Paino

Tämä todellisuuden jauhaminen hiukkaspölyksi koskettaa myös näkyviä seikkoja, ja juuri niissä Lucretiuksen runollinen ansio on suurimmillaan: pölyhiukkaset, jotka pyörivät auringonsäteessä pimeässä huoneessa (II, 114–124); pikkuruiset simpukat, jotka ovat kaikki samanlaisia ja kaikki erilaisia ja jotka aalto työntää pehmeästi huokoiselle hiekalle (binula harena) (II, 374–376), hämähäkinseitit jotka kävelyllä ollessamme kietoutuvat huomaamatta ympärillemme (III, 381–390).

Aamulla kiipesin ylös rinnetta, jota onnekseni oli edeltäni kiivennyt joku toinen, sillä hämähäkinverkkoja oli enää polun sivuilla ja korkealla sen yllä. Tahmeat langat kiiltelivät auringossa kun oikeasta kulmasta katsoi – ja jokaisen verkon keskellä odotti raskas, liikkumaton peto.

Eilen ohitin kylän kujalla vanhan naisen, joka möi pienestä laatikosta puutarhansa kasviksia, omasta sadostaan puristettua oliiviöljyä ja itse säilömiään kapriksia moneen kertaan pestyissä purkeissa. Lisäksi laatikossa oli pieni lasinen pullo. Sen etiketti oli kuin vanhasta turisteille painetusta postikortista eikä metallikorkkia reunustava, avattaessa repeävä liuska ollut enää ehjä. Pullo oli täynnä pikkuruisia simpukankuoria ja korallinsirpaleita. Oli iltapäivän kuumin hetki, ja ostin pullon naiselta, joka istui varjoisalla muurinpätkällä hiljaa, painavana helteen painon alla.

Tänään otin rantalukemisekseni Calvinon Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle. Sitaatti yllä on kirjan ensimmäisestä luennosta; se on nimeltään Keveys. Rannalla ihmisistä tulee iloisia kelluja, he hihkuvat ja keinahtelevat laineilla yhtä keveästi kuin uimapatjat, joita raunion varjossa makaava mies vuokraa halukkaille. Mutta kellujen keveys on mahdollista vain, koska kuumuus on muuttanut luut raskaiksi, poistanut muiston vilusta; koska askel muuttuu säälimättömän auringon alla säästeliääksi, lihakset pehmenevät ja mieli raukeutuu.