13.9.13

Karmiva usko kadotukseen

Innanzi tutto, mi chiede se il Dio dei cristiani perdona chi non crede e non cerca la fede. Premesso che - ed è la cosa fondamentale - la misericordia di Dio non ha limiti se ci si rivolge a lui con cuore sincero e contrito, la questione per chi non crede in Dio sta nell'obbedire alla propria coscienza. Il peccato, anche per chi non ha la fede, c'è quando si va contro la coscienza. Ascoltare e obbedire ad essa significa, infatti, decidersi di fronte a ciò che viene percepito come bene o come male. E su questa decisione si gioca la bontà o la malvagità del nostro agire.

Paavi Franciscus ilmoitti neljäntenä syyskuuta 2013, että Jumalan armo riittää heillekin, jotka eivät usko Jumalaan – kunhan he seuraavat omantuntonsa ääntä. Esimerkiksi The Independent otsikoi asian ikään kuin Paavin viesti olisi tarkoitettu ateisteille. Hassu ajatus. Ateistithan eivät usko, että mitään jumalaa on, joten ateisteille on samantekevää mitä kuvitteellisen olennon edustajana itseään pitävä kalottipää ilmoittaa tämän kuvitteellisen olennon armon ulottumisista. Viesti on tietysti tarkoitettu hartaille katolilaisille. Harvassapa nykyään ovat ainakaan länsimaissa ne katolilaiset, joiden läheisissä ei ole ainuttakaan ateistia. Jos ateistit joutuvat helvettiin, myös kaikki katolilaisille rakkaat ateistit joutuvat helvettiin. Kärsivät siellä sitten ikuisesti samalla kun hurskaiden kristittyjen oletetaan nauttivan taivaan iloista. Tämä on ongelma.

Olen aina pitänyt ateistien ja vääräoppisten kadotusta kristinuskon karseimpana piirteenä. En osaa kuvitella, että usko taivaaseen voisi tuntua miltään muulta kuin suunnattoman ahdistavalta jos samalla uskoisin, että suuri osa minulle rakkaista ihmisistä joutuu helvettiin. Itse asiassa minun on hyvin vaikea ymmärtää miten kristityt pystyvät elämään tämän ajatuksen kanssa. Sama miete on ehkä juolahtanut myös nykyisen paavin mieleen. Ilmoituksellaan hän mahtoi huojentaa hyvin monen katolilaisen mieltä.

Katolilaisia on sentään paljon. Erityisen vaikea minun on ymmärtää sellaisiin pieniin lahkoihin kuuluvien ihmisten ajatuksenjuoksua, joissa ajatellaan kaikkien lahkoon kuulumattomien joutuvan helvettiin. Miten kukaan voi saada lohtua ajatuksesta, että pelastuu itse, jos samalla uskoo useimpien tuttujen olevan kadotukseen tuomittuja? Ymmärrän miksi jyrkimpiin lahkoihin kuuluvat eristäytyvät muista. Lienee hyvä suojella itseään ajatukselta, että tuo ja tuo ja tuokin hyvä, vilpitön, ystävällinen ihminen joutuu helvettiin.

Tunnisteet: , , , , ,

2 Comments:

Anonymous tommi said...

Ihmisellä pitää olla aika löysä ja itsekäs moraali jos kaveruus on tärkeämpää toisen ihmisen arvottamisessa kuin se, onko hän hyvyyden vai pahuuden puolella. Periaatteessahan se tarkoittaa sitä, että kaverit saavat tehdä mitä haluavat mutta ei-kaverit eivät.

19.9.13  
Blogger Eufemia said...

En ole ihan varma ymmärsinko kommenttia.

Oletin kirjoittaessani, että a) uskovaisen on helpompaa kuvitella tuntemattomien ateistien olevan pahoja kuin kuvitella tuttujen ateistien olevan pahoja ja b) ihmiset reagoivat vahvemmin ajatukseen läheisen ihmisen kärsimyksistä kuin tuntemattomien kärsimyksistä. Siksi oletan, että ajatus tuttujen ateistien, esim. perheenjäsenten, joutumisesta helvettiin on useimmille uskovaisille vaikeampi kuin ajatus tuntemattomien ateistien kadotuksesta.

19.9.13  

Lähetä kommentti

<< Home