21.10.09

Antropologien ymmärtämisestä ja ymmärtämättä jättämisestä

Sairaus varmasti kuuluu rituaalisen epäpuhtauden kokonaiskuvaan, mutta se on vain yksi alue muiden joukossa. Itse nostamme erikseen esiin juuri tämän alueen, sillä ainoastaan sairauden kohdalla moderni ja tieteellinen, pelkästään patologinen tartunnan käsite kohtaa primitiivisen käsitteen, joka ulottuu paljon laajemmalle.
Toisilla alueilla tarttuminen on yhä meille todellista, toisilla se on menettänyt todellisuutensa. Mutta uskonnon perspektiivistä näiden alueiden välillä ei ole eroa. Tämä ei tarkoita, että primitiivistä uskontoa luonnehtisi sellainen "sekaannus", josta joku Frazer tai joku Lévy-Bruhl sitä aikoinaan saattoi syyttää.

Minusta näyttää väärältä jo se ajatus, että halutaan selittää tapa ‒ vaikkapa pappiskuninkaan tappaminen. Frazer vain tekee sen käsitettävän tuntuiseksi ihmisille, jotka ajattelevat samaan tapaan kuin hän; siinä kaikki. On sangen merkillistä, että kaikki nämä tavat loppujen lopuksi esitellään niin sanoakseni typeryyksinä.
Mutta milloinkaan ei käy uskottavaksi, että ihmiset tekevät tuota kaikkea sulaa typeryyttään.

Ensimmäinen sitaatti on René Girardin teoksesta Väkivalta ja pyhä vuodelta 1972; toinen taas Wittgensteinin luultavimmin 40-luvulla kirjoittamista ja myöhemmin yhteenkootuista "Huomautuksista James Frazerin teokseen 'The Golden Bough'". (Suomennokset ovat tietysti tuoreempia.) Luen Girardia paraikaa, ja Frazer-viittaus toi Wittgensteinin huomautukset mieleeni.

Sitten mieleeni tuli John R. Searlen kirjoittama tuore kirja-arvostelu "Why Should You Believe It?". Se on julkaistu vajaa kuukausi sitten The New York Reviewissa; Searle kehuu siinä Paul Boghossianin kirjaa Fear of Knowledge: Against Relativism and Constructivism. Siteeraan arvostelua:

Boghossian gives a number of striking examples. According to our best evidence, the Native Americans arrived on this continent from the Eurasian landmass by crossing over the Bering Strait; but according to some Native American accounts they are the descendants of the Buffalo people, and they came from inside the earth after supernatural spirits prepared this world for habitation for humans. So here are two alternative and inconsistent accounts. Some anthropologists say that one account is as good as the other. As one put it, "Science is just one of many ways of knowing the world. [The Zuni's worldview is] just as valid as the archaeological viewpoint of what prehistory is about." Our science constructs one reality; the Native Americans construct another. As Boghossian sees it, this is not acceptable. These two theories are logically inconsistent with each other; they cannot both be true.

Searlen teksti on minusta hämmentävä. Niin on Boghossianinkin, ei siinä mitään. Tuntuu siltä, että kun monia eri perinteitä edustavat filosofit ja ajattelijat (esim. Wittgenstein ja Girard) ovat aivan vasta, siis selvästi alle sata vuotta sitten, päässeet moittimasta antropologeja Frazerin tekemästä virheestä, ja kun antropologit ovat sitten ottaneet opikseen, niin jostain tulee filosofeja, esimerkiksi Boghossian ja Searle, jotka aivan täydellisesti ohittavat koko sen asian, josta esimerkiksi Wittgenstein ja Girard puhuvat, ja vaativat, että antropologit palaisivat tekemään sitä, mitä Frazer aikanaan teki. Toisin sanoen he vaativat, että antropologit (ja arkeologit, kansatieteilijät, folkloristit yms.) käsittelisivät tuossa sitaatissa käsitellyn myytin kaltaisia käsityksiä suunnilleen epäonnistuneina tieteellisinä teorioina.

Se nimeämätön henkilö, jota Searle Boghossiania seuraten siteeraa, ei itse asiassa ole antropologi, kuten Searle väittää, vaan arkeologi nimeltään Roger Anyon. En tunne hänen tutkimuksiaan erityisen hyvin, olen vain lehteillyt muutamaa. Jo tuosta sitaatista tulee kuitenkin aivan riittävän selväksi, ettei hän väitä mitään sellaista, mitä Boghossian ja Searle väittävät hänen väittävän. (Pahoittelen lainausten lainausten lainaamisesta aiheutuvaa sekavuutta.)

Katsotaanpa tarkemmin: "[The Zuni's worldview is] just as valid as the archaeological viewpoint of what prehistory is about." Lainauksen viimeinen sana on paljonpuhuva. Anyon kirjoittaa ehkä epäselvästi, mutta ei hän sentään väitä, että Zunien myyttiä tulisi verrata länsimaisen tieteen selontekoon ikään kuin kumpikin olisi yritys vastata samaan kysymykseen. Hän puhuu siitä, mistä esihistoriassa on kyse ‒ esimerkiksi arkeologin näkökulmasta tai joidenkin zuni-intiaanien näkökulmasta. Arkeologit esittävät esihistoriaan liittyen tiettyjä kysymyksiä, zunit taas aivan toisia. Zuneja saattaa kiinnostaa esimerkiksi oman identiteettinsä ymmärtäminen. Selvennän asiaa suomalaiselle ymmärrettävällä esimerkillä.

