Esimerkin metsästys

What distinguishes the interventions of feminist critics in these debates is their refusal, for the most part, to embrace any of the polarized responses generated by this growing crisis of confidence in objectivist ideals. In most cases feminist critics in archaeology depend on painstakingly careful empirical analysis to establish their claims about gaps or bias in content, about inequities in the role and status of in the field, and about the links between equity and content critiques.

Päädyin lueskelemaan jotain, jota olen yleensä vältellyt: feminististä tieteentutkimusta, tässä tapauksessa Alison Wylien artikkelia "The Engendering of Archaeology; Refiguring Feminist Science Studies". Luin sitten myös Stanford Encyclopedia of Philosphyn artikkelin feministisestä epistemologiasta. Olen tavallaan kovin tyytyväinen siihen, etten mistään tunnu löytävän vihjettäkään sellaisesta tutkimuksesta, josta haluaisin löytää yhdenkin tapausesimerkin.

Luin taannoin sen Paul Boghossianin lyhyen tekstin, jossa puhutaan Zuni-myytistä, ja jonka asetelmista olen napissut ennenkin. (Napina on tuosta hieman tarkentunut). Boghossian toteaa, että länsimaisen tieteen edustajat sanovat ihmisten tulleen Amerikkaan Aasiasta, Zuni-myyttiin uskovat taas katsovat ihmisten tulleen Amerikkaan maansisäisestä maailmasta – ja tämän jälkeen hän ärhentelee siitä, että brittiarkeologi Roger Anyon on sanonyt näitä kahta väitettä yhtä päteviksi. Kuten linkittämässäni kirjoituksessa huomautin, sellaisia tutkijoita, jotka olisivat Boghossianin kiukun herättäneeseen tapaan kulttuurirelativisteja myös tutkiessaan, ei vain puheissaan, ei tunnu löytyvän. Ryhdyin nyt kuitenkin etsimään edes yhtä sellaista, siksi lupaavantuntuisissa standpoint-suunnissa kahlailu. Vielä ei ole lykästänyt. Anyonkin näkyisi lähinnä vain propagoivan intiaanien maaoikeuksien puolesta yms., ei argumentoivan myyttien sisäisen johdonmukaisuuden sääntöjä seuraten.

Haen siis tutkimusta, mielellään jonkinlaista kulttuurien tutkimusta tai kulttuurintutkimusta, jossa tutkija suhtautuisi tutkittaviensa parissa esitettyihin tosiasiaväitteisiin ja yleisesti hyväksyttyihin järkeilytapoihin samalla tavalla kuin oman tutkijayhteisönsä parissa esitettyihin tosiasiaväitteisiin ja hyväksyttyihin järkeilytapoihin. Toisin sanoen tutkija ei kävisi akateemista keskustelua vain muiden tutkijoiden, vaan myös tutkimuskohteensa kanssa. Jotta tässä olisi mitään jännittävää, tutkittavien parissa hyväksyttyjen järkeilytapojen tulisi tietysti poiketa tutkijoiden parissa hyväksytyistä järkeilytavoista ainakin jossain määrin. Ei tarvita niin räikeää ristiriitaa kuin mitä Boghossian hahmottelee, mutta selvä nojautuminen tutkittavien ajattelutapoihin kuitenkin: perustelu, joka ei seuraa tutkimusalalla hyväksyttyjä vaan tutkittavien parissa hyväksyttäviä normeja, valittujen taustateorioiden oikeuttaminen myös paikallisten oikeutustapojen mukaisesti, tai muuta vastaavaa.

Onko sellaista tutkimusta olemassa, jossa tutkittavien parissa yleiset episteemiset kannat olisivat tutkijoille yhtä vahva ja selvästi samankaltainen haaste kuin tutkijayhteisön esittämät kannat? Vai onko kuitenkin aina niin, että tutkittavien uskomukset voivat kyllä olla tutkijalle käytännöllinen tai eettinen haaste, mutta ne eivät haasta argumentoimaan? Tiedättekö yhtään senkaltaista tutkimusta kuin mitä minä haen?