Huomautus dosentti Markus Rantalalle

Suomessa humanistit ja yhteiskuntatieteilijät eivät ole omaksuneet evolutiivista lähestymistapaa tutkimuksiinsa. Se on suuri syy siihen, miksi suomalaiset yliopistot pärjäävät huonosti maailmalla yliopistojen vertailuissa. 

Dosentti Markus Rantala väittää tänään tällaista Helsingin Sanomissa. Kiinnostava väite. Millaisia tuloksia kansainvälisissä vertailuissa siis onkaan tullut?

Vuoden 2013 QS -vertailussa Helsingin yliopisto on Suomen parhaana sijalla 69. Humanistiset alat menestyivät vertailussa parhaiten, ne ylsivät sijalle 46. Biotieteet ja lääketiede pärjäsivät toiseksi parhaiten (sija 55).

Vuoden 2013 Times Higher Education -vertailussa Suomen yliopistoista paras oli jälleen Helsingin yliopisto sijalla 100. Tässä vertailussa biotieteet menestyivät Helsingissä parhaiten (sija 47), humanistiset alat toiseksi parhaiten (sija 62).

Toisin sanoen Suomen parhaassa yliopistossa humanistiset alat ja biotieteet kilpailevat keskenään siitä, kummat ovat maan tieteellisesti kirkkainta kärkeä. Rantala on biotieteilijä. Hän syyttää humanistisia aloja siitä, että suomalaiset yliopistot pärjäävät kansainvälisissä vertailuissa huonosti, mikä on mieletöntä. Lisäksi hän ehdottaa, että humanistisilla aloilla ryhdyttäisiin käyttämään biotieteellisiä teorioita ja menetelmiä. Kansainvälisten vertailujen valossa olisi yhtä perusteltua ehdottaa, että Rantala ryhtyisi käyttämään humanistisia teorioita ja menetelmiä. Arkistokurssille siitä, niin päästään rankingeissa korkeammalle!

Lisättäköön, että todellisuudessahan Suomessa yhdistetään kyllä evolutiivista näkökulmaa humanistiseen ja yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Satuin tätä kirjoittaessani muistamaan, että Koneen Säätiö järjesti vuonna 2008 tällaisille hankkeille erikseen suunnatun haun, jolla näemmä rahoitettiin viittä hanketta. Hakemuksia tuli kuulemani mukaan paljon. Olisi hienoa jos biotieteilijät olisivat yhtä kiinnostuneita esimerkiksi historiantutkimuksesta; tieteen historia voisi olla aidosti hyödyllistä. Kainosti voisin ehdottaa Rantalalle myös muutamaa tieteenfilosofiankurssia. Petri Ylikosken ja Tomi Kokkosen kirja Evoluutio ja ihmisluonto voisi myös olla hyödyllinen.

Mutta Rantala jatkaa:

Näiden alojen tutkimuksia julkaistaan Naturen ja Sciencen kaltaisissa arvostetuissa lehdissä. Niissä suomalaiset humanistit ja yhteiskuntatieteilijät julkaisevat harvoin. He julkaisevat artikkelinsa pääosin kotimaisilla kielillä.

Nature ja Science ovat luonnontieteellisiä aikakauslehtiä. Sen pitäisi tulla selväksi jo lehtien nimistä. Luonnontieteelliset aikakauslehdet eivät julkaise humanistista tai yhteiskuntatieteellistä tutkimusta – eivätkä taida juuri julkaista myöskään esim. puhdasta matematiikkaa. Humanistit ja yhteiskuntatieteilijät eivät tietenkään lähetä tutkimusartikkeleitaan tarjolle luonnontieteellisiin aikakauslehtiin; eihän siinä olisi mitään järkeä. Humanistit ja yhteiskuntatieteilijät julkaisevat omien alojensa kansainvälisissä lehdissä. Selaamalla oman alani arvostetuimpia lehtiä löydän viimeisen vuoden ajalta useita suomalaisten kirjoittamia artikkeleita. (Kappas, en tiennytkään, että Maria julkaisee Noûsissa - onnea!)

Lopuksi tietysti iänikuinen kielikysymys. Olen humanistisella alalla, jolla tutkimusta tehdään Suomessa lähes pelkästään englanniksi (joskus myös ranskaksi tai saksaksi). Totta kai julkaisemme yleistajuisempia tekstejä myös suomeksi, onhan se osa yhteiskunnallista tehtäväämme, mutta tutkimus on harvoin suomenkielistä. Tämä johtuu alan luonteesta. Julkaisemalla suomeksi rajaisimme omien tutkimusaiheidemme kansainväliset asiantuntijat lukijakunnasta pois, mikä olisi typerää. Tieteellisten artikkelien julkaiseminenhan on osallistumista asiantuntijoiden väliseen tieteelliseen, kansainväliseen keskusteluun.

Eräillä toisilla humanistisilla aloilla tilanne on toisenlainen. Esimerkiksi Suomen historian tai suomalaisen kansanrunouden tutkijat osaavat kaikki suomea – myös ne, jotka ovat kotoisin muualta kuin Suomesta (heitä on yllättävän paljon). Tällaisten alojen kansainvälisesti huipputasoisia artikkeleita on aivan mielekästä julkaista suomeksi, sillä kieli ei sulje tärkeimpiä kollegoita lukijakunnasta pois, ja samalla tutkimukset ovat Suomen historiasta tai kansanrunoudesta kiinnostuneille suomalaisille helposti lähestyttäviä. Toki historioitsijat ja folkloristit julkaisevat myös alojensa kansainvälisissä julkaisuissa englanniksi, mutta vähemmän kuin sellaisilla aloilla, joilla tutkimusartikkelien julkaiseminen suomeksi olisi mieletöntä.

Lopuksi Rantala vielä ainakin HS:n mukaan väittää tällaista:

Suomessa humanistit ovat asennoituneet vihamielisesti evolutiivista psykologiaa ja biologista ihmiskuvaa kohtaan.

Se Koneen Säätiön haku oli tosiaan menestys. Humanistien parissa on ilman muuta epäilyksiä esimerkiksi evoluutiopsykologiaa kohtaan (sekä syystä että syyttä), mutta myös selvää kiinnostusta evoluutionäkökulmaa kohtaan. Siihen ei toki yksikään tutkija suhtaudu myötämielisesti, että jonkun aivan toisen alan tutkija tulee mestaroiden kertomaan, että 'nyt kuulkaas teidän pitäisi kokonaan vaihtaa tutkimuskysymyksenne sellaisiksi, että tämä minun työkaluni sopii niiden ratkaisemiseen'. Sellaista kutsutaan tieteelliseksi imperialismiksi.

Minusta itse asiassa vaikuttaa siltä, että Rantala suhtautuu humanistisiin aloihin vihamielisesti. Alun väite, että humanistiset alat olisivat vastuussa suomalaisten yliopistojen väitetystä huonosta menestyksestä kansainvälisissä vertailuissa, on ilmiselvästi epätosi. Humanistiset alat menestyvät kansainvälisten vertailujen mukaan Suomen parhaassa yliopistosssa erinomaisesti. Niiden korkea taso nostaa yliopiston kokonaissijoitusta vertailuissa. Tämä on hyvin helppo saada selville parilla Google-haulla. Vaikuttaa siltä, että Rantala joko luotti negatiiviseen mielikuvaansa ja esitti sen varassa väitteitä, joita ei vaivautunut tarkastamaan lainkaan, tai sitten hän tietoisesti valehteli. Kumpikin vaihtoehto tuntuu valitettavalta – ja vihamieliseltä.