Tiesittehän kaikki, ettei sauna ole lainkaan suomalainen keksintö. Itse asiassa Suomessa on saunoja lähinnä siksi, ettei kirkko ollut täällä syrjäseudulla tarpeeksi vahva onnistuakseen tuhoamaan noita paheen pesiä. Joitain satoja vuosia sitten Suomessa ei vielä ollut saunoja, vaikka esimerkiksi Keski-Euroopan suurissa kaupungeissa ne olivat yleisiä. Yleisten hikoiluhuoneiden idea oli tietysti lainattu roomalaisten kylpylöistä. Alpeilta löytyy edelleen vanhoja saunarakennuksia, joita käytetään varastoina; ne muistuttavat rakenteeltaan suuresti suomalaista saunaa. Niitä ei kuitenkaan ole käytetty saunoina satoihin vuosiin, koska kirkko kitki säädyttömän saunomisperinteen maista, joissa se siihen kykeni, kaupunkien yleiset saunat kun olivat juopottelun, prostituution ja kaikenlaisen irstaan elämän pesiä. Sauna itse asiassa kulkeutui Suomeen kahta reittiä; itäistä ja läntistä, eli Venäjältä ja Ruotsista. Koska itäinen sauna-arkkitehtuuri oli kehittynyt erityyppiseksi kuin läntinen, vähänkin vanhemmat itäsuomalaiset saunat eroavat länsisuomalaisista varsin selvästi: itäisessä saunassa penkinkaltaiset lauteet ovat kiukaan vierellä, läntisessä parvimaiset lauteet kiukaasta katsoen vastapäisellä seinällä. (Aiheesta voi lukea lisää Martti Vuorenjuuren erinomaisesta kirjasta Sauna kautta aikojen).

Mitä, ettekö ole valmiita tyystin hävittämään uskomusta saunasta jonain alkuperäisesti ja yhtenäisesti suomalaisena? Onko tuo uskomus niin olennainen osa suomalaista identiteettiä, että sitä on jossain muodossa puolustettava? No, ainakin Anyon olisi arvatenkin sitä mieltä, että alkuperäinen suomalainen sauna -myytin varjelu on täysin hyväksyttävää. Sillä pyritään saamaan aikaan jotain aivan erilaista kuin mihin Vuorenjuuri pyrki kirjallaan; suomalaisten yhteenkuuluvuudentunnetta rakentava käsitys saunasta suomalaisena keksintönä ei kilpaile historiallisen tutkimuksen kanssa. Kyseessä on täysin toisenlainen taju siitä, mistä saunan historiassa on kyse. (Eikä mikään estä esimerkiksi minua arvostamasta sekä Vuorenjuuren kirjaa että saunaa jonain hyvin vakaasti ja ikiaikaisesti suomalaisena.)

Palatkaamme siihen, mikä minua Searlen ja Boghossianin kirjoituksissa kummastuttaa: miten on mahdollista, että he ohittavat Wittgensteinin Frazer-kritiikin ikään kuin se ei liittyisi asiaan mitenkään? Sen minä tietysti ymmärrän, että he ohittavat Girardin, mutta Wittgensteinin ohittaminen tuntuu käsittämättömältä. Searle on oikeassa siinä, että Boghossianin kirja on ansiokas. Sen ansiot jäävät kuitenkin täysin piiloon liki jokaiselta siihen tarttuvalta etnografilta. Nykypäivän antropologi yksinkertaisesti ei oleta, että myytit olisivat "sekaannuksia", joihin ihmiset uskoisivat "typeryyttään" ‒ he näet eivät oleta, että myyteillä yritettäisiin vastata niihin kysymyksiin, joihin meidän tieteellisillä hypoteeseillamme ja teorioillamme yritetään vastata. Myyteillä tehdään jotain muuta, ja tutkijan tehtävä on selvitää mistä niissä kulloinkin on kyse. Niin kauan kuin Boghossianin ja Searlen kaltaisten filosofien keskusteiluissa ei tätä tajuta, näyttää tuo keskustelu etnografien silmissä vaatimukselta palata Frazerin aikoihin ‒ eli joko käsittämättömältä tai silkalta vähäjärkisyydeltä.

Tunnisteet: , , ,

22 Comments:

Blogger Punainen Nörtti said...

Minulle tietenkin herää kysymys, että uskovatko jonkun alkukantaisen heimon jäsenet itse maailmanselityksiinsä tosina, siis samassa mielessä kuin itse uskon tiettyihin tieteen tuloksiin.

Jos vastaus on kielteinen, onko esim. Zuneilla itsellään tosiasiassa sellaista määrää relativistista tieto/totuusteoriaa, joka mahdollistaisi jossain-mielessä-muttei-totena-uskomisen heidän omaan alkuperäselitykseensä? Voidaanko kielteistä vastausta ensimmäiseen kysymykseni ylipäätänsä antaa, ellei tutkittavalla alkuasukkaalla ole tuollaista teoriaa, jonka avulla hän pystyy tekemään myytti-tiede -erottelun?

Voiko Zunien alkuperäselityksellä olla heille itselleen arvoa, mikäli he eivät usko sen totuuteen?

21.10.09  
Blogger Punainen Nörtti said...

Ai joo, ja kyselysarjani pointti: Jos alkuperäiseen kysymykseeni vastataan "kyllä" tai viimeiseen kysymykseeni "ei", minusta vaikuttaisi siltä, että alkukantaisiin uskomuksiin pitäisi suhtautua nimenomaan epäonnistuneina tieteellisinä teorioina.

En esimerkiksi itse epäile hetkeäkään, etteikö lapsuuteni kristinuskolla ollut mielenrauhani kannalta positiivisia vaikutuksia. Kuitenkaan nuo vaikutukset eivät olleet riippumattomia siitä, että uskoin kristinuskon totuuteen, vaan tuo totuuteen uskominen oli välttämätöntä mielenrauhani kannalta positiivisten vaikutusten syntymiselle. Kun puhutaan uskomuksista, joilla on muuta arvoa kuin niiden totuudenmukaisuus, kysymys, joka minulle itselleni aina herää on se, että ovatko nuo muut arvot riippuvaisia uskomuksen totuuteen uskomisesta samaan tapaan kuin lapsenuskossani.

21.10.09  
Blogger Eufemia said...

Saunaesimerkkini ei tietenkään riitä kaikkeen. Se voi jossain määrin valottaa joidenkin nykyään elävien zunien ajatusmaailmaa (minä vain oletan, että he ovat nykyään kulttuurinsa ja uskontonsa vaalimisesta riippumatta melko länsimaista sakkia), mutta se ei tietenkään riitä tekemään meille vieraampien ihmisten ajattelua ymmärrettäväksi.

