28.4.09

Miten se filmatisoitaisiin?

Naureskelin juuri (myötäilevään sävyyn) Tiedemiehen uusimmalle kirjoitukselle kulttuurintutkimuksesta, cultural studies. (Painotan e-kirjaimen puutetta mainitsemalla myös englanninkielisen nimen. Katsokaas kun Helsingin yliopistossa on Kulttuurien tutkimuksen laitos, eikä siellä tehdä kulttuurintutkimusta, cultural studies, vaan kulttuurien tutkimusta, cultural research, eli tutkitaan esimerkiksi Inkoon Orslandetin rautakautisia ja keskiaikaisia asuinpaikkoja, Siperian suomensukuisten kansojen perinteiden elvytystä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, lasten lumileikkejä kautta aikojen tai Vrouv Mariaa.)

No niin, cultural studies. Suuri osa siitä edustaa sellaista tekstin tai puheen lajia, jota jaksan nykyään hyvin huonosti. Istuin eilen Tommin kanssa Fazerin kahvilassa syömässä jäätelöä, kun intouduin tilittämään jaksamattomuudestani. En jaksa sellaista kielenkäyttöä, jossa ei vaivauduta istuttamaan edes osaa käytetyistä termeistä konkretian multaan, vaan termit ja niillä muodostetut rakennelmat suhteutuvat pelkästään toisiinsa. Usein lähdetään kyllä liikkeelle jostain istutuksesta, mutta ennen pitkää se unohdetaan, irtaudutaan maasta ja aletaan leijailla kirkkaassa sana-avaruudessa, jossa -ismit, -ologiat ja -isaatiot helähtelevät suloisesti toisiaan vasten, eikä sormia viitsitä enää liata maan tomuun. Tästä löytää tietysti esimerkkejä monelta alalta. Kulttuurintutkimus on kuitenkin nähdäkseni kunnostautunut erityisellä tarmolla. Olin viime syksynä kuuntelemassa Kulttuuristen tulkintojen tutkijakoulussa yhtä tällaista esitystä, Leena-Maija Rossin alustusta "Queer(y)ing Queer Studies Through the Lens of Identity". Se alkoi itse asiassa lupaavasti, Rossi käytti jopa joitain esimerkkejä ja lähestymistapa vaikutti kiinnostavan itsekriittiseltä. Noin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen puhe kuitenkin muuttui korvissani heliseväksi musiikkiesitykseksi. Harmi, etten löydä sitä verkosta: siteeraisin havainnollistaakseni väitettäni.

Kuten sanottu, tilitin turhaumustani Tommille painokkain sanankääntein, ja huvituttuaan riittävästi hän kertoi millä kysymyksellä hän käy tällaisen kielenkäytön kimppuun. Se on tietysti tämän kirjoituksen otsikko: "Miten se filmatisoitaisiin?" Loistavaa. Päädyin seuranneessa keskustelussa olemaan sitä mieltä, että Hegelin Hengen fenomenologian saisi filmatisoitua samoilla periaatteilla kuin piirrossarjan Olipa kerran elämä.

Tunnisteet: , ,

4 Comments:

Blogger tommi said...

Olen kuullut tästä kaksi näkemystä.

Ensimmäisen mukaan nykymaailmassa ei enää pääse pakoon huolestuneita äitejä ja muita ammattiloukkaantujia ja siksi ainoa tapa käydä keskustelua on tehdä se abstraktilla, moniselitteisellä ja harvojen tuntemiin asioihin ja merkityksiin viittaavalla salakielellä.

Toisten mukaan kyse on vain kieltäytymisestä kommunikaatiosta. Toinen samankaltainen ilmiö on kuulemma polveilevan poukkoileva puhetapa, missa kommunikaatio tukitaan epäolennaisuuksien vyöryllä.

Omaa kantaa ei ole, koska kuvittelin "osaavani" tuota kieltä 90-luvulla. Nyt en enää tajua enkä jaksa montaa sanaa pidempään edes yrittää, ja toisaalta en muista enää tuolloin muodikkaita teorioita edes sanakirjamääritelmän tasolla, joten osaamiseni oli kai itsepetosta eikä kerro kielenkäytöstä yhtään mitään.

29.4.09  
Blogger Eufemia said...

Minäkin taisin joskus kuvitella vähän osaavani tuota kieltä.

En oikein usko kumpaankaan noista selityksistä, vaikka ensimmäinen niistä tuntuisikin jotenkin lohdulliselta. Jälkimmäinen selitys taas tuntuu turhalta salaliittoteorialta: sinäkin luulit osaavasi tuota kieltä, enkä usko, että sitä käyttäessäsi tarkoituksesi oli kieltäytyä kommunikaatiosta. Miksi siis olettaa muillekaan moista motiivia?

