Aikaero

Kuvassa ei näy surffaajia, koska he olivat laiturin toisella puolella. Sellaisen pitkän, tiedättehän, käyttävät niistä sanaa pier. Nyt kello on kaksi yöllä, mutta ruumiini elää iltapäivää.

Maanantaina kävelin kuusitoista kilometria vesirajaa, kahdeksan yhteen suuntaan ja sitten takaisin sinne, mistä tiesin löytäväni bussipysäkin. Kivikko katkaisi hiekan kerran. Silloin oli pantava kengät jalkaan, sillä vaikka aallot olivat pyöristäneet kaikki kulmat pois, olivat kivet juuri sen kokoisia, että niillä käveleminen oli syksyn kenkäkelien aroiksi pehmentämille jalkapohjilleni mahdotonta. Meren ja kovertuneiden, korkealle kohoavien, haperoiden rantajyrkänteiden välissä hiekkarannalla lojui aaltojen ajamia levävyyhtejä. Muita kulkijoita oli vähän. Kohtasin lähinnä pitkänokkaisia ja -jalkaisia kahlaajalintuja, surffaajia ja yksinäisiä nudistimiehiä. Välillä ei näkynyt ketään. Yllä lensi aika ajoin muodostelmia: suuria lintuja, riippuliitimiä ja liitovarjoja tai sotilaskoneita. Muodostelmat asettuivat aina samoin.