Arvelen siis, että joillain zuneilla tosiaan on riittävän relativistinen tieto/totuusteoria - sekä riittävä määrä poliittista halua säilyttää kulttuurinsa - että he kykenevät sekä tekemään myytti-tiede -erottelun että arvostamaan myös myyttistä selitystä. He ovat kuitenkin epäilemättä pieni vähemmistö. Useimpia ihmisiähän tällaiset kysymykset eivät kerta kaikkiaan kiinnosta. He ajattelevat muita asioita, ja jos sattuvat olemaan zuneja, erilaiset zuniuskomukset nyt vain ovat osa heidän elämäänsä. Pidän vallan mahdollisena, että löytyy fundiszunejakin, joille kysymykset totuudesta ovat henkilökohtaisesti tärkeitä, jotka ymmärtävät selittämisen hyvin länsimaisella tavalla ja jotka pitävät kiinni myyttiensä kirjaimellisesta tulkinnasta samaan tapaan kuin kreationistimaanmiehensä.

Mihin saunavertaus siis ei riitä? Se ei riitä sellaisten uskomusten tajuamiseen, joihin uskotaan itsestäänselvän vilpittömästi ja jotka vaikuttavat meidän mielestämme absurdeilta, mutta jotka eivät silti ole epäonnistuneita tieteellisiä teorioita. Keskustelin tästä vastikään erään professorin kanssa, ja hän puhui minusta niin ymmärrettävästi, että koetan referoida:

Oletetaan joku pieni yhteisö, joka elää vaikkapa Siperian pohjoisosissa melko lailla luontaistaloudessa. Heillä ei ole erillistä oikeuslaitosta, tiedelaitosta, uskonnollisia instituutioita jne, vaan heillä on ehkä šamaani. On tärkeää tajuta, ettei heillä tällöin ole yhtä henkilöä, joka hoitaa tuomarin, tutkijan ja papin jne. tehtäviä - sen sijaan noita tehtäviä ei ollenkaan ymmärretä toisistaan erillisiksi. Ei siis ole sellaista kysymysten esittämisen tapaa, joka vastaisi meidän tieteellistä kysymysten esittämisen tapaamme.

No, heillä on vaikkapa myytti, jonka mukaan linnut lentävät syksyisin Lintukotoon. Meidän ajattelumme on sellaisella tavalla eriytynyttä, että tulkitsemme tämän hyvin helposti (virheelliseksi) tieteellisluontoiseksi väitteeksi; vastaukseksi tieteellisluontoiseen kysymykseen. Tämä on erehdys. Kyseessä ei ole tieteellisluontoinen väite. Myytin ymmärtäminen lähtee siitä, että se ymmärretään kontekstissaan, siis sellaisessa ajattelun tavassa, jossa ei ole erillisiä instituutioita erilaisille tiedon tai oikeutettujen lausuntojen lajeille. Ihan yhtä perustellusti (tai pikemminkin perusteetta) kuin tieteellisiin selityksiin, me voisimme verrata sitä johonkin tuomioistuimen päätökseen.

Niinpä meidän ei ole mielekästä ruveta vertailemaan meidän eriytyneiden tietämiskäytäntöjemme tuottamia väitteitä myytteihin. Voimme löytää irrallisia lauseita, jotka ensi silmäyksellä vaikuttavat vertailukelpoisilta (kuten Boghossian tekee), mutta tämä vertailukelpoisuus on yleensä harhaa.

Koetan vastata kysymykseesi tämän valossa: Kuvittelemamme heimon jäsen ei usko maailmanselitykseensä samassa mielessä kuin sinä uskot tieteen tuloksiin. Silti hän pitää maailmanselityksiään tosina.

21.10.09  
Anonymous Anonyymi said...

Minun mielestäni olet Eufemia onnistunut tässä kirjoituksessa ja täydentävässä kommentissasi poikkeuksellisen erinomaisesti. Haluaisin kuitenkin hieman puolustella Searlea ja Boghossiania. Arvostelet heitä (perustellusti ja osuvasti) aika samalla tavalla, kuin millä eurooppalaisissa piireissä on tapana arvostella (perustellusti ja osuvasti) vaikkapa Dawkinsin ja Dennettin uskontokritiikkiä. Kaikilla näillä kirjoittajilla (myös Dawkinsilla) konteksti on kuitenkin leimallisesti amerikkalainen. Ja siinä kontekstissa on paljon taloudellisesti ja poliittisesti erittäin vaikutusvaltaisia henkilöitä, jotka ottavat vaikkapa kristilliset myytit eksplisiittisesti (a) tieteellisinä tosiasiaväitteinä ja (b) kirjaimellisesti tosina. On myös muistettava, että vaikka Boghossian ja Searle toisinaan puhuvat antropologeista ja arkeologeista (kuvaavaa on, että Searle sotkee nämä), he nimenomaan eivät ole yhteiskuntatieteenfilosofeja. Tämä konteksti täytyisi ottaa arvostelussa huomioon.

22.10.09  
Blogger Eufemia said...

Anonyymi, olet oikeassa. On valitettavaa, että yhdysvaltalaisten fundamentalistien herättämä kammo johtaa siihen, että ajattelijat asettuvat puolustusasemiin - eivätkä edes eksplisiittisesti fundamentalisteja vastaan, vaan usein toisia ajattelijoita ja tutkijoita vastaan; sellaisia, jotka kyseenalaistavat puolustautujien käyttämät argumentit joillain aivan muilla perusteilla kuin fundamentalistit. On myös sääli, että tällainen reaalipoliittinen argumentaatio johtaa melkoisen kuilun syntymiseen amerikkalaisen ja eurooppalaisen keskustelun välille. Ja erityisen harmillista on nähdä sellaista oman intellektuaalisen perinteen historian unohtamista, mistä tuossa Wittgensteinin sivuutuksessa kuitenkin aika pahasti on kyse.

Boghossian ja Searle eivät tosiaan ole yhteiskuntatieteenfilosofeja. Boghossianin käymä relativismikeskustelu voisi kuitenkin toisenlaisessa tilanteessa olla ihmistieteen filosofian näkökulmasta kiinnostavaa. Nyt se ei ole, ja näemmä viilaaminen hyödyttää: olen jo jonkin aikaa koettanut artikuloida ymmärrettävästi miksi se ei sitä ole. Kiitos kehuista. Kyllä tästä täytyy vielä kuitenkin parantaa.

