Filosofianopiskelijanaolosta
Eilisen vihabloggauksen jälkeen voisinkin seurata Veloenan, Hurinan ja Matin esimerkkiä ja kirjoittaa ajastani filosofianopiskelijana Helsingin yliopistossa. Ajatuksissani opinnot ja sosiaaliset suhteet limittyvät toisiinsa niin olennaisesti, ettei niitä käy irrottaminen ilman että jotain olennaista jää sanomatta, joten tämä on myös jonkinlaista sosiaalipornoa.
Hankkiuduin yliopistolle vuonna 1997 pääaineenani italialainen filologia, ja kävin muistaakseni neljä päivää ilmoittautumisen jälkeen vaihtamassa pääaineekseni teoreettisen filosofian. Italiaa en opiskellut koskaan. Säännötön sisääntulo merkitsi kuitenkin yllättävän paljon, sillä sen vuoksi en päätynyt fukseille järjestettäviin tiedotustilaisuuksiin eikä kontaktia ainejärjestöpiireihin päässyt syntymään. Filosofian historiaa -praktikumiin piti kuitenkin osallistua, mutta sinnekin saavuin vasta toiselle kerralle, ja ollakseni olematta häiriöksi valitsin kahdesta ryhmästä sen, jossa oli vähemmän väkeä.
Siinä ryhmässä, jossa oli enemmän väkeä, olivat kaiki ne, jotka myöhemmin päätyivät osallistumaan Dilemman toimintaan ja muuhun sellaiseen. Meidän ryhmäämme veti kolme poikaa jotka puhuivat ranskalaisesta filosofiasta ja jalkapallosta. He olivat hauskoja, vaikka en kumpaakaan aihepiiriä erityisemmin tuntenutkaan, ja pitivät kovasti kummallisista esseistäni. Myöhemmin asuin monta vuotta yhden heistä kanssa. Jatkoimme praktikumia opintopiirinä, jossa pian keskityttiin lähinnä juopotteluun. Samassa ryhmässä olleista fukseista minun lisäkseni yksi toinenkin valmistui laitokseltamme vastikään, ja vetäjistä kaksi on valmistunut.
Kuuntelin muutaman vuoden juttuja jalkapallosta ja ranskalaisesta filosofiasta, ja opiskelin raivokasta tahtia. Kävin välillä luennoilla, mutta tuntui turhauttavalta kun logiikan jatkokurssin luennoilla aikaa käytettiin Foucaultin parjaamiseen ja muuhun täysin asiaanliittymättömään, joten senkin kurssin suoritin vain lukemalla luennoitsijan kirjastoon jättämän monistepumaskan ja menemällä tenttiin (sain täydet pisteet, mikä kummastutti joitakuita - pitäisikin jatkaa sillä saralla, se kiinnostaa nykyään). Laitoksen ilmapiiri oli ikävä, ja osallistuin vastakkainasettelun kärjistämiseen liittoutumalla tietyn klikin kanssa, siis juopottelukaverieni. Kiinnostukseni opiskelualaani kohtaan oli puoliuskonnollista, omaksuin ystävieni käsitykset siitä mitä kannattaa lukea ja mitä kuuluu parjata. Tähän kannusti se, että valintani aiheuttivat moraalista närkästystä ja halveksuntaa joissain toisissa opiskelijoissa. Kuten Hurinan muistelon kommenteissa totesin, en päässyt ystäväni kanssa uusien opiskelijoiden praktikumvetäjäksi koska joku huolestui ajatuksesta "viattomien mielten turmelemisesta" niin kovin, että vaivalla etsi itselleen parin, joka suostui hakemaan vetäjäksi. Kuulemma vain jotta meitä ei tarvitsisi valita. Se sama joku, nimen olen unohtanut, oli opiskelijoiden edustaja siinä kokouksessa, jossa praktikumvetäjät valittiin.
Sivuaineiden opiskelu oli hauskempaa, erityisesti joillain folkloristiikan luennoilla viihdyin. Metodioppikirjan tosin huolellisesti perustellen (pidän niitä perusteluja edelleen hyvinä!) haukuin tentissä lyttyyn, mistä tenttaattori taisi pitää. Filosofian laitoksella kiinnostuin vain proseminaareista ja seminaareista, sekä muutamasta satunnaisesta luentosarjasta. Kuuluin siihen väkeen, joka suhtautui arvostavasti Himangan pyrkimykseen osoittaa, ettei Maa sittenkään pyöri. Himanka oli erinomainen proseminaarien vetäjä, sillä hän ei puhunut paljoakaan, mikä pakotti osallistujat puhumaan. Pidin väittelemisestä, vaikka nykynäkökulmastani onkin hieman turhauttavaa huomata, että käytin kykyjäni innolla pikemminkin ystävieni näkemysten puolustamiseen kuin omieni selvittämiseen. Seminaareissa jouduin hankalampaan tilnateeseen, ja kykyni jatkaa puhumista vaikka katseet kehottavat vaikenemaan oli kovasti hyödyksi. Jalkapalloa ja ranskalaista filosofiaa -sakissa en ollut kohdannut kovin vahvaa sukupuolittamista (siis käytännössä, oikeasti; puheissa kyllä), vaikka olin yleensä porukan ainoa tyttö, mutta seminaareissa jouduin todistamaan aika paljon koska olin värää mieltä ja vieltä tyttö. Noihin aikoihin myös tutustuin muutamaan erittäin vahvaan ja itsenäiseen ajattelijaan, joita tapaan edelleen.
