23.2.07

Puolustautumispyristelyä

Mitä sitten pitäisi tehdä? Onko ratkaisu se, että unohdetaan koko vaikuttavuusnäkökulma? Ei, koska näkökulma itsessään on oikea ja hyödyntää myös tiedettä. Onko sitten ratkaisu se, että mitataan sitä, mitä on mahdollista mitata, ja tyydytään siihen jopa senkin uhalla, että käytettäisiin sellaisia parametreja – esimerkiksi patenttien määrää – jotka eivät varsinaisesti edes kuvaa tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta? Tämä olisi kuitenkin näpertelyä pikku asioilla; se voisi hämärtää vaikuttavuuden käsitteen ja vieraannuttaa tutkijat koko ajattelutavasta. Onko sitten olemassa jokin muu ratkaisu? Mitään helppoa ratkaisua ei yksinkertaisesti ole. Tässä kuitenkin rypäs ajattelutapoja, jotka voisivat viedä asiaa eteenpäin:

• Ymmärretään, että tutkijan tärkein vaikutus yhteiskuntaan syntyy uuden asiantuntijapolven koulutuksen kautta. Yhteiskunta hyötyy siitä, kun nämä ihmiset toimivat työntekijöinä ja kansalaisina. Vaikutus tosin näkyy vasta useamman vaalikauden kuluttua.

• Seurataan, missä määrin suomalaisilla tutkijoilla on vaikutusta oman tieteenalansa kehitykseen globaalilla tasolla; tällä on merkitystä myös yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta, koska suuret yhteiskunnalliset vaikutukset syntyvät yleensä tiedeyhteisön työn yhteisvaikutuksesta.

• Hyväksytään se tosiasia, että useimmissa tapauksissa tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikutus näkyy vasta vuosien, usein vuosikymmenien päästä. Näitä vaikutuksia voidaan nähdä ja ennustaa, mutta ei mitata. Ne voidaan kuitenkin eksplikoida osoittamalla syy-seuraussuhteita.

• Kerätään kvantitatiivista tietoa tutkimusten konkreettista innovaatiovaikutuksista
samalla ymmärtäen, että näin saatu data edustaa vain pientä osaa varsinaisesta vaikuttavuudesta.

• Kannustetaan tutkijoita pohtimaan oman tutkimuksensa heijastusvaikutuksia ja kertomaan niistä.

Luentosarjan lopuksi olen päässyt laiskistumaan, eli vaikka tänään oli viimeinen humanismi tieteenä -luentosarjan luento, kirjoitan oppimisbloggausta vasta viime viikon luennosta. Saamaton minä.

Kuisma Korhonen puhui viikko sitten humanististen tieteiden asemasta yhteiskunnassa. Luento oli otsikkoonsa nähden aika jännittävällä tavalla painottunut, sillä itse asiassa se käsitteli sitä, kuinka humanistiset tieteet koettavat sinnitellä erilaisten kontrollointipyrkimysten ikeen alla. Se oli varmaan realistista.

On ollut aikoja ja paikkoja, jolloin ja joissa tutkimus sai olla rauhassa ja menestyä niin kauan kuin se ei vaikuttanut ympäröivään yhteiskuntaan. Kontrolli koski erityisesti niitä, jotka uhkasivat sanoa mitään mihinkään poliittisesti relevanttiin liittyvää. Nykyään kontrolli taas edellyttää, että tutkimus vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan. Jos ei ainakaan nopeasti vaikuta tai ei tiedetä vaikuttaako ja jos niin kuinka, tutkijat joutuvat sepittämään tarinoita siitä, että ja kuinka vaikuttaa.

Vuonna 2005 tuli voimaan uusi yliopistolaki, joka muun muassa velvoittaa yliopistot edistämään tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Seuraavana vuonna Suomen Akatemia tutki asiaa, teki kyselyitä tutkimuksen vaikuttavuudesta ja julkaisi pamfletin Sivistystä ei voi tuoda: Tutkijapuheenvuoroja kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen vaikuttavuudesta (Suomen Akatemian julkaisuja 5/06). Pdf löytyy Akatemian sivuilta etsimällä; en viitsi linkittää siihen, koska sivut vaikuttavat siltä, ettei linkki kuitenkaan toimisi. Yllä siteeraamani varotoimenpiteeltä ja puolustautumisreaktiolta kuulostava teksti on kyseisestä julkaisusta. Luonnehdintaa ei pidä ymmärtää väärin: arvelen, että varotoimenpide ja puolustautumisreaktio on hyvinkin aihellinen.