22.10.09  
Blogger Gc said...

Niin kysehän on siis siitä, että myyteillä ei ole samaa tarkoitusta kuin tieteellä. Kuitenkin selvästi tuo myytti on väitteenä epätosi, minusta siitä ei pääse mihinkään. Ei kai kukaan tosin muuta ole väittänytkään?
Tieteellinen väite myytti ei ole, ainakaan popperilaisessa mielessä. Juuri sitä käsittääkseni Wittgensteinin kritiikki ainakin koskee, etttei Fazer ymmärrä myyttien tai taikauskon jne. tarkoituksia/merkityksiä.
Vaikka taikausko perustellaan tosiasia väitteillä tyyliin "Kuningas pitää uhrata vielä nuorena, koska silloin hänen ikuinen sielunsa säilyy nuorena tjsp" Tosiasiassa tuo "syy" on aika satunnainen sille, miksi uhraus tapahtuu todella tapahtuu. Fazerin virhe oli ilmeisesti uskoa, että tapahtuma #kuninkaan uhraus nuorena# voidaan selittää merkittävissä määrin uskolla väitteeseen #nuorena kuolleen sielu säilyy nuorena ikuisesti#.

24.10.09  
Blogger ninni said...

http://www.flurb.net/3/3tonnies.htm a translater for this beautiful stuff? mac died a week ago amuckdesign.blogspot.com

26.10.09  
OpenID saarikowski said...

Kenties alkukantaisen heimon jäsenillä todellisuus- ja totuuskäsitykset ovat myös vähän erilaisia kuin meillä tieteen kyllästämillä länkkäreillä. Onko tehty kenttätutkimuksia siitä, kuinka paljon he uskovat eri myytteihin ja uskomukseen sillaila oikeesti eli miten me ajateltaisiin niin kuin aikuisten oikeasti, eli jotain myyttiä ei pidettäisi ihan joulupukkitarinanakaan?

26.10.09  
Blogger Matti said...

Eufemia: siteeraamasi keskustelu professorin kanssa käy yksiin sen kanssa, mitä itse tulin joskus kirjoittaneeksi uskonnosta (itseasiassa myös rakkaudesta). Mutta vain tiettyyn rajaan. Idea siitä, että emme voi lainkaan ottaa tiettyä propositiota (eriytymättömästä) kontekstistaan, ja arvioida sitä toisen kontekstin tarjoaman tiedon valossa, on aivan kestämätön. Vaikka muinainen lääketiede olisikin ollut osa kokonaisvaltaista elämäntapaa, muinaiset ihmiset olivat silti suoraviivaisesti väärässä monista sairuksien syitä tai hoitojen toimivuutta koskevista propositioista. Esimerkiksi kuppaus on nyt vain todettu tehottomaksi tai jopa haitalliseksi, ja se oli niin jo silloin, kun kuppaaminen kuului kokonaisvaltaiseen maailmankuvaan (ignoroin tietysti plasebovaikutusta, koska kyse on vaikutusmekanismin todellisuudesta). Samoin myyttiseen maailmankäsitykseen kuuluu elementtejä, jotka eivät ole muuta kuin vikaan mennyttä spekulaatiota maailman luonteesta. On muuten helppo nähdä, miksi auktoriteettisi Wittgenstein meni tässä harhaan. Hänen protestanttis-pietistinen henkisyytensä ja hänen oma aiempi kielifilosofiansa tyhjensivät henkisyyden ja moraalin alueen faktuaalisesta sisällöstä. Niihin kuuluvat lauseet kuten "Kristus on antanut syntini anteeksi" olivat tiukassa mielessä "Sinnloss". Mutta ne eivät olleet Sinnloss samalla tavalla kuin vaikka "Köhlä snaplaa sluddisti". Tämä ratkaisu voi tarjota eväitä uudenlaiselle teologialle, mutta se ei pelasta primitiivistä teologiaa. Contra Wittgenstein, primitiivinen ja kansanomainen tapa ymmärtää nämä asiat on hyvin kirjaimellinen. Esimerkiksi taivaaseen uskotaan paikkana, jonne päästään kuoleman jälkeen palkinnoksi hyvästä käytöksestä.

27.10.09  
Blogger Matti said...

Piti vielä sanoa jatkokeskusteluun, jossa arvosteltiin uskontokritiikkiä. On tietysti sofistikoituneita teologeja, jotka uudelleenmäärittelevät mustan valkoiseksi ja sitten pinkiksi. Israelin heimojumala muuttuu vaikka lopullisen huolenpidon symboliksi tai olemisen perustattomaksi perustaksi. Mutta tämä on aika sosiologisesti irrelevanttia kielipeliä, kuten myös Wittgensteinin ratkaisu, jossa myyttis/moraaliset lauseet "näyttävät" mutta eivät "sano". Näyttämisen ja sanomisen erottelu, ja sille perustuva myytin puolustus, tuskin koskevat tavallisia ihmisiä jotka ovat eläneet myytin vaikutuspiirissä. He eivät mitenkään välttämättä ole fundamentalisteja sanan pejoratiivisessa mielessä, mutta tämä johtuu vain siitä, että heillä on myös tervettä järkeä.

27.10.09  
Blogger Tommi Uschanov said...

Idea siitä, että emme voi lainkaan ottaa tiettyä propositiota (eriytymättömästä) kontekstistaan, ja arvioida sitä toisen kontekstin tarjoaman tiedon valossa, on aivan kestämätön.

Kukaan tuskin on missään väittänyt, että "emme voi lainkaan ottaa tiettyä propositiota kontekstistaan ja arvioida sitä toisen kontekstin tarjoaman tiedon valossa". Sen sijaan on esitetty, että emme voi ottaa tätä-ja-tätä propositiota tällä-ja-tällä tavalla tästä-ja-tästä kontekstistaan ja arvioida sitä tämän-ja-tämän toisen kontekstin tarjoaman tämän-ja-tämän tiedon valossa. Väitteeseen ei tässä sisälly minkäänlaista universaalisuuspyrkimystä.

