Mökillä II: Perhosista
Aurinkoa on riittänyt, ja paisteessa lentelee perhosia. Kahtena peräkkäisenä päivänä olen nähnyt jotain hyvin kummallista: erään aivan tavalliselta näyttävän koivun kyljestä on tullut perhosten kohtaamispaikka. Koska täällä ei ole verkkoyhteyttä, kaivoin hyllystä isoisäni vanhan hakuteoksen, Uunio Saalaksen Hyönteisiä värikuvina vuodelta 1953. Se toimi hyvin, tunnistin valkealla rungolla paistatelleet perhoset.
Suruperhosia eli suruvaippoja (Vanéssa antíopa) oli enimmillään viisi. Saalaksen mukaan: "Se lentelee metsäniityillä, puutarhoissa ym. elo- ja syyskuussa sekä, talvehdittuaan aikuisena, jälleen touko‒kesäkuussa. Se on Etelä- ja Keski-Suomessa varsin yleinen ja levinnyt Lappiin saakka."
Liuskaperhosia eli viinimarjaperhosia (Polygónia [Vanéssa] c-album) oli useita. Saalas kertoo niistä muun muassa seuraavaa: "Tämä punakeltainen, mustatäpläinen päiväperhonen, jonka siivet ovat erikoisen mutkalaitaiset, on saanut tieteellisen lajinimensä siitä, että sen takasiipien alapinnassa on pieni valkoinen C:n muotoinen täplä."
Amiraalejakin (Pyraméis atalánta) oli monta. Saalas sanoo siitä näin: "Perhonen lentelee elo‒syyskuussa ja on yleensä verraten harvinainen, mutta on toisina vuosina esiintynyt hyvin runsaslukuisena. Lienee 'siirtoluontoinen' laji, joka vuosittain vaeltelee maahamme eteläisemmiltä seuduilta."
Yleisyys- ja harvinaisuusarviot ovat tietysti voineet muuttua puolessa vuosisadassa. Saalas ei myöskään sanonut mitään siitä, mikä mahtoi houkutella siivekkäät koivun valkealle tuohelle. Jäin kaipaamaan verkkoyhteyttä.
Palasin siis asiaa kotiin palattuani. Edeltävä on kirjoitettu mökillä pari päivää ennen julkaisemista, jatko päiväyksen mukaan.
Jännittävää, yleisyysarviot ovat pysyneet melko lailla ennallaan, mutta perhosten latinankieliset nimet näkyvät muuttuneen. Suruvaippa on Nymphalis antiopa ja amiraali taas Vanessa atalanta; vain liuska- eli viinimarja- eli herukkaperhonen on edelleen Polygonia c-album. Ne ovat kaikki täpläperhosia, ja kaikista niistä löytyy paljon kuvia koivunrungoilla. Vaan miksi ne siinä viihtyvät ‒ sitä ei kerrota.
Suruperhosia eli suruvaippoja (Vanéssa antíopa) oli enimmillään viisi. Saalaksen mukaan: "Se lentelee metsäniityillä, puutarhoissa ym. elo- ja syyskuussa sekä, talvehdittuaan aikuisena, jälleen touko‒kesäkuussa. Se on Etelä- ja Keski-Suomessa varsin yleinen ja levinnyt Lappiin saakka."
Liuskaperhosia eli viinimarjaperhosia (Polygónia [Vanéssa] c-album) oli useita. Saalas kertoo niistä muun muassa seuraavaa: "Tämä punakeltainen, mustatäpläinen päiväperhonen, jonka siivet ovat erikoisen mutkalaitaiset, on saanut tieteellisen lajinimensä siitä, että sen takasiipien alapinnassa on pieni valkoinen C:n muotoinen täplä."
Amiraalejakin (Pyraméis atalánta) oli monta. Saalas sanoo siitä näin: "Perhonen lentelee elo‒syyskuussa ja on yleensä verraten harvinainen, mutta on toisina vuosina esiintynyt hyvin runsaslukuisena. Lienee 'siirtoluontoinen' laji, joka vuosittain vaeltelee maahamme eteläisemmiltä seuduilta."
Yleisyys- ja harvinaisuusarviot ovat tietysti voineet muuttua puolessa vuosisadassa. Saalas ei myöskään sanonut mitään siitä, mikä mahtoi houkutella siivekkäät koivun valkealle tuohelle. Jäin kaipaamaan verkkoyhteyttä.
Palasin siis asiaa kotiin palattuani. Edeltävä on kirjoitettu mökillä pari päivää ennen julkaisemista, jatko päiväyksen mukaan.
Jännittävää, yleisyysarviot ovat pysyneet melko lailla ennallaan, mutta perhosten latinankieliset nimet näkyvät muuttuneen. Suruvaippa on Nymphalis antiopa ja amiraali taas Vanessa atalanta; vain liuska- eli viinimarja- eli herukkaperhonen on edelleen Polygonia c-album. Ne ovat kaikki täpläperhosia, ja kaikista niistä löytyy paljon kuvia koivunrungoilla. Vaan miksi ne siinä viihtyvät ‒ sitä ei kerrota.
2 Comments:
miekii olisin ottanu tollasen laiturikuvan, mutta sulla on kauniit jalat
oisin kuvannu tietokoneella koko jarven, mutta mita jos kone putoaa veteen
no. joka tapauksessa otsikkosi, mokki, on niin otollinen. huomasin sen sitten lopulta. sinne /mokille/ voi paeta
Suruvaippa-ilmiön huomasin itse monta vuotta sitten. Niitä oli myös haapojen päällä.
Naapurin vanhaisäntä sanoi että kuivattelevat siivistään kastetta/sadetta iltapäivän auringossa. Emäntä siihen että kyllä ne etsivät paikkaa missä pariutua ja minne piilottaa munat linnuilta.
Ei siitä tolkkua tullut. Olisi pitänyt kiertää koko kylä.
Lähetä kommentti
<< Home