Jatkoin aiheesta Punaisen nörtin kiinnostavan aiheeseenliittyvän kirjoituksen kommenteissa. Päädyin sanomaan asian siellä niin, että kun jonkin alan jargonia ei enää käytetä oikeasti minkään tutkimusaiheen tarkasteluun, vaan pelkästään jargonin itsensä osien välisten suhteiden viilailuun, on jouduttu minun mielestäni paheen polulle.

1.5.09  
Anonymous jtm said...

Olet tietysti pitkälti oikeassa. Ongelma on todellinen ja rasittava. Rasittavinta on ehkä silloin, kun luulee itse ajatelleensa jotain asiaa pitkällekin ja huomaakin yhtäkkiä vain jappastelleensa parin kaverinsa kanssa omaa kielipeliään ilman, että asia olisi hirveästi edistynyt.

Vai edistyikö se silti?

Entä silloin, jos unohtuu jappastelemaan kavereidensa kanssa vuosikymmeniksi tai sadoiksi, eikä ikinä edes huomaa polkevansa enimmäkseen tyhjää? Tiedeyhteisön lisäksi tällaista on kai harjoitettu perinteisemminkin uskonnollisissa piireissä.

Vaikka tekemäsi ero on merkittävä, oma kokemukseni on, että kovin nopeasti tai kovin kaukaa on vaikea järkevästi arvioida yksittäistä puhetapahtumaa -- vaikka kuulemaasi Rossin alustusta -- jollain arvottavalla akselilla "grounded & relevant" - "tyhjää jappastelua". Sen toki voi arvioida nopeasti, saako siitä yksittäisestä alustuksesta itse irti muuta kuin rasittavan fiiliksen.

Jos fiktiivinen ajattelija R tuottaa sinun näkökulmastasi katsoen välillä tiukkaa tiedettä ja välillä täyttä tuubaa, on kuitenkin vaikea ajatella, että R voisi jättää tuubat kokonaan tuottamatta ja tehdä pelkästään toivomaasi juttua. Ajattelen siis sitä, että ajattelun / tietoyhteisön toiminnan kannalta välttämätöntä tai rakentavaa käsitepyörittelyä voi olla ulkopuolelta vaikea erottaa tyhjän merkityksettömästä tai ajattelulle suoraan haitallisesta käsitepyörittelystä. En toki tiedä tai halua väittää mitään siitä, kuinka "sisällä" tai "ulkona" sinä tässä olisit ja suhteessa mihin.

Siinä tapauksessa, jos koko tyyppi tai yhteisö ei saa ikinä aikaiseksi tai julkaistuksi mitään muuta kuin omaa inside-läppäänsä, on arvio tietysti huomattavan helppo tehdä. Näin varsinkin aloilla, joissa pahimmat rönsyilyt voidaan tappaa empirialla tai muulla hyväksi sovitulla falsifioinnin mahdollistavalla systeemillä.

Toisaalta näihin sukupuoli ym. hommiin tuntuu ainakin tällä hetkellä liittyvän aika perustavalla tavalla se, että niiden ympärillä pörrää aika monenlaista yrittäjää ja konsensusta siitä, että mistä ylipäätään on mitään hyötyä tai mitä tässä nyt yritetettiinkään tehdä, on välillä aika vaikea rakentaa. Tämähän ei tietysti olisi mikään ongelma, jos tutkimusprofessuureja olisi jokaiselle sellaisesta kiinnostuneelle.

2.5.09  
Blogger Eufemia said...

Jtm, olet tietysti vuorostasi aivan oikeassa. Toisten työtä saattaa olla vaikea arvioida ennen kuin jotain on saatettu päätökseen, ja mielestäni yksi oikeasti hyvä tutkimus oikeuttaa helposti kymmeniä tyhjänpäiväisiä papereita.

Kuten edellisestä kommentistani kuuluu, tein tästä eettisen kysymyksen. Eettisten kysymysten kohdalla pyrin siihen, että toisten tekemisistä kitisemisen sijaan tarkkailen omiani. Jargonin suohon eksyminen on aina vaarana, etenkin niinkin abstraktilla alalla kuin omani. Tästä taisi tulla taas muistutus itselleni: tulee pitää huoli siitä, että jokaisessa (muualla kuin blogissani) julkaisemassani tekstissä juuret ulottuvat maahan asti.

3.5.09  

Lähetä kommentti

<< Home