Tämä on siinäkin mielessä kiehtovaa, että blogin pitäjä on täällä blogissaan raportoinut toistuvasti jo pitkään käynnissä olleesta turhauttavasta haeskelusta, jossa hän koettaa löytää edes yhden yksittäisen todella olemassa olevan kirjoittajan, joka edustaisi täsmälleen tuota nimenomaista relativismin muotoa, jota haluat kritisoida. Tällaista kirjoittajaa ei kuitenkaan vain tunnu löytyvän, vaikka olisi käyty läpi kuinka monta eri suunnista tullutta ehdokasta tahansa.

Contra Wittgenstein, primitiivinen ja kansanomainen tapa ymmärtää nämä asiat on hyvin kirjaimellinen. Esimerkiksi taivaaseen uskotaan paikkana, jonne päästään kuoleman jälkeen palkinnoksi hyvästä käytöksestä.

Tiettävästi Wittgenstein ei koskaan missään väittänyt, ettei "primitiivinen ja kansanomainen tapa ymmärtää nämä asiat" olisi toisinaan tai ehkä useinkin tällä tavalla kirjaimellinen. Esimerkiksi aiemmin mainitsemani Wittgensteinin oppilas - ja myöhempi kirjallisen jäämistön oikeudenomistaja - Rush Rhees on esittänyt, että ainakin Frazer-kommenttien kirjoittamisen aikaan Wittgenstein ilmeisesti ajatteli, että jopa primitiivisten käsitysten enemmistö oli tällä tavalla kirjaimellisia (mikäli siis arvioimme niitä omassa länsimaisessa viitekehyksessämme). Se, minkä Wittgenstein pyrki kiistämään, oli 1) että kaikki myyttiset käsitykset olivat tällä tavalla kirjaimellisia ja 2) että myyttisten käsitysten kirjaimellisuus voisi näin tarjota sellaisen "yleisavaimen" myyttien merkitykseen ja analyysiin kuin Frazerin antropologiassa ajateltiin.

Tekstissään Wittgenstein mainitsee Frazerin The Golden Bough -teoksessaan itse käsittelemiä yksittäisiä, konkreettisia tapausesimerkkejä, joiden yhteydessä on (toisinaan jopa koomisen) epäuskottavaa olettaa, että niiden taustalla olisi tieteellisen teorian kanssa analoginen teoria. Hän väittää, että tämä oletus on epäuskottava esimerkiksi nyt vaikka niiden suhteen.

Lisäksi Wittgenstein huomauttaa myös, että "voimme helposti kuvitella ylimenoja, joiden yhteydessä emme parhaalla tahdollakaan tietäisi, olisiko meidän sanottava niitä uskonnollisiksi vai tieteellisiksi uskoiksi" ("Luentoja uskonnollisesta uskosta", suom. Vartija 1/1981, s. 33). Jo yksin tämä näkökohta riittää kumoamaan käsityksen, että hän olisi kategorisesti kiistänyt myytin voivan olla paikkansapitämätön tieteellinen uskomus.

27.10.09  
Blogger Tommi Uschanov said...

(Pahoittelen kommenttien pätkimistä useisiin osiin - täällä on näköjään jokin 4000 merkin pituusrajoitus.)

Niihin kuuluvat lauseet kuten "Kristus on antanut syntini anteeksi" olivat tiukassa mielessä "Sinnloss". Mutta ne eivät olleet Sinnloss samalla tavalla kuin vaikka "Köhlä snaplaa sluddisti".

Tämä tulkinta kuuluu sellaiseen Wittgensteinin vastaanottohistorian melko varhaiseen vaiheeseen, joka on skolaarisessa Wittgenstein-keskustelussa tätä nykyä pitkälti jo ohitettu. Nykyään on jo useamman vuosikymmenen ajan ollut nousussa valta-asemaan - ja omasta mielestäni hyvinkin perustellusti - ajattelutapa, jonka mukaan Wittgenstein ei ensinnäkään ajatellut, että olisi olemassa kahta tällä tavalla erilaista mielettömyyttä, ja toiseksi, että hän oli oikeassa ajatellessaan, ettei niitä ole olemassa. On olemassa vain yhdenlaista mielettömyyttä, joka voi vain saada keskenään erilaisia ulkoisia ilmenemismuotoja. Suomessa tälle kannalle on antanut yksityiskohtaisen muotoilun vaikkapa Lars Hertzberg; ks. esim. hänen hyvin valaisevaa artikkeliaan "The Sense Is Where You Find It".

(Wittgensteinhan sanoo Tractatuksessa, että mystinen ilmenee, "zeigt sich" [§ 6.522]. Aktiivinen verbimuoto - ei ajatusta, että joku ihminen voisi saada mystisen ilmenemään jonkinlaisella kielellisellä tai kvasikielellisellä teolla, joka olisi tosin kirjaimellisesti mieletön mutta saisi oikeutuksensa siitä, että se saa mystisen ilmenemään. Hän sanoo "ilmenee", ei "on ilmennettävissä".)

27.10.09  
Blogger Tommi Uschanov said...

On tietysti sofistikoituneita teologeja, jotka uudelleenmäärittelevät mustan valkoiseksi ja sitten pinkiksi. - - Mutta tämä on aika sosiologisesti irrelevanttia kielipeliä, kuten myös Wittgensteinin ratkaisu, jossa myyttis/moraaliset lauseet "näyttävät" mutta eivät "sano". Näyttämisen ja sanomisen erottelu, ja sille perustuva myytin puolustus, tuskin koskevat tavallisia ihmisiä jotka ovat eläneet myytin vaikutuspiirissä.

Heh, entä sitten? Wittgensteinilainen vastaus tähän on tietenkin yksinkertaisesti, että onpa heillä siinä tapauksessa kovin tyhmä tulkinta omasta myytistään, sitä suuremmalla syyllä, kun vähemmän tyhmäkin tulkinta olisi mahdollinen.

Wittgenstein ei yksinkertaisesti esittänyt mitään väitteitä itse järkevänä pitämänsä myyttikäsityksen sosiologisen levinneisyyden laajuudesta, saati että olisi 1) väittänyt tätä levinneisyyttä merkillepantavan laajaksi tai 2) katsonut, että sen pätevyys riippuu jollakin tapaa siitä, onko se sosiologisesti laajalle levinnyt vai ei. Vastakkaiseen käsitykseen törmää aihetta sivuavissa keskusteluissa hämmästyttävän usein, mutta mitään tekstuaalista perustaa en koskaan ole onnistunut sille löytämään sen enempää Wittgensteinin kirjoituksista, julkaistuista luennoista kuin hänen tunteneiden ihmisten raportoimista yksityiskeskusteluistakaan.

