Yrittäjyys rajakäsitteenä

Julkisuudessa on ollut keskustelua, jonka mukaan hallituksen esitys voi työttömyysturvan itsensätyöllistäjiltä. Keskustelu pohjautuu siihen, että hallituksen esityksellä oman työän käsite poistetaan työttömyysturvalaista. Käsityksen mukaan TE-keskukset tulkitsevat jatkossa työnhakijat herkemmin päätoimisiksi yrittäjiksi, vaikka aikaisemmin heidän on katsottu olevan lähinnä sivutoimisesti omassa työssään työllistyviä.
 Työ- ja elinkeinoministeriö on todennut, että oman työn ja yrittäjyyden päätoimisuutta arvioidaan samoilla kriteereillä. Lakiteknisesti aisa vastaa työ- ja elinkeinoministeriön käsitystä, mutta se ei vastaa TE-keskusten tosiasiallista käytäntöä, jossa omaan työhön on suhtauduttu kevyemmin. Tätä mieltä on ollut myös Sumen suurimman Yleisen työttömyyskassan toimitusjohtaja, jonka mukaan jo yhden toimeksiannon vastaanottaminen voi tulevaisuudessa johtaa siihen, että henkilö katsotaan päätoimiseksi yrittäjäksi (Liite 2).

Päädyin lukemaan Suomen Journalistiliiton Eduskunnan terveys- ja sosiaalivaliokunnalle laatimaa lausuntoa hallituksen esitykseen 94/2015. Lausunto on muuten häkellyttävän huonoa suomea. Se on osa keskustelua, joka on kiivastuttanut viime aikoina tiede- ja taideväkeä. Lausunto sai minua miettimään yrittäjyyttä rajakäsitteenä. Siis käsitteenä, joka ymmärretään eri yhteisöissä hyvin eri tavoin, mutta joka on kuitenkin niin vankka, että sitä voidaan pitää yhtenä käsitteenä. Tällaiset käsitteet ovat hyödyllisiä yhteisöjen välisessä kommunikaatiossa ja yhteisessä päätöksenteossa. (Rajakäsitteet ovat siis rajakohteiden alaluokka.)

Otetaan kaksi löyhää yhteisöä: ne, jotka käyvät työnsä vuoksi vuosittain Helsingin kirjamessuilla, ja ne, jotka käyvät työnsä vuoksi vuosittain Slushissa. Kymmassakin yhteisössä yrittäjyys on latautunut käsite. Kuulun itse ensimmäiseen yhteisöön, mieheni puolestaan kuuluu jälkimmäiseen. Kysyin siis häneltä, mitä hänelle tulee mieleen sanasta "yrittäjyys". Hän vastasi tähän tapaan:

Vapaus määrätä itse työstään ja vastuu siitä, että asiat hoituvat. Geimi, pelillisyys. Riittävän menestyksen jälkeen jopa kohtuuton palkkio. Lakia ei pidetä pyhänä, vaan harmaan alueen rajoja haetaan eri tavoin. Tämän kiistäminen on yhtä typerää kuin väite, että pysyy erossa valtapeleistä. Kuitenkin myös kunniallisuus. Se ei estä opportunismia: peli voi olla rankkaa, mutta se on reilua. Jotta pystyy rakentamaan kestävää bisnestä, tekojen on kestettävä päivänvaloa. Mahdollisuuksia hyödynnetään, mutta muihin suhtaudutaan inhimillisesti. Ongelmia ei yritetä väistää. 
Riski on keskeistä ja ymmärretään usein väärin. Riski motivoi rakentamaan kestävän systeemin; sellaisen, joka kestää kaikki jatkuvasti tulevat yllätykset. Riskinotto on tavallaan väärä sana, koska yrittäjä ei voi päättää, että "nyt otan tällaisen riskin". Riski tarkoittaa sitä, että milloin tahansa saatta tapahtua yllättäviä asioita eikä niihin voi varautua. Ei tiedä, voittaako. Täytyy rakentaa systeemiä, joka toimii, vaikka ei tiedä, mihin pitäisi varautua.

Minulle taas tulee yrittäjyydestä mieleen se, että minut on monta kertaa luokiteltu yrittäjäksi. Kyselyhaastatteluissa ei ole erillistä kohtaa aika ajoin freelance-suomennostöitä tekevälle apurahatutkijalle, joten olen haastattelijoiden mukaan yrittäjä. Myös työvoimaviranomaisten mukaan olen yrittäjä. Moni tuttu on ensin ollut töissä esimerkiksi toimittajana tai kustannustoimittajana, mutta on sitten kaikenlaisten uudelleenjärjestelyjen seurauksena päätynyt elämään siinä epämääräisessä välimaastossa, jossa ei olla työntekijöitä mutta ei välttämättä yrittäjiäkään. He siis jatkavat entisiä töitään, mutta eivät ole työsuhteessa, vaan myyvät työtään erilaisten sekavien himmelijärjestelyjen avulla entisille työnantajilleen. Työ voi loppua milloin hyvänsä. Jokaiseen työtarjoukseen on tartuttava, lomia ei oikein voi suunnitella. Uralla ei voi edetä; eteneminen siis vaatii uran vaihtamista. Jos työvoimaviranomaiset määrittelevät välitilassaeläjän päätoimiseksi yrittäjäksi, se tarkoittaa työttömyysturvan menettämistä.

Kirjamessukävijän mahdollisessa yrittäjyydessä ei ole mitään erityisen pelillistä. Yrittäjäksi ei ryhdytä vaan tuomitaan. Kyseessä on aina jonkun toisen päätös, johon on sopeuduttava, jos haluaa jatkaa työtään. Voiton mahdollisuutta ei ole. Työvoimaviranomaisten päätöksiin liittyvä iso riski on kyllä koko ajan läsnä.

Yrittäjyys on kuitenkin rajakäsite, eli se on muutamilta peruspiirteiltään varsin vankka. Siihen näet liittyy lainsäädäntöä. Aluksi mainitsemassani kiivaassa keskustelussa on kyse siitä, että tätä lainsäädäntöä ollaan muuttamassa, ja vaikuttaa siltä, ettei muutossuunnitelmissa ole otettu kirjamessuyhteisön tilannetta kunnolla huomioon.

Tilanne ei yllätä. Näiden kahden yhteisön on ajoin vaikea ymmärtää (tai edes tunnistaa) toisiaan, ja erityisesti slushyhteisön sisällä taitaa olla hankala tajuta, ettei kustannustoimittajan tai kirjallisuuden suomentajan tai toimittajan työ yksinkertaisesti ole sellasta, että se taipuisi heidän mieltämänsä kaltaiseksi yrittäjyydeksi. Näillä aloilla yrittäjiksi tuomitaan. Olen viime vuosina tarkkaillut hieman huvittuneena sitä, kuinka vilpittömästi yrittäjyysmyönteiset ja uudistushalukkaat, slushyhteisöön kuuluvat ihmiset koettavat tuoda kaikenlaisia yritystyöpajoja ja innovaatiohautomoita yliopistolle – ja järkyttyvät sitten kohdatessaan tiede- ja kulttuuriväen kiukun. Erityisen riemukasta oli seurata sitä, kuinka perinpohjaisesti eräät slushyhteisöön kuuluvat närkästyivät nähdessään tämän bannerin.