Tutkimusta varten monille tutkijoille lähetettiin kysely. Korhonen esitteli luennolla kysymyksiä, joihin eri tieteenalojen edustajat saivat vastata:
- Mitä tutkimuksen tieteellinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus on omalla tutkimusalallanne?
- Miten vaikuttavuus ilmenee?
- Miten sitä voidaan tarkastella tai mitata?
- Millaisia kanavia pitkin vaikuttavuus kulkeutuu yhteiskunnassa?
- Miten tutkimuksen tieteellinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus on havaittavissa omassa tutkimushankkeessanne?
- Onko tutkimuksen tieteellisellä tai yhteiskunnallisella vaikuttavuudella ylipäänsä merkitystä – onko vaikuttavuudella väliä, miksi tutkimuksella pitäisi olla vaikuttavuutta?
Vastaukset olivat juuri niin monenlaisia kuin arvata saattaa. Niitä voi lukea yllämainitusta Suomen Akatemian julkaisusta. Vastaukset eivät kuitenkaan kiinnosta minua ollenkaan yhtä paljon kuin nämä kysymykset, sillä en tiedä kuinka minun pitäisi suhtautua niihin.

En itse kehtaisi tehdä sellaista tutkimustyötä, jonka mahdollista vaikuttavuutta (todellistuvastahan on paha sanoa mitään ennen työn valmistumista) en kykenisi helposti näkemään. Nuo kysymykset ovat oikein hyödyllisiä, minun on syytä kyetä vastaamaan niihin ja vastausten on syytä tarkentua tutkimuksen edetessä. Silti minua ei miellytä se, että kyvystä vastata näihin kysymyksiin tyydyttävällä tavalla tehdään pakko. Epäilen näet, ettei tyydyttävää tapaa määritellä minua tyydyttävällä tavalla – ja vaikka määriteltäisiin, sitä ei välttämättä määritellä jotain toista tutkijaa tyydyttävällä tavalla.

Päädyin tänään puolittain sattumalta kuuntelemaan Mario Candeiasin luentoa uusliberalismin dialektiikasta. Seurani oli hupaisaa, sillä istuin Yrjö Hakasen vieressä. Candeias puhui englanniksi, mutta luentoteksti jaettiin yleisölle myös suomennettuna. Se oli tuttua uusmarxilaista jutustelua. Luen suomennettua luentoa:

Uusliberalismin hegemoniasta voidaan puhua siksi, että sen on onnistunut läpäistä koko yhteiskunta yritystaloudellisella hyötykalkyloinnilla ja kilpailuajattelulla, ja näin se on pysyvästi muuttanut yhteiskunnallisia voimasuhteita. Jos yksilötasolla yrittää sanoutua irti näistä periaatteista, johtaa se vain henkilökohtaiseen tuhoutumiseen tai yhteiskunnalliseen marginalisoitumiseen. [...] Uusliberalismi voi, huolimatta antisosiaalisesta politiikastaan, nojautua aktiiviseen ja passiiviseen hyväksyntään – se näet omaksuu alistettujen ryhmien intressejä, mutta siten, että se kääntää nurin niiden tavoitteet ja pukee ne "itsensä markkinoinnin" vaatteisiin.

Tämä liittyy epämiellyttävään tunteeseen, joka minut valtaa kun luen kysymyksiä tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Uumoilen, että sinänsä hyviä kysymyksiä tutkimuksen tekijän vastuusta ja roolista yhteiskunnassa käytetään tavalla, jota en voi hyväksyä. En hyväksy ajatusta, että tutkimuksen tekijän pitäisi markkinoida itseään todistelemalla tutkimuksensa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Minua etoo ajatus tutkijoista, jotka painostuksen tähden sepittävät tarinoita tutkimustensa tulevasta sopivilla mittareilla mitattavasta yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja kilpailevat sepityksillään keskenään. Epäilen, että tällaisessa prosessissa erittäin tärkeä asia, kysymys tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta, muuttuu ikäviä asioita tekeväksi työkaluksi sellaisessa leikissä, josta en pidä.

Tunnisteet: ,

11 Comments:

Blogger kattoratsastaja said...

>En hyväksy ajatusta, että tutkimuksen tekijän pitäisi markkinoida itseään todistelemalla tutkimuksensa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Minua etoo ajatus tutkijoista...

Mikä on mielestäsi parempi vaihtoehto?

24.2.07  
Blogger Eufemia said...

Parempi vaihtoehto olisi, että tuo ja muutamat muut asiat saataisiin pidettyä edes osittain itsenmarkkinointileikin ulkopuolella. Epätodennäköistähän se toki on.