Luin melko tavalla, mutta koska asuin ihmisen kanssa, joka hyperlektikkona saattoi lukea yli 1000 sivua päivässä ja joka osasi noin kymmentä kieltä, arvelin lukevani aivan liian vähän. Pidin itseäni tietämättömänä ja tietämätön olinkin. Kolmessa vuodessa olin suorittanut lähes kaiken muun tutkinnossa vaadittavan, enää kandintyö ja gradu puuttuivat. Silloin muutin Ranskaan jo mainitun hyperlektikon kanssa. Kaksi vuotta kävin epäsäännöllisesti kuuntelemassa aika mielenkiintoisia luentoja Nanterren yliopistossa (Paris X), olin suunnittelevinani gradua, tein käännöstöitä, harrastin ruuanlaittoa, tulin enenevästi allergiseksi kissoillemme ja podin hiljaa mielessäni jotain. Etenkin luentosarja teknologian filosofiasta jäi mieleeni avartavana, ja kiinnostukseni kääntämiseen liittyviä filosofisia ongelmia kohtaan kasvoi entisestään aihetta käsittelevässä seminaarissa.
Palasimme Suomeen ja hiljaa potemani jokin kulminoitui niin, että muutin asumaan yksin, kirjoitin kandintyön jostain jota mieltä olin ehkä ollut 22-vuotiaana, olin työharjoittelussa ja töissä yhtä aikaa ja painoin liian vähän. Aloin pikkuhiljaa kiinnostua siitä mitä mahtaisin itse ajatella. Huomasin etiikan tulleen minulle hyvin merkittäväksi filosofian alaksi, mutta en tahtonut kirjoittaa siihen liittyvää gradua. Tein kuitenkin töitä vielä vuoden ennen kuin rykäisin gradun. Käsittelin siinä 1800-luvun fennomaaneja ja kahta suomalaista nykyajattelijaa, jotka pohtivat mitä voisi olla suomalainen ajattelu. Kaksi jälkimmäistä olivat joskus innoittaneet minua kovasti. Gradussani kritisoin heitä kovasti.
Nähdäkseni olen nyt aloittanut filosofianopiskelun.
Hankkiuduin yliopistolle vuonna 1997 pääaineenani italialainen filologia, ja kävin muistaakseni neljä päivää ilmoittautumisen jälkeen vaihtamassa pääaineekseni teoreettisen filosofian. Italiaa en opiskellut koskaan. Säännötön sisääntulo merkitsi kuitenkin yllättävän paljon, sillä sen vuoksi en päätynyt fukseille järjestettäviin tiedotustilaisuuksiin eikä kontaktia ainejärjestöpiireihin päässyt syntymään. Filosofian historiaa -praktikumiin piti kuitenkin osallistua, mutta sinnekin saavuin vasta toiselle kerralle, ja ollakseni olematta häiriöksi valitsin kahdesta ryhmästä sen, jossa oli vähemmän väkeä.
Siinä ryhmässä, jossa oli enemmän väkeä, olivat kaiki ne, jotka myöhemmin päätyivät osallistumaan Dilemman toimintaan ja muuhun sellaiseen. Meidän ryhmäämme veti kolme poikaa jotka puhuivat ranskalaisesta filosofiasta ja jalkapallosta. He olivat hauskoja, vaikka en kumpaakaan aihepiiriä erityisemmin tuntenutkaan, ja pitivät kovasti kummallisista esseistäni. Myöhemmin asuin monta vuotta yhden heistä kanssa. Jatkoimme praktikumia opintopiirinä, jossa pian keskityttiin lähinnä juopotteluun. Samassa ryhmässä olleista fukseista minun lisäkseni yksi toinenkin valmistui laitokseltamme vastikään, ja vetäjistä kaksi on valmistunut.
