Miten selitystarinatyyppejä voisi tutkia?

From this perspective, there appears to be some underlying agreement about what happens in human evolution. In constructing their theories most paleoanthropologists seem to have in mind a similar narrative pattern, which, for present purposes, can be represented in terms of nine functions. By stringing the functions along an axis and projecting beneath it the five story sequences from Figure 1, it is possible to derive - again, as a heuristic - a set of narrative paradigms, which can be seen in Figure 2.

Like many myths, the story of human evolution often begins in a state of equilibrium (function 1, the initial situation), where we find the hero leading a relatively safe and untroubled existence, usually in the trees. Though he is still a nonhuman primate - ape, monkey, or prosimian - he is somehow different (function 2, the her is introduced). Often he is smaller and weaker than the other animals. The idea of development from humble origins is a common feature of myth and folklore; we have only to think of Cinderella or the ugly duckling to find familiar examples. Similarly, the idea of the human ancestor as one of the most helpless and defenseless of creatures is prevalent in accounts, of human evolution, including that of Darwin (Landau et al. 1982).

Luin Misia Landaun artikkelin "Human Evolution as Narrative" (pdf) vuodelta 1984. Ymmärrän, että sekä artikkelin otsikko että Landaun käyttämä sana "myth" saattavat johtaa harhaan, joten: Landau ei yritä väittää evoluutiobiologiaa vastaan. Hän ei yritä myöskään mitenkään relativisoida biologien tutkimustuloksia. Itse asiassa hän vaikuttaisi olevan varsin kiinnostunut hyvin universaalisti päteväksi väitetystä psykologisesta kannasta, jonka mukaan inhimillinen ajattelu (aina ja kaikkialla) on olennaisesti tarinallista. Siitä näet seuraa, että myös tieteellinen ajattelu olisi olennaisesti tarinallista. Landau tekeekin proppilaista analyysia ihmisen evoluutiota kuvaavista tarinoista – ja sanoo motiiveistaan näin: "Thus the aim is not to establish narratological theories, nor to develop a theory of scientific logic, but to test heuristically a method of epistemological analysis which, if persuasive, could lead to different ways of doing science."

Luin Landaun artikkelin ja aion lukea hänen kirjansa koska olen jo hyvän aikaa koettanut ajatella selitystarinatyyppejä. Motiivini ovat jossain määrin samansuuntaisia kuin Landaun: puhe selitystarinatyypeistä tuntuu heuristisesti ja pedagogisesti hedelmälliseltä. Haluaisin kuitenkin tehdä jotain muuta kuin mihin Landau aikanaan ryhtyi. Tiedän, että on olemassa ajattelun tarinallisuutta tutkivia psykologeja. Tiedän myös, että folkloristeilla on erittäin sofistikoituneita metodeja tarinoiden tutkimiseen. Haluaisin ehkä lainata kummastakin suunnasta ja koettaa kehittää jonkinlaisen selkeän analysointiprosessin tai testin, jonka avulla yksittäinen tutkija voisi selvittää omia mahdollisia suosikki- ja inhokkiselitystarinatyyppejään.

En tiedä olisiko tällaisen testinkaltaisen kehittäminen mahdollista. En myöskään tiedä tekisikö sillä loppujen lopuksi mitään.