Tuskin kukaan ajattelisi esimerkiksi mielenfilosofian tai epistemologian suhteen, että sen kysymykset voitaisiin ratkaista jonkinlaisella kansanäänestyksellä. Kuvitellaan, että mennään vaikkapa lähimpään keskikaljabaariin kyselemään ihmisiltä, mitä filosofisia kantoja he kannattavat. Tuloksena on, että suuri enemmistö kannattaa mielenfilosofiassa jotain kartesiolaiseen dualismiin päin olevaa ja epistemologiassa puolestaan jotain naiivia realismia muistuttavaa. Ja sitten esitetään tämän perusteella, että kartesiolainen dualismi ja naiivi realismi ovat kantoja, joiden kannattamisessa täytyy olla jotain mieltä, vaikka ne eivät tosia olisikaan - ovathan ne sosiologisesti niin kauhean edustavia. Kun joku sitten esittää vastaväitteen, että esimerkiksi akateemisessa filosofiassa näitä kantoja ei kannata käytännössä kukaan ja on kiistanalaista, voidaanko niitä ylipäänsä edes yrittää muotoilla ajautumatta sisäisesti ristiriitaisiin kantoihin, niin tämä kuitataan toteamalla, että "on tietysti jokin pieni joukko sofistikoituneita filosofeja, jotka uudelleenmäärittelevät mustan valkoiseksi ja sitten pinkiksi, mutta tämä on kyllä sosiologisesti aika irrelevanttia".

Kuulostaa erinomaisen absurdilta, eikö vain? Mutta tuo "On tietysti sofistikoituneita teologeja..." -argumentti on täsmälleen sama absurdi argumentti sovellettuna uskonnonfilosofiaan.

Sivumennen sanoen myös käsitys, että Wittgensteinin varhaisessa Tractatus-teoksessaan Fregen ja Russellin logiikkakäsitystä vastaan suuntaama teknisluontoinen erottelu "sanomisen" ja "näyttämisen" välillä olisi jotenkin tiiviisti tekemisissä hänen uskonnonfilosofiansa kanssa, on tätä nykyä sekin jo melkoinen historiallinen kuriositeetti. (Kuten jo todettu, Wittgenstein ei väitä mystisen tarvitsevan mitään erillistä ihmisten suorittamaa kielellistä tekoa ilmetäkseen.) Se, mikä tunnetaan varsinaisena wittgensteinilaisena uskonnonfilosofiana, pohjautuu Tractatusta hyvin paljon enemmän hänen myöhäisfilosofiaansa, jonka ero varhaisfilosofiaan on juuri siinä, että hän omaksuu paljon pluralistisemman ja "sallivamman" käsityksen kielen loogisesta rakenteesta ja niistä sosiaalisista mekanismeista, joilla kielen ilmaisut saavat omaamansa merkityssisällön.

27.10.09  
Blogger Eufemia said...

Hauskaa, että täällä käydään näin hyvää keskustelua. Ollenkaan kaikkeen en osaa kommentoida mitään, vaikka esimerkiksi Matin ja Tommin esittämiä Wittgensteintulkintoja luenkin suurella mielenkiinnolla.

Gc: Kuitenkin selvästi tuo myytti on väitteenä epätosi, minusta siitä ei pääse mihinkään. Ei kai kukaan tosin muuta ole väittänytkään?

Matti: Idea siitä, että emme voi lainkaan ottaa tiettyä propositiota (eriytymättömästä) kontekstistaan, ja arvioida sitä toisen kontekstin tarjoaman tiedon valossa, on aivan kestämätön.

Niin, kukaan ei ole väittänyt, ettei kahden eri episteemisen käytännön sisällä esitettyjä väitelauseita voisi koskaan vertailla. Sen sijaan mainitsemani professori väitti, että tällainen vertailu on useimmiten vaikeaa ja melko mieletöntä. Tämä johtuu tietysti ennen kaikkea siitä, ettei tämä professori, etnografi, ole kiinnostunut informanttiensa uskomusten totuusarvon arvioimisesta. Lisäksi tämä johtuu siitä, että usein on hyvin vaikea päätellä, mihin meidän episteemisessä käytännössämme esitettyihin väitteisiin toisesta käytännöstä napattuja irrallisia väitelauseita oikeastaan pitäisi verrata. Joskus vertailu on hyvin vaikeaa, joskus taas helpompaa. Joka tapauksessa: tällainen vertailu ja totuusarvon määrittäminen ei juuri koskaan tuota sellaista tietoa, josta etnografi olisi kiinnostunut.

Pyrin tekemään varsin deskriptiivistä tieteenfilosofiaa (en siis normatiivista). Olen hyvin kiinnostunut siitä, miten tietyt episteemiset kannat näkyvät käytännön tutkimustyössä. Olen myös kiinnostunut siitä, millaisia episteemisiä kantoja etnografien käytännön tutkimustyössä on mahdollista nähdä. Tämän seurauksena olen alkanut ymmärtää entistäkin huonommin, miksi filosofinen keskustelu relativismista on sellaista kuin se on, ja miksi siinä niin usein esitetään niin omituisia käsityksiä antropologien ja muiden etnografien "tyypillisistä" episteemisistä kannoista.

(Jatkuu seuraavassa kommentissa. Ärsyttävää, että kommenttien pituutta on ryhdytty rajoittamaan.)

27.10.09  
Blogger Eufemia said...

...

Kuten Tommi mainitsikin, olen viime aikoina koettanut löytää jonkun tutkijan, joka toimisi tutkimustyössään niiden uskomusten mukaisesti, joita erinäiset epistemologit attribuoivat antropologeille. Toisin kuin Tommi esittää, Matti ei kuitenkaan mielestäni esittänyt täsmälleen sitä kantaa, jota olen turhaan koettanut löytää. Pikemminkin Matti esitti vielä tyypillistä olkiukkokantaakin rajumman näkemyksen (ja totesi sen sitten aivan oikein kestämättömäksi).