24.2.07  
Anonymous Anonyymi said...

Yhteiskunnallisesta ajattelusta suurin ja merkittävin osa on jo blogeissa ja vain pieni, pönöttävä ja homeiseen retoriikkaan juuttunut fraktio niinsanotuissa yliopistoissa ja niiden selluloosajulkaisuissa.

Kun tämä luominen tulee ilmaiseksi, ongelmat katoavat. Vain merkkijonojen kiinnostavuus ratkaisee. Henkilöt jäävät lopullisesti ulos keskusteluista rypemään omassa liha-avaruudessaan.

25.2.07  
Anonymous Anonyymi said...

Tommi, höpöhöpö. Blogeissa kyllä näkyy omaperäisiä ajatuksia, mutta jos katsot vaikkapa arts&letters dailyn kirjoituksia, jotka ilmestyvät
toimitetuissa nettilehdissä, on osa niistä yhtä tasokkaita kuin parhaat blogikirjoitukset http://www.aldaily.com/. Kaikki nämä ovat samaa yleistajuista ja korkeintaan lukiosivistystä edellyttävää kamaa. Bloggaus = journalismia. Kyllä oikea yhteiskunnallinenkin tutkimus (esimerkiksi politiikan tutkimus) voi olla hankalaa ja edellyttää pohjatietoja, joihin mitkään yleistajuiset artikkelit eivät pysty.

25.2.07  
Blogger Erastotenes Aleksandrialainen said...

Olisi hyvä muistaa Tommille vastattaessa uutisryhmien kultainen sääntö: älä ruoki trolleja!

Sinänsä on muuten hyvä muistaa, että eri tutkimusalojen merkittävyys riippuu pitkälti ajankohdasta. Esimerkiksi 1800-luvulla abstrakti hegeliläinen filosofia toimi pohjana niin radikaalille politiikalle, että kenellekään ei juolahtanut mieleenkään epäillä filosofisen tutkimuksen vaikuttavuutta. Sen sijaan kaikki Venäjän valtakunnan filosofian professuurit lakkautettiin, jotta vaikuttavuus ei pääsisi tuhoamaan valtakuntaa.

Koska eri tutkimusalojen vaikuttavuus riippuu ajankohdasta, on tärkeää säilyttää myös tällä hetkellä merkityksettömiltä tuntuvien alojen rahoitus. Silloin meillä on ihmisiä, jotka kykenevät vastaamaan muuttuneisiin yhteiskunnallisiin tilanteisiin.

25.2.07  
Blogger Eufemia said...

Tommi, yliopistoilla kaikki joutuvat hyvin konkreettisesti tekemisiin yhteiskunnallisten ajatteluvirtausten seurausten kanssa. Yhteiskunnallinen ajattelu yliopistoilla ei siis ole vain "pönöttävän ja homeiseen retoriikkaan juuttuneen fraktion" heiniä, vaan jatkuvasti yhä suuremman osan yliopistojen työntekijöistä.

Suurin osa tutkimuksesta on sellaista, ettei sitä voi tehdä osapäiväisesti eikä ilman rahaa. Se siis eroaa bloggaamisesta. Kun yhteiskunnallinen ajattelu johtaa ääliliömäisiin tekoihin, jotka vaikeuttavat tutkijoiden työntekoa, tutkijat osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun. Keskusteluun osallistuminen on jo ainakin melkein ilmaista. Tutkiminen yleensä ei, eikä se ole juuri millään aloilla tulossakaan ilmaiseksi. Kiinnostavat merkkijonot tapaavat tarvita taustakseen tutkimusta. Tämän vuoksi kommenttisi on minusta aika mieletön.

Erastotenes, esitän eriävän mielipiteeni: ei Tommi ole trolli. Tommi on nimimerkki, johon yhdistyviä blogeja olen lukenut jo muutaman vuoden. Pidän niitä aika hauskoina, ja ennen kaikkea pidän nimimerkkiin Tommi yhdistyviä kirjoituksia varsin vilpittöminä (vaikka niitä onkin aina välillä väitetty myös "ironisiksi").

25.2.07  
Blogger Tuomas Korppi said...

Nykyisen vaikuttavuusvaatimuksen asettaminen menneiden aikojen "ok, kunhan ei vaikuta" -asenteen vastapooliksi on omituista. Ennen tutkimuksen vaikuttaminen kai koettiin negatiiviseksi, koska muutos olisi järkyttänyt status quota. Nykyään kai vallitseva arvomaailma on jonkunlainen edistysusko, ja tieteen edellytetään realisoivan edistymisideologian asettamia tavoitteita. Eli kysyisinkin, että onko tieteeltä odotettu vaikuttavuus

(1) sellaista, joka saa aikaan radikaaleja ja ennalta-arvaamattomia muutoksia arvomaailmassa ja maailmankuvassa

vai

(2) välineiden tuottamista rajallisten, ennaltamäärättyjen ja yleisesti hyväksyttyjen tavoitteiden toteuttamiseksi?

