28.9.09

Pitää lupauksena/lupauksensa

Similarly 'There is a bull in the field' may or may not be a warning, for I might just be describing the scenery and 'I shall be there' may or may not be a promise. Here we have primitive as distinct from explicit performatives; and there may be nothing in the circumstances by which we can decide whether or not the utterance is performative at all. Anyway, in a given situation it can be open to me to take it as either one or the other. It was a performative formula ‒ perhaps ‒ but the procedure in question was not sufficiently explicitly invoked. Perhaps I did not take it as an order or was not anyway bound to take it as an order. The person did not take it as a promise: i.e. in particular circumstance he did not accept the procedure, on the ground that the ritual was incompletely carried out by the original speaker.

J. L. Austin käyttää kirjassaan How to Do Things with Words monta kertaa esimerkkinä lupaamista. Hän haluaa keskittyä sellaisiin tilanteisiin, joissa jonkin asian sanominen on kyseisen asian tekemistä. Esimerkiksi sanoessaan "minä lupaan" sanoja lupaa (paitsi poikkeustapauksissa kuten näyttämöllä). Luen kirjaa paraikaa erään ystäväni kanssa ‒ hänellä ei ärsyttävää kyllä edelleenkään ole blogia ‒ ja kuten hän viimeksi siitä puhuessamme huomautti, Austinin rajaus tuntuu usein kiusalliselta. Minusta näyttää onneksi siltä, että rajauksesta vielä päästään ennen kirjan loppua, mutta aluksi hän tuntuu kovin pitkään keskittyvän hiusten halkomiseen samalla kun tarjolla olisi mahdollisuus puhua paljon laajemmin siitä, mitä kaikkea me teemme sanavalinnoillamme ja puheellamme. Täytyy kai kuitenkin ajatella, että jo tämäkin oli omana aikanaan ja omassa ympäristössään huomattavaa huomion kiinnittämistä muuhunkin kuin propositioihin ja niiden totuusarvoihin.

En vastusta hiusten halkomista sinänsä enkä muutamaan yksityiskohtaan keskittymistä sinänsä. Kirjan perusoivallus on kuitenkin niin hieno (onhan kirja syystä klassikko), että välillä pitkitetty varovaisuus harmittaa. Myös väistämättä löyhiksi ja melko epätyydyttäviksi jäävät kategorisoinnit vähän harmittavat. Miksi keskittyä muutamaan yksityiskohtaan kun niistä ei edes voi sanoa mitään kovin selkeää? Epätyydyttävyys havainnollistuu hyvin Austinin itsensä käyttämän esimerkin, lupauksen, avulla.

Austin erottaa toisistaan lokutionaariset, illokutionaariset ja perlokutionaariset aktit:
We first distinguished a group of things we do in saying something, which together we summed up by saying we perform a locutionary act, which is roughly equivalent to uttering a certain sentence with a certain sense and reference, which again is roughly equivalent to 'meaning' in the traditional sense. Second, we said that we also perform illocutionary acts such as informing, ordering, warning, undertaking, &c, i.e. utterances which have a certain (conventional) force. Thirdly, we may also perform perlocutionary acts: what we bring about or achieve by saying something, such as convincing, persuading, deterring, and even, say, surprising or misleading. Here we have three, if not more, different senses or dimensions of the 'use of a sentence' or of 'the use of language' (and, of course, there are others also).

Sitaatin lopussa sulkeissa oleva huomautus on paljonpuhuva. Sitten Austin keskittyy mm. erottamaan toisistaan illokutionaarisia ja perlokutionaarisia akteja, eli esimerkiksi sitä, että A lupaa, siitä, että A:n toimien seurauksena B kuvittelee A:n luvanneen. Monissa tapauksissa tällainen ero on tosiaan hyvä tehdä: vaikka A esimerkiksi auttaisi B:tä montakin kertaa, ei B:llä ole syytä ottaa auttamista itsestäänselvyytenä mikäli A ei ole suoraan luvannut auttaa vastakin (ja jos on, voi sekin olla vaarallista). Austin toteaa, että kuultuaan mitä on sanottu tuomarin tulisi kyetä arvioimaan mitä lokutionaarisia ja illokutionaarisia akteja on suoritettu, mutta ei sitä, mitä perlokutionaarisia akteja saatu aikaan. Onko näin? Onko jotain luvattu vain niissä tapauksissa, joissa on selvästi käytetty lupausta merkitsevää sanamuotoa?

Politiikasta (tässä kapeasti ymmärrettynä) löytyisi tietysti herkullisia esimerkkejä siitä, kuinka tällaista tulkintaa lupaamisesta käytetään hyvinkin tietoisesti hyväksi. Mieleeni tulee kuitenkin vielä hieman vaikeammin määriteltävältä tuntuva havainnollistus eronteon ajoittaisesta vaikeudesta. Ajatellaan tilannetta, jossa A sanoo tekevänsä jotain, mitä B on pyytänyt. B jää odottamaan luottavaisena, sillä hän pitää A:ta tiukasti sanojensa takana pysyvänä henkilönä ja tulkitsee tämän lauseen "teen sen" lupaukseksi. A ei kuitenkaan koskaan tee pyydettyä asiaa. Lausetta "teen sen" ei kuitenkaan tarvitse pitää lupauksena; sen voi tulkita vaikkapa ennustukseksi ‒ joten B ei voi varmasti sanoa, että A rikkoi lupauksensa. Tämänkaltainen tilanne on politiikassa niin vanhastaan tuttu ilmiö ("jos Suomi devalvoi, minä eroan" oli äärimmäinen esimerkki), että pilanteosta huolimatta asiaan osataan suhtautua: likilupaamista voi pitää vaikkapa huolimattomuutena, suurenteluna, hölmöytenä tai tietoisena ihmisten manipulointina. Henkilökohtaisemmissa suhteissa asiaan on ainakin minusta ollut vaikeampi suhtautua. Päädyn kai siihen päätelmään, että jos joutuu jossain ystävyyssuhteessaan taajaan miettimään illokutionaaristen ja perlokutionaaristen aktien välisen eronteon vaikeutta, on suhteessa jotain pahasti vialla.

Tunnisteet: , , ,

2 Comments:

Anonymous Nimetön said...

Näin on! Se on hienosti sanottu. terv. Marketta

1.10.09  
Anonymous Toimittaja said...

Minua ja monia muita ärsyttää kun poliitikoilta kysytään, että lupaatko työttömyyden vähenevän tai lupaatko talouden lähtevän nousuun. Näitä asioita ei varsinaisesti voi luvata.

6.10.09  

Lähetä kommentti

<< Home