Olkiukkoantropologin suuhun yleensä pantu kantahan on suunnilleen, että zunimyytti ja tieteellinen tieto ovat yhtä tosia / yhtä pätevää tietoa (Gc ehkä halusi tuomita juuri tämän kannan?). Kuten juuri pääsin sanomasta, tällainen vertailu ei yleensä kiinnosta etnografeja, joten tuo on harvan antropologin kanta (väite ovat yhtä pätevää tietoa tai ovat yhtä tosia edellyttää vertailua). Lisäksi tuollaisen kannan johdonmukainen seuraaminen johtaisi tutkijan nähdäkseni hyvin kummallisiin käytännön ongelmiin.

Matti sen sijaan kritisoi sitä en tiedä kenen kannattamaa näkemystä, että emme voi lainkaan ottaa tiettyä propositiota (eriytymättömästä) kontekstistaan, ja arvioida sitä toisen kontekstin tarjoaman tiedon valossa. Tämä näkemys tuntuisi kyllä olevan läheistä sukua yleisemmälle olkiukkokannalle, mutta olen huomaavinani yhden tärkeän eronkin. Ensimmäisessä olkiukkokannassahan (o1) oletetaan ilman muuta, että zunimyyttiä ja tieteellistä näkemystä voidaan ongelmitta verrata toisiinsa (ne voidaan todeta yhtä tosiksi tai yhtä päteväksi tiedoksi). Matin esittelemä toinen olkiukkokanta (o2) taas vaikuttaisi vertailun mahdottomuutta painottaessaan lähestyvän sellaista tulkintaa yhteismitattomuudesta, että se oikeastaan estäisi kaiken etnografisen tutkimuksen, koska tutkija ei voisi sanoa tutkittaviensa uskomuksista mitään kellekään muille kuin tutkittaville itselleen.

No, kuten huvittavankin sapekkaista sanankäänteistäni voinee päätellä, o1 ja o2 eivät ole mitenkään relevantteja episteemisiä kantoja etnografien parissa. En tiedä ketään muutakaan, joka edes siedettävän johdonmukaisesti kannattaisi kumpaakaan niistä. Olenkin viime aikoina kiinnostunut yhä enemmän ja enemmän siitä, miksi tämäntyyppisten kantojen vastustamiseen käytetään niin paljon paukkuja. Ensireaktioni on tosiaan ruveta puhumaan poteroista, joihin kreationistienvastustajat ovat kaivautuneet, ja aihepiirin tulehtuneisuudesta johtuvasta ohipuhumisesta ja jumituksesta. En kuitenkaan ole tyytyväinen tähän selitysyritykseen, se tuntuu tympeän psykologisoivalta.

27.10.09  
Blogger Punainen Nörtti said...

Eufemia, käsittääkseni esitit itse kannan (o2):

Niinpä meidän ei ole mielekästä ruveta vertailemaan meidän eriytyneiden tietämiskäytäntöjemme tuottamia väitteitä myytteihin. Voimme löytää irrallisia lauseita, jotka ensi silmäyksellä vaikuttavat vertailukelpoisilta (kuten Boghossian tekee), mutta tämä vertailukelpoisuus on yleensä harhaa.

27.10.09  
Blogger Eufemia said...

Punainen nörtti, mielestäni en esittänyt väitettä o2. Ensinnäkin siksi, että o2 näyttää minusta säännöltä, jonka väitetään pätevän univeraalisti. Minähän en väittänyt moista: sanojen "lainkaan" ja "yleensä" välillä on tärkeä ero. Toiseksi siksi, etten väittänyt arviointia kokonaan mahdottomaksi (joskaan en edelleenkään tiedä miksi siihen pitäisi ryhtyä). Painotin nimen omaan sitä, että ensisilmäyksellä vertailukelpoisilta vaikuttavat väitteet eivät suinkaan itsestäänselvästi ole vertailukelpoisia. Toisin sanoen uskon, että myytin arviointi edellyttäisi usein ensin tulkintaa, jonka avulla vasta olisi mahdollista määrittää, minkä tiedon valossa sitä oikeastaan pitäisi arvioida. (Uskon myös, että tällainen tulkintaprosessi olisi monissa tapauksissa huomattavan työläs.)

Se on kyllä totta, että sana "yleensä" voi olla liioittelua - joskin tuo haastattelemani varsin kokenut professori oli vankasti sitä mieltä, että hänen tuntemiensa eriytymättömien kulttuurien tapauksessa sellainen mutkaton vertailu, mistä tässä on ollut puhe, tosiaan yleensä on harhaista.

27.10.09  
Blogger Eufemia said...

Punainen nörtti, kotimatkalla ratikassa tuli vielä mieleen, että tässä keskustelussa voisi olla selventävää erottaa toisistaan myytit (esim. linnut lentävät syksyisin lintukotoon tai ihmiset tulivat Pohjois-Amerikkaan maan alta) ja käytännönläheisemmät uskomukset (esim. kuppaus tervehdyttää). Olen taipuvainen uskomaan, että jälkimmäisten arviointi meidän nykykäsitystemme valossa on helpompaa kuin edellisten.

Nyt kun olen raittiin ilman ansiosta vähemmän sapekas, täytyy myös todeta, että tämä keskustelu on hyödyllinen. Juuri nyt uumoilen, että o1 ja o2 voisivat olla kaksi aika vaikeasti yhteensovitettavaa kantaa, mikä on mielenkiintoista, ne kun vaikuttavat niin lähisukulaisilta.

27.10.09  
Blogger Tommi Uschanov said...

Juuri nyt uumoilen, että o1 ja o2 voisivat olla kaksi aika vaikeasti yhteensovitettavaa kantaa, mikä on mielenkiintoista, ne kun vaikuttavat niin lähisukulaisilta.

Sehän vasta koomista onkin, että ne onnistutaan niin usein suorastaan niittaamaan kiinni toisiinsa, kun rakennettaan vastustettavia relativistisia olkiukkoja. Häkellyttävän usein tunnutaan nimittäin vastustettavan sellaista "relativistista" "kantaa", joka menee jotenkin niin, että "myyttiä ja tiedettä voidaan täysin ongelmattomasti verrata toisiinsa, ja verrattaessa niiden huomataan olevan täsmälleen yhtä päteviä kuvauksia maailmasta, joten myyttiä ja tiedettä ei ole lainkaan mahdollista verrata toisiinsa".