Kuuntelin muutaman vuoden juttuja jalkapallosta ja ranskalaisesta filosofiasta, ja opiskelin raivokasta tahtia. Kävin välillä luennoilla, mutta tuntui turhauttavalta kun logiikan jatkokurssin luennoilla aikaa käytettiin Foucaultin parjaamiseen ja muuhun täysin asiaanliittymättömään, joten senkin kurssin suoritin vain lukemalla luennoitsijan kirjastoon jättämän monistepumaskan ja menemällä tenttiin (sain täydet pisteet, mikä kummastutti joitakuita - pitäisikin jatkaa sillä saralla, se kiinnostaa nykyään). Laitoksen ilmapiiri oli ikävä, ja osallistuin vastakkainasettelun kärjistämiseen liittoutumalla tietyn klikin kanssa, siis juopottelukaverieni. Kiinnostukseni opiskelualaani kohtaan oli puoliuskonnollista, omaksuin ystävieni käsitykset siitä mitä kannattaa lukea ja mitä kuuluu parjata. Tähän kannusti se, että valintani aiheuttivat moraalista närkästystä ja halveksuntaa joissain toisissa opiskelijoissa. Kuten Hurinan muistelon kommenteissa totesin, en päässyt ystäväni kanssa uusien opiskelijoiden praktikumvetäjäksi koska joku huolestui ajatuksesta "viattomien mielten turmelemisesta" niin kovin, että vaivalla etsi itselleen parin, joka suostui hakemaan vetäjäksi. Kuulemma vain jotta meitä ei tarvitsisi valita. Se sama joku, nimen olen unohtanut, oli opiskelijoiden edustaja siinä kokouksessa, jossa praktikumvetäjät valittiin.
Sivuaineiden opiskelu oli hauskempaa, erityisesti joillain folkloristiikan luennoilla viihdyin. Metodioppikirjan tosin huolellisesti perustellen (pidän niitä perusteluja edelleen hyvinä!) haukuin tentissä lyttyyn, mistä tenttaattori taisi pitää. Filosofian laitoksella kiinnostuin vain proseminaareista ja seminaareista, sekä muutamasta satunnaisesta luentosarjasta. Kuuluin siihen väkeen, joka suhtautui arvostavasti Himangan pyrkimykseen osoittaa, ettei Maa sittenkään pyöri. Himanka oli erinomainen proseminaarien vetäjä, sillä hän ei puhunut paljoakaan, mikä pakotti osallistujat puhumaan. Pidin väittelemisestä, vaikka nykynäkökulmastani onkin hieman turhauttavaa huomata, että käytin kykyjäni innolla pikemminkin ystävieni näkemysten puolustamiseen kuin omieni selvittämiseen. Seminaareissa jouduin hankalampaan tilnateeseen, ja kykyni jatkaa puhumista vaikka katseet kehottavat vaikenemaan oli kovasti hyödyksi. Jalkapalloa ja ranskalaista filosofiaa -sakissa en ollut kohdannut kovin vahvaa sukupuolittamista (siis käytännössä, oikeasti; puheissa kyllä), vaikka olin yleensä porukan ainoa tyttö, mutta seminaareissa jouduin todistamaan aika paljon koska olin värää mieltä ja vieltä tyttö. Noihin aikoihin myös tutustuin muutamaan erittäin vahvaan ja itsenäiseen ajattelijaan, joita tapaan edelleen.
Luin melko tavalla, mutta koska asuin ihmisen kanssa, joka hyperlektikkona saattoi lukea yli 1000 sivua päivässä ja joka osasi noin kymmentä kieltä, arvelin lukevani aivan liian vähän. Pidin itseäni tietämättömänä ja tietämätön olinkin. Kolmessa vuodessa olin suorittanut lähes kaiken muun tutkinnossa vaadittavan, enää kandintyö ja gradu puuttuivat. Silloin muutin Ranskaan jo mainitun hyperlektikon kanssa. Kaksi vuotta kävin epäsäännöllisesti kuuntelemassa aika mielenkiintoisia luentoja Nanterren yliopistossa (Paris X), olin suunnittelevinani gradua, tein käännöstöitä, harrastin ruuanlaittoa, tulin enenevästi allergiseksi kissoillemme ja podin hiljaa mielessäni jotain. Etenkin luentosarja teknologian filosofiasta jäi mieleeni avartavana, ja kiinnostukseni kääntämiseen liittyviä filosofisia ongelmia kohtaan kasvoi entisestään aihetta käsittelevässä seminaarissa.
Palasimme Suomeen ja hiljaa potemani jokin kulminoitui niin, että muutin asumaan yksin, kirjoitin kandintyön jostain jota mieltä olin ehkä ollut 22-vuotiaana, olin työharjoittelussa ja töissä yhtä aikaa ja painoin liian vähän. Aloin pikkuhiljaa kiinnostua siitä mitä mahtaisin itse ajatella. Huomasin etiikan tulleen minulle hyvin merkittäväksi filosofian alaksi, mutta en tahtonut kirjoittaa siihen liittyvää gradua. Tein kuitenkin töitä vielä vuoden ennen kuin rykäisin gradun. Käsittelin siinä 1800-luvun fennomaaneja ja kahta suomalaista nykyajattelijaa, jotka pohtivat mitä voisi olla suomalainen ajattelu. Kaksi jälkimmäistä olivat joskus innoittaneet minua kovasti. Gradussani kritisoin heitä kovasti.
Nähdäkseni olen nyt aloittanut filosofianopiskelun.
