Draamailusta

"'Drama' is just 'people being upset,' when someone says they're always surrounded by drama and they just ignore it, it starts to make sense that their strategy might be backfiring," lukee xkcd:n stripin lisätekstissä (lisäteksti ilmestyy näkyviin kun vie kursorin kuvan päälle). Nauroin heleästi kun näin tämän ensi kertaa. Mahtavaa, juuri noin. Olen tehnyt tuota itse.

Joskus ihmiset tietysti pahoittavat mielensä kohtuuttomasti, ja joskus on viisasta yksinkertaisesti kävellä pois. Silti ylläkuvattu on totta. Olen viime vuosina alkanut suhtautua yhä epäileväisemmin siihen, että yleispäteviksi tarkoitetuista ohjeista tai järjestelmistä olisi juurikaan hyötyä kun ajattelen suhtautumista toisiin ihmisiin. Haluan käyttätyä ihmisiksi muita kohtaan, ja melkein kaikki sosiaalisuutta ja etiikkaa jäsentävät suuret teoriat tai systeemit – tai edes yleispäteviksi katsotut säännöt, kuten "vältä draamaa" – johtavat käytäntöön sovellettuina jossain tilanteessa siihen, että tulee käyttäydyttyä kaikkea muuta kuin ihmisiksi. Minusta on tullut entistä pragmaattisempi. Pidän muutoksia ja lisäyksiä eettisessä ajattelussani oletusarvoisesti merkkeinä siitä, että olen tullut oppineeksi jotain, joten ne ovat toivottavia. Systeemin rakentamisen ja kattavan yleiskuvan luomisen sijasta keräilen toimivaksi havaittuja peukalosääntöjä ja koetan saada niistä tolkkua.

Lupiini kirjoitti vähän aikaa sitten hienosti havainnosta, jonka olen tehnyt itsekin: "jos joudun terapoimaan toista, menetän automaattisesti haluni jakaa mitään omia huoliani tai murheitani toiselle. Roolit loksahtavat uskomattoman nopeasti terapeutti-terapoitava -positioon eikä niitä saa siitä auki oikein millään ilveellä. Ja seuraavaksi sitten minulle pahastutaankin siitä, että en jaa tarpeeksi, olen sulkeutunut ja etäinen." Näin käy tosiaan helposti, ja tämä on tehokas tapa laimentaa ystävyyssuhteita olemattomiin. Asia jäsentyy mielestäni ymmärrettävästi dynaamisten valtasuhteiden idean avulla: Tilanne, jossa yksi ihminen on voimakkaan tunnekuohun vallassa ja toinen ei, luo valtaepätasapainon. Ottaessani ystävällisen ja toista tukevan terapoijan roolin otan samalla hyvin vankan, mutta lempeän ylästatuksen suhteessa terapoitavaksi asettuvaan. Lempeä ylästatus sopii pikkulapsen vanhemmille tai opettajalle hyvin; opettajan tai vanhemman ei kuulu jakaa huoliaan oppilaalle tai lapselle. Ystävien välille se taas sopii huonosti, ja siihen päätyminen onkin ikävä ansa, sillä kuten murrosiästä havaitsemme ja olemme Nietzscheltä saaneet oppia, sen purkaminen saattaa vaatia aggressiivisia mullistuksia. Lisäksi purkutyö ei oikein onnistu ilman, että siihen ryhtyy juuri se, joka on päätynyt ottamaan alastatusta. Aikuiset ihmiset harvoin kuitenkaan viitsivät ryhtyä murrosikäisen kapinaan ystäväänsä vastaan (tai ainakaan minulle näin ei tuppaa käymään; viimeinen Lupiinilta siteeraamani virke antaa ymmärtää, että toisten ihmisten ystävyyssuhteissa se saattaa olla yleisempää). Niinpä jos ystävysten välille pääsee kehkeytymään näin epäsymmetrinen valta-asetelma, suhde todennäköisesti haipuu jossain vaiheessa etäiseksi.

Avun antaminen ja lempeään ylästatukseen liukuminen käy vaarallisen helposti kun ystävän paha mieli kohdistuu muualle kuin minuun. Jos ystäväni sen sijaan on pahoittanut mielensä jostain minun tekemästäni, ei ylläkuvattua asetelmaa juuri koskaan pääse syntymään. Jos silloin pyrin asettumaan tilanteen yläpuolelle, päädytään pahimmillaan yllänähtävän sarjakuvastripin kuvaamaan tilanteeseen. (Haluaisinkin korjata sen lisätekstiä: draama merkitsee sitä, että joku on loukkaantunut juuri sille henkilölle, joka kutsuu loukkaantumista draamaksi. Hän ei välttämättä kutsu muihin kohdistuvaa pahaa mieltä draamaksi.) Ylästatuksen ottaminen suhteessa mielensä minulle pahoittaneeseen joko mitätöi hänen tunnereaktionsa tai vaikuttaa tyrmistyttävän alentuvalta. Ei ole hyvä jos pysyn tyynenä kun ystäväni on pahoittanut minulle mielensä. On ystävyyssuhteen jatkumisen kannalta huomattavasti parempi jos avoimesti järkytyn.

Pahoitan tietysti itsekin mieleni aika ajoin. Koetan varoa heittäytymästä kenenkään tuettavaksi, mutta yritän silti myös hyväksyä apua kun olen allapäin. On tietysti helpompaa jos olen pahoittanut mieleni jostain muusta kuin ystävieni teoista tai tekemättä jättämisistä, mutta sitäkin sattuu. Äsken niin hyödyllinen valtadynamiikkakehys ei silloin tunnu enää riittävän selventämään ollenkaan kaikkea, mikä minun on otettava huomioon. Kirjoitin joskus vaalimisesta, ja paljon myöhemmin luottamuksenosoituksista. Minun täytyy vielä joku päivä palata noihin aiheisiin.