Se, että itse sanoin huolimattomasti etsintäsi kohteena olleen o2:n kun kyseessä olikin o1, saa tietenkin myös selityksensä juuri tästä oudosta ilmiöstä.

27.10.09  
Blogger Punainen Nörtti said...

Eufemia, minua taas sinun erottelusi (aina lähtien tiede-myytti -erottelusta) ovat häirinneet koko tähän viestiketjun ajan.

Syy on se, että minulla henkilökohtaisesti materiaalista maailmaa koskevien väittämien totuus tai niihin uskomisen tapa ei ole eriytynyt kategorioihin tiede - arkitietämys - oikeuden päätökset (viimeinen tietysti pelkästään koskien whodunnit -kysymystä), ja tämän takia minun on vaikea ostaa ajatusta, että joku myyttinen selitys esimerkiksi ihmisen alkuperästä pitäisi laskea omaan kategoriaansa.

Ero kategorioiden välillä on ainakin omassa ajattelussani ennemmin uskomusten oikeuttamisen tavassa, ei niiden totuusehdoissa tai tavassa uskoa sinänsä (kenties epävarmuuden astetta lukuunottamatta).

27.10.09  
Blogger Matti said...

Niin, jos kaksi asiaa ovat yhteismitattomia, ne eivät varmaan voi olla saman arvoisia.

27.10.09  
Blogger Eufemia said...

Matti, kiitos kiteytyksestä.

Punainen nörtti, olen tässä koettanut miettiä missä kohtaa me oikein puhumme toistemme ohi. Luulen, että tosiaan puhumme toistemme ohi, sillä selvästikään en ymmärrä mitä sanot, ja reaktiosi siihen, mitä minä sanon, tuntuvat kummallisilta, mutta en tiedä missä kohtaa ohipuhuminen tapahtuu. Voisin kuitenkin siteerata Girardia hieman lisää; en ole kaikista hänen jutuistaan mitenkään vakuuttunut (hän on makuuni liiaksi universalisti ja tukeutuu liian vähän empiriaan), mutta jotenkin kuvittelen, että tämä katkelma voisi selkeyttää sitä, mistä koetan puhua:

Tietyssä kaupungissa tapahtuu hirvittävä joukkomurha. Tämän kaupungin lähettiläät menevät toiseen kaupunkiin. He ovat epäpuhtaita. Heidän koskemistaan, heille puhumista ja jopa heidän läheisyydessään pysymistä vältetään niin paljon kuin mahdollista. Heidän lähtönsä jälkeen puhdistautumisriittejä lisätään, annetaan uhreja, pirskotetaan vihkivettä ja niin edelleen.

Jos Frazer ja hänen koulukuntansa pitivät epäpuhtauden tarttumisen pelkoa ylivertaisena kriteerinä, joka osoittaa uskonnollisen ajattelun "irrationaalisuuden" ja "taikauskon", toiset tarkkailijat sitä vastoin ovat tehneet siitä lähes tiedettä ennen aikojaan. Tämä perspektiivi perustuu tiettyjen tieteellisten ja tiettyjen rituaalisten varotoimien hämmästyttäviin yhtäläisyyksiin.

On yhteiskuntia, joissa yhdellä tarttuvalla sairaudella, isorokolla, on erityinen jumalansa. Koko sairautensa keston ajan sairaat pyhitetään tälle jumalalle. Heidät eristetään yhteisostä ja luovutetaan "initioidun" vartioitaviksi. Initioitu on henkilö, joka aikaisemmin on kantanut sairautta ja selvinnyt hengissä. Jos halutaan, tuota henkilöä voidaan sanoa kyseisen jumalan papiksi. Sairautensa jälkeen osa jumalan mahdista kuuluu hänelle ja hän on immuuni sen väkivaltaisille vaikutuksille.

Tällaisten seikkojen vaikutuksesta jotkut tulkitsijat ovat täysin ymmärrettävästi ajatelleet, että rituaalisen epäpuhtauden alkuperässä piilee epämääräinen mutta silti todellinen aavistus mikrobiteoriasta. Tämä näkökulma hylätään yleensä sillä perusteella, että kaikki pyrkimykset suojautua rituaaliselta epäpuhtaudelta eivät vie kehitystä kohti modernia hygieniaa, pikemminkin päinvastoin. Tämä kritiikki jää riittämättömäksi, sillä se ei itse asiassa kiellä meitä vertaamasta rituaalisia varotoimia vielä haparoivaan, mutta jo osittain toimivaan lääketieteeseen, kuten esimerkiksi 1800-luvun lääketieteeseen.

Tuollaisissa teorioissa uskonnollinen pelko siis nähdään eräänlaisena esitieteenä. Ajatus osuu kyllä oikeaan jonkin kiinnostavan kohdalla, mutta niin osittaisesti ja hajanaisesti, että teoria täytyy todeta vääräksi. Tällainen teoria saattoi syntyä ainoastaan yhteiskunnassa ja ilmapiirissä, jossa
sairaus näyttäytyi ainoana ihmistä vastedes uhkaavana kohtalona, viimeisenä voitettavana vihollisena. Epideeminen sairaus varmasti kuuluu rituaalisen epäpuhtauden kokonaiskuvaan mutta se on vain yksi alue muiden joukossa. Itse nostamme erikseen esiin juuri tämän alueen, sillä ainoastaan sairauden kohdalla moderni ja tieteellinen, pelkästään patologinen sairauden käsite kohtaa primitiivisen käsitteen, joka ulottuu paljon laajemmalle. (...)

Kuten sanottu,
primitiivistä yhteiskuntaa, siis yhteiskuntaa vailla oikeusjärjestelmää, uhkaa kostamisen eskalaatio, yksinkertainen ja täydellinen hävitys, jota tästä lähtien kutsumme olennaiseksi väkivallaksi. Tuollaisessa yhteiskunnassa koetaan välttämättömäksi, että tähän väkivaltaan omaksutaan tiettyjä asennoitumistapoja, ja meille nämä tavat jäävät käsittämättömiksi.

(Sanavahvistuksena inescabl.)

30.10.09  

Lähetä kommentti

<< Home