7.9.09

Kansallisvaltion vahvuus

If, as a few of my colleagues have suggested, sending Yellowman's tapes back to his wife for destruction constitutes a kind of academic sacrilege, then it brings up the question of whether it would have been better to keep the tapes (against the wishes of my trusting Navajo family) and thereby commit personal and cultural sacrilege? This sounds more emotional than scholarly, but the dilemma brings up the issue of power and colonialism in fieldwork in a very direct and bothersome way. As a scholar with the best of intentions, as the person who had spent years amassing these interviews, I could have argued for keeping the tapes, explaining to the Yellowman family that they simply had no idea how useful the contents would be to generations of scholars to come. But no matter how sensible this approach might sound to us, it places academic interests over the very real concerns of the people I claim to understand (another kind of sacrilege, I think, considering the current positions on ethics subscribed to by folklorists and anthropologists).

Sitaatti on Barre Toelkenin erittäin kiinnostavasta artikkelista "The Yellowman Tapes". Siinä hän kertoo, kuinka hän keräsi yhdeltä informantilta, navajomieheltä nimeltään Hugh Yellowman, suuren määrän korvaamattoman hienoja tarinaäänitteitä. Sitten Yellowman kuoli. Keskusteltuaan lesken kanssa Toelken lähetti kaikki nauhat tälle ja tämä tuhosi ne. Muu olisi ollut navajojen uskomusten mukaan erinäisistä syistä hyvin vaarallista. Näin tutkittavien episteemiset käytännöt vaikuttavat tutkimuseettisiin ratkaisuihin.

En ole juuri kirjoitellut viime aikoina. Se johtuu sosiaalisen elämäni viimeaikaisesta hillittömyydestä. Ajattelin nyt kuitenkin kertoa eräästä keskustelusta, joka alkoi eilen ja jatkui eri seurassa tänään. Laitoin eilen ruokaa napapiirin tuolta puolta kylään tulleelle maahiselle sekä lemmikilleni. Lemmikkini kysyi maahiselta, joka sattuu olemaan rajatutkija, mitä tämä tuumii kansallisvaltioiden nykytilasta; ovatko ne tosiaan heikentymässä sitä tahtia kuin yleisesti sanotaan? Katoavatko ne ennen pitkää? Maahinen vastasi ykskantaan, että eivät: Talouspolitiittisesti ne ovat ehkä heikentyneet, mutta ihmisten identiteetinrakennuksen näkökulmasta ne ovat tällä hetkellä vahvempia kuin koskaan.

Tänään lounaalla referoin tätä keskustelua Tommille, joka mieltyi vastaukseen: tämä on yksi niistä totuuksista, jotka hyväksyy heti kun ne kuulee, mutta joita ei sitä ennen arvele kenenkään rohkenevan sanoa ääneen. No, onhan se totta: Tommi osasi heti luetella lukuisia pikku ryhmiä jopa Euroopasta, jotka eivät vielä 50 vuotta sitten osanneet määritellä kansallisuuttaan, tai sitä, mihin (kansallis)valtioon he kuuluivat. Nykyään kansallisuus on se kysymys, joka sairaaloissa esitetään muistinsa menettäneille; sen he usein muistavat. Ja toisaalta, niin tietämättömiä kuin ihmiset todella monista poliittisista asioista ovatkin, kansallisuutensa he nykyään tietävät. Näin ei ole aina ollut.

Tunnisteet: , , , ,

1 Comments:

Blogger ninni said...

identiteetti.. ah, identiteetti. kyllä maakohtainen identiteetti on purettavissa, koska siihen nimenomaan liittyy sekä negtiivisia etta positiivisia aineksia.

13.9.09  

Lähetä kommentti

<< Home