lapsia haastatellaan yhtä kunnioittavasti kuin aikuisiakin – mikä puolestaan johtaa siihen, ettei esimerkiksi kehityspsykologisia näkemyksiä lasten kyvyistä käsitellä monimutkaisia kysymyksiä voida ottaa haastattelujen tulkinnassa huomioon. Vastaväittäjä tarttui tähän – mielestäni aivan oikein – mutta jätti asian silleen kun Anttila totesi ratkaisun seuraavan siitä tutkimuseettisestä kannasta, jolle työ perustui.

Mitä enemmän mietin, sitä onnellisempi olen siitä, ettei minun tarvitse ratkaista mikä tämäntyyppisissä tapauksissa olisi parhaiten perusteltu metodivalinta. Samalla uteliaisuuteni sen kun kasvaa; haluan tajuta kuinka sotkuisen kimpun etiikka ja epistemologia käytännön tutkimustyössä usein mudostavatkaan.

Tunnisteet: , , ,

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Tääll ä tuoksuu aina niin hyvältä.

28.11.09  
Blogger tommi said...

En tiedä kuka sen lähetti, mutta tuo edellinen kommentti on paras blogikommentti ehkä koskaan.

Valitettavasti pilasin nyt sen taiteellisen vaikutelman kun menin selittämään.

10.12.09  

Lähetä kommentti

<< Home