Oma näppituntumani olisi, että tieteen tavoitteena yleensä pidetään kakkosta, ja ykkönen on edelleen samalla tavalla pelätty kuin se oli silloin kun Venäjän filosofianprofessuurit lakkautettiin. (Erona menneeseen kai on se, että ykkösen advokoijat on nykyisin aiempaa helpompaa sivuuttaa huru-ukkoina.)

26.2.07  
Anonymous Anonyymi said...

Jep, taidan tosiaan lopettaa kirjoittelun nimimerkilläni, koska se alkaa takertua epäolennaisuuksiin eli jonkin nimimerkin taakse satuiltuihin ominaisuuksiin.

En tiedä vielä teenkö niin, mutta syyt ovat pelkästään käytännölliset. En ole henkilökohtaisesti loukkaantunut enkä pahastunut yhdestäkään "kritiikistä" nettimaailmassa pitkään aikaan. Kai siksi, että olen osannut itse kirjoittaa riittävän epäruumistisesti ja pitää keskustelun irti ruumistisista kilpailuista eli tykkäämisista eli kiusaamisista.

Yhteiskunnallisesta keskustelusta: todennäköisesti olen vain tyhmä, mutta luen silloin tällöin joitan Kanavan ja Tieteen ja edistyksen kaltaisia lehtiä. Minusta ne ovat pelkkää pönöttävää ja ikivanhoihin teorioihin jumittunutta pitkäpiimäistä ja sekavaa roskaa.

Se on tietenkin vain oma mielipide, ja varmasti pohjautuu omien aivojen huonouteen. Toisaalta tälle kaikelle on houkuttelevan helppo keksiä syy. Yhteiskunnallista ja humanistista tutkimusta nykymuodossaan ei tarvita. Teoriat, joilla ne oikeuttavat tieteellisyytensä, ovat pahasti vanhentuneita. Ne on tehty toisenlaiseen maailmaan ja toisin kuin kvantitatiivisia teorioita, niitä ei voi sisällökkäästi tarkentaa ja korjata. Tämä siksi, että ne olettavat että on olemassa tiettyjä olentoja, joihin on vain pakko uskoa (tai jotka pitää tulkita jollain uudella tavalla ilmentyviksi essentia säilyttäen).

En osaa kirjoittaa enempää, olen sanonut kai jo saman aiemmin ja paremmin.

27.2.07  
Anonymous Anonyymi said...

Eufemia:

>Parempi vaihtoehto olisi, että tuo ja muutamat muut asiat saataisiin pidettyä edes osittain itsenmarkkinointileikin ulkopuolella. Epätodennäköistähän se toki on.

En äkkiseltään keksi tähän muuta ratkaisua, kuin että tutkijat ulkoistaisivat markkinoinnin/päätöksenteon jollekin muulle taholle.

Joko tutkijat kilpailevat itseään ja tutkimustaan kehumalla rahoituksesta, tai sitten annetaan rahat jollekin taholle joka jakaa ne (mielivaltaisesti?) tärkeiksi arvottamilleen tutkimusprojekteille tutkijoiden omakehumisista välittämättä.

Minua etoo hieman tuo jälkimmäinen vaihtoehto.

27.2.07  
Anonymous Anonyymi said...

Kanava on mielipidelehti, ei mikään tieteellinen julkaisu. Tiede ja edistys-lehdestä nyt puhumattakaan.

27.2.07  
Blogger Eufemia said...

Jari, ei minua haittaisi jos itsenmarkkinointileikissä olisi oikeasti kyse siitä, että pyrittäisiin löytämään parhaat tutkimushankkeet rahoitettaviksi. Siitä vain nähdäkseni ei ole lainkaan kyse.

Itsenmarkkinointileikistä vähintään 98% on pelkästään itsensä ympärillä pyörivää showta, jossa sanotun merkityksellä ei ole väliä, sillä olennaista on sanomisen tapa. Minusta on turhauttavaa kun tärkeinä pitämiäni asioita kaapataan tähän pyöritykseen, sillä ne muuttuvat siinä irvikuvikseen.

27.2.07  

Lähetä kommentti

<< Home