Laulukaskaan hitaus

Sekä säkein kirjoittavan runoilijan että proosakirjailijan onnistuminen piilee oikean sanallisen ilmaisun löytämisessä, mikä joskus saattaa toteutua yhtäkkisenä välähdyksenä, mutta joka tavallisesti edellyttää kärsivällistä mot justen, lauseen, jossa jokainen sana on korvaamaton, etsintää ja äänteiden ja käsitteiden yhdistämistä tehokkaimmalla ja merkitystäyteisimmällä tavalla. Olen vakuuttunut ettei proosan kirjoittamisen tarvitse poiketa runoudesta; kummassakin tapauksessa etsitään välttämätöntä, ainutlaatuista, monikerroksista, tiivistä, ikumuistoista ilmaisua.

Elina Suolahdella on ollut vaikeuksia tuon ensimmäisen virkkeen suomentamisessa; siihen on jäänyt keskelle sivulause, jonka loppuminen saa lukijan hetkeksi hämmennyksiin. Ymmärrän ongelman, sillä olen suomentanut parista romaanisesta kielestä ja tiedän, kuinka paljon kevyempiä tuollaiset rakenteet ovat niissä. Eikä Calvinon virkkeitä tee mieli rikkoa. (Jatkan tosiaan rantalukemiseni parissa, sitaatti on luennosta Nopeus.)

Suomensin joskus pari kirjaa, joiden tapahtumat sijoittuivat lomakylään Välimeren rannalle. Rantaa reunustava mäntymetsä on kuvattu niissä tarkasti, mutta ihmeekseni laulukaskaista ei sanota mitään. Outoa, sillä on kuin confettia sataisi, mutta paperisilpun sijalla leijuu siritystä. Ehkä kirjailija on kuuroutunut juuri tuolle äänelle.

Laulukaskaat (Cicadoidea) ovat nivelkärsäisten (Hemiptera) lahkoon kuuluva hyönteisten yläheimo, johon kuuluu vain yksi heimo. Se jakautuu noin 250 sukuun ja noin neljääntuhanteen lajiin. Muiden kaskaiden lailla laulukaskaat käyvät elämänsä aikana läpi useita osittaisia muodonvaihdoksia. Munavaihetta seuraa seitsemän toukkavaihetta, ennen kuin laulukaskas aikuistuu. Tämä kestää yleensä 5–8, mutta enimmillään jopa 17 vuotta. Aikuistuttuaan laulukaskas elää yleensä vain muutaman viikon.

Tietosanakirjatekstin referoiminen (tämän tiivistin Wikipediasta) kiehtoo minua. Asia on yleensä jo valmiiksi kirjoitettu niin säästeliääseen muotoon kuin suinkin, joten lyhyemmäksi kirjoittaja joutuu näkemään vaivaa. En lainkaan ihmettele, että muoto viehättää runoilijoita; itse asiassa olen lueskellut täällä matkallani myös Ensyklopediaa.

Calvino mainitsee luennossaan Borgesin, joka kirjoitti kuvauksia ja arvosteluja olemattomista kirjoista. Borges kirjoitti myös kiinalaisesta sanakirjasta, jonka mukaan "eläimet jakautuvat seuraaviin ryhmiin: a) Keisarille kuuluvat, b) balsamoidut, c) kesytetyt, d) siat, e) merenneidot, f) tarunomaiset, g) juoksukoirat, h) tässä luokitellut, i) ne jotka riehuvat kuin hullut, j) lukemattomat, k) hienonhienolla kamelinkarvasiveltimellä piirretyt, l) ja niin edelleen, m) juuri nahkansa luoneet, n) etäältä kärpästä muistuttavat" (suom. Matti Rossi). Teetätin joskus opiskelijoilla tehtävän, jonka tehtävänannossa siteerasin tätä luokittelua. Kävi kuten Borgesin ensimmäisten kuvitteellisten kirja-arvioiden kanssa: jotkut olettivat kiinalaisen sanakirjan aidoksi. Lyhyt, asiansa sanoja säästäen ilmoittava muoto saa näemmä luottamaan.

En kuitenkaan huiputtanut; tietoni laulukaskaista ovat tietääkseni tosia. Ne pysyvät vuosia vaiti ennen kuin täyttävät äänellään hetkeksi ilman.